Jouko Tyyri sanoi Tuomas Anhavasta, että tämän ajatus kulkee kuin pakeneva porsas. Vaikka sitä on vaikea saada kiinni, ei voi sanoa, että se etenisi vauhdikkaasti.
Tämä on tarina eli minulla ei ole vähintäkään tietoa sen todenperäisyydestä. Henkilöt tunteneena arvioisin, että Anhavalla oli vahva taipumus pitkäpuheisuuteen, eikä ole mahdotonta, että tuo taipumus olisi ollut periytyvää lajia. Tyyri julkaisi muutaman kokoelman aforismeja ja paljon esseitä, joista osa oli eteviä.
Aforistiikkaa en Envallin etevien teostenkaan jälkeen ymmärrä, koska en pysty vapautumaan siitä tunteesta, että laji kuuluisi lähinnä paralympialaisiin.
Toivon etteivät arvoisat invalidit käsitä tätä vähättelyksi. Yritän sanoa kielikuvalla, että ajatelmissa kilpaillaan kuin yhdellä jalalla juoksemisessa.
Olen tietenkin lukenut koulupoikana La Rochefoucauldin ja ihastunut ikihyväksi, mutta tuollaiset satunnaiset sukupuolisuhteet ovat ongelmallisia. Olen kuullut isoilta pojilta, että joskus alkaa hävettää jo kotimatkalla.
Imelää tekee pisto, jota ei heti edes huomaa, koska se tulee hiukan yllättävässä yhteydessä. Haavikko kirjoitti tai sanoi kerran, kun oli puhe Talvisodasta, että taistelun tuloksiin vaikuttivat varmaan majoitus, ympäristö, ravinto ja työturvallisuus, jotka ylittivät niin huimasti sen, mihin valtaosa asianomaisista oli joutunut tottumaan Kemi-yhtiön savotoilla.
Mainitsemani henkilö on nyt niin vanha ja vaivoissaan, että arvelen voivani kertoa hänestä kiittävässä mielessä. Suomalainen mies – yhtä vähän kuin suomalainen nainen – ei kiitä vihollisiaan eikä kavereitaan, ei varsinkaan aiheesta.
Konsultit, maksulliset kuoliaaksipuhujat ja amerikkalaiset naurattajat yrittävät saada meitä uskomaan, että myönteisyys olisi muka sovelias elämänasenne ja kaverin rohkaiseminen paikallaan.
Sellaisia höpöjuttuja emme usko.
Jos isä sanoo pojalleen tämän vuolemasta kirvesvarresta tai värkkäämästä väitöskirjasta, että tekele on laatuunkäypä, sellainen jo salpaa hengen. Tavallisemmin sanotaan, että katseleehan sitä pimeässä.
Vasta runsas elämänkokemus ja kukaties liiallinen lukeminen kertoivat minulle, ettei äidinisäni ollut epätavallinen, vaan täysin tavallinen henkilö. Koulutodistusta piti käydä näyttämässä hänelle. Hän keksi paperista aina jotain ikävää sanottavaa. Jossain vaiheessa vein hänelle pirullisuus mielessä jotain papereita – ehkä eri aineiden kokeita – joista oli tullut pelkästään kymppejä huutomerkeillä tai ilman. Hän tutki ne liikautellen tupakkiholkkia hammasvälistä toiseen, työnsi takaisin, käänsi selkänsä ja jatkoi veneen reunalaudan höyläämistä.
Asiaan ei koskaan palattu ja itse opin hyvin hitaalla sytytyksellä, että se on suuri kiitos, kun ei haukuta.
Niin siis 70-luvulla kuljimme mainitun kirjailijan kanssa kylvämässä kauhua kaupungilla. Kerran olimme ostamassa sanomalehteä. Myyjä oli ruotsinkielinen säätiö, jonka edustajina tapaamisessa istui yksi silloinen ja yksi entinen ministeri ja lisäksi yksi kappale piispa.
Piispalle sanottiin, että hän voisi hyvin mennä käytävään käkättämään, koska täällä puhutaan nyt rahasta. Asianomainen oli epäkristillisesti halkaista oven poistuessaan.
