Sivun näyttöjä yhteensä

3. huhtikuuta 2018

On ohimoa



Hullu geeni näkyy tässä kuvassa hyvin selvästi. Henkilöiden ikäero on 72 vuotta. Huomio. Kiintyy kalloon, vallankin otsaan. Ja kysymys on tietenkin suorasta perinnöllisyydestä.

Jos olisimme jaksaneet, olisimme voineet mennä koko sortin sakki palvelutaloon ja ottaa äitini kuvaan mukaan. Silloin ikähaitari olisi venynyt 94 vuoteen. Kuvaan ujutetussa mustavalkokuvassa tosin on äitini ja tätini ja minä pienenä. Siinä on myös äidinisä, jolta tuo suvussa kovin hallitseva sarviotsaisuus on lähtöisin – vaikka olen minä sitä näkevinäni myös kuvassa, jossa 1896 syntyneen äidinisäni isä on mukana.

Perinnöllisyyden tutkijat eivät varmaan tunne tarinaa, jonka aikani harkittuani kerron tässä nimineen. Kuulin sen kauan sitten jo kuolleelta Aili Palménilta. Hänen sukunsa oli hyvin näkyvä, alkaen Joh. Ph. Palménista, joka keräsi 1800-luvulla kaikki mahdolliset aatelisarvot, kunniamerkit ja korkeat virat. Myöhemminkin suvussa on ollut kansallisesti merkittvää väkeä niin ett päät yhteen kolisevat, opillisella alalla mm. Ailin opiskeluaikainen kämppis ja serkku Ernst, joka hänkin toimi vuorollaan Helsingin yliopiston rehtorina ja kanslerina, kuten suvussa on ollut tapana.

Tästäkin suvusta jäi sirpale Venäjälle vuoden 1918 melskeiden yhteydessä. Sitten joku, ehkä juuri Ernst, sai Neuvostoliitossa käydessään erikoisen yhteydenoton. Hänelle soitti Palmén, joka oli sen venäläisen haaran kasvatti, koskaan lännessä käymätön, koska sattui olemaan koulutukseltaan ydinfyysikko.

Valokuviakin oli otettu. Suvun naiset ja sitten miehetkin tutkivat todisteita ja olivat yksimielisiä, että ilmetty Ilmari-setä, muuan niistä joka ei tuottanut suvulla vähintäkään ansiota tai mainetta – fiksu kyllä, mutta…

Tällä neuvostoliittolaisella sukulaisella oli ollut, näin tarina kertoo, joidenkin Suomessa yhä muistamia eleitä ja pään asentoja ja jopa perusilmeitä, jotka saivat paikalla olleet geneetikot parahtelemaan: klooni!

Hän siis pääsi vanhoilla päivillään Suomeen sukunsa katastettavaksi

Olen kuullut muitakin samanlaisia tarinoita ja tietysti lukenut. Mutta tämä on ainoa, jossa henkilöt on kertaalleen varmuudella tunnistettu, vaikka uusien havaintojen tekeminen ei enää olekaan mahdollista.

Luotan siihen, että lukijoilla on samoja tunteita ja kenties tietojakin. Albumeja selaillessa silmissä joskus häivähtelee jotain kuin tuttua.

Vaikka vanhukset lienevät nykyisin keskittyneet tietokonepeleihinsä, vielä joskus narahtaa repliikkejä yksinpä nuorten ihmisten luonteenpiirteistä – ilmetty isoisoisoenonsa, ja muuta vastaavaa.

Kun en ole toistaiseksi pannut merkille, että ihminen olisi lajina muuttunut paremmaksi eli ”kehittynyt”, panen muutoksen kasaantuvien ilmiöiden kontolle. Se on dynamiikkaa, kumulatiivista. Niinpä on luonnollista, että edelleen kivikirves heiluu ja luu ruskuu. Luon täten termin ”fossiiliset käyttäytymispiirteet”, jotka siis aiheuttaa hullu geeni.



