Silloin ennen

 

Kokouksen jatkuttua Firenzessä rouvat käsittivät, että puolisoiden eli herrojen professoreiden pitäisi saada sivistystä. Toinen oli siviilioikeuden proffa Cornellista ja toinen saman aineen professori ja Regius Oxfordissa. Regius tarkoittaa hallitsijan perustamaan ja palkkaamaa virkaa. Tämä jossain määrin moottorisahalla muotoiltua puutarhatonttua muistuttava Regius mainitsi, että eräskin hänen edeltäjänsä oli Sir Francis Drake, siis tämä monien tuntema merirosvo.

Tehtävä annettiin minulle, ja minähän sivistin. Pujottelimme tuhansien sinipaitaisten mölyapinoiden välistä sisään Uffizin galleriaan. Mieleeni on jäänyt, että tuon vavahduttavan, Michelangelon ja Leonardon kätten jälki kantavan torin hienoin nähtävyys oli erään jälkeläiseni mukaan Macdonalds, joka oli kuin olikin kaikessa loistossaan Poseidonin patsaan lähellä.

Uffizissa taulut on yleensä ripustettu erittäin huonosti. Tihruisessa valossa esimerkiksi Botticellin mestariteoksesta ei todellisuudessa näe mitään.

Mutta nämä opetettavan olivat kirjojen lukemisen ammattilaisia. Se oli helppo nakki, ett luettelin seitsemän kuolemansyntiä ja seitsemän kardinaalihyvettä englanniksi ja latinaksi, mutta tänäänkin jouduin katsomaan Wikipediasta muusat, joista yksi, keksi musiikin. Musiikki ja muusa on sama sana. Perunamuusi ei liity asiaan. 

Opastettavani olivat hyvin kiitollisia, että lopetin. Herrat siemaisivat huurteiset ja minä doppion eli kaksoiskahvin. Olisiko heillä ollut sormensa pelissä, kun sitten myöhemmin käveli muina miehinä UC Berkeleyhin ja ilmeni, että olen perennial visiting professor.

Tätini sanoikin joskus, että varpaani ovat kuin perennan juuret.

Tuohon aikaan etsin kaupoista Chopin-levytyksiä, ja kovia nimiä olivat Michelangeli ja Pollini. Kun nyt viime blogin runsaiden ja hyvien kommenttien jälkeen kävin läpi listan ja kirjoitin kynällä itselleni muistiin 50 erikoisen etvänä pidettyä kokonaislevytystä Bachin Goldberg-variaatioista, pianisteissa ei nähdäkseni ollut yhtään italialaista.

Kun katsoin tarkemmin, 1993 syntynyt Beatrice Rana on. Hänen levytyksensä on aivan mainio. Hän soittaa kymmenellä sormella. Jokaisen sormen alla on kuin eri soitin. Pianisti on myös kapellimestari, koska hän lennättää tätä kokonaisuutta.

Jätin maininnatta itsestään selvän Andràs  Schiffin mutta kiinnittäisin nyt lukijan huomiota cembaloa soittaviin Mahan Esfahaniin ja Jean Rondeauhon.

Pyydän anteeksi jatkuvaa mielenkiintoani musiikkiin. Ymmärän puolestani täydellisesti ihmisiä, jotka seuraavat, voittiko tänään potkupallokilpailun PiPS vai PöPS. Olen itsekin hyvin selvillä, että Tappara eli entinen Tammerfors Bollklubb, on tänä talvena kohdannut vaikeuksia.Olisiko ylikunto iskenyt? Ennen pelättiin sellaista. Syy ei kuitenkaan liene sama kuin Aapo Luomajoella tai Juho Aitamurrolla, joka perusteoksen (vuodelta 1937) mukaan vastasi sanomalehtimiehen kysymykseen, miksei hän voittanutkaan Oulun hiihta,60 kilometriä enimmäkseen meren jäätä, joka oli kaljamalla. Puhuteltu murahti, että on ollut niin huono lintuvuosi. Hän melkein eli mesästämällä ja ahdisti sama metsojen ja teerien laumaa aamusta iltaan. - Kaikki ymmärsivät silloin, että joskus mainittu “harjoittelu” oli vilöpillistä tai joka tapauksessa akkamaista. Suurhiihtäjä hankki voimansa ja taitonsa metsästämällä tai metsätöissä.

Goldberg-variaatioiden jatkuvan soittelemisen ja vertailemisen perusteluna esitän sen, että pidän myös leivästä. Viime vuosina suosikkini on ollut Gateaun (oikeastaan Fazaer) ihanuusleipä, joka sujautetaan tiskin yli nimellä aprikoosileipä. Campaillou-tyyppiset leivät ovt mainioita. Patonki on hyvää, mutta ei oikein kestä kuin vuorokauden.

Ja sen totuuden olen jo pajastanut, että pääkaupunkiseudun paras ruislimppu on Ekbergin, Bulevardin myymälästä. saatava.

Vähän ihmettelin, kun päivän lehdessä kerrottiin ansiokkaati antikvariaatin omistaja Cecil Hagelstamista, joka mainitsi olevansa Bulevardilla syntynytkin, mutta jätti mainitsematta, ett hänen kauppansa yläkerran isoa huoneitoa hallitsi muinion Julian Serlacchius, aikansa etevimpiä lakimiehiä ja Gerda Rytin isä.