Kun kaupan ehdoista oli sitten sovittu, toinen ministereistä sanoi rakennettuaan sormistaan geodeettisen kuvion kai näyttääkseen, että on oikein kädetkin pesty ja ihan itse, että mitäpä tässä papereilla – herrasmiessopimus riittää.
Esimieheni sanoi: ”Siinä tapauksessa täytyy hankkia huoneeseen pari herrasmiestä.”
ei mulla mitään asiaa ole, tulee vain aina ikävä kunon Jouko Tyyristä puhe - koko sitä jengiä n. 10v. takaa, joka hajosi jonnekin, kuka minnekin ...ja Joukon osa oli vielä se mikä oli, lopullinen.
VastaaPoistaHaavikon veli jakoi isäni pesän. Legenda hänkin.
VastaaPoistaEsimieheni sanoi: ”Siinä tapauksessa täytyy hankkia huoneeseen pari herrasmiestä.”
VastaaPoistaLeila-tätini oli sitä mieltä, että liikemiehellä pitää aina olla jokin moraali, siltä varalta että asiakas haluaa sellaisesta maksaa.
Kuvassa olevan hattutyypin historiasta varmaan Petja kirjoittaa tyhjentävän raportin. Tyyrin tiedän ja tunsin työni kautta. Aforismit ovat mielestäni niitä, joita Ylen taitavat toimituspäälliköt ovat valikoineet kirjoista luettavaksi ennen Turun Tuomio-Kirkon Kellon Kajahduksia Puoli-Päiwän Armon Aicaan.
VastaaPoistaVäistyneen vuorokauden aiheen muistoksi aforismin alku:
"Asiahan ei toki minulle kuulu, mutta..."
Ks. minun bloggini tänään ja oma kommenttini.
VastaaPoistaPs. Käyttäytymistiede taitaa mennä suoraan kaupalliseen tietoon ensin ja sitten vasta jos milloinkaan niin koulun intresseihin. Siksi yliopiston reppanat yrittävät vimmatusti keksiä pyörä uudelleen ja uudelleen. Pian keksitään lukutaito sillä se on katoamassa. Monivalintatehtävissä on vain konkreettinen taso toivottu. Minä en siksi pärjää mm. filosofian osalta koska minä vastaan symboliikan tai kuvallisen tason kautta ja se on heille yhtä paljon kun väärä vastaus. Hädin tuskin meinasin läpäistä yksinkertaistakaan koetta. Lapseni, joka pääsi oikeustieteelliseen ensimmäseillä pyrkimyksellä ei päässyt ajokortti-tentistä ennenkuin kolmas kerta. Hänellä oli samat vaikeudet: koska hän on tottunut analysoimaan ja näkemään higher order kaikki vastaukset tuntuvat jossain määrin olevan oikeita tai vääriä. Näin vastaaminen on hasardia. Jos sen sijaan on konkreettinen tulkitsija niin lukee vain sen mikä on kirjassa sananmukaisesti sanottu (word by word ulkoaopittua) eikä kykene m u u n t a a m a a n sitä tietoa symboliseksi tai kriittiseksi. Näinollen monivalintatehtävät seulovat vielä kunnolla ulkoaoppivat imitoijat ja jättävät niin tyhmät kuin liian älykkäät tässä mielessä pois pelistä. Ovat sitten valmiina kortistoon kuten minä. Nykyään näille ihmisille annetaan vain sopivasti paljon, paljon aikaisemmin toinen "nimi" joka sitten selittää sen onnettoman vähä-älyisen ja jälkeenjääneen reppanan tilaa: lukihäiriöinen.
Nyt saivat kaikki selityksensä.
Olen vammainen kuulemma ja siksi en voi tehdä työtä. Minua katsotaan säälivästi tuolla kadulla.
"...saada meitä uskomaan, että myönteisyys olisi muka sovelias elämänasenne ja kaverin rohkaiseminen paikallaan. Sellaisia höpöjuttuja emme usko."
VastaaPoistaLainauksesta tulee mieleen, kuinka eräs isä sano, et "ei saa kehua (tarkottaen lastaan), tulee muuten ylpeeks".
