Sivun näyttöjä yhteensä

30. tammikuuta 2016

Vanhana




Lapsena en tuntenut enkä ollut edes nähnyt kuin yhden ihmisen, joka oli vanhempi kuin minä nyt. Viimeistään 70 vuotta oli sellainen raja, jota ei rankaisematta ylitetty.

Eilen luin äitini (92 v.) Kansakoulunopettajalta (99 v.) saaman kirjeen. Molempien daamien käsiala ja ajattelu ovat aivan ehjiä.

Kokemuspiirissäni suuri käänne tapahtui tässäkin asiassa 1960-luvun lopulla. Äidinisäni kiipeili kirkontorneissa vielä kymmenen vuotta 70 täytettyään. Saatuaan valvovana mestarina vanhainkodin valmiiksi hän siirtyi 85-vuotiaana sinne itse asiakkaaksi, ja sekin taisi olla aluksi lähinnä ostopalvelu.

Nyt on siis mihin verrata. Tätä asiaa ei ollut ennen olemassa. Yksittäisten ikäihmisten ympärillä ei ollut mitään. Vanhusten huolto ei ollut mikään ongelma, ainakaan verrattuna kriittisiin asioihin, joista ei puutetta ollut.

Nyt vanhusten hoito on muottia, ainakin kielenkäytön tasolla. Jopa keski-ikäiset ovat alttiita propagandalle, luultavasti huonon omantunnon vuoksi. Aivan uudenlaisia ongelmia nousee esiin. Minkä vuoksi ja millä oikeudella isä tai äiti asua kituuttaa arvohuoneistossa, jonka lapset hyvin mielellään myisivät ja käyttäisivät rahat per heti. Jos isä tai äiti vastustelee, että kun tämä on hänen kotinsa, vastaus on kuulemma joskus kipakka – turhia kuluja ja kaikenlaisia vaikeuksia. Mars palvelutaloon ja mielellään veronmaksajien kustannuksella niin että jälkeläiset saavat pitää rahat.

Jo nyt tai aivan pian nämä ongelmat osoittautuvat isoiksi. Niiden käsittely on vaikeaa, koska tietoja ei oikein ole. Uudenaikainen puhetapa niputtaa ”vanhukset” sivuuttaen sen, että vanhoja on ainakin yhtä kirjava joukko kuin työikäisiä ja että vaivat ja valmiudet vaihtelevat suuresti. Asiassa on sekin ongelma, että vanhoilla on äänioikeus, toisin kuin lapsilla.

Eilen kävin tosiaan puhumassa lyhyesti opettajille messuilla blogeista ja tein numeron siitä, että blogeissa voi olla sopivaa luettavaa ja asian voisi panna merkille nyt kun alkaa näyttää selvältä, ettei verkkoromaanista tai verkkorunoista ole kehittynyt mitään sen ihmeempää.

Kävellessäni takaisin sateen ja jään maailmaan sain valmiiksi ajatuksen, jota en onneksi keksinyt puhetta pitäessäni. Nyt seuraavaa kirjaa blogeista ja kommenteista sommitellessani olen tietenkin hakenut julkaisemiselle hahmoa. Se saattoi eilen löytyä.

En pidä omia vaiheitani enkä liioin menneitä vuosikymmeniä erikoisemmin muistiin merkitsemisen arvoisina. Omaelämäkertoihin suhtaudun yleensä kiukkuisesti. Nyt kun ilmestyy vähän väliä muistelmia, yllättävän usein sivutaan tapahtumia ja aiheita, joissa olen ollut itse mukana.

Heilauttamatta leimakirvestä väitän, että kovin usein muistan tosiasiatkin toisin kuin kirjoittajat. Etenkin olen panevinani merkille huolellista valikointia.

Sekin on ongelma, että muistelma on hyvin vaikea kirjoittaa. Tästä blogistakin huomaan, että ainakin jotkut kommentoijat luulevat, että Tuomioja oli nuorena ankara aatteen mies ja kritiikitön Neuvostoliiton ystävä. Asiahan ei ole näin. Juuri silloin kun merkittävä osa sukupolvea käväisi eri värisinä kommunisteina Moskovan leirissä ja keskittyi latelemaan päättömyyksiä. Tuomioja oli demari ja pysyi sellaisena, puolueen johdon harmiksi. Ne henkilöt, jotka vaikenevat menneisyydestään, tekevät niin aiheellisesti.

