Sivun näyttöjä yhteensä

20. tammikuuta 2016

Karhunhammas






Eero ja Olli saivat tiedon, että partion Karhunhammas-merkkisuoritus on hyväksytty. Noita merkkejä on monenlaisia. Monilla on tietoja ja muistoja heppoisistakin suorituksista. Tämä on vaikeimpia ellei vaikein. Yli puolen vuosisadan aikana suorituksia on hyväksytty vähän yli kolmesataa. Olli saattaa olla suorittajista nuorin (15).

Ajatus on yksityiskohtainen suunnitelma, rankka vaellus muualla kuin kotikulmilla, tarkka päiväkirja ja tähän aineistoon perustuva tutkielma.

Tietojen mukaan (Partio wiki) merkki on teettänyt todella työtä. Vain kaksi henkilöä näyttää saaneen sen filunkipelillä, Kekkonen ja isäni eli päivän suorittajien isoisän isä.

Jälkimmäisen kohdalla tingin hiukan tuomiostani – kymmenet mielestäni melkein naurettavan yksityiskohtaiset retkipäiväkirjat ovat hallussani ja suuri määrä ”tutkielmia”, kuten Eräretkeily (WSOY, 1966). Kirjat ovat monin kohdin vanhentuneita. Se on aina parasta mitä kirjalle voi tapahtua, vanhentuminen ja korvautuminen toisilla kirjoilla.

Jutun kuvana on kirjastosta käteen osunut nykyopas kertomuksineen. Partiopojat ovat hyvin kiinnostuneita Kaldoaivista ja Vätsäristä. Olen vähän varoitellut. Jouni Laaksosen kirjassa on tiedot ja kertomus kunnioitusta herättävästä hiihtovaelluksesta, huonoon vuodenaikaan Inarinjärven kulmasta Nellimin seudulta koko ajan valtakunnanrajaa seuraillen – Haltille käsivarteen.

Kiitos kirjoittajalle. Mielenkiintoisia paikkoja, siis varsinkin nuo joihin retkeilijät eivät yleensä jaksa tai huomaa mennä.

Minulle pojanpoikien vaellusmaasto Seitsemisen kansallispuisto oli tuntematon. Merkittyjä ja kunnostettuja reittejä on Parkanon, Ikaalisten ja Ruoveden alueella. Koska vaeltajat tekivät hankkeestaan hyvän videon, osaan nyt väittää todeksi, että poikkeaminen polulta rinkka selässä johtaa välittömästi vaikeuksiin. Maasto on vaativaa, yllättävän vaativaa.

Ystäväni näytti käytännössä, millaista on Taivalkoskella ja Pudasjärvellä kesällä ja talvella. Ensi kuussa siellä on taas umpihankihiihdot. Mukana olleena – en siis hiihtämässä vaan moottorikelkassa könöttäjänä – olen siis lakannut hymähtelemästä umpihankihiihdolle. Siinä on mukana kaikki se hienous, joka koneladuilta puuttuu, ja on yöpyminen talvella tulilla sekin taitoa vaativaa, vaikka polttopuut olisi tuotu paikalle valmiiksi.

Tuosta Laaksosen kirjasta löysin muuten selvityksen yöpymisestä talvella tunturissa ilman tulia nykyvarustein. Olen valmis uskomaan, että poistuminen makuupussista aamulla vaatii päättäväisyyttä.

Yllättäen vastaan tuli tieto, jota olen kertoillut Selkämeren kalastajien oppina. Jos sattuu putoamaan avantoon tai talvella mereen ja pääsee yllättäen ylös, ensimmäinen tehtävä on riisuutua ja vääntää vaatteet kuiviksi. Sen jälkeen on pysyttävä liikkeessä. Etenkin jalat ovat vaarassa. Kirjassa on lyhyt maininta, miltä tuntuu hölkätä etsimässä kämppää tammikuussa vettä kumisaappaissa, kun jaloista on juuri menossa tunto.

Olen tiennyt passiivisesti, että Suomenselkä. joka kiertää ja määrittelee Etelä-Pohjanmaan, on ankaraa seutua. Parkano oli kerran tosi korven nimitys. Soinissa ei elä ellei liiku, sanottiin. Suomenselän merkitys tulee erittäin selvästi esiin uudesta esihistoriasta (”Muinaisuutemme jäljet”). Se näkyy myös väestötilastoissa ja heijastuu edessä oleviin ja ennen pitkää tehtäviin poliittisiin ratkaisuihin.

Haluaisin rukata vallitsevaa kielenkäyttöä. Säästetyt metsät ja suot on muka tarkoitettu virkistyskäyttöön. Menemällä metsään ja rasittamalla itseään ankarasti ihminen virkistyy. Se on totta mutta se ei ole koko totuus. Ihminen menee metsään viisastumaan; tässä on siis puhe vapaaehtoisuudesta ja vapaa-ajasta, ei työstä ja välttämättömyydestä.

