Sivun näyttöjä yhteensä

7. syyskuuta 2016

Onnen tupa


 
Isännän käskystä renkipoika Antti Ahven lähti pyssyn kanssa tavoittelemaan Sika Sippurahäntää navetan vierestä sikalasta. Mutta tämä olikin sellainen sika, että se ei jäänyt odottamaan, vaan otti jalat allensa ja lähti kipittämään yhä hurjempaa vauhtia mutkitellen oikealle ja vasemmalle niin ettei kenelläkään ollut hetken kuluttua edes aavistusta, minne se oli mennyt.

Se meni ison järven rantaan, kahlasi ja uida porskutti asumattomalle saarelle ja kuivattuaan korvansa ja kammattuaan saparonsa se mietti, että nyt olisi hankittava hyvän sään aikana työkaluja.

”Minä rakennan itselleni yksinurkkaisen talon, kun olen täällä yksin. Ja siihen tarvitaan sitten ainakin kirves ja vasara, puukkosaha ja vintilä, kovelo ja huppuri ja sen verran rautanauloja, etteivät ensi hätään lopu.

Kun Sika Sippurahäntä askarteli työmaallaan, ilmestyi siihen Pässi Päkäpää, joka oli itsekin lähtenyt omia aikojaan kulkemaan.

”Veliseni, veikkoseni – mitäpä siihen nikertelet ja nakertelet?” kysyi Pässi Päkäpää.

”Onnen tupaa rakentelen asunnoksi itselleni”, sanoi Sika Sippurahäntä.

”Ota minut toveriksi. Tehdään kaksinurkkainen talo kun meitä on kaksi miestä.’”

Tuumasta toimeen. Ja kun Kissa Sika Sippurahäntä ja Pässi Päkäpää kovasti puuhasivat ja hääräsivät, hissutteli siihen Kissa Kirnauskis ja kysyi:

”Veliseni, veikkoseni – mitäpä siihen nikertelette ja nakertelette?”

”Onnen tupaa rakentelemme asunnoksi itsellemme”, vastasivat Sika Sippurahäntä ja Pässi Päkäpää.

”Ottakaa minut toveriksi”, sanoi Kissa Kirnauskis. Rakennetaan kolminurkkainen talo, kun meitä on kolme miestä. Ja kyllä kissa on aina hyvä olemassa.”

No hyvä. Näin he tekivät, ja sitten lensi lehahti kaukaisista kylistä ihmisten ilmoilta pois Kukko Kultakannus, ja kysyi:

”Veliseni, veikkoseni – mitäpä siihen nikertelette ja nakertelette?”

”Onnen tupaa rakentelemme asunnoksi itsellemme”, vastasivat Sika Sippurahäntä, Pässi Päkäpää ja Kissa Kirnauskis.

”Ottakaa minut toveriksi ja rakennetaan nelinurkkainen talo, kun meitä on neljä miestä”, Kukko Kultakannus sanoi. ”Ja minä voin istua orrella ja kurkistella vuoroon toisella ja vuoroon toisella silmällä, ettei pääse tapahtumaan mitään onnetonta. Se on viisas, joka pitää varansa.”

No niin. Onnen tupa tuli valmiiksi ja eläimet rupesivat taloa pitämään ilman huolen häivää.

Mutta niin vain kävi, että pitkin metsiä juoksenteli toisten kaltaistensa kanssa Susi Hukkanen, ja sillä oli nälkä. Lintujen jutuista se oli ymmärtänyt, että kaukana saarella oli nyt tupanen, jonka asukkaista susi voisi hyvinkin saada vatsantäytettä.

Toiset sudet sanoivat, että sinne ei parane mennä. On siellä kuulemma sellainen peli, että alta pois. Ja ne neuvoivat, että Susi Hukkasenkin kannattaisi jättää koettelematta voimiaan sellaisten väkimiesten kanssa.

Mutta Susi Hukkanen ei uskonut, vaan hankkiutui saarelle, jossa onnelliset eläimet viettivät iloisia päiviä kyntäen, kylväen, mullittaen ja nipsaisten ja napsaisten joskus tuleentuneen tähkän poskeensa, eivätkä ne olleet panneet yöllä oveakaan lukkoon.

Kohta kun Susi Hukkanen syöksyi sisään hurjasti irvistäen, Kukko Kultakannus kiekaisi komean kukkelikuun, Sika Sippurahäntä syöksyi täyttä karkua kimppuun ja puraisi sutta nilkkaan ja Pässi Päkäpää otti vauhtia ja puski Susi Hukkasta päin kuonoa. Kun vielä Kissa Kirnauskis loikkasi uunin päältä suden kimppuun ja kynsi minkä ehti, sudelle tuli niin kiire ettei se ehtinyt taakseen katsoa.

