Sivun näyttöjä yhteensä

28. elokuuta 2008

Kilpailuoikeudesta

Tämä kirjoitus voi olla tarkoitettu vakavasti otettavaksi mutta ei ole sitä.

Siis ajatuskoe tai harha-ajatus: kun yleiseen kieleen tartutetaan sana tai sanonta esimerkiksi tieteestä, voi hyvinkin tapahtua kokonainen sarja vaikeasti havaittavia merkityksen muutoksia.

Ääritapaukset ovat tuttuja kaikille – lukuisat puolueet ja ryhmät ovat alkaneet ylpeinä käyttää entisaikoina saamiaan haukkumanimiä. Sellaisia sanoja ovat englannin whig ja tory, jotka eivät ole vieläkään ihan kadonneet käytöstä. Ranskassa oli toisen tai kolmannen tasavallan aikana menestyvä poliittinen puolue, jonka nimi oli ”opportunistit”.

Kääntöpuoli: sana menettää merkityksensä muuttuessaan nimeksi. Radio-ohjelmassa (”Kemppinen” jatkuu 5.9. alkaen) kysyin valtiovarainministeri Kataiselta, joka muuten osoittautui sympaattiseksi pojaksi, mitä ”kokoomus” tarkoittaa. Hän osoitti oivallisia edellytyksiä poliitikon ammattiin kasaamalla hyvän vastauksen kakistelematta. Hän selitti sen historialla, ja se on kai aivan oikea selitys. En sitten iljennyt ryhtyä inttämään, miksi puolue ei ole ”konservatiivinen” tai ”maltillinen” kuten monet sisarpuolueensa.

”Maalaisliitto” oli uljas nimi. Pidän siitä. Olenhan maalainen (Kirkkonummi). Mutta sepä ei ollut syntyessään puolue, vaan liike, ja autonomian ajan viimeiset vuosikymmenet on nimetty osaavasti ”liikkeiden aikakaudeksi”. Oli jopa työväenliike, joka oli hyvä liike, mutta kuten Pohjanmaalla oli tapana sanoa, herrat sen sitten pilasivat. Ja oli nuorisoseuraliike ja raittiusliike ja naisasialiike.

Kilpailu on tällainen merkitykseltään hajonnut sana.

Se on sääli, koska elämme kilpailutaloudessa ja elämysyhteiskunnassa.

Taloudessa kilpailu tarkoittaa samaa kuin raamatullinen kilvoittelu. Kauan sitten esitettiin arvaus, että olot oikenisivat, jos valtio pitäisi lainsäätäjänä ja rahoittajana näppinsä kurissa, koska ns. kilpailu johtaisi automaattisesti aleneviin hintoihin ja paranevaan laatuun.

Tämä on luultavasti aivan oikea periaate esimerkiksi monia monopoleja vastustettaessa. Monopoli tarkoittaa sellaista liiketoimintaa, jolla ei ole kilpailua. Kun tämä on vain kirjoitusta sanoista, jätän maininnalle, että julkisten palvelujen kilpailuttaminen – näiden vuosien muotiajatus – on nähdäkseni peräisin isästä perkeleestä. En myöskään mene tällä kertaa siihen, että ulkoistaminen näyttää tarkoittavan ulostamista, vaikka sanoissa näyttäisi olevan yhden kirjaimen ero. ”Olemme ulostaneet huoltopalvelumme” (ja toivomme että joku korjaisi tuotoksen pois haisemasta).

Kilpailutalous tuo kuitenkin liian voimakkaasti mieleen höpökilpailut, joista urheilu on tunnetuin. Sellainen kilpaileminen on nuorten lintujen ja nisäkkäiden käyttäytymistä, jossa perimmäinen tarkoitus on herättää vastakkaisen sukupuolen paritteluhalu.

