Sivun näyttöjä yhteensä

16,021,939

25. maaliskuuta 2025

Neula



Historian harha on termi “kivikausi”. Se luo mielikuvia, joista osa on vääriä. Kiven käyttäminen esimerkiksi simpukan kuoren rikkomiseen onnistuu myös useilta linnuilta. Kivikirves on parempi kuin nuija, mutta varttaminen on ongelma.

Yleistajuisten tosten normaali “suuri keksintö” tuli muutti suhteellisen nopeasti eli vain sadoissa tuhansissa vuosissa ihmisen ruuansulatuksen ja siten alttiuden sairauksille. Meikäläisille eli raadonsyöjille tuo ruokaan kuoleminen on ongelma.

Mutta tulta ei tietenkään keksitty. Sitä tulee taivaalta, ja lihaa ja kalaa tippuu tulee omia aikojaan. Keittämisen ja paistamisen ihme on tullut varhain vastaan. Nämä molemmat tavat ja niihin liittyen savustus, jotka toimivat myös säilömisenä, ovat kemiallisesti erittäin mutkikkaita prosesseja. 

Neula eli esimerkiksi luusta tai sarvesta saatu puikko, jonka päässä on haarukka tai reikä, oli ensimmäinen ehto erilaisten ihmmisten siirtymiseen viileämmille seuduille, kuten jääkauden Eurooppaan.

Vastaan ei ole tullut tietoa, että eläimet käyttäisivät vaatteita tai turkiksia. Sitä enemmän on tietoja eläinten uskomattomista kyvyistä kestää mitä ihmeellisimpiä ympäristöjä. 

Neula on ollut myös liikkumisen työkalu. Monenlaiset nahasta tai tuohesta valmistetut kanootit on valmistettu neulomalla. Lankana on käytetty jänteitä tai esimerkiksi niintä.

Kivikausi-harha on ymmärrettävä, koska kivi säilyy mutta kangas ja turkis ei. Arkeologit ovat kyllä löytäneet jäljet eräistä aivan uskomattomistakin käsityön taidoista, kuten haudan, jossa säilyneiden kivi- ja merenpihkahelmien sijainnista näkee, millainen vaate on aikoinaan ollut. Eräässä nykyisen Ukrainan seudun haudassa on jäänteet vainajasta, jonka vaatteissa on ollut kymmmeniä tuhansia helmiä.

On yllättävää, että nappi ja napinreikä on vain runsaat tuhat vuotta vanha keksintö. Entinen kansa käytti solkia ja erilaisia siteitä. Tarkemmin ajatellen käyttöä kestävä napinreikä onkin melkein teollinen oivallus, ja vanhin teollinen, metallinen neula on 1600-luvulta. Jo pronssikaudella käytetyt neulat ovat tietenkin hapettuneet olemattomiin, samoin kuin vanhemmat raudasta muotoillut.

Etenkin pitseistä näemme, että käsityötaito oli esimerkiksi 1400-luvulla erittäin kehittynyt, ja erilaisia koruompeleita näkyy museoissa.

Etenkin Töölössä näki nuoruusvuosinani raitiovaunussa ihmisiä, joiden poskelta erottui vielä tyynyliinan nimikointi. On muuten kai meilläkin kaapissa ristipiston lisäksi sillä tavalla kauniisti nimikoituja liinoja ja lakanoita.

Siitä en ole varma, mistä löytyisi partakoneen teriä. Kun vaatteet käännettiin pienempiä lapsia varten, aumat oli ensin ratkottava. Äidilläni oli kyllä myös “kone”, ratkomiseen tarkoitettu koukku, jossa oli pieni nuppi. Se muuten on tallella, kuten äidin ompelurasiakin. Kaavat ja liidut olen tainnut heittää roskiin. Lehdissä julkaistiin kaavoja, joiden mukaan piirrettiin vaatteen osat silkkipaperille ja siitä liidulla kankaalle.

