Anarkismi

Eilenpä kuultiin suoraan suden suusta luokkataistelun oppia. Proletariaatin diktatuuri puuttui, tässä vaiheessa. Televisiolle sanottiin, että kun kapitalistit ja luokkayhteiskunta on murskattu, tilalle syntyy ”jotain muuta”. Toisin kuin eduskuntaihmisten puheissa tämä ennustus tai arvio on varmasti totta. Tilalle syntyy jotain muuta.

Se jäi auki, mikä on luokkayhteiskunta. Puhujat ehkä tarkoittivat, että se on luokkajakoon ja luokkien erilaisuuteen perustuva yhteiskunta. Monet muut saattaisivat ajatella, että yhteiskunnat voi jaotella luokkiin eri tavoin ja että kysymyksessä on kuvaus, ei voima. Marx ja ainakin nyt kuullut vasemmistolaiset ajattelevat, että kysymyksessä on nimenomaan voima. Voima vain ei ole aivan riittävän vahva. Siksi sitä on lisättävä tarmokkaalla luokkataistelulla.

Sen voi kai jättää huomiotta, että yksilöt saattavat liikkua eri tavoin kuin voima vaatisi. Joku putoaa, joku toinen nousee. Sillä ei ole merkitystä, koska kokonaiskuva määrää.

En oikein osaa ajatella noin. Kaulusköyhälistön ja prekariaatin syntyminen ovat ainakin rahalla mitaten kiistattomia ilmiöitä. Kuten varmaan muutkin tasaiset taapertajat haluaisin puhua tästä elinkeinorakenteen muutoksena ja osoittaa, etteivät koulutustaso ja edut oikein vastaa toisiaan. Jotkut korkeakouluopettajat ja esimerkiksi maisterit joutuvat pätkätöiden pyörteeseen ja saavat palkkana selvästi vähemmän kuin viisi – kymmenen vuotta vähemmän koulutetut. Reipas siivooja voi ansaita enemmän kuin mieto maisteri.

Tämä ei ole uutta. Väitettiin että puoli vuosisataa sitten betoniraudoittaja tai muurari ansaitsivat ainakin joskus enemmän kuin saman rakennustyömaan rakennusmestarit ja insinöörit tai arkkitehdit. Siihen oli tapana huomauttaa, että vain työllisyyden ollessa erittäin hyvä.

Arvioituani päivän puhujien ikää tulin siihen tulokseen, että kovakommunistinen kielenkäyttö tuntuu heistä toiselta kuin minusta, jonka mieleen jo eräät termit tuovat Pol Potin, Kiinan ja Neuvostoliiton eliitin sekä eurooppalaiset ja amerikkalaiset ”intellektuellit”, jotka osoittivat suosiotaan. Niin, ja suomalaiset intellektuellit.

Jos kuvitellaan sellainen tilanne, että nuoria ihmisiä joutuisi opettamaan, harkitsisin vakavasti George Orwellin kirjan ”Katalonia, Katalonia” käyttämistä oheismateriaalina. Orwell taisteli Espanjan sisällissodassa anarkistisen tai anarkosyndikalistisen POUM:in joukoissa. Hänen kuvauksensa keskittyy tilanteeseen, jossa Madrid oli kahteen kertaa piiritetty. Neuvostokommunistien ”vapaaehtoisjoukot” piirittivät espanjalaisten kommunistien anarkistihenkiset joukot ja sitten mukana oli myös todellinen vastustaja, sodan lopulta voittanut hyvin oikeistolainen falangi.

Orwell tulee kuvanneeksi anarkismin heikkoudet tyhjentävän tuntuisesti.

Anarkistien päätöksenteko on liian raskasta ja tukehtuu. Taistelussa jopa äänestetään, ammutaanko tykillä vai kiväärillä ja vasemmalle, oikealle vai ylös. Olen miettinyt, pelastaisiko tietotekniikanmallin mukainen hajautettu, sopeutuva verkko anarkismin poliittisen aatteen. Sitä ei voi sanoa varmaksi, mutta vastaan että ei pelastaisi. Itsenäisyyttään vaalivat solut – anarkismi on kuin matkapuhelinverkko soluineen – eivät suostuisi verkottumaan eivätkä ainakaan vastaanottamaan tai lähettämään anonyymejä viestejä.

Tukehtumisella tarkoitan transaktiokuluja. Jos järjestelmän ylläpitäminen maksaa enemmän kuin järjestelmä tuottaa, edessä on tuho. Tuossa luokkataistelussa on sekin puoli, että se on kallista sekä harjoittajilleen että kohteille. Sama muuten koskee työtaisteluja, ainakin jossain määrin.

Parlamentaarinen demokratia toimii mielikuvien ja harhaluulojen turvin. Tämän piirteensä se lienee perinyt kirkolta, joka puolestaan peri sen entisiltä uskonnoilta. Jonkin tyyppinen shamanismi eli kuvilla johtaminen tuntuu olevan yhtä vanha kuin meidän kädellisten alkeellisinkin kulttuuri. Iskulauseeksi muuntaen uskomukset painavat enemmän kuin tosiasiat. Luulo asioiden tilasta on käytännössä tärkeämpi kuin asioiden tila.

Tuo ei ole kyynistä. Se on käsitys todellisuudesta, ja tie siitä pois on koulutus. Tähän sisältyy hurskas toive, että koulutus lisäisi taipumusta ajatella ja antaisi ajattelulle välineitä. Onko asia näin, sitä saa arvailla.

Englantilaiset toteuttivat tänä vuonna suuren projektin ja käyttivät siinä uutta yhteiskuntaluokkien jakoa, joka on omaksuttu Pierre Bourdieulta. Rahallisen pääoman lisäksi on otettava huomioon kulttuurinen ja sosiaalinen pääoma. Minulla ei ole pätevyyttä eikä viisautta arviodia brittien valintaa. Olen ollut sellaisen käsityksen vallassa, että Bourdieun fiksu ajatus on jo elänyt aikansa.

Tämä ei ole vastine eikä selitys. En ole hätääntynyt enkä edes huolissani rähinästä kaduilla. Sen tiedän, että sosiaalinen levottomuus voi kasvaa pahaksikin vaaraksi. Kun media ja mellakkaväki vetävät samaa köyttä, asiat ovat vielä tolallaan. Media saa kirjoittamista ja väki julkisuutta.

En usko yleensäkään puheisiin, joita tekojen tai tekemättömyyden tueksi esitetään. Luokkataistelkoon rauhassa minun puolestani. Sen sijaan olen näennäisyyksien maailmassa aidosti levoton rahalla ja asemalla öykkäröinnistä. Rahaa edustavat esimerkiksi liikkeenjohtajat, öykkäröintiä voi edustaa vaikka rajoista piittaamaton poliisi. Taustalla mielessäni on syvä luottamus myös meidän kansamme peruspiirteeseen, jota on nimitetty oikein tai väärin kateudeksi. Siinä ainakin olemme eteviä. Ja kateus vie kalat vedestä, niin Suomenlahdelta kuin Pohjois-Atlantilta.