Urheilutilaisuudet ja rituaalit muistuttavatkin erehdyttävästi soidinmenoja. Erilaiset kiiman merkit, kuten kirjavat värit ja merkillinen liikehdintä, ovat suuressa suosiossa, ja juuri tästä syystä ikääntyneiden ihmisten kilpailutoimintaa häpeää katsella.

Tuollaisia kilpailuja on kahta lajia – otteluja ja laumatapahtumia. Ottelussa kalistellaan sarvia tai jotain muita ruumiinosia, kunnes toinen ottelija perääntyy tai vaipuu pyörtyneenä tantereelle. Laumaurheiluissa enemmän tai vähemmän keinotekoiset säännöt määräävät voittajan tai voittajat.

Ennen kuin suojeluskunnat, kansakoulu ja armeija sekaantuivat asiaan, kilpailuja pidettiin joko hyödyttöminä tai sitten harmittomina nuorten ajantappokeinoina, jotka eivät kuitenkaan voineet vetää vertoja sellaisille aikuisten harrasteille kuin kortin pelaamiselle ja humalassa öyhkimiselle.



32 kommenttia:

  1. Vaihdoit sitten fonttia. Ei hyvä.

    VastaaPoista
  2. Körtti oli kans haukkumasana aikoinaan.

    Minusta on aika hienoa että haukkumasanasta tehään vähitellen jopa ylpeyen aihe.

    VastaaPoista
  3. Vanhat miehet osasivat jo ammoin opastaa nuorta sukupolvea varoituksella: "Eläpäs urheile!"

    VastaaPoista
  4. Kilpailuttamisen pakko tulisi ulottaa myös yksityiselle sektorille. :)

    VastaaPoista
  5. Kilpailutaloudesta ja kilpaurheilusta: miksi kilpaurheiluun näyttää nykyisin poikkeuksetta liittyvän taloudellinen monopoli?

    Ääri-ilmiönä tietysti olympialaiset, joita (kuten Minna Lindgren äskettäisessä Uuden Suomen kirjoituksessaan totesi) ei enää oikein voi normaalioloissa järjestää demokraattisissa markkinatalouksissa. Pitää säätää poikkeuslakeja, joilla vieraan tahon (KOK) monopoli turvataan ja muiden turvat tukitaan.

    Lontoon tulevia olympialaisia varten säädetty laki, London Olympics Bill, on uskomatonta tavaraa. Mikä tahansa mainonnaksi luonnehdittava toiminta - mukaan lukien ei-kaupalliset tiedotteet - voidaan kieltää olympialaisten suoja-aikana ja suoja-alueella (jotka molemmat ovat huomattavasti laajempia kuin itse kisat ja niiden pitopaikat).

    Pisteenä i:n päälle on kyseiseen dokumenttiin liittyvä urheilu-, olympia- ym. asioiden ministerin lausunto, jonka mukaan laki on erityisen hyvin sopusoinnussa vallitsevien ihmisoikeussopimusten kanssa.

    Kyseinen ministeri Tessa Jowell tosin joutui hieman huonoon huutoon, mutta aivan muista syistä; hänen aviomiehensä oli ilmeisesti saanut Silvio Berlusconilta puoli miljoonaa euroa lahjuksia.

    VastaaPoista
  6. Kemppinen:
    "Erilaiset kiiman merkit, kuten kirjavat värit ja merkillinen liikehdintä, ovat suuressa suosiossa, ja juuri tästä syystä ikääntyneiden ihmisten kilpailutoimintaa häpeää katsella."
    Hmmm ..häpeää? Kun ottaa huomioon, että todellisen fyysisen liikunnan puute, ja siitä johtuva ylipaino sekä päihteiden käyttö ovat nyt kansainvälisen syöpäjärjestön UICC:n maailmankonferenssin mukaan ainakin suurin syöpäkuolleisuuden aiheuttaja, voisin melkein sanoa, että liikuntaan motivoivan terveen kilpailutoiminnan jonain häpeänä näkemisen asemesta häpeän kokemisen kohteeksi voisi valita iäkkäiden liikkumattomuuden, ja kilpailuttomuuden. .. Niin, ellei ole oma lehmä ojassa.

