Sivun näyttöjä yhteensä

26. huhtikuuta 2018

Macbeth



Joku nuori nero sanoi lineaaritelevisiossa, että meillä on vain yksi elämä elettävänä. Onpa viisas televisio.

Mahtaako olla yhtäkään?

Nukkuessaan jokainen ihminen on hullu. Unennäkö vaikuttaa joskus psykoosilta. Ehkä se on psykoosi. Jos näin on, osaammeko tehdä eron.

Minulla taitaa olla kokemusta mielenhäiriöistä, ainakin hallusinaatioista, runsaasti. Hallusinaatio tarkoittaa, että on näkevinään olemattomia ja kuulevinaan omiaan.

Jotkut sanovat haastattelijalle kirjoittavansa, koska se on niin hauskaa! Jotkut muut esittävät järkeen käyviä selityksiä, joista tulee heti mieleen isoisän jakaus.

Kirjoittaminen ei ole lainkaan hauskaa. Siinä on vointi ja joskus henki vaarassa.

Kirjailija on kuin hiippailija, joka illan hämärinä tunteina hiipii hammaslääkäriasemalle ja poraa ja paikkaa etuhampaansa ja kiskaisee ainakin yhden viisaudenhampaan irti.

Tulehdukset ja myrkytykset kuuluvat asiaan.

Lukija käsittää, että edellä on kysymys tosissaan kirjoittamisesta. Meillä kielellisesti paljokkailla on kullakin kopallinen keinoja, joita käyttäen unohdamme itsekin, että taide kaiken kaikkiaan on hapuilua side silmillä kapealla kielekkeellä murskaavan korkealla, eikä suojelusenkeliä näy. Tuttu keino on lyödä asiat leikiksi tai niin hirmuiseen tunneilmastoon, ettei sitä usko kukaan.

Sain Shakespearen  kootut teokset raamatun näköisenä niteenä lukiolaisena. Kyllä siinä sanakirja kului. Nyt ne ovat olleet iät ajat Kindlenä. Se oli Biramin metsä, joka liikkui, kun Lady Macbeth on siis kuollut, tänään, vaikka tänään olisi voinut olla toisin, toiste.

Jo Nesbø julkaisi juuri – englanniksikin – rikosromaanin ”Macbeth”. The New Yorkerin podcastissa Shakespearen tutkija meni ihan veteläksi. Hän sanoi, ettei yleensä lue dekkareita eikä jännäreitä ja  tiesi tästä kirjoittajasta vain nimen. Hän ilmoitti lähtevänsä studiosta kirjakauppaa, koska kysymyksessä on todella suuri kirjailija.

Tämä ”Macbeth” on hiukan raskas lukea. Se on dystopia. Macbeth, Duncan ja ne kaikki muuta toimivat Skotlannin tuntuisella seudulla muutamia kymmeniä vuosia sitten. ”Brew” eli noitien keitos, se jolla näytelmä alkaa, on erikoisen vahvaa huumetta.

Tapahtumat ovat huumeruhtinaiden ja poliisien välien selvittelyä. Ongelma on siis raha ja valta, mutta tarvitaan näin hyvä kirjailija estämään, ettei kertomus vie mieltä miehen päästä ja ala elää omaa, luikertelevaa elämäänsä.

Mabeth ja esimerkiksi Kuningas Lear ovat niin rankkoja, ettei niiden tarinoissa ole nykylukijalle oikeastaan paljon uutta. 

15 kommenttia:

  1. JK: "Unennäkö vaikuttaa joskus psykoosilta. Ehkä se on psykoosi."

    Oivallinen vertaus. Tosin en tietääkseni ainakaan kovin kummoisessa psykoosissa ikinä ole ollut, mutta unta olen nähnyt sitäkin enemmän. Ja ihmetellyt kovasti unimaailman outoutta ja itseäni siinä maailmassa.

    VastaaPoista
  2. Sitäpä odotellessa.
    Nesbön viimeisimpiä ajatellen toivon hartaasti, ettei verta roiskuisi ihan ryystettäväksi asti.
    Kyllä se kirjoittaa osaa, se on totta.

    VastaaPoista
  3. Miksi kirjoitamme? Tällaisena amatöörinä kirjoitan siksi, että se on kivaa! Ymmärrän kyllä tuskankin, sillä oikean ilmaisun hapuilu on joskus, kun se ei tahdo onnistua, turhauttavaa. Ja deadlinet ovat pirullisia. Siksipä kai se suhahtava ääni, kun se menee ohi, onkin niin miellyttävä.

    Ilmeisesti ei siis kannata ottaa kirjoittamista tosissaan eikä yrittää kehittyä tässä jalossa taidossa, kun siitä kerran seuraa vain tuskaa ja turmiota. Tyytyä vain kirjoittelemaan entiseen tapaan sitä sun tätä ja keskittyä ihailemaan mestareita.