Se oma oivallukseni on, että olen tullut pitäneeksi yli kymmenen vuotta vanhentumisen päiväkirjaa. Jos pidän tätä vielä kymmenen vuotta, syntyy dokumentti.

Kukaties joku ylioppilas tekee paremman aiheen puutteessa seminaariesitelmän aiheesta ”kirjoitusvirheet Kemppisen blogissa 2005 – 2015.

Kertasin edellä oman sukupiirini muistoja perustellakseni, että käsitykseni kanonisesta iästä voi olla väärä. Isä juoksi kuin orava milloin minnekin ja hoiti omia ja muiden asioita leppymättömän tarmokkaasti siihen tapaturmaansa eli 76-vuotiaaksi asti, ja kaksi vuotta toivuttuaan alkoi jälleen kirjoittaa, satoja sivuja yhdellä sormella.

Oma kokemukseni on saman suuntainen. En jaksaisi tehdä rehellistä työtä eli viittä päivää viikossa seitsemää tuntia päivässä. Luentosarjat tentteineen menisivät mutta yliopistohallinto ei.

Mitä tulee päivän kolotuksiin, asiasta ei oikeastaan ole mainittavaa. Ison puoleinen kanisterillinen puhdasta, hyvää juomavettä, jonka naapurin nuori rouva tuo kuistille, siirtyy kyllä paikalleen tiskipöydälle, mutta olen opetellut katsomaan joka kerta, miten nostan, ja erikoisen tarkasti, mihin jalkani lasken. Medioiden neuvoma liikkuminen ja venyttely on tullut tavaksi jo kauan sitten. Kärpänen katossa voisi luulla, että tällaisen blogin tekstin kirjoittaminen on asia, josta on esitettävä seisaallaan kiitollinen rukous hindujumalille. Hartioiden ja käsien pyörittely ja muu retkutteleminen saattaa näyttää erikoiselta, mutta tekee hyvää.

Sen vuoksi ja kun olen lähdössä istumaan iltapäivää sukulaismiehen 70-vuotispäivän merkeissä, haluan tähdentää kaikille, ettei ihminen – ainakaan joku toinen ihminen kuin minä – muutu yhdellä iskulla osaamattomaksi täyttäessään jonkun määrän vuosia.

Tätä kirjoittaessani huomaan ottaneeni yhteyttä ja kysyneeni neuvoa ilmenneen putkivuodon ja sen paikkaamisen ja kokonaistilanteen selvittelyn nimessä, eikä yksikään yhteyshenkilöistäni ole alle seitsemänkymmentävuotias.

Tämä on nyt kokemukseni. Yllättävän ja monimutkaisen – monikerroksisen – ongelmaryhmän nopea käsittäminen ja kyky jäsentää se mielessä näyttää vaativan nimenomaan kokemusta. Joku voisi perustaa Eläkkeellä olevien vesi-insinöörien konsulttitoimiston. Menisin maksavaksi asiakkaaksi. Aina parempi, että toistaiseksi olen saanut neuvoja maksutta.

15 kommenttia:

  1. Kiitoksia parhaasta blogista.
    Historia on muuttuvaa, tai ainakin sen narraatio. Onko muita? Nyt on vihdoinkin alettu tutkia tavallisten ihmisten historioita, joihin kuulunee myös "vasemmistolaispäättömyydet". Ts. historioita on monia, keskenään ristiriitaisia ja kaikki tosia. Ikätoverinasi koen kuitenkin lippujen perässä marssimisen samaksi kuin maisteri- ja tohtorikulkueet hassuissa vaatteissa siunausta teologeilta hakemassa. Jos hylätään pelkkä luettelointi historiakertomuksena, kamppaillaan todella siitä kuka omistaa historian, oikeuden tulkita "ja pojasta" -kysymyksen. Joskus tuntuu, ettei sillä niin väliä, vaikka jatkuvasti väitellään uudestaan ja uudestaan tohtoriksi Jeesuksesta. Täytyy vain ihmetellä, mistä syntyy uuttaa, oikeaa ja parempaa tietoa tapahtumista, joista kirjallinen aineisto ei kasva eikä aikalaistodistuksia voi saada. Yhtenä oppaanani on ollut "Hurskas kurjuus", jota pidän parhaana aikalaistodistuksena punalipuista ja niiden seuraamisen tai ei-seuraamisen mielekkyydestä . Muuten olen Göran Schildtin kannalla. Emme voi samastua peilisoluinemme menneisiin aikoihin. Peilistä katsoo aina joku muu.

