Aulis Aarnion Kangasalan Ilmonien hyvin erikoisesta suvusta
on näiden vuosien kirjallisia ilonaiheita. Tämä blogikirjoitukseni ei ole
arvostelu. Olen mielestäni kirjoittanut sellaisia useinkin ja aikaisemmin
sanomalehtiin. Vaikka tuokin kirjoittamisen laji on muuttunut, pidän kiinni
joistakin vanhoista tavoista. Olen esteellinen eli jäävi, koska olen Auliksen
ystävä ja hän minun. Olen myös ollut hänen oppilaansa yliopistolla.
Siksi kerron niille, jotka tämän lukevat, että mielihyväni
romaanista ”Väsynyt vaeltaja” oli suuri.
Osittain takana on henkilökohtaisia syitä.
Juristiprofessorina Aulis Aarnio on edelleen yhdessä entisen oppilaansa Urpo
Kankaan kanssa jäämistöoikeuden eli perinnön ja testamentin alalla itsestään selvä
ykkönen. Kun Kangaskin on eläkevuosissa, puhumattakaan 1937 syntyneestä
Aarniosta, tiedekunnassa on toisia miehiä remmissä. Aarnion julkaisut
oikeusteoriasta olivat iät ajat kurssikirjoja ja itse hän veti alan
kansainvälistä järjestöä ja luennoi ainakin 50 yliopistossa ympäri maailman.
Kaunokirjallisuus on kuitenkin sekin pitänyt häntä
pihdeissään. Ensimmäinen historiallinen romaani sivusi Isonvihan aikoja ja
naapurikunnan eli Pälkäneen tapahtumia. Itse hän on siis Kangasalta.
Tämä ”Väsynyt vaeltaja” saattaa olla Aarnion ei-juridisista
kirjoista paras. Neuvoisin sekä kirjallisuuden että kulttuurihistorian
ymmärtäjiä panemaan kirjakauppiaan koville. Ellei se onnistu, ainakin Adlibris
myy teosta verkkokaupassa.
Olen lukenut Aarnion tekstejä ja nähnyt näytelmiä Muistelen
että hänen kaunokirjallisen uransa alkuvaiheessa kävimme asiaankuuluvia
keskusteluja, ja luulen, että samaa tapahtui yhteisen yhteyshenkilömme Jaakko
Syrjän kanssa. Varmaan Aapo Junkola oli hänkin uskottuna miehenä.
Tämän romaanin hienous on tshehovilainen. Muistan lukeneeni
jostain, kukaties Tshehovin omista merkinnöistä, että onnistuessaan teksti
osoittaa lukijalle, että lukijalla on ulkoisen lisäksi sisäinen maailma. Tämä
on juuri se piirre, jonka Tolstoi saarnainnossaan unohti joskus.
Kirjan päähenkilö taidemaalari Einar Ilmoni oli vaivojen lopulta
murskaama lahjakkuus. Hän oli sotien jälkeen kuollessaan merkittävä
taidemaalari. Mainetta hänelle ei kertynyt paljon. Hän vieroksui näyttelyitä ja
oli haluton myymään maalauksiaan. Muun muassa Scherfbeckin opissa olleena hän
hallitsi keinot ja aavisti tavoitteet, mutta voimat osoittautuivat riittämättömiksi.
Ja mitä elämänilmeeseen tulee, irvistelevä ja ilkeä kansa
kirkonkylässä antoi kyllä kuulua itsestään.
Mutta minä hykertelen käsiäni. Kirjoittamalla erään toisen, todellisen
henkilön tarinan erittäin hyvin tuntemastaan maisemasta Aulis on syyllistynyt
samalla omaelämäkerrallisuuteen. Sain vastauksen joihinkin kysymyksiin, joita esiponnistettu
monilahjakkuus herätti mielessäni jo kauan sitten.
Miksi laajasti kiitetty, vanha professorismies näkee
tällaisen vaivan? Haluaako hän vielä kirjallisuuspalkinnon (joita annetaan
jatkuvasti paljon vaatimattomammista teoksista)?
Luulen tietäväni vastauksen. Hän etsii haavettaan ja näyttää
löytäneen sen.
Se on suurta.
Romaani on saatavilla paitsi painettuna myös äänikirjana. Lukija on näyttelijä Jussi Puhakka. Äänikirjan voi ladata ainakin Suomalaisen Kirjakaupan verkkokaupasta. Lisäksi äänikirjan voi kuunnella Storytel-palvelussa.
VastaaPoistaLuen samaa kirjaa, mutta hitaasti. Olen asunut siinä Ilmonien talon vieressä ja käynyt Kangasalan oppikoulua joka oli vastapäätä Ilmonien taloa. Nyt ei ole niitä kumpaakaan taloa. Tuskin on sinivuokkometsääkään. Viimeksi käydessäni siellä, se harjun rinne oli ripoteltu täyteen anonyymejä pikkuisia laatikkotaloja. Ennen tuli Arne huutamaan meille, jos vaikka vasta suunnittelimmekin poimia muutaman sinivuokon. Einar oli silloin jo kuollut. Einar Ilmoni oli hieno taiteilija, joitakin töitä on tainnut päätyä Ateneumiin. Ainakin olen niitä siellä nähnyt.
VastaaPoistaAulis Aarnio on kirjoittanut myös Kangasalalla esitetyn sen historiaan perustuvan kesäteatterinäytelmän. Aulis näytteli värikkään tuomarin roolin erinomaisesti.
VastaaPoista