Sivun näyttöjä yhteensä

10. helmikuuta 2024

Mielenahtaus



Pikkutytöt eivät olleet oikein selvillä, mitä Haavisto ja Stubb aikovat laulaa vaaleissa.  Selitin että äänestäminen on ahkeraa. Sain kuulla, että esikoulussa olikin äänestetty pehmoleluista, mutta äänten laskenta taitaa olla kesken.

Poliitikot käyttävät hyvin yleisesti vanhentuneita välineitä. Samalla tavalla on aina tiedetty, että kenraaleilla on taipumus käydä edellistä sotaa. 

Kun katselen taiteellisella silmällä yhteiskunnallisia ja muita keskusteluja, minua kiinnostaa nähdä, missä määrin kukin puhuja onnistuu peittämään tai muuntamaan ahdistuneisuutensa.

Kukaties taustalla ovat pitkätkin keskustelut näyttelijöiden, ohjaajien ja alan opettajien kanssa. Kun kävin ahkerasti tapaamassa isääni Kaunialan sairaalassa yli kymmenen vuotta sitten, kurvasin joskus vanhan päärakennuksen kautta miettien, että täällä majaili Stanislavski vuonna 1918, ja Eino Kalima kävi usein tapaamassa häntä ja kertoi kaikenlaista niinkin yllättävälle henkilölle kuin koulutoverilleen Väinö Tannerille. Kalima oli siis Kansallisteatterin johtaja vuosikymmeniä alkaen 1917 ja oli minun sukupolveni silmissä sama asia kuin Tšehovin näytelmät. Niitä pidettiin yleisesti ikävystyttävinä eikä katsojalla ollut edes samaa toivon kipinää kuin oopperassa: kun lihava nainen laulaa keihäs kädessä, se on kohta ohi.

Venäläisen teatterin ja siis Tšehovin maaginen teho ei ehkä koskaan oikein tarttunut Suomeen, kun taas esimerkiksi Ruotsissa Bergmanin “Mansikkapaikka” on hyvin syvällisesti ja sielullisesti tšehovilainen teos - samoin kuin vielä “Fanny ja Alexander”.

Robert Bresson sai valtavat tehot elokuviinsa käyttämällä hyvin paljon amatöörejä, jotka eivät osanneet näytellä; Bressonin mielestä näytteleminen oli virhe. Kun amatööri teki saman asian yhdeksänkymmentä kertaa, häneltä oli kauan sitten kadonnut mielestä, mitä tässä ollaan tekemässä. Hän oli vain nuori mies, joka harjoittelee lompakon varastamista taskusta.

Laivan ahtaaminen on niin vaativaa työtä, että sille on eri kielissä hyvin erilaisia nimityksiä. Englantia puhuvassa maailmassa henkilö voi olla dockworker eli telakkatyöntekijä, longshoreman eli satamalaiturin mies tai stevedor.

Viimeksi mainittu tuo asian ytimeen. Tuon erikoisen sanan “stevedoring” taustalla on latinan “stipare”, josta tulee heti mieleen constipatio eli ummetus. Laiva oli lastattava umpeen niin etteivät tervatynnyrit tai Madeiran viinit hölsky myrskyssä.

Herrat Hitler, Stalin ja Mao olivat pahasti ahdistuneita miehiä, joilla ei ollut alkujaan minkäänlaista käsitystä siitä, miten pientä tai suurta organisaatiota johdetaan. He olivat keikkamiehiä, jotka olivat oppineet, miten esimerkiksi pankki ryöstetään, pommi heitetään tai keisari ammutaan.

Suomessa 1918 remmissä oli kaksi sinänsä hyvää ammattimiestä, joilla ei ollut mitään käsitystä yhteiskunnallisen kuohunnan eli “kansanliikkeen” ilmiöistä. Ja sotapäällikkönä oli läpeensä venäläistynyt ratsuväenkenraali, jonka kokemus suurehkojen joukkojen johtamisesta oli sangen rajoittunut ja sen alan koulutus hyvin puutteellinen.

Ei siinä mitään. Olen paneutunut aika huolellisesti Nikolai II:n ja hänen henkisesti epävakaan vaimonsa Alexandran elämänvaiheisiin ja sanoisin tietäväni, ettei heillä ollut loppujen lopuksikaan käsitystä siitä, mitä heidän ympärillään tapahtui. Muistini mukaan Dani Katz kirjoitti Venäjältä tulleista isovanhemmistaan: “Tämän kirjan henkilöillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, kuten heillä ei todellisuudessakaan ollut.”

Matemaatikot (etenkin Poincaré) osoittivat yli sata vuotta sitten, ettei nykyhetkeä eikä tulevaisuutta voi johtaa menneisyydestä. Matemaattisten, vaikeiden ja syvällisten syiden ohella on niin sanottu kätkettyjen parametrien ongelma. Kun en tällä kertaa halua selittää asiaa, jota en ehkä itsekään ymmärrä, tyydyn esimerkkiin. Biljardipallokonetta ei voi rakentaa. Siis konetta, joka varmasti löisi täsmälleen samanlaisen lyönnin täsmälleen samanlaisin tuloksin joka kerta. Pain on sanaa “täsmälleen”. Mielestäni entinenkin lottoarvonnan pingispallokone tuotti sattumanvaraisen tuloksen, vaikkei se ole matemaattisesti eikä fysikaalisesti näin. Muuna asiantuntevakansantajuistaja kirjoitti, että jos polkupyörän kumiin tulee reikä ja ilma lähtee renkaasta, on teoreettisesti täysin mahdollista, että jonain päivänä ilma virtaa takaisin renkaaseen. Se ei ole pätevä vastaväite, että maailmankaikkeuden jäljellä oleva ikä ei varmaankaan riittäisi tuon tapahtumiseen.

Mutta mielenahtaus on poliitikolle ja sotilaalle yhtä paha vika kuin taiteilijalle. Ehkä hän saa suurpalkintoja ja kuolemattoman nimen, mutta todennäköisesti ei. Siten viisas valtiomies on henkllö, joka tukeutuu menneisyyteen eli oletukseen jatkuuudesta eli aivan vääriin asioihin. Hiukan edesvastuuton vilpertti, kuten suurerehdyksistään kuuluisa Churchill, voi saada aikaan suuria. Tai Kekkonen, joka ei neuvostoliiton kulloisenkin johdo silmissä ollut se jämäkkä johtaja, jollaisena suomalaiset, asianomaisen oman tahdon mukaisesti, häntä muistelevat. 