Sen muistan, että äiti ei voinut vastata kysymyksiin (“milloin syödään”), kun hänellä oli suu täynnä nuppineuloja. Olihan vaatteita sovitettava harsittuina ennen ompelemista. Meillä muuten ei ollut ensimmäisenä sähköompekukoneena Singer, vaan Husukvarna. Kotonani on hyllyn päällä yli sata vuotta vanha pikku ompelukone ja vain 70 vuotta vanha Remingtonin kirjoituskone, siis käsikäyttöinen. Isoisän kirjoituskone, jossa oli kahdet näppäimet, toiset erikseen isoja kirjaimia varten, oli Smith Premier.

Ompelukoneen keksijöiden oivallus siirtää reikä neulan kärkipuolelle oli suurenmoinen. Asialla oltiin kovasti. Myös ruisku eli ontto neula ja siihen liittyvä mäntä mullistivat maailmaa vajaat 200 vuotta sitten. Eipä injektioon tarvittava neula oikein käsityönä syntyisikään, vaikka hyttysillä oli sellainen aikojen alusta.


13 kommenttia:

  1. Helminauhoista tuli mieleen se, että kivikautena ja pitkään sen jälkeenkin on pikkuisen reiän poraaminen helmeen erittäin haastava. Kuinkahan se on tehty 3000 vuotta sitten?

    VastaaPoista
  2. Päivittäistavarakauppaketjussa vaihdettiin jokunen vuosi sitten ostoskorit ihan uudenlaiseen keksintöön. Sellaiseen, jossa on kaareva, tilaa tärväävä koppa, kantokahva kiinnitetty päihin ja se taittuu vain toiselle puolelle. Nuo kolme ominaisuutta siinä on pielessä. Sitä on kyllä kätevä kanniskella ympäri kauppaa, jos ei aio ostaa mitään. Mutta heti, kun jossain tarvitset kahta kättä, kori käsivarrellasi käy vastahankaan. Ei auta kuin laskea se lattialle.

    Korin kanssa rimpuillessa on tullut mieleen, että mitenkähän monta tuhatta vuotta ihminen on ylipäätään osannut niitä eri materiaaleista valmistaa. Ja onkohan kukaan koskaan aikaisemmin päätynyt näin kelvottomaan konstruktioon.

    VastaaPoista
  3. "Etenkin Töölössä näki nuoruusvuosinani raitiovaunussa ihmisiä, joiden poskelta erottui vielä tyynyliinan nimikointi." Olipa tarkkanäköistä havainnointia! Vielä ainakin 60-luvulla tyynyliinat ja pyyhkeet nimikoitiin vanhaan malliin, ja minäkin virkkasin metrikaupalla pitsejä päällyslakanoihin. Miten turhaa työtä! Koskahan ne pussilakanat oikein tulivat käyttöön? Kaapissa on melkein käyttämättömiä pitsilakanoita, joita ei raski heittää poiskaan, mitähän niillä tekisi. Sisareni löysi kerran roskiksesta upean kotikutoisen pellavaliinan täynnä taidokkaita reikäommelkuvioita. Nyt se koristaa toisinaan pyöreää yli sata vuotta vanhaa sohvapöytääni, mutta monet mummojen liinat on heitetty surutta pois, eiväthän ne moderniin sisustukseen sovikaan. Kannattaisi viedä ainakin kirpputorille, ja ehkäpä jokin museokin olisi kiinnostunut.

    VastaaPoista
  4. Olisiko nykyihmiseltä tärkein keksimättä, löytämättä ja toteuttamatta: ihminen toimimassa henkisruumiillisena olentona, vailla ulkopuolella olevia, hyödyllisiksi luultuja apuneuvoja.

    VastaaPoista
  5. Niin, termi "kivikausihan" on aikojen kuluessa synnyttänyt ja sen avulla on synnytetty erilaisia mielleyhtymiä, tarkoituksellisen kaupallisiakin: "Pulteri", "Kiviset ja Soraset", "Kivikauden mies ain' temput ties" (Tynnilä - Jäppilä)...

