Sivun näyttöjä yhteensä

9. tammikuuta 2024

Pää kypärään


 


Isoista asioista sivussa Olen maininnut tässä blogissa muutaman kerran, miten olen katsellut Manuel Castellsin ja hänen työtoverinsa Pekka Himasen kirjoja tietoyhteiskunnasta. Manuel on julkaissut vielä pari vuotta sitten kirjan.


Puhumatta tässä ihmisistä loistava käsite “hakkerietiikka” lienee unohtunut. Jos joku muukin muistaa sen, en usko että toistenkaan tekee mieli käyttää sitä.


Maan ja maanosan juhlitut tietäjät ja tutkijat olivat lyhyesti sanottuna väärillä jäljillä eikä heidän työllään ole ainakaan myönteistä merkitystä. Tässä mielessä kulttuurisosiologia on helpompaa kuin filosofia. Se että esimerkiksi Ranskan Foucault, Derrida ja kumppanit eivät johtaneet mihinkään on perusteltava, eivätkä perustelut ole helppoja. Foucaultin “Tarkkailla ja rangaista”, jonka suomennoksen kanssa minulle tuli Otavassa moneen kertaan hiki, on merkittävä teos. Mutta Foucault näki totaalisen valvonnan ja silmälläpidon yhteiskunnan syntyvän Länsi-Eurooppaan ja ehkä Yhdysvaltoihin.


Ei taida teistäkään, lukijat, vaikuttaa aivan oikeaan osuneelta?


“Tietoyhteiskunta”, jossa nyt elämme, kärsii pelottavasti kirjojen ja lehtien myynnin romahtamisesta ja aiheellisista peloista lukutaidon hiipumisesta. Papaeri- ja selluloosatehtaat sulkevat oviaan myös Suomessa. Vain pakkauspaperi ja verkkokaupassa laatikkoihin tarvittava kartonki käy kaupaksi.


Koska ponnistelen ymmärtääkseni uusimpia tekijänoikeuslain muutoksia, jotka ovat inulle hyvin vaikeita, vaikka olin panemassa niitä alkuun itse (viittaan DSM:n eli tekijnoikeusdirektiivin merkitykseen digitaalisilla sisämarkkinoilla) - hain kenelle tahansa selvän ja kai kiinnostavan esimerkin. Onko polkupyöräilijän käytettävä kypärää lain mukaan.


Vanhalla ammattitaidollani käytin puoli tuntia lakitekstin ja sen esitöiden vertailemiseen. Lain mukaan on “yleensä” käytettävä, mutta tuon hyvin kummallisen sanan selvittäminen oli vaikeaa. Löytyi se: määräys on suositusluonteinen eikä sen rikkomisesta voi rangaista. Mutta eduskunnan valiokunnissa on jo hyväksytty tuon pykälän muutos. Sen mukaan kypärä tulee pakolliseksi. Laki tulee täysistuntoon tänä keväänä. Ja muuten kypärä vähentää pyöräilijöiden kallovammoja yli puolella.


Tekoälyohjelma Bard käytti 5 sekuntia edelle kirjoittamieni asioiden löytämiseen ja kertomiseen, suomeksi tietysti. Käytän nyt sitä, koska haen keinoja saada joku maksamaan aika kallis (20 dollaria kuukaudessa) GPT-4 käyttööni. Sitä voi opettaa itse ja sille voi luoda erikoissanastot. Sen voi osoittaa käyttämään tekstin louhimiseen myös itse syötettyjä tiedostoja.


Aion käyttää koekappaleena tätä blogiani. Kuten tiedätte, blogin oma hakukone sivuuttaa kommentit. Juuri kommentit ovat blogini henki ja elämä. Mehän käymme ajoittain aivan oikeaa keskustelua.


Sen takia ja epäluuloisena palveluntarjajaa ja sen pilvitallennusta kohtaan. Olen käsityönä kopioinut kaikki blogit kaikkine kommentteineen pdf-faileiksi.


