Ihmisrotuja

Apina esiintyi 1800-luvun kirjallisuudessa joskus “ihmisen pimeän puolen” kuvana.

Ajatus sisältää Vanhaan testamenttiin sisältyvän tulkinnan ihmisestä luomakunnan huippuna, jolla on oikeus hallita kaikkea elävää. Tuota mielikuvaa tuskin moni otti kriittisesti tarkastellakseen ennen luonnontieteiden nopeaa nousua. 

Uskonkappaleet ja uskonto ovat eri asioita. Marx ei ollut ensimmäinen mutta ehkä nimekkäin niistä, joiden mielestä Euroopassa kirkko petkutti kylmäverisesti köyhää kansaa. Sen tehtävä oli valvoa, että kansa esiintyi riittävän nöyrästi parempien ihmisten edessä. Ja vastaavasti varakkaat keskittyivät olemaan pahoja köyhille.

Tuo Marxin ajatus muuten tuntuu hyvin ymmärrettävältä muidenkin kuin hänen ihailijansa, tehtailija Engelsin havaintojen pohjalla. Vanhempi kirjallisuus on täynnä sosiaalidarwinismia jo kauan ennen kuin ajatus ilmaistiin selkeästi itse lajinvalintaa koskeneen taistelun jälkeen.

Hyväosainen ihminen on ansainnut asemansa olemalla parempi kuin muut. Huono-osainen on yksin vastuussa asemastaan. Suomessa kiihkeät uskonnon harjoittajat saattoivat puolitoista vuosisataa sitten julistaa, että köyhän auttaminen oli synti ja vääryys. Maailmassa nyt oli paremmuusjärjestys, samoin kuin luonnossa.

Tosin saarnattiin, että Herran edessä olemme kaikki syntisiä, mutta tämä ajatushan on jakamista nollalla, eli tulos on mitä tahansa eli ei yhtään mitään. Ja koska Jumala on oikeamielinen, kärsimystä saa kokea vain Jumalan tahdosta eli syystä, omasta syystä. Toiset ovat onnekkaita ja toiset onnettomia, ja koska näin on tahdottu, tämä on maailman meno. Sen moittiminen olisi jumalatonta.

Tämä ajattelutapa saattaa olla nimenomaan 1800-lukua. Kristillinen versio, joka vakiintui Uuteen testamenttiin 300-luvulla, korosti köyhyyttä. Tosin kesti noin 1000 vuotta ennen kuin viralliseksi valtionuskonnoksi otettu ajattelun perinne synnytti kerjäläismunkistot.

Fransiscus Asssilainen oli köyhyyteen vihkiytynyt, kovaosaisten ja raskautetun luonnon suuri ystävä. Franskiskaanien rinnalla toimi mustien veljien dominikaaniveljestö, joka vastasi inkvisitiosta ja laajasti kirkon kurinpidosta.

Mainitsen myös erilaiset räyhä- ja hurmahenget. Askeesi, mielellään yksin erämaassa, roihahti ajan ilmiöksi kristinuskon alkuvaiheessa mutta se on palannut vähän väliä. Mieleen tulevat muun muassa suuren ruton ajan eli 1300-luvun flagellantit, jotka vaelsivat jouhipaidoissaan itseään ruoskien.

Itse omaksutut kieltäymykset ovat tuttuja kaikkialta maailmassa, Ne eivät rajoitu uskontoihin. Sotilaskoulutuksessa ja urheilussa on niitä piirteitä. Joskus tulee mieleen, että jotkut ruokavaliot edistävät lähinnä väärää omakuvaa: olen hyvä, koska en syö... jotain.

Appeni kertoi, miltä näytti yliopiston lähistö ruokaloissa 1920-luvulla, kun muodissa oli oppi, että jokaista suupalaa oli purtava ainakin kymmenen kertaa ennen nielemistä. Myös kaurapuuroa.

Mutta tämän kirjoituksen asia ei ole huvittava. Orangin kuvalla haluan kysyä, onko eläin todella huonompi ja alhaisempi kuin ihminen.

Mielestäni ei ole kestävää perustetta ajatella näin. 

Koska mielestäni minkään öttiäisen olemassaololla ei tarvitse olla tarkoitusta, kysymyksessä on arvo. Sen verran on ajatustakin, että ihminen on usein erehtynyt viisaudessaan esimerkiksi hävittämällä lajin sukupuuttoon tai tuomalla joitakin lajeja ympäristöön, jossa niitä ei ole ollut ennen.

Kristinuskon “lähimmäinen” on käsitetty siten, että se tarkoittaisi toista kristittyä. Se ei tarkoittaisi “pakanaa”. Rakkauden kaksoiskäsky ei tarkoittaisi niitä, jotka eivät ole kristittyjä. Toisen uskoisten tai uskonnottomien vainoamisella on ollut ikään kuin jonkin asteinen kirkon hyväksyminen. Runsaat sata vuotta sitten kirkon piiristä nousi ääniä, jotka puhuivat aivan muuta. Teologi Dieter Bonhoeffer lohdutti Berliinin Tegelin vankilassa pommitusten aikana 1945 kaikkia, myös usklonnttomia sotilaita, jotka olivat vanginneet hänetkin ja jotka sitten teloittivat hänet, mutta silti itkivät nyt pelosta.

Eli olisiko niin, että ihmisoikeuksien julistus olisi hiukan vajaa? Olisiko niinkin, että myö Raamatun mukaan eläinten ja kasvien vallitseminen tarkoittaisi vastuuta? Vastuuta kaikesta elävästä? Ja koska elollisen ja elottoman raja on tieteellisesti virheellinen, ihminen olisikin alamainen kaikelle, mitä on?

Ja Raamatun luomiskertomuksen kielikuvien mukaan eläinten ja kasvien syöminen ei olisi väärin. Esimerkiksi Intiassa on ajattelun öperinteitä, joiden tulos on toinen.

Ja kirjoitukseni on kommentti siihen, että uskonnonvapauden toteuttaminen esimerkiksi kouluissa ei ole alkuunkaan ongelmatonta.

Ja kyllä: olen lukenut Karl Barthin Dogmatiikan ja Tillichin systemaattisen teologian ja paljon Lutheria

Aika poikia.