Oon oppinut täällä, Suomen ulkopuolella jo suurimman osan elämästäni asuneena, siihen, että myönteisyys ja rohkaiseminen on hyvin tärkeää sekä ihmisille että eläimille.
Mun itsenikin on ollut oppimista ottaa vastaan myonteisyyttä ja rohkaisuja ja varsinkin kehuja! Se periluterilainen kasvatus istuu tosi syvällä.
Sit toi pakeneva porsas -vertaus. Joskus yritin saada porsastani kiinni ja mun villisikani eteni kyllä vauhdikkaasti! Mut tarkotit kai ajatusta...?
Kyseisen hattutyypin henkilöistoriasta:
VastaaPoistaToinen silinterini joutui mustasukkaisen bokserinhampaisiin eräänä syysuönä noin30-vuotta sitten.
Ja toieen silinteriini daami oksensi taksin takapenkillä samoihin aikohin.
Silinteristä kirjoittamani artikkeli ilmstyy ensiviikolla, jos en väärin muista
Enpä taida minäkään ymmärtää aforistiikan jaloa luonnetta. Sisareni häitä varten sain käskyn muistaa parisataa aforismia vieraille jaettavia hääkaramelleja varten. Kun muisti loppui, aamuyö valkeni ja alkoi vituttaa, rupesin keksimään itse. Yllättävän moneen tuli sana kukkakaali. Liitto päättyikin sittemmin eroon.
VastaaPoistaMutta et Sinä nyt tästä puhu.
Esittelemäsi ilmaisutavat ovat 1) hoiperrus eli pakeneminen ja palaaminen, 2) sivallus, 3) vaikeneminen ja 4) understatement. Sanoisin, että Sinä itse suosit kohtia 1 ja 4. Käytät kyllä kakkostakin, mutten oikeastaan tiedä siitä paljon, kun en ole joutunut uhriksi.
Imelistä pistoista en osaa sanoa mitään terävää saati lohdullista. "Mitt hjärta var inte ens i mitt hjärta", siteerasi Rekola Ekelöfiä jossain. Se tuskin oli aforismi ja siksi pidin siitä, vaikken nyt tiedä, mistä se tulee mieleeni. Ellei sitten siitä, että tuo Rekolan teksti käsitteli Haavikkoa.
Joko herrasmies pyöreästä tötsästä nurkkia hakee?!!
VastaaPoistaNellä miestä yhden suopkan alla soisottan. Mikä se on?
VastaaPoista(mensa)
Äitiä on ihana halata.
VastaaPoistaIsääkin, jos se molemmilta sujuu.
Aforismi on tietenkin määritelmällisestikin proosaa. Lieneekö tuolla väliä minkä mittaista proosa on, sitä on kuitenkin vain kahta lajia; arvokasta ja arvotonta.
VastaaPoistaSamuli Paronen ei vain ainakaan millään istu yhdellä jalalla kilpailevien kategoriaan. Mies sanoo lyhyesti sen, mihin monet kyvyttömämmät tarvitsevat koko tuotantonsa.
Muutenkin olen sitä mieltä, että ei liene väliä missä muodossa luomistyötään tekee jos on jotain sanottavaa. Jollei ole, on myös tietenkin yhtä yhdentekevää mikä on muoto.
Kemppinen kirjoitti: "Aforistiikkaa en - -ymmärrä, koska en pysty vapautumaan siitä tunteesta, että - - ajatelmissa kilpaillaan kuin yhdellä jalalla juoksemisessa. Olen tietenkin lukenut koulupoikana La Rochefoucauldin ja ihastunut ikihyväksi, mutta tuollaiset satunnaiset sukupuolisuhteet ovat ongelmallisia - - joskus alkaa hävettää jo kotimatkalla."
VastaaPoistaSimo Zittingin heitoksi väitetään sitä, että jos on paljon sivullissuhteita, tarvitsee saantosuojaa. Aforistiikka on käsittääkseni turvallista nuorisokirjallisuutta, sitähän usein verrataankin itsetyydytykseen: mieli hämmentyy, mutta mitään pysyvää vahinkoa ei synny.