Tässä muodossa blogistani ei löydä oikein mitään. Onko Kemppinen maininnut, ketkä kirjailijat ansaitsevat eniten? Vastaa itse: ei ole. James Patterson. Viimeksi 836 miljoonaa dollaria vuodessa tekijänpalkkioina. Reippaasti perään jäävät Rowling, Stephen King, Dan Browne ja Danielle Steele. OK - ei entinen mainostoimiston johtaja Patterson itse kirjoita, mutta väittää keksivänsä juonet. Hänellä on tehdas kirjoittajia.


On suomennettu, mutta ilmeisesti lopetettu. Mahdollisesti perusskeidaa - mutta tässä asiassa olen tullut varovaiseksi huomattuani, että Chrichton ja scifi-puolen Ridley kiihottavat omaakin mielikuvitustani ja myös kirjoittavat ihan kivasti. Tosin dekkaripuolella vanha mestarini oli George V. Higgins, joka teki kokonaisen jännärin pelkillä repliikeillä - ja miten hyviä ja uskottavia ne olivat!






16 kommenttia:

  1. "Viimeksi 836 miljoonaa dollaria vuodessa tekijänpalkkioina": Taitaa Pattersonin vuotuisten tekijänoikeuspalkkioiden määrä olla kuitenkin noin kymmenesosa tästä, eli 90 miljoonan verran, hurja summa toki sekin.

    VastaaPoista
  2. Niin, hyvä esimerkki tuo pyöräilykypärä ja mitä siitä lainmuutoksesta sitten seurannee. Todennäköisesti on jo melko pitkälle valmisteltu ja käyössäkin joltakin osin. Poliisinhan pitää pyöräilijää pysäyttäessään tietää onko pyöräilijän päässä oleva lastenpotta virallinen vai ei. Aikoinaan nuorena muistan kun tuli mopokypärät pakollisiksi niin moni rakennustyömies kylässämme sanoi että he aikovat käyttää samaa kypärää mitä työssäänkin. -informaation puutetta ja turhaa köyhäilyä. Pyöräilykypärän käytön ongelma aluksi on sama kuin skuuttilaudankin kanssa käytettäessä, mihin sen laittaisi josko ei millään haluasi kantaa loppäivää mukanaan ja pelkää varkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpäpä rajavartijoston virallisena.linjaja on ollut tarkistaa pelastusliiveistä CE - merkintä.
      Lyhenne tarkoittaa China Express.

      Poista
  3. Mozartin kirjeet hauskoja, paitsi alituinen närinä rahapulasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taannoisen kehutun elokuvan mukaan Mozart oli amerikkalainen teinipoika.

      Poista
  4. Vähän liikkuvat saavat vain vähän luunmurtumia toisin kuin paljon liikkuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän liikkuvat saavatkin sitten aivan muuta osakseen myöhemmin.

      Poista
    2. Terveys- ja liikuntafasistien puheet ja teot haisevat kuin kirja- ja ihmisrovion savu.

      Poista
    3. "tERVEYS.."

      Kateellisten puhetta, sanon minä. Menkää ulos ja liikkukaa niin saatte palkinnoksi ison annoksen terveyttä ja voimaa.

      Poista
  5. "Pannaan pää kypärään, se on turvassa siellä." Noin lauloivat jykevät miesäänet radiossa siihen aikaan kun opintoja aloittelin. "- - jos kävisikin kalpaten sotatiellä. Takaisin jumalille kuuluisi korkein valta, ja me ryömisimme esiajan kengän alta." (Suunnilleen tuollaisena se jäi mieleen.)

    Olivat sen ajan "partaradikaaleja", nykykatsannossa varsinaisia kurahousuja ja "lunatic fringeä".