84 kommenttia:

  1. Takataskukeinoälyn mukaan ensimmäinen lakko Suomessa oli ahtaajien lakko. He vaativat äyrin lisää lästiltä ja saivat.

    Vielä vuonna 1989 kuoli tapaturmaisesti keskimäärin yksi ahtaaja vuodessa, töissä ollessaan, siis työpaikallaan. Suurin yksittäinen kuolinsyy oli rusentuminen, seuraavana ei ollut putoaminen vaan äkkipysähtyminen, sitä tosiaan myös usein seurasi osittainen rusentumimen.

    Hekilöauton korin suojan lujuus ihmiselle satama-alueella vertautuu juomatölkin lujuuteen jalkapallokentällä pelin aikana.

    Koneet jo osaattekin?
    - ompelukone
    - vatkain (yleiskone)
    - sähköhammasharja
    - mikroaaltouuni
    paljon on piilossa takataskukeinoälynväläyksiä mutta usein ainakin mirotetokone sanoo kerplonk koska juuri sitä ei voi jalkapallokengillä ohjelmoida. Ei niin etteikö moni mielisi.

    VastaaPoista
  2. Yleinen käsitys on, että jumuuden ja väkivallan uhrit perheissä, kouluissa, opinnoissa, töissä, vanhushoitoloissa ja kaiken sen ulkopuolella ovat ahdistuneita ja heillä viiraa päästä vai miten kirjoitit. Kyynärpäitä, nyrkkiä, valheita, maalitusta, kaasukammiota ja muita pudostuspelejä ja ihmisesteiden raivauskoneistoja käyttävät ovat sen sijaan normaaleja. Tämä on Kemppisenkin blogin ja kommentaattorien fasistinen johtoajatus. Tänään se laajeni näkemykseksi ahdistuksen peittämisestä, jota näkemystä en ilkeä sanoilla tässä tulkita. On kaikki syy odottaa, mihin se seuraavaksi laajenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat tainneet lääkkeet jäädä ottamatta?
      Tätä blogia ei käsittääkseni ole mikään pakko lukea eikä myöskään kommentoida.

      Poista
    2. Hieman huvittaa joidenkin kommentoijien toistuva, irrationaalinen into haukkua tätä blogia ja sen kirjoittajaa, höh. Omahan on vikanne kun tätä luette. Ja vielä kaikella ymmärryksellänne - ehkä?

      Poista
    3. Mutta saa, jos haluaa! (oli lääkkeet otettu tai ei) Ja käsittääkseni blogisti itse päättää, mitä julkaisee ja mitä ei...

      Terveisin Ei alkuperäinen anonyymi

      Poista
    4. Ettäkö e-lääkkeettä eläkeläinen? Elinikäinen valtio soikoon.
      Silmät kiinni ampu tulee. Loppuu se huono huumori...

      Poista
  3. Nuorena luin psykiatrian kirjasta, että mielisairaat pyrkivät herättämään toisissa samoja tunteita ja mielentiloja kuin heillä itsellään on. Nuorena aikuisena luin, että psykologit yrittävät nostaa potilaissaan (?) pintaan kielteisiä tunteita. Aika pian sitten luin että psykiatrit herättävät potilaissa (?) mitä tunteita milloinkin haluavat. Selvästikin myös samoja tunteita ja mielentiloja kuin heillä itsellään on. Tässä on jotakin kieroa. Näin on myös kirjoittelijoissa, jotka yrittävät tahallaan, vallanhalusta ja halpamaisen puoskarimaisesti käytellä samoja temppuja kuin nuo ammattimiehet saadakseen kohteet reagoimaan kuten haluavat. En ihmettele, että kaikkein fiksuimmat tuntemani eri alojen ihmiset ovat vuosikymmenestä toiseen varoitelleet heistä ja joutumisesta heidän kohteekseen. Ihmistä ei pitäisi kohdella tempuin ja konemaisesti. Ihminen ei ole lehmä jota kuuluu lypsää saadakseen hänestä irti jotakin haluamaansa. Tuohon toimintaan verrattuna kuvataide, musiikki ja kaunokirjallisuus ovat ihan eri tasolla ihmisen lähestymisessä ja ymmärtämisessä. Kaikki epäeettiset vaikutusyritykset, käskyt ja rajoitukset ovat vaarallisia ihmisille, kulttuurille ja yhteiskunnalle, rauhalle ja hyvinvoinnille. Ihmisen tulisi saada kasvaa vapaaksi auktoriteeteista ja kaventavista rajoista, jotta hän ei sorru nukkemaisten vallankäyttäjien nukkemaiseksi uhriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota noin - kyllä esimerkiksi liikennesääntöjä kuuluu kaikkien noudattaa, vaikka tuntisi itsensä kuinkakin vapaaksi auktoriteeteista ja kaventavista rajoista.

      Poista
    2. Auktoriteetti itse saa vapaasti esimerkiksi vääristää vaalituloksen?

      Poista
    3. Luin samasta kirjasta että mielenvikaiset vääntelevät sanoja vääntyneen mielensä mukaisiksi (esim. mielenahtaus).

      Poista
    4. Minkäkö vuoksi erikoistutaan? No kas:

      - psykiatri ei tee eikä tiedä
      - kirurgi tekee vaikkei tarkalleen tiedäkään etukäteen kuinka toimia
      - patologi tekee ja tietää mutta myöäistä se sitten ikään kuin on, - omalla tavallaan - ja varsinkin potilaan itsensä näkökulmasta tarkasteltuna

      Poista
  4. Haluan, että seuraavissa presidentinvaaleissa voisin antaa vastaäänen vahvaksi johtajaksi ilmoittautuneelle, on hän sitten kuka tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläköön vallankumous jos sen seurauksena on yhteiskunta jota luotsaa on/off -binääripolitiikka. Kts W. Churchill valokuvissa, sorminensa. Veettu ei ole kunnon. Milläs sen sen sitten pyssäät? Kelju dikotomia, väitän että paras käyttää vaan vanhaa kunnon kylmä rinki -keinoa omiin.

      Poista
  5. Herra Blogisti oli saanut taas monta kiekkoa meille lämättäväksi maaliin.