Poikkeuksiakin on. Kuten meistä jotkut saavat pysyvän piston Södergranista ja Leinosta, jäävät Oscar Wilden paradoksit kutittamaan monia loppuiäksi.
”Imelää tekee pisto, jota ei heti edes huomaa, koska se tulee hiukan yllättävässä yhteydessä.”
VastaaPoistaTämän lajin mestari oli Jukolan Eero, johon tämän blogin kirjoittajan rinnastan.
Silinteri tehtiin ainakin ennen piisamin tai mieluummin majavannahasta.
VastaaPoistaYritin saada paikallista metsästäjää ampumaan ne riivatut, jotka kaatoivat koko haavikon matkalla puuseehin, mutta sitten joku keksi että majavanpesästä tulisi turistinähtävyys ja jos ammut yhdenkään niin mun manttaalihin ei oo asijaa hirvimettällä.
Niinpä sitten urakalla sahattiin ja pilkottiin pari vuotta. Haavikko oli järeää tavaraa.
Metsästäjäystäväni olisi mieluusti teettänyt itselleen silinterin. En kertonut että teettäminen voi olla työn ja tuskan takana.
"Sitaatti, tuo älyn kelpo korvike," siteeraan tuntematonta ajattelijaa.
VastaaPoistaToinen viisas on sanonut, että kaikki mikä kannattaa tehdä, kannattaa tehdä rahasta.
Ja kolmas, että rakkaus on parasta, mitä rahalla saa.
Entäs se maalaiskauppias, joka illalla kehuskeli vaimolleen päivän olleen niin kiireinen, ettei tarvinnut edes olla kenellekään kohtelias.
Tapsa P:
VastaaPoistaJos rahasta aikoo asioita tehdä lisääntyy populismi.
Jos kohteliaisuus loppuu kun on päässyt kotiin ei ole kotona.
Jos rakkaus on parasta mitä rahalla saa rakkaus on pelkkä sitaatti itsestään.
Suomalainen kun alkaa ryypätä se ensin vähättelee itseään "em mää.. mää e", mutta tarpeeksi juotuaan se on "aika hyvä, enks ooki..?". Kun kaikki on juotu se alkaa haastaa riitaa koska on "vtun helvetin hyvä"...
VastaaPoistaEi sillä, että ulkomaalaiset omissa muissa maissaan olisivat erilaisia.
"Sitaatti, tuo älyn kelpo korvike"
VastaaPoistaRiippuu mitä siteerataan. Oikeat aforismit ovat älyn säilykkeitä, niitä voi arkisin hyvinkin tarjota lisukkeiksi, mutta ei pääruaksi. Kitkerimmät ja makoisimmat sopivat myös jälkiruaksi.
ad saantosuojasta
VastaaPoistakvg toi tämän: FINLEX ® - KKO:n muut kuin ennakkopäätökset: 2007Ammattitauti; 2854/2007: Saamisen lakkaaminen. Halila lienee aloittanut dokumentoinnin jo 1967
Minutpa on peräti palkittu aforismikisassa eräässä lehdessä, johon Tyyri kirjoitteli samaan aikaan viisaita.
VastaaPoistaJouko Tyyri oli nopeaälyinen, ei vain kirjallisessa toiminnassaan, vaan myös kannanotoissaan poliittisiin suuntauksiin ja poliitikkoihin. Tyyri oli kai ensimmäisiä kulttuurivaikuttajia, jotka 1950-luvun lopulla ryhtyivät kannattamaan porvareiden tuolloin kovasti parjaamaa Urho Kekkosta ja tämän politiikkaa. Tyyri pääsi Kekkosen hoviin, ylisti mitään häpeilemättä Kekkosta valtiomiehenä ja poliitikkona ja kuului Kekkosen perässähiihtäjiin aina 1970-luvun puoliväliin asti. Mutta ripeäotteisuutta ja nopeaälyisyyttä osoitti myös Tyyrin yhtäkkinen irtiotto Kekkosesta ja tämän kannattajista. Muistan ihmetelleeni tätä muutosta, mikä ilmeni mm. Tyyrin Hesariin kirjoittamista kolumneista 70-luvun puolivälin paikkeilla. Tyyri tuomitsi jokseenkin jyrkästi Kekkosen kannattajien pyrkimykset idolinsa elinikäisestä presidenttiydestä. Tyyri ennusteli jo aikaisessa vaiheessa Neuvostoliiton imperiumin romahtamista ja alkoi kannattaa Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin uusliberalistista politiikkaa.