    VastaaPoista
  2. "Tästä blogistakin huomaan, että ainakin jotkut kommentoijat luulevat, että Tuomioja oli nuorena ankara aatteen mies ja kritiikitön Neuvostoliiton ystävä. Asiahan ei ole näin."

    On olemassa aikanaan lehdistössä ja sittemmin kirjoissakin julkaistu valokuva, jossa nuori Tuomioja huutaa iskulauseita mielenosoitusrintaman eturivissä vaaleat suortuvat valuen ajalle tyypillisen "radikaalilippiksen" alta. Olen kuullut esitelmätilaisuudessakin kerrottavan, että siinä se Tuomioja osoittaa mieltä shaahia vastaan. Sielläkin Tuomioja toki oli, mutta tuo alussa mainittu kuva on otettu Helsingissä Neuvostoliiton suurlähetystön edustalla 23. elokuuta 1968.

    VastaaPoista
  3. Valtiolla pitkän uran tehnyt maalarimestari teki eläkkeelle päästyään vieläkin ihan päteviä kirjoja alastaan ja piti esitelmiä siitä miten tieto rakennusten pintojen käsittelemisestä välillä hävisi ja sitten piti löytää uudelleen. Esitelmät olivat riemukkaita, katsottiin kuvia Presidentinlinnasta, Tamminiemestä, Tuomiokirkosta jne ja esittely alkoi aina tyyliin "Tämän minä pilasin siten että...". Hauskin oli lattialakka joka oli irronnut saunan pukuhuoneen lattiasta tarttuen presidentti Kekkosen kosteisiin paljaisiin jalkapohjiin.

    Eli kokenut kaiken tietää, ja vaivainen kaiken kokee.

    AW

    VastaaPoista
  4. Ehkä paremminkin syntyy tutkimuksia ja väitöskirjoja, joissa ruoditaan aikalaisten asenteita ja niiden muutoksia erilaisiin päivänpolttaviin aiheisiin (niitä nyt tarkemmin tässä erittelemättä).

    Olen huomannut, että nuoremmat näkevät esim. 70-luvun ahtaasti, ikään kuin koko "kansa" olisi ollut suomettunut ja rähmällään itään. Näinhän ei totisesti ollut. Tuomiojan tapaus on hyvä esimerkki. Minäkin äänestin häntä nuorena, vaikka en mielestäni ole muuttanut näkemyksiäni mitenkään. Minusta sosialismi Ruotsissa oli myriadi kertaa parempaa kuin Venäjällä. Olin siis demari (ja ylpeä siitä).

    VastaaPoista
  5. Hyvä Jukka,
    Lumikuru sai minut Lappiin ja blogisi elämän pariin. Olosuhteeni ovat erikoiset. Lähimpään
    naapuriin 3 km, järven rantaan 6 metriä pielukselta.
    Sivusit jotain hyvin tärkeää. Tarkoitan kärpästä. Meitä vanhoja - olen 77 V- on kosolti. Hyvät
    elämäntavat pidentävät elämää ja vähentävät yhteiskunnan kustannuksia. Mutta kuka venyttelee
    tai ajattelee - vapaaehtoisesti.
    En tiedä, onko kokemukseni yleistettävissä. Muutin tänne Pirkanmaan korpeen 18 vuotta sitten.
    Huonokuntoisena, masennuksen syömänä avioeron vuoksi. Kaljaa kului, unettomuus vaivasi.

    Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin olen terve, täynnä intoa ja tiedonhalua. Nukun hyvin, olut
    ei maistu ja Thaimaanmatkoilla on onni myötä. Mitä kärpänen näki?