    Marsalkka Mannerheim ja kenraali Airo olivat työtovereita pitkään jo ennen sotaa ja heillä oli keskinäinen yhteistyö ja kunnioitus korkealla tasolla. Luultavasti Mannerheim piti Airoa varamiehenään ja siksi ei koskaan ottanut häntä mukaan rintamakeikoille ja esti Airoa pääsemästä rintamapalvelukseen. Airo olikin tavattoman lahjakas ja kyvykäs johtamaan sotatoimia, Mannerheimin johtaessa sotaa ylimmällä tasolla ja siinä sivussa myös ulkosuhteita.

    Sodan jälkeen valvontakomission saapuessa ryhdyttiin etsimään sotasyyllisiä ja kun samaan syssyyn paljastui asekätkentäjuttu, sotkettiin Airo molempiin kaulaansa myöten. Hänet suljettiin kahdeksi vuodeksi ja yhdeksäksi kuukaudeksi eristysselliin ja kuulusteltiin ja syyteltiin monet kerrat Valpon toimesta. Mukana olivat sekä sisäministeri Leino että muutama yli-innokas tuomari. Kafkamaiseksi koko jutun teki se että pidätyksen yhteydessä eikä koko vankeuden aikana hänelle kyetty kertomaan pidätyksen ja vangitsemisen syitä. Valpo koetti jatkuvasti keksiä yhä uusia syytöksiä ja niitä myös valheellisesti tehtaili. Lopulta oikeus vapautti hänet kaikista syytöksistä kun mitään näyttöä ei ollut mistään. Samalla muutama muukin asetoveri sai vapautuksen syyttöminä ja melkein kaikki muut vapautettiin koska olivat jo olleet vankiloissa enemmän kuin tarpeeksi. Oikeudenkäyttö oli niinä vuosina erittäin outoa verrattuna sitä edeltävään aikaan, puhumattakaan nykyajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa sotasyyllisyydestä käydyn oikeudenkäynnin luonteen ymmärtää täydellisesti, kun kuvittelee Venäjän voittavan nyt Ukrainan, jonka jälkeen ukrainalaisten johtohenkilöt tuomitaan sotaan syyllisinä vankilaan ja osa telotettaviksi.

      (Onkin oikeastaan ihme, ettei Tanneria ja kumppaneita ammuttu?)

      Poista
    2. Korjaan omaa tekstiäni siltä osin että Airo ei olisi ollut rintamakäynneillä. Tarkistettuani kirjallisuutta totean että alkuperäinen tieto ei ollut aivan täydellinen. Airo kävi joitakin kertoja siellä ja piti sitä itselleen tärkeänä päästä. Hänhän palveli Päämajassa lähes koko sota-ajan ilman lomia pitkiä päiviä tehden. Ainakin kerran hän oli myös Mannerheimin kanssa etulinjassa jolloin oli käydä hullusti vihollisen piiskatykin alkaessa ampua upseerien tarkkailevaa joukkoa.

      Poista
  6. Tapahtumien ennustettavuus on kaksijakoinen. Atomitasolla voidaan melko suurella tarkkuudella ennakoida yksittäisen ionin liike esimerkiksi massaspektrometrissä. Siinä tyhjössä kiihdytetään atomi elektronitykki- tai laserionisaation jälkeen sähkökentillä ja magneettisektorikoneessa viedään homogeeniseen magneettikenttään. Siellä ionin rata kaareutuu ja se iskeytyy suunniteltuun kohtaan detektorilla erittäin suurella tarkkuudella. Erottelutekijänä on kaareutumisen tuloksena oleva paikka, joka on massasta riippuva. Termiset tekijät eli ionien lämpöliikkeet vaikuttavat spektrin piikkien leveyteen koska ionien alkunopeudet ja paikat ovat hiukan epätarkat.

    Lentoaikalaitteessa on yleensä pelkkiä sähkökenttiä ja moderneimmissa ionit ammutaan sähköpeiliin ja sieltä ne pomppaavat takaisin lähteen läpi detektorille. Rata voidaan tässäkin laskea suurella tarkkuudella ja mittaus perustuu lentoaikaan jossa erottelu tapahtuu suurella nopeudella. Peilikoneen erityisominaisuus on sen kyky fokusoida ionipulssi erittäin teräväksi ja erityisesti optimoituna eliminoida termisten tekijöiden vaikutus lähes kokonaan. Molemmilla laitteilla voidaan erotella eri massaiset ionit toisistaan ja tutkia näytteen koostumus rikkomatta molekyylejä suuremmin, jopa suuria biomolekyylejä voidaan käsitellä.

    Terminen kohina levittää ionien ratoja hiukan sekä ajallisesti että paikallisesti. Ja juuri tästä on kyse kun pohditaan makroskooppisessa skaalassa jonkin tapahtuman ennustettavuutta liittyen johonkin hallittuun fysikaaliseen ilmiöön, kuten lottokoneeseen. Sen kohdalla vaikuttavia tekijöitä ovat pallojen pintojen mikroskooppisen pienet vaihtelut muodossa ja kitkassa, massaerot, koneiston eri osien muuttuvat kitkaolosuhteet jne. Myös lämpötilojen vaihteluilla on osansa eikä näitä kaikkia voida hallita mitenkään eivätkä säily hetkeäkään. Siis itse lottokone on erilaisten termisten prosessien kohteena eikä kykene ennustettavaan toimintaan muuten kuin pääpiirteissään. Se voi pyörittää palloja sekoittaen niitä hallitun näköisesti mutta randomisointi on alkanut jo siitä hetkestä kun kone värähti liikkeelle. Sitten se putkauttaa sattumanvaraisesti valittuina ajanhetkinä pallon kerrallaan ulos. Olisi erittäin huolestuttavaa jos lottokone yhtäkkiä alkaisi tuottaa aina samanlaisen numerosarjan jos valinnan ajanhetket olisivat tarkasti samat.

    Jos ajatellaan kerman sekoittumista kuumaan kahviin, se tapahtuu itsestään pelkkien termisten nopeuksien ansiosta. Jokainen molekyyli liikkuu satunnaisesti eri suuntiin ja törmäilee muihin vähintään 10 potenssiin 12 kertaa sekunnissa. Siinä randomisointi tapahtuu todella nopeasti ja sekoittumisprosessi ei tässä systeemissä kykenene peruuntumaan. Kaikki tämä liittyy suoraan entropiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lottoarvonta taitaa olla lottorivin kirjoittajan näkökulmasta joka tapauksessa täysin satunnainen. Hän ei kuitenkaan voi tietää onko arvontamyllyssä jokin tekijä, joka aiheuttaa epäsymmetriaa arvontatuloksissa, ja minkälaista epäsymmetriaa.