    VastaaPoista
  7. Ad -re-

    Kilpailu (urheilu) ja liikunta ovat täysin eri asioita.

    VastaaPoista
  8. Minuakin ihmetyttää se,miksi
    vanhempien ihmisten ns. kiiman osoittamisessa olisi jotain hävettävää..
    Ei kai se nuorten yksinoikeus ole ?

    VastaaPoista
  9. Ad Omnia:

    En vaihtanut fonttia, vaan Firefox sen teki (3.0.1.)

    Katsastelen nyt UTF-sivula pitääkseni joka tapauksessa kiinni erikoismerkeistä.

    VastaaPoista
  10. Kilpailuttamisen pakko tulisi ulottaa myös virkasektorille. Niin kauan kuin se, joka antaa halvimman tarjouksen esim.rakennusalalla suunnittelutyöstä, saa työn, tulisi virkaan (kunnan/valtion)valita henkilö, joka sitoutuu hoitamaan virkansa halvimmalla.

    VastaaPoista
  11. Minun macissäni ainakin nämä kommentit on niin pienellä pistekoolla, ehkä vitosella, että tällainen likinäköinenkin on vaikeuksissa.

    Originaalikirjoitus on ihan kohtuullista kokoa.

    VastaaPoista
  12. Eikös ne ole kilpailluttaneet jo eduskunnan ja kepu lupasi että sitä saa panna halvimmalla?

    VastaaPoista
  13. Non nyt näyttää teksti tutulta, kyllä siitä aamuisesta prässit ja upslaakit puuttui!, pliisuu oli.
    Moni kilpailuttaminen on pelleilyä, kun ei kilpailuteta 10-vuoden käyttökustannuksia ja työllistymisvaikutuksia alihankkijoita myöten.
    Täällä Pohjois-Karjalassa kilpailutetaan kuka autioittaa maan avolouhoksilla ja myrkyttää pohjaveden, se kun on sitten tallessa se myrkky - ei haihdu milloinkaan.
    Taiteilijat kilpailee läpi elämän, paitsi jotkut... Nyt on aika kilpailla, kuka saa eläkkeen. hakijoita 700-800 ja saajia noin 40. Osaisi edes leikin nimissä pitää hauskaa, tylsyys ja kurjuus on eri asia. Olympialaiset näytti tylsiltä.

    VastaaPoista
  14. Urheilun taustalla on urheus, mikä viittaa uhkarohkeuteen. Sport-sanan vastineeksi ehdotettiin 1800-luvulla sellaisia ilmaisuja kuin hippa, huviharjoite, huvite, karkelo, kisa, ripeys, taitoilu ja voimaleikki.

    VastaaPoista
  15. Samaa mieltä kuin 'anonyymi sanoi...'. Fontti oudoksuttaa.

    Toivottavasti kyseessä on vain syrjähyppy menneisyyteen - siihen aikaan, jolloin hakattiin kirjoituskonetta. Nostalgista, mutta jostain kumman syystä rasittaa silmää.

    VastaaPoista
  16. Ad -re-
    Kilpailu (urheilu) ja liikunta ovat täysin eri asioita.


    Ei kai täysin, hyvä Jukka K, sillä kokemukseni mukaan melkein missä tahansa lajissa on porukan kesken pientä kilpailua, kaikilla, joilla on tavoitteet. Ja ilman tavoiteasettelua ei tuoteta soidinmenoihin viittaavaa testosteronia (sen voi käyttää kyllä muuhunkin, fiksu).

    VastaaPoista
  17. Sivistys on myös merkitykseltään kuihtunut sana:
    http://www.youtube.com/watch?v=xoKbDNY0Zwg
    jossa ripaus vanhaa ajatusta

    VastaaPoista
  18. JK: "Kilpailu (urheilu) ja liikunta ovat täysin eri asioita."