    Nyt on toisin: "Suuri aika tarvitsee suuria ihmisiä." (Hašek) Sellaista aikaa nyt elämme, samanlaista kuin Wordsworth nuoruudessaan (olisipa itsekin!)) vuonna 1789:
    "Bliss was it in that dawn to be alive, but to be young was very heaven!"

    Ja nyt meille kaikille täällä koto-Suomessa näyttävät suuntaa nimenomaan naiset. Muistelkaamme ex-pääministerimme monia uljaita lausuntoja kotimaiselle ja kansainväliselle medialle. Eikä pidä unohtaa vaikkapa suurimman päivälehtemme nykyistä Saksan-kirjeenvaihtajaa ja hänen edeltäjäänsä: Toistuvasti on saanut "pelkurimainen" liittokansleri Olaf Scholz kuulla kunniansa; eihän tuo arkalanjussi uskalla edes toimittaa tarvitseville niitä Taurus-ohjuksia.

    Jotain tuttua tässä kaikessa "ajanhengessä" tuntuisi olevan menneisyyden koko taustaa vasten. Mieleen tulee Kyösti Wilkunan tunnettu huokaus: "Tulisi [suuri, yleinen] sota ja veriset vaatteet."





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierot tsuhnat selvästikin valmistautuvat panemaan hanttiin, jos idän jalot urhot päättävät vetää suuriruhtinaskunnan takaisin äiti-Venäjän helmojen suojiin.

      Poista
  6. Juice oli ollut sitä mieltä, että villapipo se paras suoja pyöräillessäkin on. "Heitäpä pyöräilykypärä kerrostalon ylimmästä asvalttiin ja katso, kuis käy. Tee sitten sama villamyssylle..."

    Lieköhän ajatellut loppuun saakka fysiikan lakeja muuten niin älyllisiä lohkaisuja jaellut Juicekaan.

    Tosiasioiden väheksymisessä ja kieltämisessä on aina voimansa miesjoukoissa ja siksi asenteet muuttuvat hitaasti.

    Kypärää on kyllä itsenikin ollut aina vaikea pääni suojana hyväksyä niin rakennuksilla kuin pyöräillessäkin. Eikä se ehkä ole asenteesta kiinno vaan jostain kumman fobiasta sillä minua alkaa ahdistaa kun tulee puhettakaan "teknisestä pukeutumisesta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kypärä on kyllä kieltämättä missä tahansa tilanteessa jonkinlainen memento, että olet hävinnyt olemassaolon taistelussa vakuutusyhtiöille. Siinä piileekin kypärän perimmäinen rumuus, joka onkin oikeastaan moraalinen ja metafyysinen kategoria, ei välttämättä niinkään esteettinen.

      Toki tällainen häviö voi olla joskus ihan kunniakas, mutta ei se koskaan varsinaisesti seksy ole.

      Poista
  7. Mökillä oli erikoinen kattila, jota aikuiset tosissaan sanoivat kypärästä tehdyksi. Se oli metallinen ja sen hellalevyä vasten tuleva pohja oli ihan pieni verrattuna keittoastian aika isoon kokoon. Kaikenlaista sota-ajan krääsää oli paljon, kuten paksuja fajanssisia lottamukeja. Ikiaikaiset täkit, huovat ja matrassit olivat kai sotaa edeltäneiltä vuosilta. Etäistä sukua myöten ihmiset lahjoittivat sinne näitä aarteita, kuten esimerkiksi puisia ja metallisia pesupaljuja. Rakennus itsekin muistutti sodasta ja sitä heti seuranneesta ajasta. Naulat oli käytetty aiemminkin ja sitten oiottu. Sodasta ei kuullut puhuttavan.

    VastaaPoista
  8. Rikolliset ja mielenvikaiset tarkkailevat ja rankaiseva somessa rehellisiä, terveitä ihmisiä, joiden jokaista askelta netissä he mielellään kyttäävät.

    VastaaPoista
  9. Auttaneeko atomisodassa?

    VastaaPoista