Sivun näyttöjä yhteensä

9. lokakuuta 2014

Yllätys



En ajatellut kirjoittaa Ylen nähtävästi yhdessä oikeusministeriön teettämistä tutkimuksista. Niistä tulee ilman minuakin paljon puhetta. Toisaalta ei niitä ihmisiä nyt niin kovin paljon ole, joilla on runsaasti kokemukseen perustuvaa tietoa sekä virkatuomarien että asianajajien toimista.

Ongelmat ovat nimittäin aika syvällä. Ne eivät ratkea kirjoittelemalla eivätkä edes pelkästään rahalla. Liioin tiedossa ei ole nopeita keinoja.

Yllätyin. Yllätyin siitä, että tuomarit näyttivät kertoneen kyselyssä, mitä mieltä he todellisuudessa ovat. Se ei ollut erikoista, että asianajajat puhuivat tuomareista suoraan edellisessä tutkimuksessa.

Perinne on ollut jyrkkä. Nyt sitä noudatti vain korkein oikeus jättämällä yksimielisesti vastaamatta kyselyyn. Se antaa oikean eli siis huonon kuvan oikeusneuvosten tilannetajusta.

Maailma on muuttunut sillä tavalla läpinäkyväksi, ettei pitäisi lähettää harkitsemattomia viestejä. Jotkut kuitenkin lukevat vaikenemisen niin, ettei lainkäytön tila ja tulevaisuus jaksa kiinnostaa. Korkein oikeus luultavasti vastaisi tähän, ettei julkisuus ole oikea keskustelupaikka.

Tutkimus ei sisältänyt paljon sellaista, mikä olisi kertonut muutoksista. Onko taannuttu vai onko ilmennyt edistymistä? Näkyykö asianajajakunnan sulkeutuneisuus, josta muuten ei puhuta juuri koskaan, toisin kuin tuomarikunnan sulkeutuneisuudesta?

Mielestäni peruskysymys on, mitä tuomioistuimiin viedään. Klassiset rikossarjat ovat hyvin työläitä. Tarkoitan esimerkiksi murtosarjoja. Olisiko laillisuusperiaatteesta tällä kohdin tingittävä? En tiedä, vaikka olen itsekin aivan liian usein sekä kyllästynyt että väsynyt pyörittelyyn, josta kaikki paikalla olijat tietävät, ettei se johda mihinkään eikä vaikuta mitään.

Se on kuitenkin aika äärimmäinen ajatus, että on yksi ja sama, istuvatko Kalle ja Jallu linnassa kuukauden enemmän vai vähemmän, ja tuleeko tuomio 80:stä vai 81:stä teosta. Minulle tuli tarve pyrkiä pois hovioikeudesta juuri suurten ja suttuisten rikosasioiden suullisten käsittelyjen johdosta.

On asiaryhmiä, joiden käsitteleminen tuomioistuimissa ei ehkä ole paras ratkaisu. Niitä saattavat olla lapsi-, perhe- ja perintöasiat. Olin näissä töissä kun avioliittolaista poistettiin niin sanottu aviorikos ja kohta myös syyllisyysperiaate, ja samoin kun aviottoman lapsen käsite muutettiin ja käsittely siirtyi käytännössä kuntien virkamiehille.

En havainnut silloin enkä nyt, että nuo asiat olisivat menneet huonommalle tolalle. Lapsen huolto, avioero ja perintöriita tahtovat kaikki kuohua yli äyräittensä. Täysijärkisen kirjoissa olevat ihmiset tärvelevät aikansa ja rahansa rettelöintiin saavuttamatta aina edes lääkintää loukatulle itsetunnolleen. Pahimmillaan todellinen kärsijä on viaton, esimerkiksi lapsi.

Vanhoja hyviä muutoksia ovat konkurssipesän selvitys ja perinnönjako. Pesänhoitaja ja vastaavasti pesänselvittäjä ratkaisevat myös asioita, joista jo riidellään. Käytännössä melkein kaikki perimisasiat käyvät tuomioistuimissa vain muodollisesti. Rakenne tuo mieleen liikennesakot. Poliisin kirjoittama ”sakko” on vasta vaatimus; harvoin ne kuitenkaan muuttuvat.