    Näin on. Hokemani tanssipuolella on, että kilpailu tappaa tanssin nautinnon. Mitä tukiin tulee, en käsitä, että valtiovalta ymmärtää urheilun kulttuuriksi mutta lavatanssia ei. Ehkä minun ei tarvitsekaan sitä ymmärtää.

    * *

    pirkko: "Kilpailuttamisen pakko tulisi ulottaa myös virkasektorille."

    Varmaan voisi aloittaa siitä, että mikä on se minimiliksa, jolla 200 viisaan paikat saadaan täytettyä musiikkitalon kuopan viereisellä mäellä. Edullisimmat tarjoukset valtiolla muistaakseni yleensä mitataan rahassa.

    VastaaPoista
  19. Urheilu on kansakunnan syöpä, jolta pelastaa vain keskiolut ja runsas sukupuolielämä.
    Koska en pidä keskioluesta minun on painotetteva sukupuolielämää.

    VastaaPoista
  20. Kiitos! Termi "höpökilpailut" on iskevä. Pidin kilpaurheilun analyysistäsi: "... nuorten lintujen ja nisäkkäiden käyttäytymistä, jossa perimmäinen tarkoitus on herättää vastakkaisen sukupuolen paritteluhalu".

    Mutta jotta ei menisi ihan kehumiseksi, sanoisin (muinoisena amatöörikilpahiihtäjänä) että urheilussa on hyvätkin puolensa, kunhan ei ota sitä liian vakavasti. Ja pitää muistaa myös, ettei urheilija tervettä päivää näe.

    VastaaPoista
  21. Kilvoittelu, ah, hyvä että otit puheeksi. Suosin tuota sanaa. Käskin tänäänkin yhtä poikaa vähän kilvoittelemaan, että saisi oppilastietokaavakkeensa vihdoin palautettua. Enää ei tarvitse selittää, että tarkoitan sillä nuhteetonta elämää ja pienimuotoista itseruoskintaa.

    Urheilussa, soidinmenoissa ja muussa harhautuneessa kilpailussa minun on vaikea uskoa, että kaikki tehtäisiin vain jonkin kurjan, laimeanvärisen naaraan tähden. Pöh. Kyllä biologit vielä keksivät jonkin kiimaa merkittävämmän selityksen kaikelle.

    Kaikkein kiinnostavin on kuitenkin päivän tekstin ensimmäinen virke. Vähän niin kuin kirjoittaja olisi eri henkilö kuin se, joka tekstin luki ja antoi lausuntonsa siitä.

    VastaaPoista
  22. Johann Wolfgang von Goethe syntyi 28. elokuuta Frankfurt am Mainissa, eli tänään taitaa olla Goethen syntymäpäivä. Sturm und Drang. Faijalla taitaa olla kaikki Schillerin kirjat. Pitäsköhän hakea pois, mutta on sillä kanssa toi Die Leiden des jungen Werthers. Nuorempana panetti enemmän. Ei enää. Ainakaan kovin usein.

    Purin niitä paineita urheiluun. Muuhunkin. Monta vuotta. Esimerkiksi kaksikymmentä tai enemmän. Ja Gregoriaanisen kalenterin mukaan se Leo Tolstoikin syntyi 28. elokuuta. Mun mutsi syntyi muistaakseni 24.4. mutta kun se oli kaksonen, niin se merkittiin syntyneeksi 25.4, kun se oli kaksonen. Olisi muuten tuottanut epäonnea tms, niin ymmärsin. Siis, että se oli ortodoksinen tapa. Se sen sisko paleltui sitten neljävuotiaana pakkaseen, kun niiden kotitalossa oli tulipalo jouluaattona.

