Isännän käskystä
renkipoika Antti Ahven lähti pyssyn kanssa tavoittelemaan Sika Sippurahäntää
navetan vierestä sikalasta. Mutta tämä olikin sellainen sika, että se ei jäänyt
odottamaan, vaan otti jalat allensa ja lähti kipittämään yhä hurjempaa vauhtia
mutkitellen oikealle ja vasemmalle niin ettei kenelläkään ollut hetken kuluttua
edes aavistusta, minne se oli mennyt.
Se meni ison järven
rantaan, kahlasi ja uida porskutti asumattomalle saarelle ja kuivattuaan
korvansa ja kammattuaan saparonsa se mietti, että nyt olisi hankittava hyvän
sään aikana työkaluja.
”Minä rakennan itselleni
yksinurkkaisen talon, kun olen täällä yksin. Ja siihen tarvitaan sitten ainakin
kirves ja vasara, puukkosaha ja vintilä, kovelo ja huppuri ja sen verran
rautanauloja, etteivät ensi hätään lopu.
Kun Sika Sippurahäntä
askarteli työmaallaan, ilmestyi siihen Pässi Päkäpää, joka oli itsekin lähtenyt
omia aikojaan kulkemaan.
”Veliseni, veikkoseni –
mitäpä siihen nikertelet ja nakertelet?” kysyi Pässi Päkäpää.
”Onnen tupaa rakentelen
asunnoksi itselleni”, sanoi Sika Sippurahäntä.
”Ota minut toveriksi.
Tehdään kaksinurkkainen talo kun meitä on kaksi miestä.’”
Tuumasta toimeen. Ja kun
Kissa Sika Sippurahäntä ja Pässi Päkäpää kovasti puuhasivat ja hääräsivät,
hissutteli siihen Kissa Kirnauskis ja kysyi:
”Veliseni, veikkoseni –
mitäpä siihen nikertelette ja nakertelette?”
”Onnen tupaa rakentelemme
asunnoksi itsellemme”, vastasivat Sika Sippurahäntä ja Pässi Päkäpää.
”Ottakaa minut
toveriksi”, sanoi Kissa Kirnauskis. Rakennetaan kolminurkkainen talo, kun meitä
on kolme miestä. Ja kyllä kissa on aina hyvä olemassa.”
No hyvä. Näin he tekivät,
ja sitten lensi lehahti kaukaisista kylistä ihmisten ilmoilta pois Kukko
Kultakannus, ja kysyi:
”Veliseni, veikkoseni –
mitäpä siihen nikertelette ja nakertelette?”
”Onnen tupaa rakentelemme
asunnoksi itsellemme”, vastasivat Sika Sippurahäntä, Pässi Päkäpää ja Kissa
Kirnauskis.
”Ottakaa minut toveriksi
ja rakennetaan nelinurkkainen talo, kun meitä on neljä miestä”, Kukko
Kultakannus sanoi. ”Ja minä voin istua orrella ja kurkistella vuoroon toisella
ja vuoroon toisella silmällä, ettei pääse tapahtumaan mitään onnetonta. Se on
viisas, joka pitää varansa.”
No niin. Onnen tupa tuli
valmiiksi ja eläimet rupesivat taloa pitämään ilman huolen häivää.
Mutta niin vain kävi,
että pitkin metsiä juoksenteli toisten kaltaistensa kanssa Susi Hukkanen, ja
sillä oli nälkä. Lintujen jutuista se oli ymmärtänyt, että kaukana saarella oli
nyt tupanen, jonka asukkaista susi voisi hyvinkin saada vatsantäytettä.
Toiset sudet sanoivat,
että sinne ei parane mennä. On siellä kuulemma sellainen peli, että alta pois.
Ja ne neuvoivat, että Susi Hukkasenkin kannattaisi jättää koettelematta
voimiaan sellaisten väkimiesten kanssa.
Mutta Susi Hukkanen ei
uskonut, vaan hankkiutui saarelle, jossa onnelliset eläimet viettivät iloisia
päiviä kyntäen, kylväen, mullittaen ja nipsaisten ja napsaisten joskus
tuleentuneen tähkän poskeensa, eivätkä ne olleet panneet yöllä oveakaan
lukkoon.
Kohta kun Susi Hukkanen
syöksyi sisään hurjasti irvistäen, Kukko Kultakannus kiekaisi komean
kukkelikuun, Sika Sippurahäntä syöksyi täyttä karkua kimppuun ja puraisi sutta
nilkkaan ja Pässi Päkäpää otti vauhtia ja puski Susi Hukkasta päin kuonoa. Kun
vielä Kissa Kirnauskis loikkasi uunin päältä suden kimppuun ja kynsi minkä
ehti, sudelle tuli niin kiire ettei se ehtinyt taakseen katsoa.