Suhteellisen vähän aikaa sitten taloustiede ja sitten julkinen puhe vaihtoivat ”arvoketjun” sanaan ”arvoverkko”. Ehkä tuolla suunnalla on tämän elinajan suuri ajattelutavan muutos. Oltiin varmoja siitä, että kaikki on pohjaltaan kappaleita (hiukkasia) ja voimia, eikä muuta ole. Pienessä maailmassa tärkeitä kappaleit olivat hiukkaset, kuten elektronit. Suuresta maailmasta pyydystettiin tietoa ihmeellisistä säteilijöistä ja sitten linnunratajärjestelmistä.

Ontuva selitys rakennettiin matemaattisesti ja suostuttiin ajattelemaan, että jokin on toisaalta hiukkanen, toisaalta aalto. Hyvin laajalti ajauduttiin näkemään, että maailmassa eivät toimi yksittäiset tekijät, vaan erilaiset kentät ja verkot. Ihminen kuuluu ympäristönsä järjestelmään. ”Luonto” on ruma sana, jonka käyttämistä pitäisi varoa. Luonnonsuojelu ihmisen toimintana on pintapuolista puhetta. Otsikkokielellä sanottuna luonto suojelee ihmistä, ihminen ei luontoa. ”Luonto” on raamatullisen, hyvin epäonnistuneen luomiskertomuksen osa – sekä mikä ”luotiin” ihmisen käytettäväksi.

Paljon kehuttu ajatus ihmisestä luonnon hävittäjänä tai eräänlaisena syöpälisenä maapallon turkissa on kovin itsekeskeinen.

Näitä tulee mieleen Suomenselällä. Hienoa, pojat, että kuljette metsässä ja uskallatte nähdä ympärillenne.

Metsän ja metsässä vaeltamisen lähin vertauskohta on kieli, siis tämä oma kielemme, jonka tunnettuja muotoja ovat puhe, kirjoitus ja kirjallisuus. Metsässä kulkeminen on lukemista. Molemmissa tulee muuten hiki, ellei siis yritä selviytyä kepulikonstein.

Ja: esihistorian yhteydessä usein mainittu kysymys tulee tässäkin vastaan. Lappi ei ole vain pohjoisessa. Lappi on joka paikassa. Suomen menneisyyden ”Lappi” ei ole sama asia kuin nykyinen tai muutaman vuosisadan tunnettu saamelaisväestö tai heidän asuinseutunsa. Se on etäällä ja yksin sijaitseva alue, jonka asukkailla ei ole mitään erikoista nimeä. Lappeja on myös täällä etelässä. Katsokaa vaikka kartasta.

Metsä tulee silmille.

14 kommenttia:

  1. Olen joskus istunut pienkoneen kyydissä Malmilta Onttolaan ja ihmetellyt sitä metsän runsautta, joka maatamme kattaa. Heti Helsingin ja Lahden välillä pohdin, missä on asutus, kun taajamia on harvassa. Saimaan puolella on karuja kallioita mutta metsää riittää.
    Saa nähdä, muuttavatko tulevat metsäkombinaatit maisemmaa avarammaksi.

    Metsän mies Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Saa nähdä, muuttavatko tulevat metsäkombinaatit maisemmaa avarammaksi."

      Eivät muuta. Suomessa kaadetun puun tilalle kasvaa aina uusi puu. Tämä hoidettu lakisääteisesti.

      Poikkeus tähän on kaupugistuminen, joka aidosti peittää metsäpinta-alaa asfaltilla ja betonilla. Mutta kuten edellä on todettu, kaupunkien ja taajamien pinta-ala Suomessa on varsin mitätön.

      Poista
  2. Paitsi toki puolustusvoimien eräitä erikoiskoulutuksia ja huippukiipeliinkiipeilijöiden palkkaamista oppaaksi kysyn missä voi saada pätevän erämaatyyppisen harjoittelu- ja pätevöitymisopin?
    Tarkoitan kaupallisia ja vapailta markkinoilta saatavilla olevia mutta sitoutumiskammoisten suoritettavissa olevia tällä.

    Hengenvaaraan itsensä turhan vuoksi saattamisen tointa harjoitellaan edeltäkäsin niin että yllätyksiä ei satu, asia tunnetaan ylioppimisen kautta ja menetelmän nimikin on siitä. Sikäli aavistuksen oudoksun tästä kirjoittamista että tämän on oltava se oppineen määritelmään palaaminen jossa ainoa oikeassa oleva on oppinut. Onko?

    Vanhempi kalastaja veti vyöhön kiinni pitkän liinakoilin ja aikuiset pojat kysyi että mitäs pappa meinaa? Liinan päähän veteli kiinni poijun ja sanoi että näin kattokaas ny, säästyy rahat kun ei tartte naarata.

    Villa on huipputekninen materiaali ja koko juuttaan paksua laatua sellainen kerrasto iholla on turva vahva aivan.

    Jäällä kulkeminen on kuuntelemista.

    Pilkit vilkkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erä- ja luonto-opaskoulutusta, 1lukuvuosi, järjestetään ainakin Kiljavan Opistolla. En tiedä järjestäjää. jtapio

      Poista
    2. Se on mieluisa tieto, kiitos Kiljavan Opistolle eikä yksin heille.

      Huonoa siis, no hemmetti, jos kokeilisi?

      Oiskohan siellä pontikkapannusepälle duunimesta?
      Ei se tule minulle vaan eräälle ystävälle sanoi apteekissa mies harmaasalvasta.

      Juu, josko sitä olisi aika käydä kehittelemään älypuhelimiin napapaitaisille pikkusissittärille ostoskeskusten oleskelualuiden arvosteluasteikkoja ja ennenmuuta aukioloaikoja helpossa muodossa näyttäviä karttoja? Vartiointiliikkeiden asiakaspalautteeseen saadaan näin mainintoja tuhkapönttöjen likaisuudesta ja energiajuomista tahmaisten kätösten pesumahdollisuuksien puutteesta. Selviytymistä kuin mikä ja huomatkaapa kumma, vapaaehtoista. Hyvin pelittää.

      Lisää pistorasioita paikallisjuniin, muuten. Ne ovat epäkohtasijainnissaan harmillisia. 5 VDC USB-tökkelin koloja pinta-asennuksena? Sähköavusteinen tietää sähkön tarvetta.

      Sietämättömän torjuntakikatustilan pitävä nettineitien iskuryhmä näkee kaiken, arvostelee kaiken ja tiedustelee tehokkaammin kuin paraskaan lentopeli, verkkotiedottamisesta puhumattakaan. Katsokaapa sormien liikettä näytöllä, ylivertainen nopeus.

      Ensin on siis tarpeen pirullisen häijy joukko joka syö mäkkiroskaa, juo kaikkea paitsi hanasta vettä ja kärsii annostupakoiden jakeluhäiriöistä. Viihteellä viihdytään! Pikku operaattorit, valekoulun peitetyössänsä turhautuvat ja resurssipula tulee sotauudistuspuolella jos näin jatkuu.

      He saapuivat suolle ja Kaarna aloitti heti:

      "Mikäs täällä? Mitä minä näen? Nyt te olette vallan erehtyneet. Ai...jaaai poojaat, poojaat. Ei sotaa näin käydä... Eheei. Eheei. Ei tämmöisestä sodasta tule niin mitään. Mennäänpäs ostokeskustaistellen mokoman suon yli että heilahtaa. Siellä jo hyperhybridijoukot ovat asemissa."

      Katsottaessa asioita ylhäältä, ulkoa, johtaen etäältä tai kieltämällä ei voida saavuttaa samaa tulosta kuin myötä toimien. Luullaanko etteivät nuoret herrat lähde mukaan? Erehdys. Iloisesti lähtevät! Huonosti ajateltua puuhaa ja kuinka ollakaan huomataanko ennakkoluuloisuuden puutettakin?

      Joo, ei.

      Täällä on siis niinku näitä yhteiskunta juttuja. Ne on sit rasittavia. Mistä saa viskiin säilöttyjä viikunoita ja eläköön sellainen vallankumous, ainaski.

      Poista
  3. Karhunhammasta koetin suorittaa vuonna 1960 itsekin, mutta saamatta jäi. Vasta kritiikin saatuani käsitin millaista suoritusta siinä vaadittiin. Esittämilläni keveillä perusteilla ei hammas silloin irronnut. En tullut uusineeksi yritystä jos kohta muutamien kymmenien vaellusten, muistiinpanojen, valokuvien kaitafilmien ja videoiden jälkeen olisi materiaalia kukaties ollut riittävästi. Monenlaista muutosta on luonnossa liikkumisessa vuosikymmenten aikana, mutta vaeltamisen tarpeen perusteet eivät ole muuttuneet. Mukava kuulla, että Kemppisen suvun jälkikasvu jatkaa perinnettä.

    VastaaPoista
  4. "vaihtoivat ”arvoketjun” sanaan ”arvoverkko”."

    Uusi termi on huonompi: ketju-sana korosta, että kysymys on peräkkäisestä, kumulatiivisestä arvonnoususta. Sana verkko voi kuvata viestitää tms., mutta arvonnousua kuvaa paremmin ketju.