Toiset sudet ihmettelivät Susi Hukkasen murjottua muotoa ja tahtoivat tietää, kuinka siinä näin oli käynyt.

Susi Hukkanen sanoi, että siellä nelinurkkaisessa talossa asui kamalaa väkeä. Tuskin hän oli päässyt sisään, kun kypäräpäinen kenraali huusi katonrajasta että käykää kimppuun. Suuttunut sotamies syöksyi kimppuun ja puri häneltä jalan melkein poikki. Ei susi ehtinyt käpäläänsä ojentaa, kun jo pimeästä hyökkäsi joku panssaripää ja antoi hänelle niin vasten kuonoa, että näkö himmeni. Ja lopuksi loikkasi uunin päältä oikea pahantekijä, varmaankin ompelija, kun se terävillä neuloilla pisti ja tuikki niin että pää oli kuin tikkitäkki.

Niin se Susi Hukkanen selitti, ja kaikki sudet olivat samaa mieltä, että siihen tupaan oli parempi olla menemättä.

Mutta onnen tuvassa elämä meni menoaan. Sika kuurasi lattiat, kukko piti katon kunnossa, pässi tilkitsi seinät, oven ja pienen ikkunankin niin ettei sieltä päässyt ilkeinkään tuuli sisään, ja kissan työn tuloksena lattialle ilmaantui hurjan pitkä ja vaikka minkä värinen matto.

Sen pituinen se.

 

 = = =

Pitäisi ehkä seuraavaksi tukeutua samaan satuun, jonka Haavion muotoilemaa pidempi versio on Joel Lehtosen kirjassa ”Ilvolan juttuja – kansansatusovitelmia Suomen lapsille”, 1910).

29 kommenttia:

  1. Perin globaalia porukkaa ovat he. Yhdentyneessä Euroopassakin Saksanmaalla esiintyvät nimellä "Die Bremer Stadtmusikanten" - tosin sika ei voinut välttyä joutumasta Eisbeiniksi, ja hänen tilalleen otettiin aasi.

    VastaaPoista
  2. Nämä Haavion sadut ovat kivoja. Täytyypä panna korvan taakse. Minusta tulee pian mummu.

    VastaaPoista
  3. Rakentamissetä miettii. Laatoitus vai pystymössö. Jottain siihen tarttis laittaa. Kestävä ja vähätöinen, tyylinmukainen jos muutkin tahtoo. Vassokuu ja mitämaks.

    VastaaPoista
  4. Eipä tämä tietenkään tähän satuun kuulu: http://www.talouselama.fi/uutiset/periaattellisia-vainoharhoja-loytyy-opiskelija-ei-paase-kurssille-koska-vastustaa-microsoft-ehtoja-6580578

    VastaaPoista
  5. George Orwellin Animal farmin eläimet torjuivat ulkoiset hyökkääjät. Mutta ulkomaailman valtarakenteet ja epätasaarvoisuus kehkeytyi omaehtoisesti sisältä päin. Ihmisten - uskonnollisilta tai sosialistisilta- aatepohjilta muodostamat utopiayhteisöt ovat kaatuneet ulkoisiin ja sisäisiin ongelmiin. Israelin kibbutseissakin ihmiset halusivat lopulta vetäytyä perheineen omaan nurkkaansa, kyllästyen jatkuvaan yhteisöllisyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amos Ozilla on kirja, jossa hän kertoo romaanin muodossa nuoruutensa asuinpaikasta eli kibbutzista. Ne varhaisimmat kibbutzit keskittyivät maanviljelykseen. Ainakin Oz kertoo kibbutzin sijainneet lähellä entisten maanomistajien, arabien, kuten palestiinalaisia kutsuttiin, hylättyjä taloja.

      Kysymys hylkäyksen syystä ei koskaan tullut romaanihenkilöiden keskustelussa esille. En muista kirjan nimeä, mutta se tuntui kovasti omakohtaiselta muistelukselta, ainakin Oz tunsi hyvin 40-50-lukujen kibbutzien olosuhteet. Paikalla oli vartijat ja maanviljelyksen lomassa käytiin tulitaisteluita. Niin että ehkä kyse ei ollut yksilöllisyyden kaipuusta niinkään vaan edelleen jatkuvista vihollisuuksista.

      Poista
    2. Taloja tyhjentyi, kun ympäröivät arabimaat suunnittelivat hyökkäystä vastasyntyneeseen Israeliin 1948. Ne houkuttelivat arabipalestiinalaisia luokseen ja vakuuttivat, että kahden viikon kuluttua sota on ohi ja pääsee takaisin.