Toiset sudet ihmettelivät
Susi Hukkasen murjottua muotoa ja tahtoivat tietää, kuinka siinä näin oli
käynyt.
Susi Hukkanen sanoi, että
siellä nelinurkkaisessa talossa asui kamalaa väkeä. Tuskin hän oli päässyt
sisään, kun kypäräpäinen kenraali huusi katonrajasta että käykää kimppuun.
Suuttunut sotamies syöksyi kimppuun ja puri häneltä jalan melkein poikki. Ei
susi ehtinyt käpäläänsä ojentaa, kun jo pimeästä hyökkäsi joku panssaripää ja
antoi hänelle niin vasten kuonoa, että näkö himmeni. Ja lopuksi loikkasi uunin
päältä oikea pahantekijä, varmaankin ompelija, kun se terävillä neuloilla pisti
ja tuikki niin että pää oli kuin tikkitäkki.
Niin se Susi Hukkanen
selitti, ja kaikki sudet olivat samaa mieltä, että siihen tupaan oli parempi
olla menemättä.
Mutta onnen tuvassa elämä
meni menoaan. Sika kuurasi lattiat, kukko piti katon kunnossa, pässi tilkitsi
seinät, oven ja pienen ikkunankin niin ettei sieltä päässyt ilkeinkään tuuli
sisään, ja kissan työn tuloksena lattialle ilmaantui hurjan pitkä ja vaikka
minkä värinen matto.
Sen pituinen se.
= = =
Pitäisi ehkä seuraavaksi
tukeutua samaan satuun, jonka Haavion muotoilemaa pidempi versio on Joel
Lehtosen kirjassa ”Ilvolan juttuja – kansansatusovitelmia Suomen lapsille”,
1910).
Perin globaalia porukkaa ovat he. Yhdentyneessä Euroopassakin Saksanmaalla esiintyvät nimellä "Die Bremer Stadtmusikanten" - tosin sika ei voinut välttyä joutumasta Eisbeiniksi, ja hänen tilalleen otettiin aasi.
VastaaPoistaNämä Haavion sadut ovat kivoja. Täytyypä panna korvan taakse. Minusta tulee pian mummu.
VastaaPoistaRakentamissetä miettii. Laatoitus vai pystymössö. Jottain siihen tarttis laittaa. Kestävä ja vähätöinen, tyylinmukainen jos muutkin tahtoo. Vassokuu ja mitämaks.
VastaaPoistaEipä tämä tietenkään tähän satuun kuulu: http://www.talouselama.fi/uutiset/periaattellisia-vainoharhoja-loytyy-opiskelija-ei-paase-kurssille-koska-vastustaa-microsoft-ehtoja-6580578
VastaaPoistaGeorge Orwellin Animal farmin eläimet torjuivat ulkoiset hyökkääjät. Mutta ulkomaailman valtarakenteet ja epätasaarvoisuus kehkeytyi omaehtoisesti sisältä päin. Ihmisten - uskonnollisilta tai sosialistisilta- aatepohjilta muodostamat utopiayhteisöt ovat kaatuneet ulkoisiin ja sisäisiin ongelmiin. Israelin kibbutseissakin ihmiset halusivat lopulta vetäytyä perheineen omaan nurkkaansa, kyllästyen jatkuvaan yhteisöllisyyteen.
VastaaPoistaAmos Ozilla on kirja, jossa hän kertoo romaanin muodossa nuoruutensa asuinpaikasta eli kibbutzista. Ne varhaisimmat kibbutzit keskittyivät maanviljelykseen. Ainakin Oz kertoo kibbutzin sijainneet lähellä entisten maanomistajien, arabien, kuten palestiinalaisia kutsuttiin, hylättyjä taloja.
PoistaKysymys hylkäyksen syystä ei koskaan tullut romaanihenkilöiden keskustelussa esille. En muista kirjan nimeä, mutta se tuntui kovasti omakohtaiselta muistelukselta, ainakin Oz tunsi hyvin 40-50-lukujen kibbutzien olosuhteet. Paikalla oli vartijat ja maanviljelyksen lomassa käytiin tulitaisteluita. Niin että ehkä kyse ei ollut yksilöllisyyden kaipuusta niinkään vaan edelleen jatkuvista vihollisuuksista.
Taloja tyhjentyi, kun ympäröivät arabimaat suunnittelivat hyökkäystä vastasyntyneeseen Israeliin 1948. Ne houkuttelivat arabipalestiinalaisia luokseen ja vakuuttivat, että kahden viikon kuluttua sota on ohi ja pääsee takaisin.