      Poista
  7. Sekin on mielenahtautta, kun väitetään, että valtion velkaantuminen olisi epäreilua tuleville sukupolville. Ei se ole epäreilua siinä tapauksessa, että valtio velkaantuu omassa kelluvassa valuutassaan eikä esimerkiksi yhteisvaluutta eurossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Traumanpurkuun siitä, hus! Jospa siellä tapaisit sen toisenkin valtakunnan traumatisoituneen joka niistä tiitisenlistoista vouhkasee joka toisesessa twiitissään....

      Poista
    2. Nämä velat ovat pikkusälää verrattuna siihen rikokseen, jonka ilmastonmuutoksen tuhoja edistämällä teemme jälkeläisiämme kohtaan. EU:n vaikutusmahdollusuus maailmassa, Suomi siinä mukana, on lähes ainoa toivo, mutta Euroopassa alkeellisesti ajattelevat hörhöt ovat pääsemässä voitolle, Amerikasta puhumattakaan.

      Poista
    3. Suomessa euroissa velkaantuminen on suurta ajattelemattomuutta ja jopa eräänlaista tyhmyyttä. Talouspoliittisesti itsenäisellä maalla pitää olla oma kelluva valuuttansa ja ikioma keskuspankkinsa.

      Suomen talouspoliittista vapautta rajoittaa jäsenyys yhteisvaluutta eurossa. Budjettivajeet ja valtionvelka ovat raskas taakka Suomelle, koska valtio on valuutan käyttäjä, ei liikkeellelaskija. Merkittävä vaihtoehto olisi siirtyä kahden valuutan järjestelmään, jossa valtioilla olisi oma kelluva valuuttansa euron lisäksi.

      Nyt on pakko kysyä, että paljonko arvoa eurossa pysymisessä on verrattuna oman valuutan tuomaan taloudelliseen liikkumatilaan?

      Nythän on valittava seuraavista vaihtoehdoista: euro ja liittovaltio tai kelluva markka ja itsenäisyys.

      Poista
    4. Ilmastonmuutoksen juna meni jo. Mitään emme voi sille tehdä edes keskipitkällä aikavälillä (25 v). Nyt on keskityttävä torjumaan vahinkoja ja säilyttämään pallo kelpoisena.

      Poista
    5. Onnetonta. Ei palloa voi säilyttää elinkelpoisena, jollei torjunta jatku päättäväisenä. Tuho toki voimistuu ennusteista, jos kädet levitetään. Eivätkä sään ääri-ilmiöt ole millään sopeutumistoimilla ehkäistävissä.

      Poista
    6. En sanonut että pitäisi kädet roikkua sivulla. Vahinkoja pitää (pakko) torjua mutta pitäähän järki olla oheistoiminnassa jottei tilanne pahene tulevina aikoina kestämättömäksi

      Poista
    7. Oheistoiminnassa ?

      Poista
    8. Oheistoiminta on paikanpitäjä sanalle hiilidioksidin tuotto joka on sivutuote, ei päätuote.

      Poista
    9. Ei ole kovin kuranttia terminologiaa, ymmärrettävyydestä puhumattakaan.

      Poista
    10. Totta, eihän tätä kaikki ymmärrä muutenkaan.

      Poista
    11. Tarkista greenhouse effect niin asia alkaa saavuttaa ymmärryksen tason.
      Kyse ei ole kasvihuoneilmiöstä.
      Koko maapallon happea elämiseen käyttävä eliökunta perustaa keskuslämmityksensä juuri ilmakehän hiilidioksidiin joka on kasveille elintärkeää, jota ne siis ehdottomasti tarvitsevat, tuottaen nisäkkäille tuota õ on elintärkeää happea.
      Maapallon ilmasto.
      Tämän tärkeän yhtälön osatekijämäärä on valtava. Kaikkien osatekijöiden huomioiminen saa nopeasti aikaan laskennallisen ongelman jota emme vielä voi ratkaista. Piakkoin voimme, kvanttikoneilla.
      Emme tiedä mikä olisi riittävä osatekijämäärä ja vaikka ne kaikki sisältävä yhtälö olisikin ratkaistuna taskussamme emme tiedä kykenemmekö toimimaan riittävän tehokkaasti estääksemme ihmiskunnan läkähtymisen kuumaan vähimmillään ja todennäköisimmin ennen hapenpuutteeseen nyykähtämistä mutta jokin osa ihmisistä saattaa selviytyä joskaan ei pitkään eikä ulkona ilman elektrolyysiin perustuvaa kannettavaa kaasugeneraattoria. Tämä olisi hyvä dystopia ellei se olisi parhaiden arvausten yhteistuloksen keskiarvo.

      Poista
  8. Vuonna 1961 olin kymmenvuotias ja jostain syystä hyvin innoissani, kun luin ja kuuntelin uutisia Kekkosen kampittamiseen tähdätyn Honka-liiton perustamisesta. Myöhemmin syksyllä olin pettynyt, kun Olavi Honka oli pelattu, ties millä noottikepulipelillä, paitsioon ja hän oli päättänyt luopua ehdokkuudestaan.

    Parissa seuraavissa vaaleissa äänestin Kekkosta kannattavia valitsijamiesehdokkaita (jonkinasteisella vastenmielisyydellä kuitenkin) . Tämä on nyt vanhoilla päivillä kovasti hävettänyt ja hämmästyttänyt, että miten ihmeessä niin saattoikaan käydä. Niissä vaaleissa ei jälkikäteen naurata muu kuin se tolkuton tupakansavun määrä vaalistudioissa. Esimerkiksi Matti Virkkunen (Kok, 1968) oli aikamoinen pössyttelijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Matti Virkkunen (KOP, Kok, 1968), kun "maa tarvitsi Presidentin"! Lujakätisenä valtiomiehenä ja maan pelastajana olisi voinut yltää vuoden 1961 Hongan ja, miksei, syksyn 1944 Urho Castrénin verroille, jos maa olisi ollut vapaa, mutta kun ne "konstit"...

      Nuo alkuvuoden 1968 tentit taisivat muuten olla ensimmäiset, joita seurasin, ja silloin sitäkin intensiivisemmin, ahmien. Ylen toimittajat panivat Virkkusen silkkaa pirullisuuttaan ja puolueellisuuttaan lujille. Ihmekös, jos siinä suurenkin johtajan yllätti tilapäinen "mielenahtaus": avustaja antoi tulta, mutta pössyttelystä ei hetkeen tahtonut tulla mitään, kun kädet ja savuava viihdyke vapisivat tv-ruudussa kuin horkassa.