    Kuitenkin ns. esihistorian parisataa vuotta sitten luotu (tanskalainen Thomsen) kolmijakoinen periodisaatio on nykyaikaan asti pääosin ("varhaismetallikausi" tosin näyttää yleistyneen) sellaisenaan säilyneenä osoittanut käyttökelpoisuutensa: parempaakaan ei ole keksitty luomaan edes jotain kiinnekohtia ja ja järjestystä tuon käsittämättömän pitkän ajanjakson tutkimiseen. Jos itse oikein koukerokielellä asian yrittäisi ilmaista, niin onko termiä "kivikausi" koskaan edes tarkoitettu otettavaksi "deskriptiivisenä" vaan "funktionaalisena" periodikäsitteenä: se toimii, ainakin mitenkuten.

    Myös ns. historiallisen ajan osalta on periodinimityksissä tapahtunut verkkaista muuntumista: vielä 70-luvulla ei puhuttu "varhaismodernista" (tai "esimodernista, joka jo näyttäisi väistyneen edellisen tieltä) aikakaudesta, siis 1500-luvulta Ranskan suureen vallankumoukseen, vaan käytössä oli kalpea jako uuteen ja uusimpaan aikaan (uuden ajan käyttöä nimityksenä ei tietenkään ole hylätty).

    On myös puhuttu irtautumisesta "metodisesta nationalismista" eli kansallisen tarkastelukehyksen hylkäämisestä. Hyvä asia sinänsä (vielä parempi mielestä olisi hylätä koko nationalistinen tarkastelukulma, jota sitäkin mielestäni jatkuvasti esiintyy jossain määrin). Periodinimityksiin nimityksiin sovellettuna joudutaan kuitenkin mahdottomuuksiin, jos Suomen 1918 kansalaissodan/sisällissodan sijasta sijaan ehdotetaan, kuten on tapahtunut, nimitystä "ensimmäinen maailmansota Suomessa". Taivutuksestakin tulisi hieman hankalaa... Ja pitäisikö siinä tapauksessa myös nimitykset talvisota (tai nykyään yleistyvästi "Talvisota") ja jatkosota hylätä ja ruveta käyttämään esim. termiä "Suomen joutuminen" ja vast. "Suomen omaehtoinen osallistuminen toiseen maailmansotaan"?
    ...
    Palatakseni vielä kivikauteen aikakauden johtava tuntija Suomessa lienee tätä nykyä Petri Halinen (vrt. Muinaisuutemme jäljet, 2015). Aivan vastikään on ilmestynyt samaisen Petri Halisen kirjoittama yleisesitys "Lapin arkeologia. Elämän jälkiä kivikaudelta uudelle ajalle" (Gaudeamus).



    VastaaPoista
  6. Neulasta ja ruuan valmistustaidosta tulee mieleen ns. unohdettu historia eli mikä lopulta oli miesten ja naisten välisen työnjaon merkitys Sapiensin selviytymiseen. Se tiedetään että esi-isiemme energian tarpeesta noin 80 prosenttia saatiin keräämällä hedelmiä, juureksia, hyönteisiä, äyriäisiä ym. Ja tämähän kaiketi oli etupäässä naisten hommaa. On siis luultavaa että kaksi keskeistä keksintöä tätä työtä helpottamaan olivat naisten oivaltamia eli kantolaite sekä keräilytuotteiden että lapsen kantamiseen. Miehethän viettivät jo tuolloin suuren ajan päivästään puun alla uneksien ja toisten samanlaisten kanssa paskaa jauhaen.