      Poista
    3. Se oli se erinomainen omaelämäkerrallinen "Tarina rakkaudesta ja pimeydestä", jossa Oz kertoo myös elämästään kibbutsissa, jonne hän pakeni 14-vuotiaana vaikeata äitisuhdetta. EG

      Poista
  6. Hilpeää menoa, ja oi mitä auvoa onnen tuvassa, lukijalle tulee keveä olo. MEG tosin väläyttelee, että utopiat on utopioita. Ei tarvitse uskoa, hetkeen. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En löytänyt tästä mitään hilpeää. Susi parka. Miksi tällaisia ihannoidaan, emmekö ole kasvaneet näistä jo aikaa sitten? Väkivaltaisuudelleen susi ei luonnollisesti voi mitään. Susi kuuluu Suomen luontoon. Tämä on ymmärtääkseni jonkinlainen kiusaamisskenaario jossa uhanalainen ja sosiaalinen koiraeläin syyllistetään rotuna, puhumattakaan syrjäytymisen uhasta jolle susi altistuu. Susipsykologien virkoja on toki lisättävä mutta näkisin tarpeelliseksi että ainakin aluksi on neuvoteltava sudelle eettisen kasvisruokavaihtoehdon eduista.

      Mattomäärärahat ovat olleet pitkään riittämättömät, paikoin on jouduttu luopumaan kokonaan matoista ja on jopa turvauduttu patjoihin. Kyseessä on jo lähes keinutuoliväestönosan halveksunta sillä tutkimusten mukaan vaikeutunut keinuminen rasittaa jo ennestään heikkoa varttuneempaa ikäosiota. On varsin huolestuttavaa ettei tätä vielä ymmärretä riittävästi, vaakunaeläimemmekin toruisi jalakseltaan. Kyllä arvostan muitakin mutta näin ymmärtääkseni on tämä nyt minun oma henkilökohtainen hienomielipiteeni.

      Poista
  7. Satujen siteeraminen saisi jo piisata! Katsoiko Kemppi Docventuresin?
    Asiaan toivoo pekka s-to.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvänen aika! Eivät nämä ole sitaatteja vaan omia teoksia. Ja mitä satuihin tulee niin poikkeavatko nämä nyt niin tavattomasti siitä, mitä muutenkin kirjoitan?

      Poista
    2. Ai, iankaikkine, että ihan omia? Sitten pitänee vienosti kysäistä: Onhan tullut lääkkeet otetuksi? Poikkeama on tavaton ja osoittaa joko tekijän hetkellistä herpaantumista ja jatkuessaan blogi-addiktien kohtuutonta ali-arviointia.
      Kannustavin terv. pekka s-to.

      Poista
    3. Jotkut uskoivat... et kai sinä? Dokumentti oli satuilua.

      Poista
    4. Vuosituhannen vaihteesssa tein eräälle isolle operaattorille "satukirjan" eli vanhojen kansansatujen muotoon kirjoitettuja pieniä tarinoita, joissa lopun opetus kiteytti jonkin tärkeän asiakasedun.

      Mukailin tunnettuja satuja vapaasti ja ulkomuistista ja ihmeen hyvin ne soveltuivat tällaiseenkin tarkoitukseen. Tosin eräskin asiakas kertoi lukeneensa näitä mukaelmiani lapsilleen iltasatuina. Toivottavasti eivät saaneet sieluunsa ikuista vammaa.

      Poista
    5. pekka s(aari)stoilee
      ma luulen ja luen

      luulen mitä luenkaan
      vai luulenko ensinkaan

      saa luullakseni pekkailla
      vai saako ristoilla

      pekoilla vaivalloista
      ristoilla pahempaa

      marteilla varsin
      mainiota

      mikoillakin, miksei
      miltei makoillen.

      Poista
  8. Näin käy, kun on liian hyvä.

    VastaaPoista
  9. Ihmistenkin tuvissa voi kehkeytyä merkittäviä tapahtumia vanhojen kertomusten mukaan. Sitäpaitsi jouluun on enää runsaat kolme kuukautta.

    VastaaPoista
  10. Sillä aikaa toisaalla.