7 kommenttia:

  1. Minäkin kuulemma olen ollut "ilmetty", ja jälleen kerran - kiitos Jukka Kemppisen kirjoituksen - rupesin pohtimaan koko olemassaoloani ja sen oikeutusta hyvinkin eksistentiaalisesti.
    Äidinäitini asui meillä. Mummo näki harva se päivä minussa puolisonsa eli Vaarin, joka oli kuollut nelisen vuotta ennen syntymääni.
    "Katso, taas tuo ilme!" Mummo saattoi kuiskata äidilleni, kun lapsena nojasin keittiön pihtipieleen ja katsoin alaviistoon, ehkäpä voileipä kädessä. Äitini nousi, notkisti polviaan keskellä lattiaa ja löi kämmenillään reisiinsä. Välillä he näissä tilanteissa nauroivat, joskus menivät aivan puhumattomiksi kuin olisivat nähneet aaveen.
    Kuvan perusteella Vaari ei muistuttanut minua lainkaan, mutta ilmeet, eleet . . . jokin selittämätön tuon mielikuvan varmasti tuottivat. Vaarilla oli sitä paitsi korpinmusta tukka, täysi poikkeus koko suvussa.
    Poikkeukselliseksi asian on tehnyt minulle koko elämän ajaksi yksi seikka. Vaari oli nimittäin sotilassoittaja, jo Vanhassa väessä, ja hän erehtyi lyömään esimiestään. Minulle ei ole kerrottu, mikä tuohon ikävään tilanteeseen johti, mutta olen selittänyt itselleni asiaa taiteilijaluonteella, puolipohjalaisuudella ja tietenkin viinalla. No, siitä seurasi reissu Ilmajoen sotilasvankilaan. Mummoni joutui sietämättömään tilanteeseen ainoan lapsensa kanssa. Mummo keksi mennä Kivennavalla Lintulan nunnaluostariin, jossa sai majoituksen ja ruuan peltotöitä vastaan. Kuinka ollakaan, abbedissa alkoi suostutella Mummoani jättämään tyttärensä sinne. Mieltyivät nättiin, herkkään ja eloisaan tyttöön. Pula-aikana Mummolla oli vaikeaa,ja häntä riivasivat vielä monet kulkutauditkin. Mitään tukiahan tuohon aikaan ei ollut, hyvä jos kunnan jauhoja. Elatus ja armeijan asunto olivat menneet.
    No, äidistäni tuli kuitenkin monen pojan äiti eikä noviisi ja nunna. Näin täpärällä asiat tässä elämässä joskus ovat ja "ilmetyt ilmeet" johdattavat ajatukset ihmiselon syvimpiin kysymyksiin. Saunassa pesi ja puki Mummo sitten miesvainajansa aikanaan. Paniko menetetyt natsat kauluksiin, sitä tarina ei kerro. Mutta tarinassa oli kuitenkin kohtalaisen onnellinen loppu, ja jäi perintönä vielä tuttu pilke yhden tyttärenpojan silmiin.
    Kiitos Kemppiselle myös edellisestä Bach-analyysistä. Sehän oli ekfrasis (kirjoitinko tarkistamatta oikein?) eli yhden taiteen välittämistä toisella taiteella. Tai pyrkimys siihen, niin kuin aina on. Kemppinen puhui "tyhjän löytämisestä". Musiikki täyttää siis sen tyhjän, mikä on aika hyvin ajateltu. Jotenkin mieleeni tulivat Saksasta vähän Bachia aikaisemmat Magdeburgin puolipallot, joita kuusitoista hevostakaan ei saanut irti toisistaan. Minulle Bach soi niiden sisässä.
    Vielä: Monitaitoinen Aili muuten ehti vaikuttaa Helsingin olympialaisissakin, tulkkaus- ja käännöstoimistossa. Kemppinen sen toki tiennee mutta moni ei tiedä, joten katson asian mainisemisen arvoiseksi. Hyvää kevättä kaikille!

    VastaaPoista
  2. Olen kertonut tämän varmaan ennenkin, mutta mikäs siinä, kerrotaan uudestaan. (suosionosoituksia. ja kättentaputuksia)

    Jyväskyläläsittäin sen ajan (kyse on -70 luvusta) arvostetuin herra, kaikkien kunnioittama ja jopa myös arvostama vuorineuvos Juhani Heinonen (1925–2014), Are-yhtiön pääjohtaja ja hyvä viulisti, niin kerran pyrki Polsun kapakkaan. (Bolsu, tai Polsu, miten vaan, oli legendaarinen oluträkälä Jyväskylässä. Nykyisin siinä on... mikäs siinä nykyisin onkaan... Revolutio niminen S-kapakka) niin tämä Juhani yritti päästä sisälle. Portsari, äärimmäisen kohteliaasti, ei päästänyt häntä peremmällee. Pokkaili vaan tuulikaapissa ja kumarteli ja pyyteli anteeksi ja sanoi "herra vuorineuvos, tämä ei kuulkaas ole teidän paikkanne". - Niinpä Jussi sitten tallusteli muualle. - Yleensä portierien eli ovimiesten työkuvaan kuuluu estää sisäänpääsy humalaisilta, huonostipukeutuneilta tai muuten rähjäisiltä ja varattomilta ihmisiltä, ei hyvin pukeutuneilta, selvinpäin olevilta ja likviditeettiä omaavilta. Mutta kerrankos näinkin päin!