PoistaSe oli se erinomainen omaelämäkerrallinen "Tarina rakkaudesta ja pimeydestä", jossa Oz kertoo myös elämästään kibbutsissa, jonne hän pakeni 14-vuotiaana vaikeata äitisuhdetta. EG
PoistaHilpeää menoa, ja oi mitä auvoa onnen tuvassa, lukijalle tulee keveä olo. MEG tosin väläyttelee, että utopiat on utopioita. Ei tarvitse uskoa, hetkeen. EG
VastaaPoistaEn löytänyt tästä mitään hilpeää. Susi parka. Miksi tällaisia ihannoidaan, emmekö ole kasvaneet näistä jo aikaa sitten? Väkivaltaisuudelleen susi ei luonnollisesti voi mitään. Susi kuuluu Suomen luontoon. Tämä on ymmärtääkseni jonkinlainen kiusaamisskenaario jossa uhanalainen ja sosiaalinen koiraeläin syyllistetään rotuna, puhumattakaan syrjäytymisen uhasta jolle susi altistuu. Susipsykologien virkoja on toki lisättävä mutta näkisin tarpeelliseksi että ainakin aluksi on neuvoteltava sudelle eettisen kasvisruokavaihtoehdon eduista.
PoistaMattomäärärahat ovat olleet pitkään riittämättömät, paikoin on jouduttu luopumaan kokonaan matoista ja on jopa turvauduttu patjoihin. Kyseessä on jo lähes keinutuoliväestönosan halveksunta sillä tutkimusten mukaan vaikeutunut keinuminen rasittaa jo ennestään heikkoa varttuneempaa ikäosiota. On varsin huolestuttavaa ettei tätä vielä ymmärretä riittävästi, vaakunaeläimemmekin toruisi jalakseltaan. Kyllä arvostan muitakin mutta näin ymmärtääkseni on tämä nyt minun oma henkilökohtainen hienomielipiteeni.
Satujen siteeraminen saisi jo piisata! Katsoiko Kemppi Docventuresin?
VastaaPoistaAsiaan toivoo pekka s-to.
Hyvänen aika! Eivät nämä ole sitaatteja vaan omia teoksia. Ja mitä satuihin tulee niin poikkeavatko nämä nyt niin tavattomasti siitä, mitä muutenkin kirjoitan?
PoistaAi, iankaikkine, että ihan omia? Sitten pitänee vienosti kysäistä: Onhan tullut lääkkeet otetuksi? Poikkeama on tavaton ja osoittaa joko tekijän hetkellistä herpaantumista ja jatkuessaan blogi-addiktien kohtuutonta ali-arviointia.
PoistaKannustavin terv. pekka s-to.
Jotkut uskoivat... et kai sinä? Dokumentti oli satuilua.
PoistaVuosituhannen vaihteesssa tein eräälle isolle operaattorille "satukirjan" eli vanhojen kansansatujen muotoon kirjoitettuja pieniä tarinoita, joissa lopun opetus kiteytti jonkin tärkeän asiakasedun.
PoistaMukailin tunnettuja satuja vapaasti ja ulkomuistista ja ihmeen hyvin ne soveltuivat tällaiseenkin tarkoitukseen. Tosin eräskin asiakas kertoi lukeneensa näitä mukaelmiani lapsilleen iltasatuina. Toivottavasti eivät saaneet sieluunsa ikuista vammaa.
pekka s(aari)stoilee
Poistama luulen ja luen
luulen mitä luenkaan
vai luulenko ensinkaan
saa luullakseni pekkailla
vai saako ristoilla
pekoilla vaivalloista
ristoilla pahempaa
marteilla varsin
mainiota
mikoillakin, miksei
miltei makoillen.
Näin käy, kun on liian hyvä.
VastaaPoistaEi käy, vaikka pahaks on päässy.
PoistaIhmistenkin tuvissa voi kehkeytyä merkittäviä tapahtumia vanhojen kertomusten mukaan. Sitäpaitsi jouluun on enää runsaat kolme kuukautta.
VastaaPoistaSillä aikaa toisaalla.