Tuomioistuinten kuuluukin olla vanhoillisia. Niiden tehtävä on pitää yllä jatkuvuutta. Aktivismia on kokeiltu eri maissa eri aikoina. Tuloksissa ei ole mitään rohkaisevaa. Aktivismi kuuluu demokraattisiin elimiin. Tuomioistuimet eivät ole demokratian välineitä.

Meillä on varoittavat esimerkit idässä, lännessä ja etelässä. Venäjällä ei ole koskaan ollut tuomioistuinlaitosta. Tasapuolisuus ja riippumattomuus eivät näytä olevan edes tulossa asialistalle. Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmä on romahtanut. Ellei maa olisi niin rikas, ongelma näkyisi. Oikeudenkäynti on onnenpeliä. Ikävän vitsin mukaan oikeusvaltion (rule of law) on korvannut lakimiesvaltio (rule of lawyers). Kulut ovat karanneet eikä moni eurooppalainen jaksa ymmärtää, miten esimerkiksi valamiehistö edistäisi oikeudenmukaisuutta varsinkaan riita-asioissa.

Etelässä on EY, jolla tietenkään ei ole tuomioistuinlaitosta, mutta EY-tuomioistuimen ja komission kilpailun valvonnan merkitys kasvaa jatkuvasti, ja on myös tilintarkastustuomioistuin.

Päivän tutkimuksen tuloksia ei ole mikään pakko pitää koko totuutena. Sitä ei pidä valehdella merkityksettömäksi, että molemmin puolin leivätöntä pöytää on vakavia ongelmia. Valitettavasti minulla on tähän asiaan vain yksi järjellinen mielipide: ei pidä uskoa ketään, joka tarjoaa nopeita ja helppoja ratkaisuja. Niitä ei ole. Maailma on muuttunut niin että tuomarit ja suurin osa asianajajista yrittävät uurastaa käyttäen kirvestä, vasaraa ja nauloja, kun muilla on rälläkät ja naulaimet. Kysymys ei ole työkaluista vaan aivan toisenlaisista työtavoista ja täysin muuttuneista töistä.


19 kommenttia:

  1. "Julkisuus ei ole oikea keskustelupaikka" kuuluu samaan sarjaan kuin "haluan vain rakentavaa kritiikkiä". Eli että ei todellisuudessa haluta keskustelua sen paremmin kuin kritiikkiäkään.

    Etenkin julkiselta intressiltään tuon mittaluokan asiassa julkisuus on juuri oikea paikka keskustella ja ainoa, jossa tapahtuvalla keskustelulla on mahdollista odottaa jotain seuraamuksia. Ongelmat eivät poistu muulla tavalla, kun järjestelmä on eräiltä osin melko lailla itseään täydentävä. Hyvin harvoin perinteinen järjestelmä täydentää itseään revoluution mahdollistavalla aineksella, ja harvakseltaan edes evoluution. Tämä on tietysti järjestelmän vahva puoli, mutta myös sen heikkous.

    VastaaPoista
  2. "käsitteleminen tuomioistuimissa ei ehkä ole paras ratkaisu. Niitä saattavat olla lapsi-, perhe- ja perintöasiat."

    Jyrkästi eri mieltä: mikä elin JK:n mielestä sitten olisi sopivampi käsittelemään noita asioita kuin riippumaton puolueeton tuomioistuin? Kunnanjohtaja tai muu kunnallinen virkamies. Kunnallinen poliittisesti valittu lautakunta. Joku valtion virkamies, mahdollisesti kokonaan uusi virasto. Varsinkin perintöasioiden osalta kanta hämmästyttää, nehän ovat ydinjuridiikkaa.

    Lapsiasioiden osalta JK ei liene perehtynyt uusiin välineisiin, joita uomioistuimille on annettu, esim. Follo-menettelyyn: siinä tuomari sovittelijana yhdessä lapsiasiantuntijan kanssa yrittää saada vanhemmat löytämään vanhemmuutensa ts löytämään parhaan ratkaisun lasten kannalta. Tulokset ovat vakuuttavia.