    Ps. Oli se vanha Polsun olutkellari kyllä aika hikinen mesta. Saattoi tavata kenet tahansa linnasta lomalle vahingossa lingotun Gangsterin. Tai jonkun muun. Joka natisutteli hampaitaan puukko hihassa, käsivarret täynnä tatuointeja. Se oli juuri sopiva paikka meille mallaspirtelöiden ystäville, vaikka en minä kamalan paha ihminen ole, sillain oikeasti, ainakaan omasta mielestäni en ole. Mutta siinä mielessä portsari oli oikeassa että ei se paikka Juhanille tod. näk. ollut sopiva.

    Ps. Tämähän nyt ei liittynyt sinun sukuhistoriaasi, ja kauniiseen tarinaan jonka kerroit, ja nättiin kuvaan jonka näytit, mitenkään. Mutta enhän myöskään minä. (Tiedän, ei sitä tarvitse ääneen sanoa mitä ajattelet... onneksi!)

    VastaaPoista
  3. On hienoa, että maassamme on korkeaotsaisia älykkösukuja. Valitettavasti maassamme on myös luisuotsaisia, sitä heikompaa ja myös rikollista ainesta. Siihen ei edes länkiharppia tarvita todistamaan kun silmällä näkee.



    t- Leka-Antti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpo perhekuva, mutta kunhan hirvittäviä rotuoppikirjoja kallonmittauksineen ei enää esille kaivettaisi jonkun lekamiehen viittauksen mukaisesti.

      Luisu- tai korkeaotsaisuudella, leveä-kapeaharteisuudella, lättäjaloilla tai uuman mitoilla ei ole mitään merkitystä ihmisen elämänsuuntien muotoutumisten kanssa. Saatika että jokin korkeaotsaisuus tekisi sellaisen perintönä kulkevan ominaisuuden takia koko suku olisi ylivertaisen älykästä.

      Tässä juuri kuoli eräs maailman älykkäimmäksikin mainittu kosmologi, mutta vain siksi, ettei häntä ulkoisten avujen puuttumisten vuoksi tutkijakammioiden ovien ulkopuolelle jätetty. Hitlerin Saksassa hän eittämättä olisi ollut kaasukammiomateriaalia niin kuin muutkin heikot ja heiveröiset otsalohkojen ominaisuuksista huolimatta.

      Vain joissakin kehitysvammamuodoissa ulkoisia ominaisuuksia voidaan vamman nimikkeen muodostamisessa käyttää, ja että ko. henkilölle voidaan tarvittava, hänelle räätälöity hyvinvointivaltion tarjoama apu suunnata oikein.

      Veljieni kehistysvamma on esimerkiksi useiden lähiomaisten verrokki-DNA-tukimuksissa todettu Fragile X-syndroomaksi verikokein, mutta myös ulkonäköarvio kuuluu asiaan mm. näin (siteeraan hallussani olevista yhteenvedoista): "Oireyhtymään saattaa kuulua myös rakenteellisia poikkeavuuksia ... ... ...pitkänomaiset korvat, suuret hörökorvat ja isot kivekset..." ja veljilläni tosiaankin näissä ominaisuuksissa löytyy. Herrasmiehiä he silti osaavat olla eikä lajinsa muista jäsenistä rumia arvioita heidän huuliltaan koskaan ole kuulunut.

      Olisiko uskottavaa, jos "Leka-Anttia" jo nimimerkin valinnan mukaan tietyntyyppisin ilmauksin arvioisin? Kommentti tosin paljastaa aika paljon ainakin yksisilmäisyydestä.

      Poista
  4. 1878 syntynyt isoisäni on kertonut 1904 syntyneen veljenpoikansa Kallen olevan habitukseltaan paljolti 1825 syntyneen isoisänsä isän Matin kaltainen. Samanoloisuus on täytynyt olla voimakasta: isoisäni oli nähnyt vain vanhan Matin ja nuoren Kallen ja eri-ikäisyydestä huolimatta samanlaisuus on ollut vahvaa. Matti sai siis pojanpojanpojastaan Kallesta myöhäsyntyisen kaksoisolentonsa. Geenit toimivat näinkin. – JR

    VastaaPoista
  5. Onko blogisti sukua Seppo Heikinheimolle? Samaa näköä kirjoituksessa ja olemuksessa.

    VastaaPoista