    Vanhan kesämökin remontoinnin - siis itse tehden. Kolmen kasvihuoneen rakentamisen. Melkoisen
    polttopuupinon pieksämisen joka jumalan kesä. Ja kunto on rautaa.

    Tämä ei ole enää mahdollista. Koska sääntelyn kädenjälki on hirvittävä. Kädenjälki tarkoitti jotain
    hyvää. Se on korvattu jalanjäljellä. Se syyttää ja pakottaa toiveikkaan eläkeläisen sohvannurkkaan.
    Jos jotain yrität tehdä, nurkissa pyörii päsmäreitä, jotka kertovat, mitä saat tehdä ja millä kustannuksilla.
    Säännökset ja kustannukset pakottavat reippaan eläkeläisen sohvannurkkaan, odottamaan
    vihannoitumista. Olisiko mahdollista, että jalanjälki korvattaisiin kädenjäljellä - siis yhteiskunnan
    arvona.
    Maaseudulla on satojatuhansia vanhoja kiinteistöjä odottamassa eläkeläisremontoija. Miksi he eivät
    saa toteuttaa unelmiaan. Ratkaisu olisi yksinkertainen. Lainsäädäntöön Sievi lause:" Mikäli
    vanhan kiinteistön korjaustoimiin ryhtyy eläkeläinen, kaikki peruskorjausta koskevat säännökset
    lakkaavat olemasta voimassa. Kunnan velvollisuus on osoittaa remontoijille neuvonantaja, mieluusti
    vihreää norttia ikänsä polttanut kirvesmies. Hänen tehtävänsä on jutella mukavia ja neuvoa. Kaikki
    määräily on ehdottomasti kielletty!"
    Täällä asuinkulmillani oli tuollainen mies kunnan virassa. Häntä saan kiittää terveydestäni!

    VastaaPoista
  6. DocPointissa pyörii Virpi Suutarin herrasmiesmetsästystä käsittelevä Eleganssi, jonka tärkein päähenkilö on Heikki A. Reenpää (93 v). Hän on välkky kuin mikä.

    Manoel de Oliveira jatkoi elokuvantekoa 106-vuotiaaksi.

    Humanistin kuuluu elää vanhaksi. Matemaatikko saavuttaa parhaat tuloksensa nuorena, humanisti vanhana.

    VastaaPoista
  7. "Tästä blogistakin huomaan, että ainakin jotkut kommentoijat luulevat, että Tuomioja oli nuorena ankara aatteen mies ja kritiikitön Neuvostoliiton ystävä. Asiahan ei ole näin. Juuri silloin kun merkittävä osa sukupolvea käväisi eri värisinä kommunisteina Moskovan leirissä ja keskittyi latelemaan päättömyyksiä. "

    Tuosta ei voi olla tulematta mieleen ketkä ovat meillä nyt niitä jotka keskittyvät latelemaan päättömyyksiä.
    Menevätkö korrelaatiot 70-luvulta 2010-luvulle esimerkiksi näin kiepsahtaneina: vallankumous = multikultti, suomettuminen = EU-korrektius, YYA = Nato-into, "demokraattiset ja tiedostavat kansalaispiirit" = pääkaupunkilaiskeskiluokan suvaitsevaisuuskuplalaisuus,
    Breznev = Merkel, Varsovan liitto = euro, "neuvostovastaiset ainekset" = persut, marxismi-leninismi = globalismi, Paasikivi-Kekkosen -linja = media- ja some-keskustelujen peukutukset ja päivän galluptulokset?

    jk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin se surin piirtein menee. Suomea vaivaa pikku koiran tauti: aina täytyy olla häntää heiluttamassa ja nuuskimassa isompien koirien persettä. (anteeksi karkeus)

      Poista
  8. "ettei ihminen – ainakaan joku toinen ihminen kuin minä – muutu yhdellä iskulla osaamattomaksi täyttäessään jonkun määrän vuosia."

    Tämän kun saisi yhteiskunnan vallitsevaksi trendiksi. Vähän hirvittää kun katselee sitä avointa tai vaivoin kätkettyä vanhusten, ts eläkkeelle jäääneiden halveksuntaa, jota nykyisin tapaa.