    Jos sitten sovintoa - jossa tuomari varmistaa lapsen edun täyttymisen - ei löydy, mikä elin tuomioistuinta paremmin olisi sopivampi ratkaisemaan lapsen kohtalon.

    VastaaPoista
  3. "äärimmäinen ajatus, että on yksi ja sama, istuvatko Kalle ja Jallu linnassa kuukauden enemmän vai vähemmän, ja tuleeko tuomio 80:stä vai 81:stä teosta."

    Ajatus on äärimmäinen, mutta realistinen. Ongelma pitäisi ratkaista laajentamalla syyteneuvottelu kaikkiin juttuihin, törkeimpiä seksuaali- ja väkivaltarikoksia lukuunottamatta.

    Kriminologit ovat todeneet, että rangaistusten pituudella ei ole niinkään vaikutusta, tärkeintä on se, että reagoidaan jotenkin. Niimpä taparikollisten muiden kuin väkivaltarikosten osalta voitaisiin siirtyä riittävään paljousalenukseen tunnusta vastaan.

    VastaaPoista
  4. Eilen kun tätä puhuttua uutista telkkarissa kommentoitiin, ja muuallakin, kaikki sanoivat syvällä rintaäänellä että: on hyvin arvokas ja tärkeä asia, että oikeuslaitoksen toimintaa tutkitaan ja arvioidaan.

    Niin kai se sitten on. Mutta on siinä sekin puoli, että tulokset haitallisessa määrin muokkaavat ihmisten käsitystä oikeusturvastaan ja korkeasti oppineiden toimien tasosta.

    Kohta varmaan tutkitaan koulujen ja opettajien toimintaa. Sen jälkeen valistuneet vanhemmat ottavat lapsensa kotiin. Entäs poliisi, lääkärit? Kun tutkimus insinööreistä valmistuu, turkulaiset eivät uskalla autoilla Myllysiltaa pitkin.

    Populismia tämä tällainen taitaa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä - kyllä moni vakavasti järkyttyi kun "tuomioistuin tuomarien" uutisoitiin useinkin tuomitsevan riita-asiassa "kuten lastenhuoltoasiassa" väärin ja jättävän "syyllisiä" tuomitsematta. Juristina taas kavahdin kummallista kömmähtelyä sanavalinnoissa; vaikka OM antoi käyttöön virkapostinsa, uutisjuttuja se ei näemmä editoinut. Hyvä niinkin mutta karmea lopputulos.

      Poista
    2. . . . melko epätoivoinen yritys mitätöidä ilmiselvä ongelma.

      Poista
    3. Yleinen käsitys oikeusturvasta pitääkin korjata todellisuutta vastaavaksi. Vain siten voidaan saada aikaan muutosta parempaan.

      Poista
  5. Mulla on helppo ratkaisu tuohon. Uudet tekijät murtovarkaudessa voidaan tuomita edellisten tuomioiden mukaan. Jos edelliset tekijät saivat vuoden tuomion, niin uudet tekijät voidaan tuomita suoraan edellisten mukaan, sen kummallisemmin asiaa selvittämättä. Tekijät tietää tuomion jo etukäteen, joten sitä voi arvioida kannattaako ryhtyä toimeen. Saman voi soveltaa tappoon ja murhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harkinnanvaraisissa ja selvästi harkituissa teoissa toki tehdään riskianalyysia (ja se toki kertoo, miksi talousrikokset ovat niin yleisiä), mutta ei kai järjestelmän siihen sentään pitäisi kannustaa? Tuomiot nimittäin ovat Suomessa monasti aika lyhyitä.

      Ajatusta voi kannattaa, mikäli tuomioiden taso korjataan sellaiseksi, että kannustevaikutus kääntyy ehkäisemään rikoksia. Se tosin tarkoittaa pitkiä tuomioita, omaisuustakavarikkoja jne. esimerkiksi juuri talousrikoksissa. Hieno juttu, mutta ei välttämättä mene ihmisoikeustuomioistuimissa läpi.

