Avainten herrat

En kirjoittanut eilen, että rikollisuus on lain, tuomioistuinten ja poliisien vika. Kirjoitin että se on niiden virhe. Vika tarkoitta ”aiheuttama”. Virhe tarkoittaa laite- tai toimintahäiriötä. Muutamat olivat lukiessaan tehneet kaksoisvirheen, kuten tenniksessä on tapana sanoa. He olivat lukeneet ”yhteiskunnan vika”. Juuri tuosta ajatuksesta pyrin kirjoituksellani pois. Sanoin sen alussa, keskellä ja lopussa ja nyt toisena päivänä vielä kerran. Vain joissakin tapauksissa ihmisen tekemä rikos on vahvasti ja oleellisesti yhteiskunnallisista oloista tai yhteiskunnan tai valtiovallan toimenpiteiden aiheuttama.

Jos siis satukirjoissa esiintyvä läpeensä rehellinen ihminen joutuu vääryydellä ja omatta syyttään työttömäksi ja varastaa leivän kovaan nälkäänsä, siinä on tilanne, jossa ilkeän työnantajan lisäksi nurja yhteiskunta on suorastaan vastuussa.

Suomessa kotirintamalla muuten tuomittiin nuorisovankilalisän huomioon ottaen alle 18-vuotiaita kahden vuoden vankeusrangaistukseen leivän varastamisesta. Tiedän erään tapauksen.

Miten rikoksen voisi sanoa olevan tuomioistuimen virhe? – Olen kyllä itsekin miettinyt tuomarina rikosasiassa toimiessani, kummalla puolella pöytää nyt mahtaa olla suurempi roisto. Mutta se on Tolstoin ajatus, enkä ole edes mikään Arvid Järnefelt, joka tuon kaltaisesta syystä jätti käräjien istumisen kesken ja siirtyi toisiin tehtäviin.

Tuomioistuimen tehtävä ei ole muuttaa maailmaa paremmaksi eikä edes oikoa koettuja vääryyksiä. Tuomioistuin ja sitä rikosasioissa avustava poliisi selvittävät käsillä olevissa asioissa lainmukaisuutta. Tuomarit eivät saa kuljeskella oikomassa vääryyksiä omia aikojaan. He ratkovat lain määräämin tavoin vireille pantuja asioita toimivaltansa rajoissa. Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen (Poliisilaki 2011).

Poliisilaki jättää avoimeksi, mitä tarkoittaa sana ”rikos”. Oikeus- tai lakipositivistinen vastaus johtaa hullunkurisiin ajatuksiin. ”Rangaistavaksi laissa määrätty teko” tarkoittaa siis esimerkiksi kanojen liikamunittamista. Tai tarkoitti. Tuota esimerkkiä käytettiin ennen. ”Rikoslain rangaistavaksi määräämä teko” on todellisuutta vastaamaton määritelmiä. Vaikka todellisen vankeusrangaistuksen vaaran sisältämät teot on pyritty siirtämään rikoslakiin, hanke on pysyvästi kesken.

Käytännössä poliisin ja siis tuomioistuimen toimintaa ohjaa myös rikosilmoitus eli tutkintapyyntö. Joku saapastelee poliisikamarille ja pyytää ”laillista edesvastuuta” selostamansa tapauksen johdosta. Liian korkeiden tulojen merkitseminen kirjanpitoon lienee kirjanpitorikos. Tietoon ei ole tullut, että sellaisen johdosta olisi aloitettu tutkintaa tai oikeudenkäyntiä.

Kommenteissakin todettiin oikein, että vaikeita rikollisia on vähän ja rikollisuus on vain yksi ongelmista heidän ympärillään. Päivän lehden mukaan eräästä havaintomateriaalista 4 prosenttia miehistä ja 1 prosentti naisista tekee 50 prosenttia kaikista rikoksista. Tässä on sosiologisen ja psykologisen asiantuntemuksen paikka. Tuomari tuntee näiden kanssa pyörittävänsä rukousmyllyä.

Ja se virhe? Lainsäätäjää eli eduskuntaa, tuomioistuimia ja poliisia ei johda kukaan eikä mikään. Kysymyksessä ovat liian suuressa määrin pakkotoiminnat, automatiikka.

Kukaan ei kai kuvittele, että eräiden erittäin suurten valtioiden tuomioistuimet olisivat jotain muuta kuin poliittisen johdon välikappaleita vailla omaa mieltä ja merkitystä.

Entä jos tämä koskisi tavalla tai toisella, enemmän tai vähemmän, myös parlamentaarisen demokratian maita. Entä jos esimerkiksi EU:n lainsäädännön ja tuomioistuinten toiminnan sekavuus johtuisi osittain näköalattomuudesta?

Kenen edun mukaista on, että menettely paisuu jättiläismäisen kalliiksi ja kestää puoli ikuisuutta? Varmaan niiden, jotka eivät halua toimia laillisten eli siis tämän kirjoituksen tarkoituksessa julkisen ja näkyvän ohjeistuksen puitteissa. Voisi myös sanoa ”rikollisten”. Kun ajattelen lähinnä talousrikoksia, kilpailua ja ympäristöä, tuo ”rikollinen” istuu vähän huonosti.

Poliisilla ehkä on Suomessa oma moraalinsa, kesitasoa korkeampi. Näen viime aikojen kohut enemmän mediatapahtumina kuin poliisin itsensä aiheuttamina. Tuomarikuntamme on korkeatasoista. Se on kuitenkin merkillisellä tavalla ajettu erilleen niin sanotun aineellisen totuuden selvittämisestä. Käsittelyt ovat laajoja ja osin suullisia, mutta tuomareiden pitäisi istua toimettomina. Kyselyoikeutta korostetaan lähinnä kirjoissa.

Hyvinvointivaltion alamäen ensimmäinen merkki oli oikeudenkäyntien raju kallistuminen. Riita-asioissa tuomioistuimen ratkaisun hankkiminen on kovin usein kustannuskysymys. Tähän jouduttiin tätä tarkoittamatta, kun oikeudenkäyntikulujen korvauksia alettiin tuomita täysimääräisinä. Oikeudenkäynneistä voisi sanoa, että ne ovat kaiken kaikkiaankin kaupallistuneet. Oikeusjutuilla ajetaan selkeästi kaupallisia intressejä. Riittävän vaikeissa asioissa asianajajan taito ja kokemus todella vaikuttavat menestymisen mahdollisuuksiin.

Toistan taas kerran: hyvä ja rehellinen tuomari on valtion vihollinen. Tuomarin pitäisi – Mandelan hengessä – tunnustaa se ajatus, että ainakin sorretuille ja solvatuille asian taitava ja huolellinen käsittely ja todella tapahtuneen selvittäminen on parantava voima. Tämä on muuta kuin lain kirjaimen noudattaminen pilkkuja ja pisteitä myöten. Ja poliisilain määritelmässä tärkein sanan on ”turva”.