Puun sukupuoli

Tähän tähtäsin: yleensä suku alkaa kiinnostaa sitten kun sukupuolielämä lakkaa kiinnostamasta.

Tämä on näkyvinään kommenteista.

Yritän selvittää näitä ongelmia: onko sukupolviteoriassa perää? Kortteinen ja pari muuta ovat tehneet innostavaa sosiologiaa tutkimalla, toimivatko eri aikoina syntyneet vaistomaisesti eri tavoin.

Stalinistikeskustelussa tai stallareista vaikenemisessa minua on hiukan häirinnyt sen maininnan puuttuminen, että he olivat niin samanikäisiä. Siitä voisi päätellä esimerkiksi, että Akateeminen Karjala-Seura oli oman aikansa stalinistiporukka, ja nuorsuomalaisten jyrkkä siipi samoin.

Toiseksi: jos otaksumme, ettei suvuilla on paljon merkitystä eivätkä ne kiinnosta ihmisiä, joilla on parempaakin tekemistä, niin sitten kolme isoa poliittista puoluetta ovat väärässä.

Kokoomus, keskusta ja demarit ovat vanhastaan tukeutuneet "perittyihin arvoihin" eli etenkin sukujen välittämiin pitämyksiin. Keskiluokka / ylempi keskiluokka, maatalousväki ja duunarit.

Suppea yläluokka ei ole paljon näyttäytynyt. Se rahoittaa mm. näitä puolueita, jos sattuu sille päälle.

Jos tässä otaksumassa on perää, kaikki kolme isoa puoluetta ovat nyt hakoteillä ja edess on kovia aikoja.

Silloinhan meillä on vallassa "keskiluokka", jolla ei tosiaankaan ole erityisempiä tavoitteita eikä aatteita.

Demarien tuhoa seuraan jännittyneenä. Heidän ja ay-liikkeen taustaorganisaatio koostuu liian vanhoista ihmisistä ja on maantieteellisesti turmiollisesti sijoittunut seuduille, joista teollisuus ja työ nyt karkaa.

Kokoomus ja RKP yrittävät vielä hitusen hurmata sankarihahmoilla, jollainen Niinistö voi ihan hyvin olla. En tiedä. En tunne miestä. Kokoomuksen suuri kyky on kuitenkin Kanerva, joka osaa olla sopivalla tavalla pöljän oloinen ja lisäksi sen näköinen, että kuuntelee. Katainen on syntynyt väärällä vuosisadalla ja osoitti jo, missä päin on sellaista tulta, jolla ei saa leikkiä.

Jospa Nokia terveyskeskus ja Tampereen sairaala olisivat nyt lakossa?

Keskustan menestystä minun on vaikea käsittää. Olen sitä pohdiskellut, tuloksitta. Ehkä se on muuttunut suureksi keskiluokan puolueeksi eli onnistunut siinä, missä kokoomuksella oli tuhannen taalan paikka ja miksei demareillakin.

Sanotaan uudelleen - kirjoittelin näistä yhteiskunnallisen arvon mittareista ja siitä, miten sosioekonominen asema ei luo arvostusta, lähinnä omaksi huvikseni ja eräänlaisena haasteellisena kulttuurihistoriana. (Joku suotta kiisti tuon sosioeokonomian - ei lottovoittajaa arvosteta.)

Mitä erityisesti akateemiseen väkeen tulee, en erota edes arvostuksen tarvetta. Ennen pitkää "professeur" on sama sana kuin ranskassa nyt - mikä tahansa opettaja. Ja ala-asteen opettajat ovat ammattitaitoisempia kuin yliopiston opettajat, joilta ei edellytetä käytännössä ammattitaitoa. Se tiede, jolla meidän pätevyyttämme muka mitataan, on parastaikaa luistamassa tutkimuslaitoksille eli juuri oikeaan paikkaan.

Joku kysyi emeritus-sanasta. - Se on kai tullut muotiin virkamieslainsäädännön muuttumisen vuoksi. Kukaan ei oikein tiedä - en minä ainakaan - onko professori enää professori siirryttyään eläkkeelle. Niinpä on otettu käyttöön sana, joka tarkoittaa samaa kuin e.v.p. eli ei vakinaisessa palveluksessa.

Kuvaileva ammattinimike ja titteli ovat sekoittuneet.

Omista titteleistäni kunniallisin on varatuomari, joka minulla kai onkin puhelinluettelossa. Se on samanlainen kuin "lehtori" - vaati yliopistotutkinnon ja säädetyn harjoittelun ja käytännön näytteet eli käräjien istumisen. Myöntäjä oli hovioikeus. Sanakin on hauska. Se tarkoittaa henkilöä, joka voitaisiin nimittää tuomarin virkaan, mutta ei kuitenkaan nimitetä.

Kuvaileva ammattinimike jää varmaan pois, koska ei sitä enää tarvita yhtä vähän kuin oikeita allekirjoituksiakaan. Duunarit olivat ennen tarkkoja siitä, kuka oli jyrsijä, kuka aarporaaja ja kuka vain työmies tai viheliäisesti sekatyömies.

Yhtä Ollia olen houkutellut käyttämään virkanimikettä "autonapumies", mutta ei ole suostunut. Sellaista titteliä näki siihen aikaan kun oli myös pienviljelijän vaioja, professorinrouvia ja everstinnoja.