      Poista
  6. Kirvesmies ainakin jää työkalujen vaihdossa toiseksi. Pykälää ei voi edes metaforana käyttää naulaamisen funktiota selittäessään. Entä jos tuomarin tai asianajajan yrittäisi vasaran paikalle kuvitella? Miten kovapäisiä lienevät ja saako niistä päälle päin edes selville, otsaako vai takaraivoa naulankantaan tähtäisi? Entä sätkivätkö niiden jalat niin, ettei niistä saa otetta? Liukkaitakin tähän maailmantappiin saakka selitetystä päätellen saattavat matikan lailla olla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ei nämä tapsat ja valto ensiot ota koko asiaa vakavasti! Panevat ihan pilikaksi vaan.

      Poista
    2. Hirmu nokkiinsa ottavaa ja ylpeetä väkeä nämä jotka toiselle kuoppaa täyttää ja omalla lehmällä ojassa ratsastaa.

      I. H.

      Poista
    3. Tuo tämänkertainen Tapsa on taas kerran eri henkilö kuin minä, palstan vakavamielinen vakio-Tapsa, joka kertoo painavan kantansa yleensä vain Päätalosta, tähtitieteestä ja historiasta.

      Mutta mitä kaiman ehdotukseen tulee, niin ei se pöllömpi ole. Kehitän sitä hieman: olisi hyvin helppoa laatia tietokoneohjelma, jonne kirjataan sitten vain rasti ruutuun periaatteella onko kyseessä murha, tappo, ryöstö jne, ja tehtiinkö se pikaistuksissa, harkiten, vahingossa, onko kyseessä paatunut, ensikertalainen, virkamies jne - ja sitten lopuksi painetaan nappia ja kone antaa oikean tuomion.

      Tässä olisi taantuvalle Roviolle oiva bisnesidea! Muslimimaille voisi tehdä Sharia-version. Tuomiolaitoksen ohella jokainen roistokin ostaisi Tapsan Tuomiopäivän Apparaatin kartoittaaksen riskinsä ja optimoidaksaan konnantyönsä. Nythän se menee arvailuksi.

      Provikaksi haluan sitten 10 senttiä per tuomiokuukausi, ruoskimisista 5 euroa, kivittämisistä 10 euroa ja hirtoista 20 euroa per akti.

      Poista
  7. "Kysymys ei ole työkaluista vaan aivan toisenlaisista työtavoista ja täysin muuttuneista töistä."

    Tästä olisi mielenkiintoista kuulla enemmänkin. Eikö juridikan ydin ole kuitenkin sen laatuinen päättely, joka edellyttää ns keinoälyä, jota ei liene vielä kehitetty.

    VastaaPoista
  8. Päivän askareiden jälkeen teki mieli palata aamusella havaittuun tekstiin sekä tutkimuksen nostattamiin kysymyksiin. Aina ei suinkaan ole väärin tarttua mielenkiintoiseen tilaisuuteen ja puhuttaa ihmisiä, ei edes hieman pidemmällä tekstillä lukijan kommenteissa. Päinvastoin, sen koetaan olevan jopa mieltä ylentävää. Riskit tunnistetaan.

    Tulosten nostaminen pöydälle ja niiden analytiikka olkoon oivallinen tapa punnita niiden oikeellisuutta. Lakiporrasta tutkimus askarruttaa varmasti, Himasen raportti ei ketään. Pienet piikittelyt ja viiveet aina sallittakoon, kunhan ne tehdään hyvän asian puolesta. Järjestelmä toimii kuitenkin tutun turvallisesti. Ja todetuksi tuli sekin, että kun systeemin käsikirjoituksen ehdoilla mennä puuskutetaan vailla ymmärrystä toimista, jopa pienen lapsen onni on vaarasssa kärsiä, haluttiin sitä tai ei. Lukijakunnan toivomaa on sellainen peli, että käsi voitaisi pelata pöytään fiksulla tavalla. Ässähaikin on parempi kuin ei mitään. Keskustelua syntyy toki ilman hyvää kättäkin, pokeri on pidettävä. Kun arvostusta herätellään kaikkitietävien opiskelijoiden keskuudessa, kutkuttelee osallistuminen silloin muitakin. Vaan onko oikea totuus tutkimuksessa lakaistu maton alle? Voivatko tulokset olla sittenkin väärässä ja tutkimus tehty täysin väärin perustein, vääriin tietoihin pohjautuen?

    Mielenkiintoa lukijana ja tutkimukseen perehtyneenä herättää myös seuraava seikka. Miksei poikkeuksellisissa tapauksissa suuren ja inhottavan rikosvyyhdin sijasta voi olla pääosassa välillä vaikkapa varsin mitätön oikeudellinen neuvonanto viisaiden valintojan tekemiseen? Eräässäkin tunnetussa tapauksessa kyseessä oli elämää suuremmalta tuntuvan edun turvaaminen, tai oikeammin sen edun jääminen paitsioon. Näihin seikkoihin ei tutkimuksessa puututtu lainkaan. Se jokin varmasti jäi huomioimatta, ehkei kukaan osannut edes nähdä asiaa. Terve puuttua oli suuri, mutta niin, tutkimuksellisesti se olisi ollut turhaa.

    Esimerkiksi rahoitusmaailman ihmisillä suureen maailmaan pyrittäessä löytyy kummallisia taipumuksia olla noudattamatta eettisesti oikeita päämääriä. Nämä henkilöt tai tahot ovatkin toimijoita, joita vastaan on vain ja ainoastaan fiksua pyrkiä turvautumaan. Lakia rikotaan oman edun tavoittelun vuoksi ja sen seurauksista vastataan, jos edes jäädään kiinni. Kun holvi on tyhjä ja sormenjälkiä ei ole, etsivä ryhtyy toimiin. Nämä lienevät tapauksia, joista suuret vyyhdit sitten syntyvät. Kalle ja Jallu istuvat hölmöilyistä mitä istuvat, sivuseikka. Katurettelöitsijät meuhkaavat lööpeissä. Siihenkin tulisi puuttua, systeemiä käytetään irvikuvamaisesti hyväksi. Turha toivo. No kukapa ei tuohon kyllästyisi ja pois haluaisi.

    VastaaPoista
  9. Tulee pitää mielessä myös se, että jopa Suomen vanhoillinen järjestelmä on monille lakia taitamattomille kovin tuntematon, ison maailman suurmyrskyistä puhumattakaan. Liivit tulisi vähintään pukea päälle, sillä niiden puuttumisesta rokotetaan välittömästi. On toki päämiehen vastuulla ottaa asiakseen järkevä pohjustus työnsä ja tekojensa tueksi, veneen pohjan tulppaaminen. Kenties tutkimuksen turvin pyritäänkin tätä puuttuvaa kriittistä elementtiä valottamaan, hienoa.

    Varsin pinnallistahan se on punnita asioita pelkän kalansaaliin painolla tai suolletun tekstin pituuden turvin. Nyt on jo sorruttu omaan nokkeluuteen ja kompuroidaan tahattomasti. Eräässäkin tunnetussa tapauksessa silkan oivalluksen kautta päämiehen rehdin onnellisuuden tavoittelu saneli ehdot toimiin. Kalansaalis oli valtava ja leipää murrettiin yhdessä. Kaikille piti riittää, mutta verkko ratkesi ja pohjolan Sampo upposi syvyyksiin. Mutta tottahan toki on selvää, että pitää osata perääntyä reissuiltaan ja tehdä levollisia päätöksiä, ei Ilmarisen ollut pakko takoa. Kukaan tänä päivänä vanhoista oppineena tuskin harkitsematonta viestiä lähettää. Ehkä tekee sen olosuhteiden pakosta kiireen sanelemana, vailla parempaa tietämystä kenen puoleen kääntyä. Ikäänkuin ennaltaehkäisevä toiminta olisi lähtökohtaisesti kiellettyä ja väärin. Katsotaan sitten oikeudessa kun toimesi teet, että mitä tulikaan tehtyä. Varattomalle maksetaan avustajiensa palkat, veroja joudutaan korottamaan. Karmivaa.