VastaaPoistaErno Paasilinna punnitsi kerran Jouko Tyyrin kirjalliseksi painoksi vähän päälle 300 grammaa. Se ei ole paljon.
VastaaPoistaAforistikkonakin Tyyri on yliarvostettu.
Anhava julkaisi kaksi aforismikokoelmaa, joka ei ole "muutaman".
Toinen anekdootti Tyyristä ja Anhavasta. Tyyri hermostui jostain Anhavan näkemyksestä ja sanoi, että Anhavalla on sokea kohta silmässä. Anhava vastasi heti, että Tyyrillä on näkevä kohta. Anhavalla leikkasi nopeasti ja yleensä ylivoimaisesti.
Miten "ajatelmissa kilpaillaan"? Minusta aforistiikan tyypillinen kirjoittaja on mies, varttuneessa iässä eikä viihdy parrasvaloissa. Kuten Paronen, joka mietitään asiaa asiaa viisikymmentävuotta sanoi, että maailma on sana.
Ja hyvä aforistiikka pakenee määrittelyjä. Ei sillä ole mitään "jaloa luonnetta". Se on ilmaisuvoimainen kirjallisuudenlaji, proosaa, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta.
Tässä vähän näyttää siltä, että Jäppinen on ainoa, joka tekee oikeata/oikeasti töitä.
VastaaPoistaIhan asiasta toiseen: parhaillaan tulee televisiosta Unkarin kansannousua 1956 ja olympialaisiin vuonna 1960 osallistunutta vesipallojoukkuetta käsittelevä ohjelma. Sen mukaan Neuvostoliitto lähetti Unkariin kansannousua ja 13 päivän vapautta kukistamaan 2000 panssaria - yhtä paljon kuin Hitlerillä oli Ranskan valloituksessa. Muistan pikkupoikana lukeneeni lehdistä tuosta. Neuvostoliitto - nopeaälyisten herrasmiesten maa...
VastaaPoistamitäs me järjen jättiläiset. huonosti - perin huonosti asiat ovat muilla. paitsi sillä nohevammalla. mutta sellaisia on vähän. voipi kehua. jää ittellekin hiukan kehittymisen varaa. ainakin puheissa. vajavaisiahan tässä ollaan. luojan luomat. toisten tekemät.
VastaaPoistaNo... Oli sitten pakko, vaikka kiellettiin...
VastaaPoistaSilinteri voi olla joko huopaa tai silkkiä.
Huopasilinterissä on sitten mukana majavankarvaa, ei nahkaa.
Silkkisilinteri on eräs kiehtovampia käsityötaidon osoituksia, sillä sen päällinen pitää osata kiinnittää paikalleen niin, ettei ainutkaan sauma näy normaalilta tarkasteluetäisyydellä.
Se on myös sikäli erikoinen vaate, että se kootaan käytännössä kokonaan liimaamalla.
"...saada meitä uskomaan, että myönteisyys olisi muka sovelias elämänasenne ja kaverin rohkaiseminen paikallaan. Sellaisia höpöjuttuja emme usko."
VastaaPoistaNyt kyllä kytkin luistaa...!
Kyllä minä löysin itseni - ja jotain lahjoistani - vasta sitten kun kohtasin "amerikkalaisen". En tarkoita näitä mannekiineja ja rahastajia.
"Anhava julkaisi kaksi aforismikokoelmaa, joka ei ole "muutaman"."
VastaaPoistaKorjaus: Tyyri julkaisi kaksi aforismikokoelmaa, joka ei ole "muutaman".
Aforismin tehtävä on vähentää ajattelevan ihmisen yksinäisyyttä.