      Seuraavana päivänä koulun pihalla jotkut klopit vielä naureskelivat "Virkkusen hermokramppia".

      Poista
    2. Eikös se mennyt niin, että Kekkonen esti kokoomusta pääsemään hallitukseen ja siitä tämä kekkoskauna, joka elää ja voi hyvin vielä tänäkin päivänä.

      Poista
    3. Oli siinä linjojen takaa huutelulla ja sen oikeudenmukaisuud

      Poista
    4. Oli siinä osuus kaukaa linjojen takaa huutelullakin. Kun rauhan aikaan sitten taistelijat näkivät lehden kannessa (SK, en muista numeroa, se on varma) flunssaisen K:n potemassa niin osa nauroi ja loputkin hymyilivät viistoon.

      Sitten on tuo vankien ä hän näkikäön, kuljettaja istui ympäri

      Eräänkin talon pihan läpi kulkevalla tiellä sika pääsi juoksemaan auton alle ja kuoli. Autopa oli Kekkosen käytössä kuljettajineen. Komensi K. kuljettajan köymäön talossa korvaamassa sian, antoi rahat ja käski pitää kiirettä.
      Ei tullut kiireelllä kuljettaja takaisin. Kekkonen vihdoin päätti mennä sisään ja mitä hän näkikään, väki juhli ja joi, kuljettajaa halailivat nuoret neidot ja hän istui hatullinen rahaa sylissään, toinen käsi haarikkaa pidellen totis

      Poista
    5. n näköisenä mutta selvästi hämmentyneenä.

      "Noh-noh, on se nyt kumma! Mitäs, mitäs tämä on?" kysyi K.

      "E-en minä vain tiedä." Vastasi kuljettaja, "Minä tulin sisään ja sanoin päivää taloon, minä olen sen Kekkosen autonkuljettaja ja tuossa nurkalla minä ajoin sen sian yli ja se kuoli, ja sitten vain kävi näin..."

      Poista
  9. Suomessa 1918 lie alkaneet ilimat lämmetä toukokuun maissa ja generalissimus kesä hoiteli muutamassa kuukaudessa melkoisesti väkeä pois kuleksimasta. Palestiinan vapaussodassa taitaa säätiedoista päätellen olla sama vaihe vähitellen alkamassa. Vaan muuten ihmettelen miksi Wikipedia ei mainitse Suomea sen paremmin artikkelissa keskitysleiristä (paitsi tietysti jatkosodan yhteydessä) kuin kansanmurhastakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä kansa täällä murhattiin?

      Poista
    2. Vankileiri oli Suomenlinnassa eikä se ollut maallemme kunniaksi. Asia on kuitenkin loppuunkäsitelty ja punikit jälkeläisineen olivat yhdessä rintamassa Talvisodassa ja Jatkosodassa taistelemassa maamme pelastamiseksi. Etenkin kun Stalin ryhtyi pommmittamaan nimenomaan työläisten kaupunginosia, katkeruus NL:n tekemisiin kasvoi. Monet punikit käsittivät että heidän vallankumouksensa yritys oli pahasta ja tuotti valtavan määrän kärsimystä ja tuhoa omalle kansalle.

      Poista
    3. Tapani Kansakin yhä elossa.

      Poista
    4. Läksyt maksais mutta paljonk snää olisit valmis tekeen asioiden eteen?

      Poista
    5. Köyhä Suomen kansa. Alkoi ilmeisesti loppuvuodesta raksuttaa joissain pääkopissa, että ei pysty käärmekään määräänsä enempää omaa häntäänsä syömään.

      Poista
    6. Rehellisesti: jos punaiset olisivat voittaneet 1918, olisiko Suomesta tullut neuvostotasavalta? Kansandemokratioita alkoi syntyä vasta toisen maailmansodan jälkeen.

      Itsenäisyys ei ollut kestänyt vielä vuottakaan. Millaiset mahdollisuudet punaisella Suomella olisi ollut säilyttää se? Oliko siihen edes aikeita tai halua?

      Poista
    7. Jos punikit olisivat voittaneet, olisi se merkinnyt heti liittämisä Venäjän osaksi koska se oli Leninin ajatus alunperinkin. Ei hän halunnut todellisuudessa myöntää itsenäisyyttä Suomelle, kuvitellen että vallankumous hoitaa asian eikä hänen tarvitse tehdä mitään.

      Suomi olisi nyt samassa asemassa kuin Venäjän vähemmistökansat Uralilla ja Siperiassa. Ts. ilman mitään itsenäisyyttä, ei oikeutta omaan kulttuuriin ja kieleen. Kaikki olisi pakkovenäläistetty jo 1920-luvulla ja osa kansasta ellei koko kansa, olisi siirretty Siperiaan. Mitä luultavimmin osa suomalaisista olisi tuhottu koska Venäjällä oli Suomi-vihamielisiä ihmisiä vallassa runsaasti. Miten kävi niiden jotka menivät 1930-luvulla NL:on rakentamaan kommunismia? Heidät melkein kaikki teloitetiin, olivat amerikkalaisia tai ketä tahansa. Ei Stalin tuntenut mitään sääliä ketään ihmisiä kohtaan, ei edes omaa perhettään.

      Poista
    8. Rehellisesti: Miksi olet juuttunut 100 vuoden takaisiin juoksuhautoihin?

      Poista
    9. Olihan niitä leirejä muuallakin ja myös monista lahtareista jälkeläisineen kehittyi kelpo demokraatteja.

      Rehellisesti: ei punaisilla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia "voittaa". Ja Stalinia on kiittäminen meikäläisen "yhden valtion mallin" edistämisestä monellakin tapaa.

      Poista
    10. Jouksuhautajuuttuneisuus selittynee eräiltä osin ateistikammolla? Ainakin voidaan epäillä tätä.

      Poista
    11. Arskakin tehtaalla...

      Poista
  10. Ajatus tsaareista vakaina ja tsaarittarista epävakaina ei ole käypä historiantulkintana. Mutta tulkitsijan tulkinta, kun viidellä tuolilla istuminen on luontevaa ja voi samalla asettua kaikkien olleitten ja olevien ihmisten yläpuolelle tuomitsijaksi. Jumalankin ja kaikkitietävänä tuomita ettei häntä ole. Ahkeria nimekkäitä kommentoijia joilla olisi jonkinlainen yhteys todellisuuteen ei liioin ole koskaan ollut muualla kuin sanonko millaisessa mielessä. Missä mielettömyys on hyve, ei muita hyveitä olekaan. Ellei ehkeraa valehtelua katsota sellaiseksi.

