Setämies

Kaduttaa kun en ole opettanut ajoissa nuorisolle soveliaita puhuttelutapoja ja käytöskaavoja. Ainakin Auran ja Pian, jotka ovat tohtoreita, kuuluisi käyttää minusta puhuttelua ”setä”.

Tämä oli vakiintunut käytäntö Svean hovioikeudessa. Puheenjohtajalle sanottiin ”teidän korkeajalosukuisuutenne”, välijäsenelle ”herra hovioikeudenasessori” ja nuorimmalle jäsenelle – jos lupa oli saatu, ja olihan se, koska kaikki olivat keskenään sukua tai ainakin samasta koulusta – ”setä”.

Tuleva appeni teki 1966 kanssani sinunkaupat ilmoitettuani kihlautumisaikeestani hänen hyvämaineisen tyttärensä kanssa sanoen: ”Ehdotan lähempää tuttavuutta. Sinä saat sanoa minua sedäksi.”

Ällistyin sanattomaksi.

Itävallassa kiellettiin lailla aatelisliite ”von” vuonna 1919. Silloin esimerkiksi Robert von Musilista tuli vain Robet Musil. Lähteissä sanotaan että säveltäjä Anton von Webern luopui käyttämästä aatelisliitettä, mutta rohkenen otaksua, että kysymys oli tuosta laista. Wittgensteinin juutalaiselle harvinainen aateluus oli Ludwigin miehuuden aikana kyseenalainen kunnia.

Olen haaveillut pääseväni vanhoilla päivilläni ruhtinasarkkipiispaksi, vaikka näkymät eivät vaikuta lupaavilta. Silloin olisin kenties ”teidän autuutenne”. Vain paavi on ”teidän pyhyytenne”.

Bolshevismi kielsi ”herran” ja ”rouvan” ja samoin teitittelyn. Sosialidemokratia omaksui saman hyvin tuloksin Ruotsissa, jossa rivien kuitenkin ilmoitetaan rakoilevan. Tarjoilija saattaa kysyä paukauttaa pukuherralta ”haluatteko ikkunapöydän”.

Sana ”luokka” tuli yhteiskuntatieteisiin luonnonhistoriasta – kuten Linnén luokka kasveissa. Siitä tuli poliittinen termi ja nyt se aiheuttaa ongelmia, koska ainakaan minä en ole nähnyt, miten ihmiset luokiteltaisiin maailmassa, jossa naiset ansaitsevat, näkyvät ja kuuluvat ja perhe ja suku ovat lakanneet määrittämästä ihmistä.

Ongelma on etenkin keskiluokka.

Nähtävästi välttävä yksimielisyys vallitsee siitä, että eräät akateemisen loppututkinnon suorittaneet viran- tai toimenhaltijat ja ammatinharjoittajat ovat ylempää keskiluokkaa – lääkärit, lakimiehet, vieläpä insinööritkin ja samoin menestyneet kauppiaat ja liikemiehet.

Ylimpiin virkoihin nimitetyt ovat yläluokkaa, johon luetaan ehkä 1 % väestöstä. Korkeimman oikeuden jäsen on siinä ja siinä – arvioisin että ei – mutta esimerkiksi oikeuskansleri ja poliisiylijohtaja ovat. Toimeenpanovallan käyttäminen antaa potkua. Kimi Räikkönen on yläluokkaa näkyvyytensä vuoksi. Joku kirjailija voi olla yläluokkaa mielipidejohtajana. Jörn Donner on yläluokkaa, monellakin mittarilla.

Alempi keskiluokka on vaikein, koska luokka ”työläiset” / ”työväenluokka” hupenee niin nopeasti. Vielä hiljan nimike ”työläinen” peitti äkkinäisten näkyvistä sen tiedon, että asianomainen – esimerkiksi metallimies – saattoi olla sangen vakavarainen ja työssään turvattu.

Asiaan saisi selvyyden helposti, nyt kun kiistellään kovasti verotuskohtelusta. Englannissa määrättiin perintöveroksi 5 £, jos vainaja oli ollut ”esquire” omasta mielestään tai oikeasti, ja 1 punta, jos edesmennyt oli ollut herrasmies, gentleman.
Jos nyt esimerkiksi perintöverohelpotus suotaisiin vain maanviljelijöille, maatalousyrittäjät saattaisivat kadota tilastoista tuossa tuokiossa.

Entä alaluokka? Meillä on 10 – 15 % todella köyhiä ihmisiä, joiden elämää juridisoidaan väkisin, tai sitten medikalisoidaan. Mutta apua ei oikein anneta. Aito ”rikollinen luokka” on 0,1 – 0,15 % väestöstä, ja heistäkin 90 % on päihderiippuvaisia ja toisille ihmisille jokseenkin vaarattomia.

Tilastot ja ajoittain myös uutiset sekoittavat pakkaa lukemalla varattomat opiskelijat köyhiksi. Se voi olla näennäistä, koska opintovelkojen runtelema tonnikalansyöjä saattaa olla jo ensi vuonna hyvätuloinen asuntovelallinen. Eläkeikäisten leimaaminen ryhmänä vähätuloisiksi on sekin mielivaltaista.

Varallisuusjakauma ei poikkea mahdottomasti koko kansan jakaumasta. Ja eihän sylivauvojakaan luokitella varattomiksi.

Köyhä on ihminen, jolla ei ole varaa kuulua edes mihinkään yhteiskuntaluokkaan.