    Historia sanelee ehtoja myös. Kenties sen kautta koetaan kummallista yhteenkuuluvuuden tunnetta, vailla oikeaa perustetta. Aaltopituuksia on niin monenlaisia. Historiaakin kukin taho ymmärtää tavallaan, voittaja sen kuitenkin lopulta valitettavasti kirjoittaa. Venäjällä kirjoitetaan historiaa uusiksi paraikaa, jopa sokeakin sen näkee. Siinä touhussa perikunnalle ei jää kuin paha mieli. Natsoistaan ylpeä reservin upseeri kokee toimivansa oikein, sillä hän kantaa totuuden torvea ja sinivalkoista lippua ja sotii vapauden puolesta. Silti usein koetaan pelin avaamisen olevan mielenkiinnon puuttuessa kovin turhaa, etenkin kun taustalla häämöttävät suuren suuret, jopa eeppiset tavoitteet. Puhutaan sodan voitosta ja uusista valloituksista, vaikka laukaustakaan ei olla päästy ampumaan. Punakaartin marssilauluja ei aleta kuitenkaan laulamaan, vaikka sanat sopisivatkin.

    Maailmalta puhuttaa sillä välin sellainen homma, että voi voi sentään kun se hevospoolo, rygby, pingis, jalkapallo tai mahorkkasätkien polttelu eivät koskaan ole olleet vahvoilla lajiedustustensa suhteen suomalaisten keskuudessa. Tietyt tahot kaiketi niitäkin harrastavat ja saavat aikansa kulumaan moitteetta. Noh, tuloksetkin jo kertovat sen. Aikaa kuluu, mutta ei sen kummempaa. Vai oliko kuultu uutinen sittenkin se, että Kimi osaa juhlia. Yrittänyttä ei sen sijaan laiteta, paitsi joskus oikeusteknisin toimin, sekä harmillisen usein, eli aina, valtion välikäden riipaistessa oman ammoisan osuutensa. Optimistin ohjastaman Startti nimisen jollan turvin seilausta harjoittelevalla myräköiden taivaltajalla ei näillä evästyksillä pitkälle pötkitä. Kölihän siinäkin hommassa selvästi raapii maata jo rannassa ja eläkeläiset pitää ottaa reservistä komentoon työntämään paattia vesille.

    Joka haluaa, keksii keinot. Joka ei halua, keksii selitykset.

    VastaaPoista
  10. Hiton hyvä kysymys: Tällä hetkellä Suomen Laki teossarja käsittää kolme paksua osaa, kun 1955 pärjätin yhdellä ohuemmalla osalla. Yhden osan verran on tullut pelkästään EU-oikeutta.

    VastaaPoista
  11. Kemppinen kun keräilee näitä rintamamuistoja ja erikoisia sattumuksia, niin kerronpa tositarinan, jonka päähenkilönä on vääpeli V. Sodan aikana (en nyt muista oliko kyse talvi- vai jatkosodasta) V joutui kahakkaan vihollisen kanssa. Vihollisen konepistoolisarja tikkasi V:n oikean käden täyteen luodinreikiä. Sodan jälkeen V palveli Suomen puolustusvoimissa toimiupseerina, mutta koska mies ei kyennyt nostamaan surkastunutta oikeaa kättään kunniantekoon, oli puolustusvoimien komentaja (tai joku muu viskaali) antanut hänelle oikeuden tehdä kunniaa vasemmalla kädellä. Asiasta oli olemassa virallinen dokumentti. Tämä samainen vääpeli osoittautui myös huumorimieheksi. Kun häneltä kysyttiin tuliko haavoittumisen yhteydessä paljon verta, niin miekkonen vastasi: tottahan toki, verta tuli usean herkkukurkkupurkillisen verran! Olisiko tämä nyt sitten esimerkki suomalaisesta sisusta?

    VastaaPoista
  12. Tulee mieleen FOX-kanavan Lentoturmatutkinnat. Yhdessä hätäohjeessa lentäjälle oli 3 sivua ohjeita. Ehti tulla kone maahan ennenkuin ohjeissa oli päästy edes eka sivun loppuun.. tosin juuri siinä tapauksessa oli onnea ja kaikki selvisivät.

    M

    VastaaPoista