Innostuin nähdessäni tietoa David Thomsonin uusimmasta kirjasta, jonka luvataan ilmestyvän puolen vuoden kuluttua. Hän on elokuvakriitikkona erittäin kuuluisa ja julkaissut myös kirjallisuudesta. Mielessäni yhdistän hänet brittiläiseen esseen ja journalismin rajalla kulkevaan kirjallisuuteen, jonka suurmestari oli tietysti Orwell, mutta pienmestari esimerkiksi Clive James.
Hän näyttää ottavan puheeksi kysymyksen, missä vaiheessa monet elokuvilla imetetyt amerikkalaiset menettivät käsityksensä siitä, mikä on totta ja mikä lumetta.
Oikaisen: käsittävätkö Trump ja hänen lähipiiriläisensä olevansa pätkä B-luokan elokuvaa, jossa roolittaminen (casting) on kaiken muun pahan lisäksi epäonnistunut surkeasti?
Tai ehkä ei sittenkään. Jokunen päivä sitten uutisten kuva presidentistä ja hänen luottomiehestään toi jotain mieleeni. Abbot ja Costello. Heihin verrattuna Majakka ja Perävaunu olivat hienoja ja Pekka ja Pätkä suurenmoisia.
Petteri muuten taisi jättää selittämättä, että “B-elokuva” ei aikoinaan oikeastaan tarkoittanut huonompaa elokuvaa USA:ssa myytiin mielellään lippuja, jotka oikeuttivat kahden kokopitkän elokuvan katsomiseen. Se ensimmäinen eli täyte oli B ja varsinainen, jossa saattoi nähdä esimerkiksi Marilynin tai Lana Turnerin tissit, oli A. Ja von Baghin “elämää suuremmat” on hauskasti väärä käännös. “Bigger than life tarkoittaa “luonnollista kokoa suurempi ja viittasi esimerkiksi autoista käsin katsottaviin filmeihin, drive in. Sanoin siitä hänelle kerran ja hän nauroi helakasti, kuten hänellä oli tapana. Sen sijaan eräs kotimainen ohjaaja ei nauranut, kun kiittelin hänen elokuvansa hauskaa sotasairaalan kuvausta ja mainitsin, että sotien aikana Suomessa ei muuten tunnettu nestetystä eikä siis ollut pullotelineitä letkuineen.
Mutta tarvitaan Thomsonin kaltainen suuruus mainitsemaan, että sejase näyttelijä osasi upeasti antaa historiallisessakin elokuvassa vaatteitaan. Tuo taito näet näyttää joutuneen aivan hukkaan. Jopa parhaat näyttelijämme kävelevät pussihousuissa m/36 ja saappaissa kuin olisivat sattuneet lorauttamaan pöksyihinsä. Heitä villin arvioin, että taustalla ovat ehkä lännenkuvien nahkaiset jalkojen suojat, joita ilman Tucsonin seudun piikkipensaikoissa ei pääse kulkemaan. Olen käynyt siellä - myös Tombstonessa - ja tiedän. Ne nahkat jaloissa ei oikein voi kävellä edes saluunan lattialla.
Puhun näitä tähdentääkseni, ettei elokuva kuvaa todellisuutta, vaan sepittää sitä eli siis valehtelee. Sama ilmiö kuin syy, miksi vastustan runoutta. Luin pitkästä aikaa pari Desnos’n ja Traklin ja taisi olla Gottfried Bennin tekstiä. Harhaa! Ei kukaan osaa kirjoittaa näin hyvin!
Suomessa Pentti Haanpää kirjoitti jo ennen sotia, että elävistä kuvista ei tule maha täyteen.
Valitettavasti Haanpää ei jatkanut, että pää voi tulla.
Minulle hänen Talvisotaa kuvaava kirjansa “Korpisotaa” on vuosikymmeniä ollut paljon tärkeämpi kuin Jylhän “Kiirastuli”, puhumattakaan sankaritarinoista tyyppiä “Kollaa kestää”. Sotamies Puumi metsän pakkasen, nälän, uupumuksen ja alkavien harhojen repimänä on kaamea kuvaus vaikuttavuudessaan.
Kerroino koskaan, kun eksyimme isäni ja poikani kanssa - Himmelriikillä. Pyrytti vain ja olimme laskeneet hitusen liian jyrkkään. Paikassa jossa piti olla Pallashotellin, olikin rannattomasti metsää
“Jufenauta”, sanoi isäni. Minä en sanonut mitään. Poikani vilkaisi sen näköisenä, että hän aavisti tilanteen. Puolen minuutin kuluttua olimme hiukan nousseet vasemmalle ylös, ja oikealla oli hotelli ja parkkipaikka. Isäni kertoi suvun muistiin, miten hän oli nähnyt Lapin sodan aikana saksalaisten toimeenpaneman Pallashotellin räjäytyksen. He olivat lentämässä juuri siitä yli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti