Sivun näyttöjä yhteensä

22. lokakuuta 2014

Viides taksi





Itse auto oli samanlainen kuin kaikki muutkin Espoon ulalta tilatut, vaalea tai valkoinen tavallinen sedan. Kuski oli täkäläisiä. Löytyi jopa yhteisiä tuttavan tuttavia.

Jäin miettimään repliikkiä, jonka mukaan Ruotsin sotilaat haluavat lisää rahaa ja ovat siksi keksineet sukellusvenekohun. Sanoin että onhan se niinkin.

Ihmettelin miten venäläisen virallisen propagandan väite, joka tietenkin on kenen tahansa helppo keksiä itsekin, oli ehtinyt suomalaiseen taksiin muutamassa tunnissa.

Selitys voisi olla tosikin. Itse olisin kuitenkin yllättynyt, jos jokin poliittinen taho junailisi tällaista ilman hyvin selviä todisteita. Koska jopa julkaistujen asiakirjojen ja kirjoihin siirrettyjen lähteiden mukaan Naton / Yhdysvaltojen signaalitiedustelussa Ruotsilla on ollut kauan oma roolinsa, voi omassa tyhmässä mielessään arvailla, kenen liikennettä siellä seurataan. Olisi vain loogista että kohde puolestaan pyrkisi olemaan selvillä tästä toiminnasta.

Illan suussa venäläinen asiantuntija sanoi aika suoraan, että jos jokin sellainen maa kuin Suomi tai Ruotsi liittyy Natoon, Venäjä tuo ydinaseita Itämerelle.

Koska en ole sotilas enkä poliitikko, pidin tuota uhkailuna. Mielestäni siinä myös ohimennen kiistettiin Suomen ulkopolitiikka vihjaamalla, että eräät ratkaisut johtavat pakotteisiin.

Taksimies oli tavallinen kantasuomalainen, vaikka erehtyi Helsingissä risteyksistä vähän väliä. Vaimo kuului olevan lahden takaa. Itä-Viron venäjänkielisten prosentuaalisen osuuden hän tiesi tarkasti.

Ei tästä sen enempää, kun ei tässä oikein asiaa ole. Timo Soinia kohtaan tunnen myötätuntoa.

Suomessa arvaukseni mukaan noin 10 prosenttia väestä on vaistomaisesti sillä kannalla, että Bryssel on paha paikka, mutta Moskova ei, että Kreikka ja muut Välimeren maat ovat epäilyttäviä ja suomalaiselle veronmaksajalle kuormittavia ja kiusallisia rahan imijöitä, mutta Venäjä on luotettava liikekumppani. Ruotsia on syytä aina epäillä. He eivät osaa asioitaan. Ruotsin kielen jatkuva tunkeutuminen Suomeen olisi torjuttava ja tuota kieltä puhuvien oikeudet olisi purettava.

Perussuomalaisten ulkopolitiikka ja suhde sotavoimiin näyttää lehtien mukaan olevan esimerkillisesti linjassa muiden suurten puolueiden kanssa. Toisin sanoen nuo vastakkain asettelut eivät ole heidän ajatuksiaan.

Eri yhteyksissä olen tällä verkkopaikalla ihmetellyt entisten kovan linjan kommunistien jatkuva myötämieltä Venäjää kohtaan. Jatkan ihmettelyä. Jokin osa suomalaisista, esimerkiksi tuo 10 prosenttia, ei siis ole russofobisia.

Uusi ystäväni kysyi ammattiani ja ilahtui tilaisuudesta saada ilmaista oikeudellista neuvontaa. Sanoin etten tapaa antaa oikeudellisia neuvoja. Se ei pidätellyt häntä. Ongelma oli testamentin peruuttaminen. Vastasin nöyrästi, että testamentti peruutetaan hävittämällä se tai tekemällä uusi testamentti. Sain kuulla, että jotakuta oli sorrettu, kun dementoitunut setä oli houkuteltu tekemään testamentti kysyjän vahingoksi, ja että pian mennään poliisin puheille. Dementiasta on lääkärintodistus ja lääkehoito on määrätty.

Sanoin ettei tuo ole rikos eikä siis kiinnosta poliisia. En viitsinyt mainita todistelun vaikeudesta. Kysyjä ihmetteli kovasti, mutta sanoin vielä, että dementiaan suistuneen tuossa tilassa tekemä asiakirja jää vaille vaikutusta. Termi on oikeustoimikelpoisuuden puuttuminen. Syrjäytetty perillinen voi ajaa moitekannetta tuomioistuimessa.

Kysyjä piti ajatusta hyvänä mutta ilmoitti, että hänpä menee lyömään nyrkkiä pöytään ja teettää vanhuksella uuden testamentin, jossa hänen oikeutensa otetaan huomioon vähintään riittävästi. Sanoin vielä siihenkin, että ajatus ei kuulosta hyvältä. Jos ihminen on dementoitunut, kysyjän suunnittelema uusi testamentti jäisi vaille vaikutusta siinä kuin se edellinenkin. Lääkärintodistus ja lääkereseptit kääntyisivät häntä vastaan.

En viitsinyt mainita, etten lainkaan pidä ajatuksesta ”testamentin teettämisestä”. Testamentin pitäisi mielestäni perustua vapaaseen tahtoon ja terveeseen harkintaan.

Kysyjä ilmoitti, että jos laki on tuollainen, se on kansalaisten oikeuskäsitysten vastainen. Ei ihme, että luottamus oikeuslaitokseen horjuu ja tulee kaikenlaisia ikäviä juttuja.va

23 kommenttia:

  1. Heti kohta NL:n romahtamisen jälkeen ja YYA:sta luovuttua Suomi ja Venäjä solmivat valtioiden välisen sopimuksen. Sen yksi artikla alkaa muistaakseni sanoilla: korkeat sopijapuolet pidättäytyvät voimakeinojen käytöstä tai NIILLÄ UHKAAMASTA...

    Onko kukaan laskenut kuinka monta kertaa Venäjä onkaan tuota sopimusta rikkonut?

    Muuten kuulin sanonnan pyhä Venäjänmaa ensi kerran Feetulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjän näkökulmasta Natoon liittymisen puolesta puhuminen on vakavaa voimakeinoilla uhkailua.

      Haluaisinpa tietää, mitä sikäläisten sotastrategien papereissa lukee Suomen tilanteesta, mikäli uhka lounais-, länsi- tai luoteissuunnalta todettaisiin todelliseksi ja akuutiksi. Kykenisikö tai edes haluaisiko Suomi estää alueensa käytön hyökkäykseen Venäjälle?

      Tästä on kyse, muu on semantiikkaa.

      Poista
    2. Tapsa:"Venäjän näkökulmasta Natoon liittymisen puolesta puhuminen on vakavaa voimakeinoilla uhkailua. "

      Asia on täsmälleen näin. Kuinka se on niin vaikeaa ymmärtää? Venäjälle Nato on vihamielinen sotilasliitto, jonka putket ja ohjukset sojottavat nimenomaan suoraan äiti-Venäjän sydämeen ja jolla Venäjää voidaan painostaa.

      Suomi Natossa on USA:n astinlauta Pietariin Venäjän näkökulmasta. Jos Suomi on Natossa, kiirisitilanteessa todellakaan Suomen sotilasjohto tai muukaan johto ei päätä sitä, miten Suomen maaperää käytetään Venäjää vastaan. Ainakaan Venäjä ei voi rakentaa toimintaansa tälle oletukselle - hullujahan he olisivat, jos niin lapsekkaita uskoisivat.

      Venäjälle Naton vyöryminen sen rajoille on osa sitä samaa "patoamispolitiikkaa", jolla USA & co ovat sitä kuristaneet jo vuosikymmenet.

      "Containment" http://fi.wikipedia.org/wiki/Patoamispolitiikka

      Taas kerran sanottuani tämän, totean, että Venäjän on ja tulee aina olemaan jonkinasteinen uhka Suomelle. Mutta se ei saisi estää järjen käyttöä analyyseissa. Sen oikeastaan pitäisi kannustaa enempään järjen käyttöön pois primitiivisestä tunteen palosta.

      Poista
    3. Hassuintahan tässä on se, että juuri Venäjä Suomea NATOon ajaa. Eivät suomalaiset halua liittyä kuin pakolla ja Venäjä kovin tuntuu haluavan pakottaa.

      Poista
    4. Kuka on hyökkäämässä Venäjälle? Kuka haluaisi mokomasta sikolätistä neliömetriäkään?

      Poista
  2. ”Itse olisin kuitenkin yllättynyt, jos jokin poliittinen taho junailisi tällaista ilman hyvin selviä todisteita.”

    Olisit vain? Muistatkos muutama päivä sitten, kun Suomen pääministeri kovasti uhosi vaativansa Venäjän tilille tutkimusalus Arandan vakavasta häirinnästä. Ja että tästä olisi seurauksia. Selvin todistein?