    VastaaPoista
  11. Joo ei Salekaan ollut jämäkkä eikä koko eikä edes puolen kansan johtaja. Mutta koko tyyppi keräilemään nuolijoita. Tämä kertoo Suomen amerikkalaisesta kansasta, sen amerikkalaisesta keskustaoikeistosta ja tämän amerikkalaisesta mediasta. Tämän tietäen on vaikea edes ajatella että kyseisestä kansasta joskus sukeutuisi sivistynyt tai lukutaitoinen. Voi kun se oppisi edes puhumaan omiaan mutta kun ei. Kun se puhuu, puhuu se amerikan totuutta ja vielä leuhka jos on amerikassa käynyt, vaikka hävetä pitäisi. Trumppeja koko sakki.

    VastaaPoista
  12. Kun hiiret on poissa, ei kissasta ole kuin pöydän pyyhkeeksi. Mutta se on sillä synnynnäistä kuin kaikillakin se mikä siitä muka tulee vaikka on ollut aina. Mikä oli Mannerheimin mikäkin suuntautuminen tiedetään kyllä. Hänet kannattaisi kuvata kissalla tai itse asiassa hiirillä ratsastavaksi. Mitä suurempi typerys ja koijari, sitä korkeammalle typerykset ja koijarit nostavat hänet. Seitsemän veljestä eivät vielä ole oppineet lukemaan, tai no ainakaan kuusi. Ja sitä seitsemättä peittoavat nämät kuusi ankarimman mukaan. Kissojen joukossa on paha olla hiiri.

    VastaaPoista
  13. Eino Kalima ohjasi soittamalla pianoa. Tulee mieleen Leo McCarey, yksi Hollywoodin suurimmista. Laurelin ja Hardyn Vapaus yhtäältä ja Cary Grantin ja Irene Dunnen Love Affair toisaalta ovat parasta lajeissaan.

    Sotien välisenä aikana Kalima oli niitä, jotka pitivät ikkunoita auki Eurooppaan. Kansallisteatterissa nähtiin tuoreeltaan Čapekin R.U.R., Pagnolin Marius ja Brechtin Kerjäläisooppera. Hitlerin noustua valtaan Kalima pysytteli vuotuisilla Euroopan turneillaan junassa kieltäytyen astumasta jalallaan Saksan kamaralle ajaessaan Kolmannen valtakunnan läpi Ranskaan. Tshehovia ei Suomessa esitetty itsenäisyyden ensimmäisinä 30 vuotena kertaakaan. Eino ja Jalo Kaliman suomennokset Tshehovin näytelmistä ovat kestäneet aikaa. Martti Anhava on toki tehnyt uudet.

    Näin Kaliman ohjauksista Vanja-enon. Se perustui vaimennukseen ja kamarimusiikkia muistuttavaan yhteissointiin. Vaikutus oli pelkistyneisyydessään kirkas, armoton ja unohtumaton. Se oli vastakohta 1960-luvun teatteriradikalismille mutta puhtaudessaan radikaali omalla tavallaan. Tshehovin näytelmät ovat niin hyviä, että ne kestävät jopa nykyään vaadittavat sirkustemput. Ehkä ne ovat nykyään parhaita luettuina.

    Paras Tshehov-elokuva on Ryusuke Hamaguchin Drive My Car, jonka voi katsoa Yle Areenassa. Se on filmatisointi Vanja-enosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurella mielenkiinnolla aikanaan katsoin ja tallensin Drive My Carin.

      Too complicated for my small brain. Tshehov on mielestäni aina hyvin yksinkertaisesti tajuttavaa.

      Poista
    2. Tshehovilainen elokuva taas perustuu Haruki Murakamin saman nimiseen kertomukseen. Kerrankin täysipainoista, monitasoista Murakamia, sekä novelli että sen filmatisointi. Heti syveni, kun HM otti Tshehovin avuksi.

      Vanja-enon näin vuosia sitten Kansallisteatterissa, mutta en muista juuri muuta kuin että Krista Kosonen oli komea. Ei välttämättä esityksen vika. Niitä Tshehovin näytelmiä lukee mielellään, samoin kuin vaikkapa Ibsenin. Hedda Gabler! Eihän sitä missään esitetä.

      Poista
    3. Drive My Car kertoo pohjimmiltaan yksinkertaisen tarinan siitä, miten Vanja-eno ylittää kielimuurit (nelikielisessä produktiossa), miten näytelmä peilaa meitä kriisissä ja miten se auttaa kasvamaan kriisin yläpuolelle. Se ei ole taidetta taiteen vuoksi vaan kuvaus todellisesta elämästä, jolla on yleispätevää todistusvoimaa.

      Kalimasta vielä, että hän oli ylpeä siitä että toi ensi-iltaan Sholom Anskin jiddish-näytelmän Dibbuk vuonna 1934. Ohjaajana Kalima itse, suomentajana Aino Kallas ja säveltäjänä Simon Parmet.

      Poista
    4. Kohtalaisen rankkana Tšehovin vastaisena huumorina suosittelen Lawrence Blockin romaania Dead Girl Blues. No jaa: oikeampaa olisi sanoa hirtehishumoristisena Tšehov-kritiikkinä. Loppujen lopuksi Block on harvoja Tšehovin ymmärtäjiä ja seuraajia.

      Poista
    5. Myös Infidel, Hamid Djalil tekee eteen meille fanaatikoille ja muulle roskasakille roolin jossa protagonisti muhamettilainen saa tietää olevansa juutalainen. Huomatkaas kuinka kehno lavakoomikko hän on, epäilen syyksi näyttelijälijäkoulutusta. Hänhän edustaa siellä Britteinsaarella piskuista uskonnollista vähemmistöä. Tästä lisää wikipediassa, voinkin suosittaa vaikka laiskottaa. Elokuva on sangen huolellista työtä, niin hyvää ettei sitä huomaa ja sopii siis friikeille, ammatti-ihmisille mutta jopa televisioon.