    Miksi aina pitää keksiä uusia, yleensä latteampia termejä tai ilmauksia (esim. vanha todistajan- ja tuomarin vakuutus verrattuna vanhaan valaan). Ylipäänsä nyky-Suomesta on kadonnut käsitys, että vanhalla on arvoa vakiintumisen takia. Tämä koskee myös ihmisiä.

    VastaaPoista
  5. "Jos sattuu putoamaan avantoon tai talvella mereen ja pääsee yllättäen ylös, ensimmäinen tehtävä on riisuutua ja vääntää vaatteet kuiviksi. Sen jälkeen on pysyttävä liikkeessä."

    Onkohan Kiven veljesten joulusaunajuoksu uskottava? Alastomina pakkassäällä Impivaarasta Jukolaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi he eivät menneet Taula-Matin tupaan? Se oli lähempänä.

      Poista
  6. Isoisä voi olla ylpeä lastenlastensa suorituksesta, pojat ovat päässeet vaariansa pitemmälle; ja pitemmälle kuin me monet muut.
    Kaldoaivi ja Vätsäri ovat vaellusalueina vaativimpia maassamme. Niihin kannattaa mennä vasta sitten, kun retkeilytaidot ovat varmasti hallussa. Vätsäri on suunnattoman louhikkoinen ja vaikeakulkuinen, Kaldoaivi miltei avointa tundraa. Huonolla säällä siellä ei ole helppoa ei kesällä eikä talvella.

    VastaaPoista
  7. Minun erään osaavan ruotsalaisen professorin (Ernst Manker) esittämän päälle kietomani uus-käsite "kahdeksan vuodenajan arktinen kansa" asuu 60 leveyspiirin pohjoispuolella, Suomen rajojen sisällä.

    Se porukka on liki puolet yleensä 60. leveyspiirin pohjoispuolella asuvista kalotti-inehmoista.

    Näin ainoa runsasväkinen arktinen, geeneistään edelleen tiukasti kiinni pitävä aitojen suomalaisten (true finns)kööri, 5.4 miljoonaa, on lappilaisia, jos se tarkoittaa arktista Liikkasen määritelmän mukaan.

    Muita minä tai klienteelini ee ole tarvinnutkaan: hyvin on pelittänyt, liki 50 vuotta kallonkutistajana 66. leveyspiirillä, napapiirin tienovilla.

    anttiliikkanen.net => "8 seasons of Lapland"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalotti-inehmo on tosi sana. Sen oloutumistaju on tosi eikä henkinen saati psyykkinen. Varttikoltta on sellainen kans.

      Poista
  8. Metsä on meillä kaikilla lähellä. Hienoa, kun nuoret oppivat liikkumaan luonnossa.

    Metsässä kävely on luonnon lukemista. Ja kuulemista, myös hiljaisuuden. Fyysistä nautintoa ja esteettisiä elämyksiä. Esivanhempien perintönä minulle riemua, kun eteen tulee parvi vaaleita orakkaita vihreällä pohjalla, mustavahakkaita kannon ympärillä tai herkkutatteja polun ohessa, lahoavan lepänlehden näköisistä torvisienistä puhumattakaan. Vahverotkin käyvät, ruskeat ja keltaiset. Hyvänä marjakesänä tuntuu, että on käynyt ryöstöretkellä luonnon ruokavarastolla, kun on aamulla varhain, ennen hyttysten heräämistä, käynyt sieppaamassa muutaman litran mustikoita. Ja samalla ihmettelee, miksei kukaan muu näytä tekevän niin. Tekisi mieli huikata pururadalla hikoileville, että ottakaa nyt edes pieni muovipussi taskuun ja kerätkää pari desiä aamupuuroon! Tulisi kaksinkertainen hyöty ja nautinto. EG

    VastaaPoista
  9. Tuosta rinkka selässä polulta poikkeamisesta tuli mieleen että vuonna 1968 poikkesimme nuorina ja yltiöpäisinä, jos ei nyt polulta niin tasamaalta kuitenkin, kiertämään Julmaa Ölkkyä. Menimme rinkka selässä ylös ja alas jyrkkiä rinteitä. Usko loppui jossin vaiheessa ja piti palata lopen uupuneina Ala-Ölkyn kankaalle yöpymään. Kesä oli kuitenkin lämmin ja uni maittoi.

    Nyt Hossasta ja Julmasta Ölkystä aiotaan tehdä kansallispuisto. Onneksi ehdimme nähdä sen jo lähes 50 vuotta sitten. Alue oli vielä vaikuttavaa aitoa erämaata. Millainen se mahtoikaan olla silloin, kun Hossaan ei vielä ollut edes kunnon tietä. Nykyisinhän alue on enää tylsä turistipyydys.

    VastaaPoista