Kirjeenvaihtoa joululta

Ette muuten ihan heti uskoisi, että esimerkiksi minulle tavallinen ja uskottava päivän pääateria oli kuoripäällisiä perunoita ja ruskeaa kastiketta ilman lihoja ja päällysruokana puuroa. Juomaksi maitoa, käytännössä aika vähärasvaista. Leipää, meillä lännessä yleensä kovaa tai erittäin kovaa. Ruokailuvälineenä lusikka.

Joulun marxilais-leniniläinen käytäntö on hyvin selvä. Vaikka ruokaa olisi määrällisesti riittänyt, ei se hääviä ollut. Hyvin syömistä pidettiin asenteiden tasolla epäilyttävänä, ja jotkut arvelivat, että sellainen on syntiäkin. Pohjanmaa tosin ei ollut ruokakulttuuristaan kuuluisa.

Hyvää ruokaa oli pidoissa, mutta jos kukaan ei suostunut kuolemaan eikä muutakaan juhlimisen syytä ollut, jouluna pantiin pöytään kaikki, myös syksyllä teurastettu sika.

Joitakin vuosia ennen syntymääni esiintyneen maailmansodan vuoksi koin historiallisen akanvirran. Yleisen puutteen takia kelloja käännettiin, säästäväisyyssyistä, noin 50 vuotta taaksepäin.

Tästä eilinen väitteeni, että jouluperinteessämme on ällistyttävän vanhoillisia, sivuutetun yhteiskunnallisen rakenteen tuottamia piirteitä. Vaikka ravitsemusongelmamme on kääntynyt ylipainokysymyksien hallintaan, runsas syöminen eli käytännössä mieletön mättäminen on yhä tapamme. Vaikka tiedämme sokerin vaikutuksista yhtä ja toista, mässäämme makeisia.

Kulttuurinen vaikutus on niin vahva, että en ainakaan minä haluaisi suurin surmin viettää joulua näkkileipää syöden, tönkkösuolattua silliä nuoleskellen ja kaivovettä siemaillen.

Ehkä emme tiedä sitä, mutta juhlassamme on pohjaltaan kysymys uhraamisesta. Kun muinaiskulttuureissa vietiin jumalille vaikkapa lammas, ei sitä jätetty haaskeille. Papit sen söivät. Joulussamme on samaa kiihkeää jumalien lepyttämisen vimmaa. Teemme sen siis syömällä, ja tietenkin menomme ovat pakanallista perua. Kuusikin, joka liitettiin jouluun vasta hiljan herrasväen ajatuksena, voi hyvinkin olla sukua karsikkopuille, joiden oksille levitettiin – uhrilahjoja.

Lukija tekee kommentissa hyödyllisen virheen. Hän epäilee näkevänsä minun kirjoittajana sortavan uskonnottomia alempiarvoisina henkilöinä. Mielestäni kannattamani kirkko saisi vetää välimatkaa niihin kansanliikkeisiin, jotka harrastavat ”valittuja” eli väitetysti oikein oppinsa ojentaneita, ja saavat sitten muka luvan halveksi muita, väitetysti syntisiä. Olen taipuvainen kannattamaan niin sanottuja länsimaisia perinteitä, jotka ovat maallisia. Siksi se ajatus, että ihmisryhmää arvostettaisiin uskomusjärjestelmien pohjalla, on vastenmielinen ja vieras. Koko homman henkihän on se, että ollaan ihmisiksi ja siedetään mukisematta erilaisuutta. Lisäksi uskonnottomista löytyy parempaa ”kristillisyyttä” kuin kirkonpenkistä. Nyt viittaan kristilliseen etiikkaan, joka nähdäkseni ei juurikaan poikkea epäkristillisestä etiikasta sellaisena kuin se tuli tutuksi mm. Kantin kirjoituksista.

Syleilläkseni maailmoja – pyhinä Abulafian Välimeri-kirjaa kovasti luettuani väittäisin, että esimerkiksi minun edustamassani perinteessä on paha vika. Se on liiaksi juutalais-hellenistis-roomalainen. Juutalaisuus tarkoittaa tässä Raamattua (Jeesus oli juutalainen). Nyt tiedämme vaikka emme kaikin tunnusta, että seemiläinen (Assyria jne.) kanta, jolla onneksi on meilläkin tuntijansa aina yliopistoa myöten, ja etenkin ”indoeurooppalainen” perinne ja vielä sitä vanhempi pronssikautinen perinne ovat vaikuttaneet suuresti kaikkeen siihen, mitä olemme. Raamattu hurjine tarinoineen on sittenkin aika nuori. En kajoa ajoitukseen, koska perinteinen n. 500 eKr. taitaa olla liian myöhäinen. Joka tapauksessa jatkuvasti vaikuttanut meno ja meininki Kreikan saarilla ja nykyisessä Italiassa alkoi ainakin tuhat vuotta aikaisemmin.

David Abulafia muuten sitten ei ole mikään outo lintu, kuten nimestä voisi luulla. Suku lienee näitä oppineita sefardim-juutalaisia ja mies itse on historian professori Cambridgessa, tämän hetken arvostetuimpia tutkijoita ja taivaallisen hyvä kirjoittaja. Saimme odottaa ranskalaisen Braudelin haastajaa jotain 50 vuotta, joka on liian pitkä aika. Välimeren seudulta on nyt löydetty vaikka mitä, ja hellityt ”mysteerit” ovat haihtuneet jopa etruskien ympäriltä. Baskeillekin näyttää löytyneen kielellisiä sukulaisia (Muinais-Sardiniasta). Seuraavaksi joku varmaan jäljittää puukon pronssikauteen ja osoittaa, että myös Härmän jätkät matkailivat aurinkorannoilla joukolla kuultuaan, että nyt kreikkalaiset ovat tuoneet viininviljelyn kaiken kansan ulottuviin…

Pysyäkseni kosmisessa mittakaavassa – Kirkkonummella purjehdittiin kirkolle ja koko Porkkalan niemen poikki vielä runsaat sata vuotta sitten. Siitä pääsi ihan hyvin Espoonlahden pohjukkaan. Varsinainen valtatie kulki tästä meiltä. Kuninkaantie noudattelee vesitien suuntaa, ja jo pakanuuden aikana käytettyä Kuninkaantietä ajan kohta kauppaan ostamaan eräitä arkiruokia. – Nykyisen moottoritien alle on puronen, ennen joki, joka koukkaa matkallaan mereen Eestinkylän kautta. Siinä lienee yksi vesireitti kirkonmäelle. Kirkkonummen ”nummi” viitannee tasaiseen paikkaan, joka on tallella kirkonkylänä.