Sivun näyttöjä yhteensä

2. lokakuuta 2017

Huomenna eli eilen



Korjasin suvereenisti eilen ostamani lämpömittarin. Taisin kyllä ostaa parikin, mutta yksi ei lähtenyt käyntiin. Etevän teoreettisen analyysin jälkeen päätin tarkastaa, onko plus miinus. Oli se. Toinen paristo oli väärinpäin, kuten tavallisesti. Nyt pelittää.

Mieleen tuli pakinoitsija Ollin neuvostovastainen pakina sotavuosilta. Vallankumouksellisen tietoisuuden mukaan Nonovkaan sankarillisesti asetettu spriilämpömittari näytti talvella liian vähän. Asiaa määrättiin hoitamaan paikallinen luottohenkilö, jonka tehtävä oli kaataa pullosta lisää tenttua mittariin tilanteen ja mielialan niin vaatiessa. Pakkanen muuttui kuitenkin vain pahemmaksi mutta luottohenkilön kieli muuttui sinisemmäksi.

Muistan sen talven, kun lämpömittarien elohopea katkeili palasiksi. Jäätymispiste on – 39 C. Arvelen muistavani, että vuosi oli 1958. Helsingissä ilmatieteen laitoksen mukaan 10.1.1987 oli -34,3 C. Siitä talvesta muistan ensimmäisenä päivähoitoon vietävän lapsen paketoinnin puolen kilometrin pulkkamatkalle.

Toisaalta lumi, talvi ja pakkanen ovat esimerkkejä muistin huteruudesta. Samoin on helle. Mikä oli se kesä, kun lähdimme maalta Savosta kuumuutta pakoon kotiin? En tiedä enää muuta kuin että se oli 70-luvun loppua. Vanhoissa savolaistaloissa, kuten tässä, jossa oli muhkea maakivistä muurattu uunikin, välipohjan täytteenä oli hiekkaa. Se kun oikein lämpeni kesäkuumilla, pirtistä tuli kirjaimellisesti kiuas.

Perheneuvottelun pidimme järvessä, siinä suurella selällä, jossa oli vesi yleensä heinäkuussakin niin kylmää, että jalkapöytiä pakotti.

Mutta vuodet eivät ole veljiä. Pidin hanketta hiukan joutavana, kun isäni keräili omasta suvustaan henkilötietoja ja syntymä-ja kuolinvuosia 1800-luvun alusta, ja samanlainen lista ilmaantui äidin suvusta. Nyt tilanne on se, että olen täydennellyt näitä luetteloista, sillä ihmisiä syntyy ja kuolee. Tähän mennessä kukaan ei ole pahastunut, kun on muistanut esimerkiksi harvakseltaan tavatun serkun vaimon nimet ja bravuuri numerona osannut kysyä, että onkos Elli mennyt naimisiin, tai vastaavaa.

Se aika taitaa olla ohi, jolloin joku takkakivellä istuva mummo osasi pudotella koko kyläkunnan sukulaisuussuhteet ja lisäksi vähintään vihjailla eri ihmisten vähemmän jaloista edesottamuksista.

Hyödyllisin olisi sellainen henkilötietorekisteri, jollaisen laki kieltää. Nämä tunteet heräsivät kauan sitten, kun tein luettelon kaikista Suomen virkatuomareista 1800-luvun lopulta, ja aloin metsästää sieltä pelkän sukunimen ja syntymäpaikan perusteella arvaamalla, milloin äidinkieleltään suomenkielisiä ihmisiä alettiin nimittää vallan kihlakunnantuomareiksi.

Sitten ihastuin huonompaan muistelmakirjallisuuteen. Korkeimman oikeuden presidenttinä istui ennen sotia muuankin henkilö, joka oli pesijättären (pyykkärin) avioton poika pohjoisesta. Eräästä toisesta muistelmasta löytyi tästä henkilöstä luonnehdinta: ”presidentti N:n kivisen ulkokuoren alla sykki jäinen sydän”. Lisäilin sitten itse omaan kappaleeseeni merkintöjä muista tärkeistä tuomareista, kuten ”pidettiin jo varhain omituisena mutta vaarattomana”, tai ”liehitteli ahkerasti tehtaanisännöitsijä M:n keskimmäistä tytärtä, mutta jäätyään vaille vastakaikua jättäytyi naimattomaksi ja tunnettiin vanhemmilla päivillään tympeästä suhtautumisestaan naissukukuntaa kohtaan”.  Tai ”vaipui vanhemmiten uskonnolliseen haaveiluun” tai eräästä rahvaanlapsesta ”yriteltyään opintoja Helsingissä palasi kotiseudulleen vajotakseen siellä vähäpätöisyyteen.”