    VastaaPoista
  4. Itse minä ajattelin kun tämän jutun luin että mistäs pirusta sinä näin hyvin minut tunnet? Sitten ajattelin että nämä luettelemasi oireet sopivat varmaan 95%iin blogisi lukijoihin. - Ja siihen viiteen prosenttiinkin saa ne sopimaan jos sulloo.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittamisesta, sen opettamisesta ym. kertoilee selkeäsanaisessa haastattelussa Risto Ahti Ylen Kulttuuriykkösessä: https://areena.yle.fi/1-4380377#autoplay=true

    VastaaPoista
  6. Lear ja Macbeth, suosikit, Myrskyä unohtamatta. EG

    VastaaPoista
  7. Näin unta, että kuningattaren, lady Macbethin sijaan, ikuisuuteen siirtyikin järkevä poliittinen debatti. Pamfletti tai torikokous on olevinaan mielekäs toimintaohje. Tulos on sama kuin näytelmässä kerrotaan. Näin suree kulutusalamainen ja entinen kuningas merkitysten ulkoistusta:

    "Macbeth:     
    Hän olis saanut toiste kuolla; aikaa
    Kyll’ olis ollut sille sanomalle. -
    Huomenna, huomenna, huomenna!
    Näin päivä päivält’ aika vitkaan mataa
    Elämän kirjan viime tavuun asti.
    Jokainen eilispäivä synkkään hautaan
    On narrin vienyt. Sammu, pikku tuohus!
    Elämä vaan on varjo kuolevainen,
    Näyttelijä-raukka, joka näyttämöllä
    Rajuupi aikansa ja katoo sitten;
    Tarina on se, hupsun tarinoima,
    Täynn’ ilmaa, tulta, mutta mieltä vailla. -"
    (suom. Paavo Cajander)

    VastaaPoista
  8. Minä niistä jännäreistä niin, koska jännitän jopa veroilmoitusta, mutta Alastalon uudestaan lukeminen on hyödyllistä. Oppii uusia vanhoja sanoja kuten toro ja tuulennussija sekä alkaa kielen takaa ymmärtää liiketoimen johdattelun taidon. Usein täytyy ääneen hörähtää, kun oikein pleini pila lasketetaan. Alastalo on hauska kirja eikä kukaan kuole. Se kestää uudestaan lukemista kuten vahojen ukkojen aina samojen juttujen uudestaan kuulemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä jännärivammaisia on siis muitakin. Minullekin riittää Alastalon lisäksi jännitykseksi, ties kuinka monetta kertaa, saako kapteeni Wentworth sujautettua kirjeen Anne Elliotille oikealla hetkellä...

      Poista
  9. Lukemista sitä koko ajan korostetaan, mutta oppiiko sitä ihminen lukemalla esim uimaan?

    Kysyn vaan.

    VastaaPoista
  10. Yksinäinen luova työ on ajoittain tehtävä suuren epävarmuuden vallassa, ei siitä mihinkään pääse. Se koskee kaikkia tieteellisen ja taiteellisen luovan työn aloja silloin kun ei ole kyse ryhmätyöstä. Jos siihen vielä lisätään taloudellinen epävarmuus, alkaa väki putoilla niiltä vankkureilta.

    VastaaPoista
  11. Ken uneensa joskus vaipua saa, hänt onnen maassa onnitellaan, mut meitä, jotka kirottu on silmät auki nukkummaan...kuka jos kenkään, ei auttaa voi, meil eessä on vain tuntematon maa.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  12. "Hallusinaatio tarkoittaa, että on näkevinään olemattomia ja kuulevinaan omiaan"

    Eikö se ole ennemminkin sitä, että NÄKEE olemattomia ja KUULEE omiaan?

    VastaaPoista
  13. Kun kävin katsomassa Q-teatterin Machbetin, minusta tuli erittäin voimaantunut tasa-arvon kannattaja.
    Pääosan esittäjä, Knihtilä, sen sai aikaan.
    Sama ihminen, joka on viime kuukausina Suomessa ollut johtavia sanojia #metoo - keskustelussa.

    Ei tämä ole sukupuolessa, tämä on vallassa ja valta, kuten viisas taiteilija-puolisoni sanoo, on rahassa. Saaliissa.

    VastaaPoista
  14. Nyt näyttää olevan meneillään jokin "kirjoituskilpailu" klassikkonimikkeiden pohjalta. Margaret Atwood on käynyt käsiksi Myrskyyn, ja ruotsiksi se jo näytti olevan täällä kirjastossa: "Stormen på nytt". Pitänee lukea. Tähän uuteen Macbethiin en taida tarttua, oli vähän liikaa menoa kirjoittajan edellisessä. Ei se norjalais/tanskalainen ö:kään onnistu tässä laatikossa (muualla kyllä), vaikka sain neuvojakin (kiitos vaan, Mikis).

    Lukeminen on kyllä hauskempaa kuin kirjoittaminen, ja helpompaa. Se on sitten eri juttu, että on tarve lausua mielipiteensä joka paikassa, vaikka sitä ei kaivattaisikaan.

    Kirjojen tekemisestä sain tarpeekseni, kun tein aikoinaan oppikirjoja, ja ryhmä oli niin laiska, että energiaa kului liikaa muiden paimentamiseen. Mutta tein sitä tarpeeseeni, ja siitä jäi sellainen tapa, että lopulta luetin lukion kolmosille vain uusia, ajankohtaisia tekstejä. Ainakin se oli itselle hauskempaa. EG

    VastaaPoista