    Katsopa uudelleen Arandalta otettua kuvaa, jossa näkyy kyseinen venäläinen sota-alus. Sen mastossa on päivämerkkinä kaksi palloa ja niiden välissä kaksoiskartio. Tämä merenkulun merkki tarkoittaa, että kyseisen aluksen ohjailtavuus on rajoitettu sen työtehtävästä johtuen. Meriteiden säännöt käskevät ehdottomasti väistämään tällaista alusta. Kumpi siis häiritsi kumpaa?

    Pääministerin valitus häirinnästä on yhtä pätevä, kuin jos se sinun taksisuharisi katsoisi risteyksessä oikealta tulevan häiritsevän häntä.Se niistä todisteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On Mikki merelle lähtenyt
      pikku kaarnapurrellaan...

      Poista
    2. Harmillista ett on saatavilla vain Aradasta otettuja kuvia.
      Vastapuolen kuvissa nim näkyisi että sama lippu on myös mastossa toisellakin.

      Muudoin olen sitä mieltä että kunkin dosentuurin ehtona olisi oltava myös kansainvälisten merkinantolippujen tulkintaosaaminen. Vähempi ei riitä.

      Poista
  3. "Ruotsin sotilaat haluavat lisää rahaa ja ovat siksi keksineet sukellusvenekohun."

    Kun tietää venäläisen probakandatavan kömpelyyden, väite ei herätä hämmästystä. Aivan imiselväkin asia voidaan kiistää. Se mikä surettaa on, onko joukko nuoria merisotilaita tuomittu hiljalleen kuolemaan siksi, että ei voida tunnustaa, että vahinko kävi (vrt Kursk).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juttelin ihan kohun alussa monta päivää sitten Tukholmassa asuvan riikinruotsalaisen lankomieheni kanssa ja hän esitti silloin heti tuon saman teorian. Eli ei keksimiseen venäläistä propagandistia tarvittu, maailmalle levittämiseen kylläkin.

      Poista
    2. On toki mahdollista, etteivät Ruotsissa sotilastahot halua ajaa koko puolustusta alas ja rummuttavat nyt tätä, mutta kyllä pitää aika härski olla lähteäkseen tämmöistä lavastamaan. Voi olla että nyt vain otetaan kaikki irti.

      Poista
  4. Arvaukseni mukaan 80 prosenttia suomalaisista ajattelee EU:n täysin epäonnistuneen tehtävässään. Varsinkin kun vertaa mitä liittymisäänestyksen aikaa lupailtiin ja kerrottiin.
    Jyrki Katainen mainitsi komissaarihaastattelussaan EU:n antaneen hänelle mahdollisuuden opiskella ulkomailla. Tuskin. EU:ta aiemminkin opiskelijavaihto oli helppoa ja laajamittaista.
    Nimimerkki: Koti, kesämökki ja uskonnonvapaus.

    VastaaPoista
  5. OHJUKSIA ITÄMERELLE
    Eipä se taida paljon muuttaa tilannetta meidän suomalaisten osalta, kun on tuota itärajaa
    1300 kilometriä. Kyllä niitä ohjuksia saadaan vaikka vanhaan Sallaan, jos tarvetta ilmenee.
    Joten eipä kehitetä tarvetta. -- Parempi "tappa" Putin öljynhinnan laskulla ynnä muulla sellaisella.

    VastaaPoista
  6. Niinpä: Kansan oikeustaju. Niitä on Suomessa noin 5,2 miljoonaa. Kukin omanlaisensa.

    VastaaPoista
  7. Ruotsin ja Naton yhteistyöstä ja sopimuksista voimme vain arvailla. Svea mamma osasi tehdä jo Hitlerin kanssa salaiset sopimukset, vakuutus toimittaa rautamalmia Kiirunasta katkeamatta Saksaan, sopimus laskea saksalaiset joukkojenkuljetuslaivat Ruotsin aluevesille, sopimus sotilaallisesti suojata noita aluksia. Näin Ruotsi jäi miehittämättä.
    Onko Ruotsilla nyt salainen sopimus Naton kanssa, tätä tukisi armeijan hämmästyttävä alasajo. Etunsa ovat aina osanneet perata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on Ruotsilla ainakin täysi tiedusteluyhteistyö. Kyllä sillä jotain ostaa. Vaan on se puolustuksen alasajo silti aivan käsittämätöntä.

