Ihmiset

 

Ihastuin kovin Suvi Auvisen kirjaan “Maailman viimeinen eläin”. Sen aiheena on luultavasti tosi tarina ei-biologin syventymisestä hyvin eksoottiseen maailmaan, etenkin pituudeltaan noin millimetrisiin karhukaisiin.

Varoitus: vaikka teksti on loistavan hyvää, itse kirja ei ole lukijalle mikään välipala, vaan teettää töitä.

Lukiessani pääsin hiukan sisään siihen suomalaiseen ajatteluun, joka on minulle vierasta. Kirjoittajaa kuvataan henkilötiedoissa anarkistiksi. “Oma juttu” oli minulle tuntematon verkkojulkaisu. Auvinen sai journalistina merkittävän palkinnon, ja selvästi syystä.

Ehkä tuo ajattelutapa on vanhastaan viehättänyt, koska olen mielestäni käsittänyt hyvin, että “sääntömääräinen politiikka” ja siihen liittyen edustuksellinen demokratia ovat pohjaltaan keinoja estää ihmisiä sekaantumasta omiin asioihinsa.

Näin päädyin ajattelemaan, kun näin noin vuonna 1972, että myös sisukas sosialismi ja sen muunnos. jota meillä sanottiin stalinismiksi, perustuivat lähinnä eräiden ihmisten vallanhaluun. Ihmisillä oli kirjoja, mutta he eivät opetelleet ajattelemaan.

Mielestäni anarkismi taas perustuu - eräiden ihmisten vallanhaluun.

Kun maailman asioita vetämässä on etenkin Yhdysvalloissa ja Venäjällä nytkin henkilöitä, joiden mielenterveyttä ei maksa vaivaa kehua, samassa yhteydessä on pakko sanoa, että ei meilläkään Pohjoismaissa ainakaan järki ole johtanut.

Sekä nyt istuvat poliitikot että rahoituksen asiantuntijat tietävät tai ainakin aavistavat, että näköpiirissä on valtion konkurssi, koska rahat ovat lopussa.

Panimme pystyyn aivan liian kalliin sote-järjestelmän eli ryhdyimme tekemään samaa kuin esimerkiksi koulutuksessa: korjaamaan sellaista, mikä ei ollut rikki.

Suomi rikastui ennen  - tosi komeasti. Tuo rikkaus kertyi kaupankäynnistä, joka alkoi vetää 1870-luvulla, tosin aina välillä takerrellen.

Tosin osa äänestäjistä on ollut eri vuosikymmenien aikana sitä mieltä, että rajat on suljettava käypäläisiltä niin että me saamme täällä esimerkiksi myydä vähän käytettyjä heinäseipäitä toisillemme.

Sen piti kuitenkin olla selvää, miten käy maan, jonka melkein ainoa tuote on paperi. Samaan aikaan merkittävä osa maailmaa siirtyi sähköön. Amerikkaan otettiin presidentti, joka ei tiedä, ettei tietokone toimi öljyllä. Tai ainakaan minä en ole nähnyt polttomoottorilla käyvää läppäriä enkä puhelinta.

Seuraava energian muoto näyttäisi olevan se, jonka levät ja niiden perässä eräät muut keksivät joitakin miljardeja vuosia sitten: valo. Siis auringonvalo.

Puun lehti, jollaisen näette kuvassa, on ihmeellinen mestariteos.

Kun asiayhteys on imaistu edellä, pääsen sanomaan, että “rikos ihmisyyttä vastaan” on mielestäni harhaanjohtava nimitys.

Paitsi jos liityn niihin kielitieteen arvailijoihin, joiden mielestä sanan “human” takana oisi protoindoeurooppalaisen kielen *(dh)ghomon- eli maa. Silloin voisi ainakin puheen tasolla tuomita rikoksen elonpiiriä (biosfääri) vastaan.

Siinä olen samalla kannalla kiittämäni kirjan kirjoittajan kanssa, ettei ihminen eroa muista eläimistä, kuten karhukaisista tai sukkulamadoista tai sitten mehiläisistä tai hirmuliskoista, muussa kuin mittaamattomassa kyvyssään ja halussaan pahantekoon.

Luulin muuten, että aina välillä kolea kohtelu, jota olen saanut joskus kokea läheltä ja kaukaa, johtuisi ennen kaikkea sitä, että olen vastenmielinen henkilö. Kyllä asiaan on luultavasti vaikuttanut myös tämä kirjoittelu, jota aivan oikein pidettiin sopimattomana itsekeskeisyytenä ja omahyväisyytenä. Tuoioistuimistakaan en kirjoittanut väitöskirjassani niin kuin kuuluisi eli kuvailemalla niiden toimintaa alan termein, vaan sen sijaan yrittämällä tutkia niissä toimivia ihmisiä ja heidän kohdittain surrealistista tapaansa käyttää kieltä.

Siitä en kirjoittanut, että porukassa on pöljäkkeitä. Meitä pöljiä on kaikissa porukoissa, jukon suuruuteen katsomatta. Tämä kerroin, jonka nimi voisi olla Kemppisen vakio, on tutkimusteni mukaan noin 12,8 prosenttia. Siis esimerkiksi valtioneuvostossa, eduskunnassa, valtuustossa tai maitokaupan johtokunnassa ihmisiä, jotka eivät valmiuksiltaan oikeastaan sovellu sisätöihin.

Ja tähän kriittiseen massaan luen siis myös itseni. Niinpä jätin tutkimukset toisille ja ryhdyin kirjoittamaan blogia.

Minua ravistellut johdanto nakymättömään todellisuuteen eli siihen, mitä maan alla tapahtuu, on Sari Timosen ynnä muiden “Sienten biologia” (Gaudeamus).