    Talollinen Heimo Hauki tuijottaa suu auki ja alahuuli törröllään kuin pajatson kuppi työkaluvarastoaan. "No voihan jumankekka, täältä on hävinnyt puolet mun työkaluistani, mm. vintilä, kovelo ja huppuri." Ja ennen kun hän ehtii tokeentua siitä, renkipoika Antti tulee saappaat paukahdellen paikalle ja ilmoittaa että niin on "kuulkaas isäntä kukko, kissa, sika ja pässinkin p-le häippäisseet jonnekin." "Minne", isäntä kysyy äänessään yhä enemmän ihmetystä, "hyökin?" "Ties minne", renki vastaa. Vähän aikaa he tuijottavat toisiaan mutta ei se mitään auta, se semmote. Neuvottomina menevät pirttiin, isäntä ensin, renkipoika perässä (piereskellen). Tuvassa isäntä ottaa paksun kirjan kirjahyllystä jossa muita kirjoja ei olekaan, paitsi Raamattu, mutta se on ohuempi. Toinen kirja on "Suomen maat ja Mannut Järvineen ja Saarineen plus Soineen osa I." (Osa II on: "Lappi ja Ahvenenmaa eli Ålandi", mutta sitä hän ei ole raskinut hankkia.) Hän selaa kirjaa (viuh, viuh vaan) ja ryppy hänen kulmakarvojensa välissä sen kun syvenee. Kumpikin ovat hiljaa, vain rengin maha murisee, hän on syönyt liikaa raakoja herneitä. (Kasvuiässä kun on. Ja aina on nälkä. Ja nyt sitten... aina, kun jännittää, niin... pruuth.) Äkkiä isännälle syttyy ikään kuin päre palamaan pään päälle ja hän hihkaisee: "Kuuleppas, mie tiijän! Koska nuo Kotieläimet pelekäävät niin peijakkaan palajon Villieläimiä, etenkin SusiHukkasia, hyö on aatelleet olevansa turvasa josakin saaresa..." Niinpä isäntä Hauki ja hänen renkinsä Ahven pukevat kalastajavermeet päälleen, kävelevät Pappilanrantaan ja tyrkkäävät savolaisveneensä veteen niin että kaislikko vaan suhisee. Ja kiukkuiset Sari Sammakot heristävät nyrkkiä heille. Isäntä viis siitä veisaa, "hop hop hop" hän vaan hokee, ja renki alkaa soutaa voimakkain vedoin. Yhä kauemmaksi ja kauemmaksi ja vielä sitäkin kauemmaksi he - rannasta katsoen - etenevät. (jatkuu)


    Sadut ovat kivoja. Joskus Tarutkin. Minun tyttäreni nimi on Saga.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katso nyt, Kemppi! Tämän siitä saa, kun alkaa satuilla!
      Annetaan poijat jo olla toivoo pekka s-to.

      Poista
    2. Koita muistaa se.

      Poista
    3. Amkohohoki on iliiuouotin. Eddäs sen diedädde. Ammaddimiehiä däällä juuri darvidaankin. Erinomaisda!

      Pärmihän katui.

      Poista
    4. "Pitäisi ehkä seuraavaksi tukeutua jne."
      Vaikuttaa kuin uhkausta ei otettaisi vakavasti. Viis käreistä kommenteista, pelkään kaikkien kovanaamojen lähiomaisten ja tuttujen reaktioita. Entä jos tämä saa suotuista julkisuutta ja käykin niin että tämä formaatti muodostuu maan tavaksi?

      Presidentin uudenvuodenpuhe? "Olipa kerran, hyvät kansalaiset..."

      Vakava ja mietteliäs on täällä hengen oltava.

      Tsaikovskilla on tämä valssi prinsessa Ruususen unesta, nyt se on taas päässä koska sitä käytettiin Ice Age:ssä sen kaamean koneanimoidun oravarotan surffatessa ilmassa tammenterholäjän avulla. Miksei se tunnu epämiellyttävältä?

      Poista
  11. Minä vähän nillittäisin ja sanoisin, että molemmat(kumpikin) olivat hiljaa.
    Jos Satu meni saunaan ja Taru tuli perästä, niin missä Saga oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sai kivan viran Ukko-Nooan arkistonhoitajana? Aluksi piti vain pitää huolen ettei saunalakki pääse kadoksiin, ristipistoilla kirjailla UN.

      Kyllä viksut likat pärjää. Isit nyt on isejä.

      Poista
  12. Olen vilpittä sitä mieltä että deilu meininki.
    Endä muud?

    VastaaPoista
  13. Tunnen pariskunnan, jossa vaimon nimi on Taru ja miehen Usko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otanmäessä (Vuolijoella) tutustuin hyvin arvovaltaiseen ihmiseen. Pelasimme Nesteen baarin tuulikaapissa rahapelejä. Jossain vaiheessa, en muista minkä takia, ehkä oltiin hävitty kumpikin jo sillä erää tarpeeksemme, hän esitteli itsensä: hänen nimensä oli Arvo Valtanen.

      Ps. Tämä ei ole vitsi. On totta.

      Poista