      Poista
  14. Vaalipuheita kuunnelleena ja niistä kylläkseni saaneena muistui mieleen, miten 1960-luvun lopulla eräs tunnettu aikalaiskirjoittaja totesi, että Koivisto oli ensimmäinen ja ainoa silloisista poliitikoista, joka puhetta pitäessään selvästikin ajatteli, mitä oli tullut paperille pannuksi ja juuri siinä hetkessä lausui, - se oli kovin voimakas kehu. Näistä nykyisistä ei olisi kovinkaan helppo sanoa juuri sitä, vaan tuntui olevan käynnissä kilpailu siitä, kuka nopeimmin ja urautuneimmin vetää oman litaniansa läpi "täysin aivojen koskematta". Kekkosen kolmansissa vaaleissa KOP:n pääjohtaja Matti Virkkunen piti linjapuheen ulkomuistista, teksti oli jaettu lehtimiehille etukäteen, ja joukossa oli yksi tunnollinen, tuntemani mies, joka seurasi ällätikun kanssa koko puheen läpi, ja totesi, että Virkkusen muisti on ehdoton, hän esitti kirjoitetun puheen erehtymättömästi sanasta sanaan läpi, ja vieläpä pilkutkin huomioiden. Mutta olihan teksti kirjoitettu kansallispankin konttorissa ajatuksen kanssa, - ja niinkuin kassaneiti uloslaskiesssaan talletuksen, tasan pennilleen sen suorittaa.

    Koivistosta, joka tunnetusti oli viimeistään vuoden 1967 naamiotpudottavasta devalvaatiosta lähtien "kansallispessimisti", tehtiin hänen kuollessaan ikonografinen "toivon apostoli", jonka kivilauseeksi onnistuttiin uittamaan:
    ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.”
    Tämä jungilainen loppuhenkonen osoitti, että Manu oli Suomen paras näyttelijä, sai salin ajattelemaan ja kokemaan haluamiaan juttuja. Vain me, jotka jäimme porstuaan tai pihanperälle, emme menneet siihen mukaan. Muistan miten lähetin Forssan juhlakentältä juhlapostikortin presidentinlinnaan ja manasin männikköön menneen talouspolitiikan: kyseessä oli suomalaisen sosialidemokratian synnyn, Forssan 1903 -kokouksen 90-vuotisjuhla, ja lama sylissä, enkä tietenkään saanut koskaan vastausta. Parhaan muistomerkin mielestäni teki Kari kun hän piirsi eri asiantuntijat, siis vissiin sen ajan poliitikot laidasta laitaan, vetävän nousujohteisia talouskäyriä. Yksi vain erottui joukosta: Koivisto, joka veti suoran viivan alaspäin, piirrosreunuksen läpi pohjaan asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä viivasta taloustoimittajat palkitsivat Koiviston jollain kunniamaininnalla. Muistelen myös, että Koiviston ennustus meni hongikkoon.

      Poista
  15. Marski oppi suomea mutta syy oli totinen.

    Likipitäen:
    - No, onko te tappanut moni tänän?
    - 😳
    - Kun on thulut vasttan?
    - 😶
    - Eh, (sytyttää sikarin, ojentaa liekkiä) vanha tuttu, minä meinaan?


    (suom. huom. 🫣)



    VastaaPoista
  16. Urho Kekkonen oli Suomen tähänastisista presidenteistä puhutun ja kirjoitetun sanan käyttäjänä ylivertainen, täysin omassa luokassaan - ja sellaisena taitaa pysyäkin. Kekkosen taidon täytyi perustua paitsi korkeaan älykkyyteen myös valtavaan lukeneisuuteen. Hän hallitsi sekä ns. korkeakirjallisuuden että kansanperinteen, mikä kaikki näkyi hänen puheissaan ja teksteissään.

    Muistan, kuinka työpaikalla maaliskuussa 1982 seurasimme televisiosta uuden presidentin virkaanastumispuhetta eduskunnassa . Pettymys ja kontrasti totuttuun oli todella suuri: ylinopeaa, intonaatioltaan epäselvää ja painotuksiltaan latteaa läpijuoksua. Puhumatta sitten tärkeimmästä, sisällöstä, josta kokonaan puuttui edeltäjän puheiden paino ja pondus.

    Kekkonen totesi kerran tuolloin esillä olleesta asiasta: "Tämän pitäisi olla selvää puhetta." Niin pitäisi, varsinkin tasavallan presidentin ollessa puhujana tai kirjoittajana. Viime vuosikymmeninä me alamaiset olemme saaneet kuulla eräiltä korkeimman vallan haltijoilta tahallisen (?) epäselvältä tuntuvaa, konstailevaa ilmaisua, jonka tarkoituksena lienee ollut vissinlaisen vaikutelman antaminen. - Kansan äänen ilmauksena voisi tuohon todeta, ettei sellainen kenestäkään Marcus Aureliusta tee.

    VastaaPoista
  17. Epäilen, että sääliääniä tuli paljon sille toiselle. Kyllä suomalaiselle miehelle luomunainen on paras valinta kainalokarvoineen päivineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aku & Iines, oliko ihan pakko.

      Kauheempi vitsi olis enää ollu jos olis tunkenu uurnaan lapun että no en jaksa ettiä numeroa mutta Kulhia perkele!

      ja sieltä olis pompannu 9 takaisin: tulhan-tulhan.

      Poista
    2. Blogi olisi kyllä olennaisesti parempi ilman tällaisia. Taitaa joillakin täällä olla parempi oikeus ylilyönteihin kuin toisilla.

      Poista
    3. Sinunlaistasi "muinaismuistoa" käy lähes sääliksi.

      Poista
    4. Suomalaiset sitten osaavat olla pihejä, jumppahuiti. Patsaitakin pihtaillaan edeltäkäsin.

      Julle Ankanpää!

      Kivempi kuin koiranpentu tämä uusi ja herttainen johtopari, noin aatteellisessa katsannossa.

      Onnea ja menestystä, ja kiva kun jaksatte Aku & Inez!

      Poista
    5. Ääni on ääni vaikka sen antaisi änkyrälle - tai änkyrä. Pitkään oli liikaa änkyröitä ja änkyröintiä. Ei ollut yhtä kivaa.
      Epä-ääni olisi (hih-kika-lol) epäämätön ajankuvan tuote.
      Suvaitkaa, aina kaikki ei vaan voi voittaa, voi ei. Vai voiko?

      Poista
  18. On aika mielenkiintoinen sivuhavaintoni:

    Pietarsaaren aleksiskiven (Philip Teir) kirjassa J&B mainittu viski (J&B) ei ole saatavilla Suomen ALKOssa kuin 20 cl pienoispullossa.

    Ruusuvuoren kirjassa (WSOY 2024) kerrottuja tarinoita kukkulanvalloituksessa tarkk´ampujan luotiin kuolleesta päähenkilöstä ei löyty senkään vertaa mainintoja ("Keskusteluja vainajien kanssa").