VastaaPoistaTalollinen Heimo Hauki tuijottaa suu auki ja alahuuli törröllään kuin pajatson kuppi työkaluvarastoaan. "No voihan jumankekka, täältä on hävinnyt puolet mun työkaluistani, mm. vintilä, kovelo ja huppuri." Ja ennen kun hän ehtii tokeentua siitä, renkipoika Antti tulee saappaat paukahdellen paikalle ja ilmoittaa että niin on "kuulkaas isäntä kukko, kissa, sika ja pässinkin p-le häippäisseet jonnekin." "Minne", isäntä kysyy äänessään yhä enemmän ihmetystä, "hyökin?" "Ties minne", renki vastaa. Vähän aikaa he tuijottavat toisiaan mutta ei se mitään auta, se semmote. Neuvottomina menevät pirttiin, isäntä ensin, renkipoika perässä (piereskellen). Tuvassa isäntä ottaa paksun kirjan kirjahyllystä jossa muita kirjoja ei olekaan, paitsi Raamattu, mutta se on ohuempi. Toinen kirja on "Suomen maat ja Mannut Järvineen ja Saarineen plus Soineen osa I." (Osa II on: "Lappi ja Ahvenenmaa eli Ålandi", mutta sitä hän ei ole raskinut hankkia.) Hän selaa kirjaa (viuh, viuh vaan) ja ryppy hänen kulmakarvojensa välissä sen kun syvenee. Kumpikin ovat hiljaa, vain rengin maha murisee, hän on syönyt liikaa raakoja herneitä. (Kasvuiässä kun on. Ja aina on nälkä. Ja nyt sitten... aina, kun jännittää, niin... pruuth.) Äkkiä isännälle syttyy ikään kuin päre palamaan pään päälle ja hän hihkaisee: "Kuuleppas, mie tiijän! Koska nuo Kotieläimet pelekäävät niin peijakkaan palajon Villieläimiä, etenkin SusiHukkasia, hyö on aatelleet olevansa turvasa josakin saaresa..." Niinpä isäntä Hauki ja hänen renkinsä Ahven pukevat kalastajavermeet päälleen, kävelevät Pappilanrantaan ja tyrkkäävät savolaisveneensä veteen niin että kaislikko vaan suhisee. Ja kiukkuiset Sari Sammakot heristävät nyrkkiä heille. Isäntä viis siitä veisaa, "hop hop hop" hän vaan hokee, ja renki alkaa soutaa voimakkain vedoin. Yhä kauemmaksi ja kauemmaksi ja vielä sitäkin kauemmaksi he - rannasta katsoen - etenevät. (jatkuu)
Sadut ovat kivoja. Joskus Tarutkin. Minun tyttäreni nimi on Saga.
Katso nyt, Kemppi! Tämän siitä saa, kun alkaa satuilla!
PoistaAnnetaan poijat jo olla toivoo pekka s-to.
Koita muistaa se.
PoistaAmkohohoki on iliiuouotin. Eddäs sen diedädde. Ammaddimiehiä däällä juuri darvidaankin. Erinomaisda!
PoistaPärmihän katui.
"Pitäisi ehkä seuraavaksi tukeutua jne."
PoistaVaikuttaa kuin uhkausta ei otettaisi vakavasti. Viis käreistä kommenteista, pelkään kaikkien kovanaamojen lähiomaisten ja tuttujen reaktioita. Entä jos tämä saa suotuista julkisuutta ja käykin niin että tämä formaatti muodostuu maan tavaksi?
Presidentin uudenvuodenpuhe? "Olipa kerran, hyvät kansalaiset..."
Vakava ja mietteliäs on täällä hengen oltava.
Tsaikovskilla on tämä valssi prinsessa Ruususen unesta, nyt se on taas päässä koska sitä käytettiin Ice Age:ssä sen kaamean koneanimoidun oravarotan surffatessa ilmassa tammenterholäjän avulla. Miksei se tunnu epämiellyttävältä?
Minä vähän nillittäisin ja sanoisin, että molemmat(kumpikin) olivat hiljaa.
VastaaPoistaJos Satu meni saunaan ja Taru tuli perästä, niin missä Saga oli?
Sai kivan viran Ukko-Nooan arkistonhoitajana? Aluksi piti vain pitää huolen ettei saunalakki pääse kadoksiin, ristipistoilla kirjailla UN.
PoistaKyllä viksut likat pärjää. Isit nyt on isejä.
Olen vilpittä sitä mieltä että deilu meininki.
VastaaPoistaEndä muud?
Tunnen pariskunnan, jossa vaimon nimi on Taru ja miehen Usko.
VastaaPoistaOtanmäessä (Vuolijoella) tutustuin hyvin arvovaltaiseen ihmiseen. Pelasimme Nesteen baarin tuulikaapissa rahapelejä. Jossain vaiheessa, en muista minkä takia, ehkä oltiin hävitty kumpikin jo sillä erää tarpeeksemme, hän esitteli itsensä: hänen nimensä oli Arvo Valtanen.
PoistaPs. Tämä ei ole vitsi. On totta.