8 kommenttia:

  1. Äitini luonnehti monia Helsinkiin opiskelemaan lähteneitä mutta kipin kapin Pohjanmaalle takaisin palanneita, useimmiten naispuolisia henkilöitä, hienotunteisesti niin, että he olivat palattuaan "väsähtäneitä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hiffatkaa maitojunan kauneus -

      Poista
  2. Ollilla taisi joskus olla pakina myös lämpömittarin kiinnityksestä kerrostalon ikkunan pieleen. Projekti eteni vaikeasti, milloin lipesi ruuvi hyppysistä tai työkalu kädestä niin, että piti lähteä kadulta hakemaan. Lopulta tipahti taas jotain, itse lasinen lämpömittari.

    VastaaPoista
  3. Tuo opintojen "yritteleminen" on ollut aika laajasti aiheena Suomen kirjallisuudessa. Tämä käy loistavasti ilmi Joel Kuortin kirjasta "Yliopistoon!" joka käsittelee aihetta perusteellisesti lainaten sopivia kirjailijoita.

    Kyse on uskoakseni siitä, että sosiaalinen nousu vaatii paljon henkisiä voimavaroja. Tilanne on erityisen vaikea "rahvaanlapselle" maaseudulta. Kyse on siis köyhän suvun ensimmäisestä ylioppilaasta, jolla ei ole kaupungissa turvaverkkoa.

    Koulussa selviää mainiosti ahkeruudella ja tunnollisuudella. Erityisesti aiemmin koulu opetti myös ne toimintamallit – eli hyveet – joita koulumenestykseen vaadittiin.

    Yliopistossa nämä eivät riitä. On oltava itsenäisempi ja selviydyttävä ylemmän luokan itselleen luomassa kulttuurissa, johon kaikenlainen rietastelu kuuluu olennaisena osana. Taitavuus mitataan siinä, että opiskelija pystyy nivomaan alkoholinkäytön ja muun opiskelijaelämän osaksi opintoja, jotka nekin on suunniteltava pitkälti itse. Tässä epäonnistumisesta tuloksena on helposti epäonnistuminen opinnoissa tai, toisena ääripäänä, tiukan itsekurin ja hyveellisyyden kuoren rakentaminen. Se mainitsemasi KKO:n presidentti selvisi näistä haasteista varmasti hyvin tiukan kuorensa avulla.

    Mutta meidän keskiluokan vesojen on helppo viisastella, kun emme ole itse joutuneet näiden haasteiden eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalle sukupolvelleni, peruskoulun kasvateille, ei tuo kaupunkielämä enää ollut niin ihmeellistä ja ylimääräistä stressiä aiheuttavaa. Ja perämetsäkylän peruskoulusta ja lukiosta saamani eväät olivat ihan yhtä hyvät kuin niillä ressun ja norssin kasvateillakin.
      Itse asiassa ehkä hieman paremmatkin, kun satunnaisiin nenäänsä pitkin katselijoihin voi suhtautua, että minä olen muuttanut sentään jo 600 kilometriä kotoani, ja sinä asut vielä vanhempiesi helmoissa...
      Opinnot tai ammattiura voi keskeytyä ihan muistakin syistä kuin perhetaustasta johtuen.

      Poista
  4. Bloginpiräjäprofessori on jo kymmenen vuotta sitten kesäkuun lopussa maininnut presidentti Pehkosen ihan nimeltä (http://kemppinen.blogspot.fi/2007/06/laput.html):
    "Maaoikeus-Brotherus sanoi toisessa muistelmakirjassaan, että presidentti Pehkosen jäinen ulkomuoto peitti alleen kivisen sydämen."
    Minkä kerran verkkoon on päästänyt, siellä se pysyy.
    Muuten taas mainiota luettavaa, kiittää säännöllinen seuraaja, entinen lautamies (kolme valtuustokautta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo eihän tuo ole KKO:ssa Pehkosen aikana Vihtori O:n tapauksessa (Väärän kuolleeksi julistamisen peruminen) mikään poikkeus. Samoin on oikeuslaitos menetellyt useinkin. Eli mitä oikeus on ? siis väärää oikeutta. Kenelle. Eikä vääriä päätöksiä haluta perua. Siis mätää touhua kautta aikain.

      Poista
  5. meankieltä puhutaan Tornionjoen läsipuolella, Pohjois-POhjanmaan murre vastaa Oulun murretta

    VastaaPoista