    Oma teokseni ("Everstien tarina") on aina vaan valmistumassa: vuodet 1900-1957 ovat haarukassa.

    "Sallimus on kerran säilyttävä maamme kohtalon teidän harteillenne ja te tulette olemaan vastuussa maamme tulevaisuudesta".

    "Kun kylän viimein saavutti
    hän mielipuoli olikin
    Tuo kurja kulkuri"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petro Pacpipon säämiskäinen haalari, siis oikea ja tosi överhaalari on vielä vastaisen varalle oltava.

      Pelkkiä pääteoksia onkin aivan tajuttoman kiva lukea. Pikku ongelmaksi muodostuu moniaat kerrat että niihin ei pääse sisään, ikään kuin asioihin käsiksi pääseminen ei olisi juuri ihmisen etu ja siis tuska.

      Leijonaa ja Madonnaa (suos. Hung up).
      Crown Royal 1974 oli aikoinaan riittoisaa.

      Tulin viimeksi lukaisseeksi SRVn elämöintikerran. Lonnie Mack ja SRV - Oreo Cookie Blues, mukamas olevinaan oikeasti hyvä, hö! Hauska video silti, hyvin lystikäs. Alussa tarkkana, L. kohteliaana herrana ehdottaa roudarin huishitoille, mutta kuinka!

      "Samaan aikaan miljoonien ihmisten sorto, jotka ovat huomanneet mitä yhdensuuntaistetut ponnistukset voivat saada aikaan. Kuten veden megatonnit muotoilevat organismeja valtameren pohjalla. Kuten vuorovedet kiillottavat kiviä. Kuten tuulet kovertavat kallioita. Kaunis yläkoneisto joka avaa - "

      Saul Bellow, Herzog, 1964
      (suom. Pentti Saarikoski, 1965)

      Poista
  19. Lehdestä luin, että Stubb sanoo ...."tasavallan presidentti on ihmistä suurempi tehtävä"...

    Tarkoittaako tämä sitä, ettei Stubb pysty tähän tehtävään vaiko ettei hän olekaan ihminen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutkimusryntötyöryhmämme sulkeutui takaälyhuoneeseen runsain suklaakeksi- ja portteriputelimäärin varustautuneena joten se ilmoittas seuraavaa: Ei kumpaakaan. Kalsareissa luki Aleksei, arvaa harmittiko presidenttiä.

      Poista
    2. Valtion veskariksi se jopi on pujoutunut. Ettei sentäs koko kentän yli suoraan maaliin tule solkenaan ulkomaiden ideoita, sill'aikaa kun torkkupeittojen alaiset älytyössään latautuvat edusaivot ovat Arkadianmäen iPhonetiikan valvottavina. Kuvaavaa ettei savusilakoita saa tietenkään syödä sienistä nyt mainitsematta, saati rössipotuista.

      Laittelisin kummiski talkkunajauhot fiiliin, ja hirvenlihakeittoa. Veripalttua tekisin, nin ja kriikunahilloa, oikein puraisevaa.

      Kalifornialaista halpaa kuoharia Finkkutalon kallioilla kittailisin kesäisin ex tempore, ja soittelisin kavereille iskelmää, Repeä, Tapsaa, Topia, Cornelista, Louta (Reed) mutta en Evinrude Dahlgreniä kun se pörisee niin että päät kääntyilevät, tiirailevat taivaisiin. Fadoa, ja klassista saataisiin kaikille tarpeeksi niin jopa! Sittenpä pirskahtelisin inspistä taas ainakin .. toista viikkoa? Klarinettikonsertot sopisivat myös, ja entäs zydeco, nin ja kletzmer. Suuria suunnitelmia myös toki, paraimmin Haapasalon Villen hatsapurimainospipo päässä ja patenttinahkakengät niskassa killuen.

      Olisinki ripeysministeri! Aito kundi aina ajoissa töissä ja kauhee juoruämmä, häijysti täysriitaa kylväisin näin: Kuulkaas kun minä kuulin että... tai eiku sehän onkin salaista...

      Poista
  20. Mielenahtaus kukoistaa Putinistanissa. Tuoreen tiedon mukaan Kremlin papparainen on etsintäkuuluttanut Viron pääministerin ynnä muuta naapuriväkeä. Rikoskuvaus: "Nämä ihmiset ovat vastuussa päätöksistä, jotka ovat loukanneet historiallista muistia." Ilmeisesti ukkeli on menettänyt loputkin muististaan ja hakee sitä nyt epätoivoisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskinpa muistaa historiasta sitäkään, että nykyinen Kreml ympäristöineen oli pitkään Aasiasta käsin hallitun mongolivaltion epäitsenäinen osa. Mongolian entisen presidentin muistutus asiasta oli karttoineen mainio. Vaikka tuskin sekään mitään Putinin harhoihin vaikuttaa.

      Poista
    2. Sikäli kuin rikoslainopista mitään tiedän, niin varsinainen oikeusinnovaatio tuo Putinin keksintö: historian muisti loukattuna asianomistajana. Kukahan sen nimissä saa puhua?

      Poista
    3. ja jos tarkkaan katsotaan niin Putinhan joutuisi edesvastuuseen juuri Stalinin verilöylyistä joita hän itse asiassa ihailee tehokkaana toimintana. Stalin teki omaa historiaansa josta Venäjä ja alusmaat eivät ole täysin toipuneet vieläkään.

      Poista
  21. Voisiko täällä virrata puro Bach valona ja puhdistaa ankeat dementtiset mielenmaisemat usque ad aeternum? Soivaa Valentinuksen päivää kipujen keskelle vaikka olet ilkeillyt ja raivonnut. Taivasta, Bachia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nääh.
      Aspirin & limonad!

      Pirteään pakkasilmaan eikä mitään kameroita.
      Kävelysauvat.
      Työvoitto tepsii jos joskus tuntuu että liiaksi risoo ja sapettaa.

      Poista
  22. Ahtaus on sanaleikeissä vekkuli sana. Tämä paljastuu taivutusmuodoissa: ahtauden vai ahtauksen.

    VastaaPoista
  23. Blogauksen kuvasta sen verran, että ratsuväki Suomessa oli melko tarpeeton kun maasto on se, mitä se on eli vähän mitään laakeita, puuttomia aakeita. Rakuunoista ehkä jotain hyötyä, koska taistelivat jalan.

    VastaaPoista