      Poista
  8. Testamentin muuttamisesta on hieno tarina tehty
    oopperanäyttämölle: Gianni Schicchi.
    Tämä yksinäytöksinen ooppera on italialaisen Giacomo Puccinin säveltämä.
    Erinomaisen musiikin ja hauskojen juonenkäänteiden ohella
    tulee realistisesti esiin se miillaisia me ihmiset perinnönjaon yhteydessä olemme.
    Tietoa saa myös vanhoista oikeuskäytännöistä:

    § Jos testamentin väärentää jonkun toisen nimeen ja muuttaa siten kuolleen tahdon,
    niin tuon tempun keksijältä lyödään käsi poikki ja karkoitetaan sitten maasta.

    VastaaPoista
  9. Onko joku vaatimassa ruotsin kieltä puhuvien oikeuksien purkamista ?
    Tuo olisi mulle uutta tietoa..
    Moni on kyllä vastustamassa sitä, että suomenkielisten on pakko opiskella ruottin kieltä
    Pakkoruotsin tuputus on järkyttävää henkisten ja talodellisten voimavarojen tuhlausta.
    Mitään kieltähän ei sitäpaitsi kunnolla opi, jos ko. kielen opiskelu on vastentahtoista

    VastaaPoista
  10. Mukava lisämauste tiedustelusoppaan on se että mainittu R/V Logachev offshore tutkimusalus on CGGE Internationalin (USA) hallinnoima alus jonka sijoituspaikkana on Venäjän Kaliningrad. CGGE sivuilta löytyy tarkat speksit piirroksineen aluksen varustuksesta ja toiminnoista.

    Ruotsi asema signaalitiedustelussa Naton hyväksi on verraten hyvä syy venäläisten urkinnalle varsikin kun 80 % venäläisestä tietoliikenteestä kulkee Ruotsin kautta. Sehän mahdollistaa myös sisäisen urkinnan.

    Saksan vaikeneminen koko jupakassa saattaa liittyä siihen ettei ole kovikaan kaukaa haettua että Itämerem kaasuputken kylkeen on ujutettu valokuitukaapeli venäläisen tiedon viemiseksi toista reittiä maailmalle.

    Venäläisten ”ydin -uhkailu” liittyy Suomen ja Ruotsin toimiseen Naton asiamiehenä. Aseman torppaamiseen sopisi hyvin jos venäläiset ostaisivat TeliaSoneran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Charter-yhtiö vuokraa kenelle tahansa rahaa vastaan. Sillä nyt tuskin paljoakaan merkitystä onko yhtiö rekisteröity Yhdysvaltoihin.

      Poista
  11. Itse asiasta en mitään mainitse paitsi sen verran, että en koe pienintäkään myötätuntoa Herra Soinia kohtaan. Toivonkin, että hänestä tulee pääministeri ja saa näin kärsiä sanomistensa ja tekemistensä - ja aivan erityisesti niiden tekemättä jättämisensä - seurauksista oikein perusteellisesti.

    Sen vain halusin sanoa, että postaukseen valittu kuva on aivan erinomainen menneen ajan dokumentti. Tuoreesta eduskuntatalosta voisi arvioida, että kuva lienee otettu -30-luvun alkupuolella. Kuvasta näkyy hyvin kuinka asemarakennus on aikanaan rakennettu ajatellen Venäjän tsaaria. Kuvassa keskeinen uloskäynti on "Tsaarin ovi" josta Nikolai II muistaakseni 1914 kerran käveli ulos Viaporissa käydessään. Nykyään tuo tärkein ovi on jäänyt vähälle käytölle. Ihan hyvä niin.

    VastaaPoista
  12. Hmmhh... Venäjällä olisi ollut jo monet vuodet mahdollisuus vetää kaapeleita mihin vain haluavat. Tekniikka heillä on hallussa eikä rahastakaan ole ollut pulaa. Eivät vaan ole vetäneet. Eli tiedonsiirtokaapeli ei ole heille mikään iso juttu.

    Sen sijaan kaasuputki (Nord Stream) on iso juttu ja sitä varjellaan tiukasti jopa asein. Tästähän Eestiläiset yrittivät meitä kovasti varoittaa. Vaan emmehän me kuunnelleet kun Paavo L. jyrisi järeästi Putinin lähettämän paksun rahatukon takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertoo kyllä, minkälaisia poliitikkoja meillä on, kun eivät tätä tajunneet. Kaikki muut tajusivat.

      Poista