    VastaaPoista
  9. "Jos isä tai äiti vastustelee, että kun tämä on hänen kotinsa, vastaus on kuulemma joskus kipakka – turhia kuluja ja kaikenlaisia vaikeuksia."

    Tuolloin olisi hyvä hymyillä lapsilleen ja huomauttaa, että vanhuksilla on edelleen testamentinteko-oikeus jollekin Teitä paremmille ja mahdollisuus määrätä pesä testamentin täytäntöönpanijan haltuun. Eiköhän mene suut suppuun.

    VastaaPoista
  10. Pian suositellaan "ystävällistä unipilleriä", jotta päästään kokonaan eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En epäile hiukkaakaan. Ja parempi niin kuin, että "humaanimmin" näännytetään janoon ja nälkään sekä muuhun hoidon puutteeseen jatkuvasti hoitajamäärää supistamalla.

      Poista
  11. Hyvä vauhti Kemppi! Anna mennä vaan, kun on alamäki! Tai sis tarkoitan... luistaa tuo koettu, ajateltu teksti.
    Huvittunein terv. pekka s-to.

    VastaaPoista
  12. Montgomery Burns taitaa olla 104v , ja johtaa vielä ydinvoimalaa.

    VastaaPoista
  13. Ainakin omaelämäkerroissa otetaan yleensä esiin enempi itselle mieluisia asioita, eikä muistikaan ole luotettava. Harvalla on tarkkoja muistiinpanoja elämästään, ja jos on, niin nekin ovat valikoituja. Minusta hyvin kirjoitetut elämäkerrat ovat kuitenkin vaihteeksi ihan hauskoja lukea, vaikka olisivatkin osaksi runoilua.

    Joskus olen kertonut 1830 syntyneestä isänisästäni. Vielä 75-vuotiaana hän sai viidennen ja viimeisen lapsensa. Silloin hän oli sanonut haluavansa elää vielä niin, että se poika olisi viisivuotias. Kahdeksankymppisenä tämä Abraham sitten saikin kuumetaudin, ilmeisesti keuhkokuumeen ja lähti matkan päähän lääkäriin 12-vuotias vanhin tytär seuranaan. Tulomatkalla oli vielä käyty kaupassa, ja taudista kuullut kauppias oli
    kysynyt: "Hautajaistarvikkeitako se M-nen ostaa?" (!) Viiden päivän kuluttua sitten tulikin kuolema ikänsä terveenä olleelle miehelle. Sen ajan lääkkeet eivät purreet. Hyvin ajoitettuina ostettiin siis ne 5 kiloa kahvia, säkki jauhoja ja iso sokeritoppa, tyttären muistelmien mukaan. Vanhimmille lapsille, 14 ja 12, isä oli opettanut raha-asiat, kun vaimo oli huonokuuloinen, ja niin he sitten kävivät yhdessä mm. maksamassa verot Kuopiossa. Yli sata vuotta sitten. Rautatietä pitkin pääsi.

    Tässä ympärillä on ollut viikon ajan lähes 40:nen asteen kuumetta, ja kerrankin olin iloinen, että oli tullut otetuksi se rokote, toista kertaa. Muuten olisin jo varmaan kuukahtanut. Liikkeellä kuitenkin pitää pysyä, niin vanhan kuin nuoren. Ajokoira ei sentään tässä iässä tarvitse olla. Ruotsissa oli 70-luvulla iskulause: "Spring för livet!", juokse henkesi edestä. Käveleminen, aamuvoimistelu ja käsipainot saavat riittää meikäläiselle, kohtuullisesti toteutettuina. Poikani tosin narraavat minut hankkimaan kaiken maailman laitteita lihaksia vahvistamaan semmoisesta käsipuristimesta ihmeelliseen tärinäalustaan, jonka pitäisi aktivoida koko ruumis, verisuonet ja aivotkin. Ei ollut ihan halpakaan. Niitä pitäisi vain käyttääkin... Siihen tärinään on totuttelemista.

    Lääkärit saisivat kirjottaa ihmisille liikuntareseptejä, ihan paperille, ehkä joku uskoisikin. EG

    VastaaPoista