Neula

Historian harha on termi “kivikausi”. Se luo mielikuvia, joista osa on vääriä. Kiven käyttäminen esimerkiksi simpukan kuoren rikkomiseen onnistuu myös useilta linnuilta. Kivikirves on parempi kuin nuija, mutta varttaminen on ongelma.

Yleistajuisten tosten normaali “suuri keksintö” tuli muutti suhteellisen nopeasti eli vain sadoissa tuhansissa vuosissa ihmisen ruuansulatuksen ja siten alttiuden sairauksille. Meikäläisille eli raadonsyöjille tuo ruokaan kuoleminen on ongelma.

Mutta tulta ei tietenkään keksitty. Sitä tulee taivaalta, ja lihaa ja kalaa tippuu tulee omia aikojaan. Keittämisen ja paistamisen ihme on tullut varhain vastaan. Nämä molemmat tavat ja niihin liittyen savustus, jotka toimivat myös säilömisenä, ovat kemiallisesti erittäin mutkikkaita prosesseja. 

Neula eli esimerkiksi luusta tai sarvesta saatu puikko, jonka päässä on haarukka tai reikä, oli ensimmäinen ehto erilaisten ihmmisten siirtymiseen viileämmille seuduille, kuten jääkauden Eurooppaan.

Vastaan ei ole tullut tietoa, että eläimet käyttäisivät vaatteita tai turkiksia. Sitä enemmän on tietoja eläinten uskomattomista kyvyistä kestää mitä ihmeellisimpiä ympäristöjä. 

Neula on ollut myös liikkumisen työkalu. Monenlaiset nahasta tai tuohesta valmistetut kanootit on valmistettu neulomalla. Lankana on käytetty jänteitä tai esimerkiksi niintä.

Kivikausi-harha on ymmärrettävä, koska kivi säilyy mutta kangas ja turkis ei. Arkeologit ovat kyllä löytäneet jäljet eräistä aivan uskomattomistakin käsityön taidoista, kuten haudan, jossa säilyneiden kivi- ja merenpihkahelmien sijainnista näkee, millainen vaate on aikoinaan ollut. Eräässä nykyisen Ukrainan seudun haudassa on jäänteet vainajasta, jonka vaatteissa on ollut kymmmeniä tuhansia helmiä.

On yllättävää, että nappi ja napinreikä on vain runsaat tuhat vuotta vanha keksintö. Entinen kansa käytti solkia ja erilaisia siteitä. Tarkemmin ajatellen käyttöä kestävä napinreikä onkin melkein teollinen oivallus, ja vanhin teollinen, metallinen neula on 1600-luvulta. Jo pronssikaudella käytetyt neulat ovat tietenkin hapettuneet olemattomiin, samoin kuin vanhemmat raudasta muotoillut.

Etenkin pitseistä näemme, että käsityötaito oli esimerkiksi 1400-luvulla erittäin kehittynyt, ja erilaisia koruompeleita näkyy museoissa.

Etenkin Töölössä näki nuoruusvuosinani raitiovaunussa ihmisiä, joiden poskelta erottui vielä tyynyliinan nimikointi. On muuten kai meilläkin kaapissa ristipiston lisäksi sillä tavalla kauniisti nimikoituja liinoja ja lakanoita.

Siitä en ole varma, mistä löytyisi partakoneen teriä. Kun vaatteet käännettiin pienempiä lapsia varten, aumat oli ensin ratkottava. Äidilläni oli kyllä myös “kone”, ratkomiseen tarkoitettu koukku, jossa oli pieni nuppi. Se muuten on tallella, kuten äidin ompelurasiakin. Kaavat ja liidut olen tainnut heittää roskiin. Lehdissä julkaistiin kaavoja, joiden mukaan piirrettiin vaatteen osat silkkipaperille ja siitä liidulla kankaalle.

Sen muistan, että äiti ei voinut vastata kysymyksiin (“milloin syödään”), kun hänellä oli suu täynnä nuppineuloja. Olihan vaatteita sovitettava harsittuina ennen ompelemista. Meillä muuten ei ollut ensimmäisenä sähköompekukoneena Singer, vaan Husukvarna. Kotonani on hyllyn päällä yli sata vuotta vanha pikku ompelukone ja vain 70 vuotta vanha Remingtonin kirjoituskone, siis käsikäyttöinen. Isoisän kirjoituskone, jossa oli kahdet näppäimet, toiset erikseen isoja kirjaimia varten, oli Smith Premier.

Ompelukoneen keksijöiden oivallus siirtää reikä neulan kärkipuolelle oli suurenmoinen. Asialla oltiin kovasti. Myös ruisku eli ontto neula ja siihen liittyvä mäntä mullistivat maailmaa vajaat 200 vuotta sitten. Eipä injektioon tarvittava neula oikein käsityönä syntyisikään, vaikka hyttysillä oli sellainen aikojen alusta.