    Urheilu on kyllä ihan perseestä. Ihan todella. Ei paljon enempää. Kyllä mulla vielä nousee rautaa penkiltä sata kiloa ja aika helposti. Varmaan nousee. Mulla on se penkki tuossa viereisessä huoneessa. Mulla on siihen veivaamiseen addiktio. Samalla lailla kuin viinaan. Mutta se ei juurikaan merkitse mitään. Hulluuden laji, ei mitään muuta.

    A man is like a fraction whose numerator is what he is and whose denominator is what he thinks of himself. The larger the denominator the smaller the fraction.
    —Leo Tolstoy
    sorry että se on englanniksi, se nyt vaan on. Koska kohta USA valtaa Venäjän. Hyökkää.

    Mutta kun mua ei huvita osallistua tuohon kivitykseen. Ei vain huvita. Voisihan se Suomi liittyä siihen NATO:on ja sitten järjestettäisiin sinne Imatran lähettyville esimerkiksi 250 000 amerikkalaista, eli jenkkiä sotilaina, omaan tukikohtaansa - mikä sana! - valvomaan sitä rajaa, että se meidän itsenäisyys säilyisi helpommalla. Ne vois ajella siellä metsässä ympyrää niillä tankeilla ja paneskella kaikkia vapaaehtoisia naisia, sitä sotaa odotellessa. Ehkäpä ymmärtäisimme toisiamme sen jälkeen paremmin.

    Paska juttu se kommunismi. Homesieneen verrattavissa. Pilasi niin paljon. Vituttaa kun ajattelenkin, ehkäpä menen kohta vähän urheilemaan. Mulla on tuossa punttisalilla ihan itse tehtynä sellainen kätevä sikariteline, siihen on hyvä asettaa se sikari siksi aikaa kun veivaamaan. Voi katsella telkkaria yhtä aikaa. Jokisipilä mainosti blokissaan jossain vaiheessa ennen näitä kertakaikkisen hienoja ja unohtumattomia olympialaisia sellaista soutulaitetta, mutta en ole vielä ostanut. Kai mä kohta ostan, mulla on kokemusta soutamisestakin, mutta mä olen kyllä uimarina parempi. Toisaalta voisihan sitä vain mennä sieneen ja ottaa mukaan pullon väkevää, ei viskiä, koska sen pitää olla sopivan lämpöistä, eikä vodkaa, koska sen pitää olla suoraan pakastimesta, sillä mitään parempaa ei oikeastaan ole kuin hunajalla sivellyt suolakurkut ja pakastimesta otettu Stolitšnaja, eikä sitä kokemusta pidä pilata kiirehtimällä. Siis belgialaista olutta.

    Ehkä kuitenkin menen nukkumaan. Jos näen unia, niin mulla on tuolla hyllyssä toi Hätämaan Jussin Unikirja ja siitä voin aina tarkistaa, että mistä oikein oli kyse. Ja siitä tuleekin mieleen toi Thomas Dekker joka haudattiin 28. elokuuta 1632 ja joka kirjoitti sen;

    Golden slumbers kiss your eyes,
    Smiles awake you when you rise.
    Sleep, pretty wantons, do not cry,
    And I will sing a lullaby:
    Rock them, rock them, lullaby.
    Care is heavy, therefore sleep you;
    You are care, and care must keep you.
    Sleep, pretty wantons, do not cry,
    And I will sing a lullaby...

    http://www.youtube.com/watch?v=hs9xBZdD9wQ&feature=related

    VastaaPoista
  23. Vanhoina hyvinä aikoinahan syytinkimuorit ja huutolaiskakarat oli ulkoistettu: halvimman ylläpitotarjouksen tehnyt sai ne huolekseen tai hyödykseen.

    Koko ajanhan uros on soitimella, ei pelkästään urheilukentällä. Ja koska naaraat - mummoa lainatakseni - ovat niin haaleita, heidän täytyy koristautua.

