Kansansadut ovat kyllä edellä luonnontieteiden terävintä kärkeä. Etenkin kemiassa on kyllä jo myönnetty, että orgaanisen ja epäorgaanisen ero on osittain esitystekninen.
Siitä huolimatta Kuussa pistäytyneet väittävät, että kiveä se on. Kansa tietää: kuu on kuin onkin juustoa. Nähtävästi kohdittain se on leipäjuustoa ja joissakin paikoissa Emmentalia.
Kansansadussa Kusti, joka on suden kutsumanimi, huiputetaan syöksymään pää edellä pahaan paikkaan, kun Mikko (Kettu Repolainen) houkuttelee hänet kurkistamaan kaivon vedessä kelluvaa kuun kuvajaista.
Tukea analyysille tulee yllättävästä suunnasta. Li Bao (Li Tai Po) ei jäänyt historiaan kemistinä eikä tiedemiehenä, vaan runoilijana. Kertomuksen mukaan hän hukkui yritettyään juovuspäissään syleillä kuun kuvaa, joka heijastui Jangtsen pohjukkaan.
Nämä asiat tulivat mieleen, kun kauhistelin biologian valtavaa muutosta. Schrödingerin kirja (1940) kysyy otsikollaan, mitä elämä on. Kirjoittaja oli fyysikko ja erittäin etevä matemaatikko. Hänen vastauksensa kysymykseen oli laitteiden vielä puuttuessa pelkkää järkeilyä, mutta itse kokeelliset keksijät Crick ja Watson ilmoittivat omasta aloitteestaan, että merkittävän sysäyksen DNA:n eli sen koostumuksen ja muodon keksimiselle, he olivat saaneet nimenomaan tuosta kirjasta.
Geneetikko Leena Palotie oli yksi niistä ihmisistä, johon tutustuminen oli harvinainen onnenpotku. Hän oli myös kollegojensa mielestä alan ehdotonta kansainvälistä huippua, ja lisäksi aivan valloittava, iloinen ihminen.
Eräänä iltana kysyin häneltä äskettäin laajempaan käyttöön tulleen kännykän innostamana, että kuule - mieleeni tuli että tämä cell-phone on nimityksensä mukaan oikeastaan sinun alaasi eli solupuhelin. Jatkoin kysymällä, että mitä jos keksittäisiin sellainen puhelin, jonka käyttäjä voisi syödä sen ja joka saisi energiansa sähkön sijasta esimerkiksi syljestä.
Olimme samaa mieltä siitä, että ajatus on hyvä. Se oli jäänyt ehkä huomiotta siksi, etteivät tutkijat tienneet, mitä elämä oikeasti on, yhtä vähän kuin he tietävät, mitä painovoima on.
Tässä aiheessa eli pitkien aikojen kuluttua arvelen, että molemmat ovat virheellisesti muotoiltuja kysymyksiä. Olin sangen hyvilläni, kun sain käsiini neurotieteilijä-psykiatri-fysiologi Edward Bullmoren kirjan, jossa siis pohditaan Cambridgen oppituolin korkeudesta muun muassa autoimmuunijärjestelmän ja eräiden psyyken sairauksien yhteydestä ja samalla kiistetään Descsrtes’ta lähtien perustotuutena pidetty jako mieleen ja aineeseen. Jo Freud ja Jung riitautuivat siitä, johtuvatko erinäisen häiriötilat ihmisen kokemuksista vai hänen fyysisistä ominaisuuksistaan.
Eräänä yönä kehitin todella tehokkaan avaruuskulkuneuvon. Koska energian varastoiminen nyt on sekä sijoittajien että sotilaide mielestä niin kovin kiinnostavaa, jätän järjestelmän kuvaamatta, mutta kun itse kävin kuussa, kuin sinne kolme sekuntia ennen lähtöäni maasta, tarkemmin sanoen isänmaasta.
Kuussa oli D. Trump, joka kravattipuku avaruusasun alla mesoi, että Yhdysvaltojen strategiset intressit vaativat välttämättömästi kuun liittämistä Yhdysvaltoihin 52. osavaltiona.
Jos siinä tarttuu hiukan tuota juustoa mukaan, se siirtyy hänen perheensä omistukseen, koska kysymyksessä on diili.
Rahanpalkintokin tulisi, vaikka viimeksi kävi niin, että Grönlanti piti ottaa, kun Nobelin rauhanpalkinnon jakava Tanskan parlamentti jakoi sen aivan väärälle henkilölle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti