Pakko

Viisaudelle olen vihainen. Sitä voi soveltaa melkein aina ja kaikkeen. Samanlaista on kyynisyys.

Vähäistä viisautta todistaa lause “enemmistö päättää”. Näin tietenkin on esimerkiksi henkilövaalissa. Näin ei ole aina.

Vähemmistön suoja on syytä muistaa. Esimerkiksi osakeyhtiölaissa on selvä ja jyrkkä kielto. Enemmistö ei saa hankkia itselleen selvästi epäoikeudenmukaista etua vähemmistön kustannuksella. 

Lainsäädännössä perustuslaki tarkoittaa käsitteenä etenkin sitä, ettei yksinkertainen enemmistö yleensä riitä. Enemmistö ei riitä. Siis 101 - 99 ei ole tarpeeksi, kuten tavallisessa laissa. On määräenemmistöjä ja on tilanteita, joissa ratkaisu on tehtävä kaksissa vaaleissa eli toinen vasta uusien eduskuntavaalien jälkeen.

Lisäksi on perusoikeudet ja ihmisoikeudet ja niiden ohella lainsäädännön ulkopuolelle jäävät asiat. Sitä asiaa ei mainita juuri missään, mutta eduskunta ei voi päättää, että kaikki kissat on tapettava. Tai jos voisi johonkin mielikuvitukselliseen hirmusairauteen vedoten, se ei voi päättää, että kaikki punatukkaiset tai ruskeasilmäiset ihmiset eivät saa ostaa kaupasta maitoa…

Kun Valkoisen talon klippi kuuluisasta sanaharkasta on nyt kaikkialla, sen voisi helposti ottaa talteen ja esittä oikeustieteen luennoilla. Rikosoikeudessa otsikkona olisi “kiristäminen”. Harvoin sitä sanaa nykyisin käytetään. Mielikuvissa se on sekoittunut tarinoihin kidnappauksista ja panttivangeista. Arkielämän elinkeinotoiminnassa ajatus sekoittuu rehellisen ja ylistettävän voiton tavoitteluun. Tekniikka kun sattuu olemaan sama.

‘Pakko’ johtaa oikeustoimen pätemättömyyteen. Tuo käsite, englanniksi “duress” ei ole tullut minua vastaan yli 50 vuoden lakimiehen toimintani aikana. Uskoin vähällä, että pakottaminen, vilppi ja kunnianvastainen ja arvoton menettely on osattava tentissä, mutta muuta käyttöä niillä ei ole. Oli myös tiedettävä, että vaatijalle kielteisiin seuraamuksiin saattaa johtaa vain jollain oikeudettomalla seurauksella uhkaaminen. “Ellet maksa, kerron poliisille” ei ole sitä. Saa poliisille kertoa. Täytyykin.

Kun kysymyksessä on niin sanottu koplaaminen, asia on mutkikkaampi. Suomessa on tuomittu rangaistukseen ministeri, joka myöntyi ministerinä eräisiin järjestelyihin, kunhan pankki järjestelee samalla velkoja, joita hänellä oli yksityishenklönä. Hm. Ellette allekirjoita mineraalisopimusta, me lähdemme. Ja seuraavina päivinä nähtiin, että kysymyksessä ei ollut vihjaus, vaan uhkaus. Ei aseita, ei apua, nyt kuullun mukaan myös sotaa paenneet ukrainalaiset maata pois.

Tiedän tuomarin, joka oli ilmaissut aika suoraan, että auskultoivalle neidille järjestyisi käräjäpäiviä, jos ensin käytäisiin saman peiton alla. 

Kukaan ei tunne enää termiä “shikaani” eli kiusamielinen oikeudenkäyttö, joka lienee peräisin Ranskan Code Napoleonin “l’abus de droit” -käsitteestä, oikeuden väärinkäyttö.

Siviilioikeudessa tilanne ei ole aivan näin lohduton. Saksalaistyyppinen jyrkkyys helpottui yli puoli vuosisataa sitten. Ruotsista käsin meillekin alkoi levitä “reaaliharkinta”, joka tarkoittaa muun muassa sopijaosapuolten suuresti toisistaan poikkeavaa asemaa. 

Muutan vielä “reaaliharkinnan” merkitystä. Minulla on käsitys Trumpista ja hänen joukostaan, eikä se ole myönteinen. Tätä kirjoittaessani en ymmärrä, mitä toinen puoli USA:ta ajattelee, siis se puoli, joka ei äänestänyt häntä.

Keksin vain yhden loogisen vastauksen. Jos Putin tietää, ettei Venäjä voita, heillä on siellä välineet tuhota kaikki uhkaajansa, ja itsensä.  Sellaisen estämiseen ei liene keinoa. Eikä estäjää.