    Sanojen merkitykset muuttuvat toisinkin päin kuin haukusta himotuksi. Minun nuoruudessani neekerissäkään ei ollut minkään sortin latausta, mutta heti kun niitä alkoi täällä näkyä, tuli lataus mukana.

    No... älkää minua katsoko, tulkinta on teidän omanne.

    VastaaPoista
  24. Minusta entinen fontti oli parempi. Kommenttien lukeminenkin takkusi eräällä mobiililaitteella, ehkä vika oli softan virityksissä.

    Kemppinen kirjoitti; " - -kun yleiseen kieleen tartutetaan sana tai sanonta esimerkiksi tieteestä, voi hyvinkin tapahtua kokonainen sarja vaikeasti havaittavia merkityksen muutoksia. "

    Tästä suonesta olisi louhittavaa. Kellonajan ja kiireen vuoksi vain yksi esimerkki - uudistus. Useamman kerran olen hämmästynyt, miten automaattisesti tämän ymmärretään sisältävän paitsi muutoksen, myös edistyksen (laadussa, ominaisuuksien määrässä). Tarvitsee ajatella vain lakiuudistuksia ja ymmärtää, että näin ei ole, vaikkei suunnattomasta uudistuksesta kyse olisikaan.

    Kemppinen kirjoitti: "Radio-ohjelmassa (”Kemppinen” jatkuu 5.9. alkaen) kysyin valtiovarainministeri Kataiselta - -

    Selvyyden vuoksi: tämä tapahtui Aristoteleen kantapäässä, ei "Kemppisessä".

    VastaaPoista
  25. Jussi; ota minutkin sinne metsääsi.

    VastaaPoista
  26. "Urheilu on kansakunnan syöpä, jolta pelastaa vain keskiolut ja runsas sukupuolielämä."

    Mutta mitä on sanottava niistä, jotka hillittömän juomisen ja naimisen lisäksi vielä urheilevat??

    Kysyn ma.

    Ja kemppisluokan takarivin tahvona taavina sanon, että tuo fontti ei ole hyvä.

    VastaaPoista
  27. Minä en ymmärrä ajatusta että panetusta käytettäisiin jotenkin urheiluun.
    Ajatus on jokseenkin yhtä idioottimainen, kuin jos nälkäänsä lähtis paskalle ja viluunsa kaataisi kenkäänsä litran piimää.

    Panetus on kaikkein parhain käyttää paneskeluun.

    Tai mistä minä sitä tiedän, kun en ole muuta kokeillut.

    VastaaPoista
  28. Petja, libidon ohaajmien "ylös", liittyi usein nerouteen, sanan varsinaisessa merkityksessä.

    Näin se mitä esim. Leonardo da Vinci tai Michelangelo sanoivat seksuaalisuudesta, tästä voimasta, tulee ymmärrettäväksi - tai ainakin ymmärrettävämmäksi.

    VastaaPoista
  29. Ilmeisesti urheilulla ja kiimalla on jonkinlainen yhteys, sillä pieni kiima tosiaan näyttää parantavan urheilusuorituksia. Ruotsin valmennusjohtohan muun muassa kielsi seksin pelaajiltaan vuoden 2006 jalkapallon MM-kisoissa. Tämä ei voi olla sattumaa.

    VastaaPoista
  30. sehän on selvä. kun ei pura niin stetsonsteroidit kasaantuvat eikä tarvitse doupata. Esterigeenin dilaatiovaikutukista ei ole konvergenssia tietoa.

    VastaaPoista
  31. Ihminen on osamäärä. Osoittajana se mitä hän on ja nimittäjänä se mitä hän luulee olevansa. Mitä suuremmat luulot sitä pienempi osamäärä.
    —Leo Tolstoy

    Ja Jussi on jautaa.

    VastaaPoista
  32. Tolstoi oli täysin väärässä.

    Ihminen. On. Jakojäännös.

    VastaaPoista