VastaaPoistaAd Jyrki Virolainen et alii:
VastaaPoistaTyyristä - olin hänen kanssaan tekemisissä 60-luvulta jat tietenkin arvostin miestä. Sitä en voinut olla havaitsematta, että hänellä oli vaikeuksia klikkiytyä ja niinpä hän ei itse asiassa onnistunut korkeissa tehtävissä (Suomen Kuvalehden päätoimittaja; ministeri).
Ehkä pitäisi sanoa, että Pekka Tarkan toimittama paksu niden Joukon "sanomalehtikirjallisuutta" osoittaa surullisesti sen, ettei sanomalehtikirjallisuutta ole olemassa - tai ainakaan se ei sytytä ajankohtaisten asioiden mentyä ohi.
Olen samaa mieltä ns. sanomalehtikirjallisuudesta ... (poislukien ainakin Pentti Linkola, jonka esim. jonkun Edistyksen harhakuvan saatte rauhassa tavata vielä tänäpänä).
VastaaPoistaJyrki Virolaiselle taas huomautan, että Kekkonen oli toki Tyyrin loputon lempipuheenaihe viime vuosiin. Ja sitä saattoi jopa kuulla kapakkaseminaareissa varoitteluja ennen hänen saapumistaan, "Sitten: ei sankaan Kekkosesta".
(Kohtahan Tyyri saapui vaimoineen, mutta kuten hän huomautti, yksi niitä kuitenkin vain oli)
Aforismi on kirjallisuuden kuningaslaji, ovat monet todenneet, viimeksi Parnasson nykyinen päätoimittaja.
VastaaPoistaKemppinen puolestaan laskee aforistiikan vammaislajiksi, tosin lausuu heti perään, että hänen tarkoituksenaan ei ole vähätellä aforistiikkaa. Aforistiikka on Kemppisen mielestä yhdellä jalalla juoksemista.
Hieman hämäräksi jää viittaako Kemppinen aforistiikan laatuun, sen keinoihin vai johonkin muuhun.
Jos laatuun, niin kovin nopeaälyisen herrasmiehen (viittaus jutun otsikkoon) viisautta ei ole nimittää yhtä kirjallisuudenlajia vammaislajiksi. Mielipide on samaa luokkaa kuin jos sanoisi, että runous on huonoa tai esseistiikka on huonoa.
Jos keinoihin, niin aforistiikka käyttää ilmaisussaan lähes kaikkia kaunokirjallisuuden keinoja. Proteesit, kainalosauvat tai yhdellä jalalla juokseminen eivät kuitenkaan kuulu laadukkaan aforistiikan piirteisiin.
Lienee myös selvää, ettei aforistiikkaa kirjallisuudenlajina tule arvioida radion mietelauseiden tai häämakeisten ajatelmien pohjalta, kuten parissa kommentissa (nimimerkit Kariav ja Mummo) on täällä tehty.
Radion mietelauseet on tarkoitettu laajalle ja kirjavalle radioyleisölle, hääkarkkien ajatelmat ovat puolestaan elämänviisausrihkamaa, jolla ei ole paljonkaan tekemistä
vakavasti otettavan aforistiikan kanssa.
Aforismi ei myöskään ole "nuorisokirjallisuutta", vaikka Reinzi sitä näin luonnehtii. Aforismi on kiistatta varttuneemman ikäkauden laji. Jotkut nuoret toki lukevat erilaisia mietelmä- ja sitaattikokoelmia, mutta kuten jo edellä todettiin, niistä ei pidä tehdä sen pitemmälle meneviä päätelmiä aforistiikasta
kirjallisuudenlajina.
Suomalainen aforismi voi hyvin. Kotimainen nykyaforistiikka on parhaimpien kirjoittajien ja teosten osalta niin älyllisesti kuin kaunokirjallisesti haastavaa. Lisäksi klassikko-osastolta löytyvät esimerkiksi laajan ja laadukkaan aforismituotannon omaavat aforistikot Mirkka Rekola, Paavo Haavikko ja Erno Paasilinna.
Aforismi on kirjallisuudenlajeista nimenomaan se, jossa juostaan kahdella jalalla: aforismissa pitää olla mukana sekä ajatuksellinen painokkuus että kaunokirjallisesti haastava muotoilu.
Ugh!