    VastaaPoista
  7. Niin, lapsuudestani mieleen on jäänyt isäni parranajoprosessi kesäpäivisin. Oli partahöylä, terä, alumiininen pesuvati, partasuti, partavaahtoaine tuubissa, vettä, pieni kippo johon partavaahtosalvaa? laitettiin ja sudilla vaahdotettiin. Vanhoista elokuvista saattaa moni olla nähnytkin tämän prosessin. Tärkeä apuväline parranajon yhteydessä oli oma kieli jonka avulla saatiin partaposkea nostettua ja sormet jolla saatiin taas nenää sivuun siirrettyä. Lopuksi tarvittiin myös paperinpalasia jotta mahdollisten viiltojen aiheuttamat verenvudot saatiin tyrehdytettyä. Lopuksi pestiin ja kuivattiin kasvot sekä pesuvesi heitettiin marjapensaan juurelle. Isäni oli sodankäynyt mies ja syntynyt 1909.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellainen miehinen rituaali. Sitä tuntee olevansa elossa kun ensin on vähän pehmittänyt sänkeä aamullisella, voipa olla vähän löylyäkin kesäisin jäljellä.

      Isoisä oli samaa vuosikertaa, kekkoslasit päässä, peili ikkunalaudalle ja siitä tiesin että ainakin kylälle on lähtö. Ei puhunut yleensä paljoa mutta kävin painamasaa
      A-mittaria että onko akussa vai pitääkö kammeta käyntiin että ehtii latautua, W-3 Wickstömin petroolikone, ja pajukepillä tarkistin polttoainetankkien tilanteen. Valoisan tullen vasta yleensä lähdettiin.

      Semmoine

      Poista
  8. "metodinen nationalismi" > metodologinen nationalismi. (En tiedä, onko näillä mitään eroa merkityssisällössä.)
    Alkuperäinen kirjoittaja

    VastaaPoista
  9. Itken harvoin. Itken kun ajattelen Aleksis Kiveä ja professori Krohnia ja hänen poikaansa. Ilman heidän ystävyyttään ja apuaan kirjailija olisi tuskin saanut elämäntyötään valmiiksi. He olivatkin runoilijoita, joten heitä ei pitäisi loukata professorisanalla.

    Ihmisten ja heidän takiaan yhteiskunnan kovuus ja itsekäs kylmyys ei itketä.
    Mikäli olen tulkinnut oikein niiden kuolevien sanoman, joiden lähellä olen ollut kuolinhetkellä, vain hyvät teot ja rakkaus jäävät jäljelle. Heidän rakkautensa ympäröi meitä joka hetki.

    "Wem sich meine Musik auftut, der muss frei werden von all dem Elend, womit sich die anderen Menschen schleppen.“ Ludwig van Beethoven ---- Freude, Freude!

    Antiikin kreikan sanakirja on kirjahyllyssä, mutta näkymättömissä. Lienee häätynyt taaemma, ei esillä oleviin kirjoihin.

    Eufrosyne

    VastaaPoista
  10. Neulasta tulee mieleen ompelukoneen neula, joka saattoi joskus katketa poikien farkkujen kapeiden lahkeiden polvia paikatessa, paksua, tiivistä kangasta moninkertaisena ahtaassa paikassa. Suosikkipuuhaa ei ollut myöskään uuden vetoketjun ompeleminen kireisiin farkkuihin mutta astetta paria helpompaa. Nykyisin neulan silmä on muuttunut entistä pienemmäksi ja neulan ottaakin esille vain viime tingassa, konetta ei mieluiten ollenkaan.

    VastaaPoista
  11. Partakoneen teriä - siis niitä perinteisiä vaihtoteriä - on myynnissä edelleen, mutta voi olla, että päivittäistavarakaupoissa ainoastaan kassahenkilön takana. Ja jos ovatkin kauppojen hyllyiltä turvallisuussyistä poistuneet, verkkokaupasta tilaamalla kyllä saa!

    Ratkomiseen tarkoitettu "kone" on nimeltään - yllätys, yllätys - ratkoja. Taitaa yhä edelleen kuulua jokaisen kotiompelijan vakiovarusteisiin.

    Napinreikä lienee keksitty pikemminkin vajaat kuin runsaat tuhat vuotta sitten; tutkijoiden mukaan 1200-luvulla. Kaikenlaisia koristenappeja on sen sijaan käytetty vaatteissa jo tuhansia vuosia.

    VastaaPoista