“Hallitsija oli epäpätevä, pikkumainen, julma ja apurinsa johdateltavissa. Keskittyneesti hän kuunteli mairittelijoita ja typeryksiä.”
Washingtonista? Ei - Roomasta. Kuvaus ja kohde: kahden tuhannen vuoden takaa.
Puolalainen Henryk Sienkiewicz sai suunnattoman menekin bestsellerilleen, joka käännettiin nopeasti kymmenille kielille ja Nobelin palkinnon 1905. Teos oli myydyin Puolan lisäksi Ranskassa ja Yhdysvalloissa, ja määrät olivat aikakauden mitoilla suunnattomia.
Wikipediassa on kaksi kiteytystä. Myöhemmän puolalaisen Gombrowiczin mukaan Sienkiewics oli “ensiluokkainen toisen luokan kirjailija” ja Anton Tšehoville hänen teoksensa olivat “oksettavan äiteliä ja tökeröitä”.
Hän oli tukeutunut aitoihin roomalaisiin lähteisiin, joista erottuvat etenkin Tacitus ja Suetonius, ja sitaatin henkilö on keisari Nero.
Kirjaa en suosittele. Se oli vanhempien kirjahyllyssä nahkaselkäisenä aikojen loppuun asti. Muistan harmitelleeni tekijän nimen hankaluutta ja saaneeni tietää, että teoksen nimeksi otettu “Quo vadis” tarkoittaa “minne menet”. Lähde on apokalyptinen evankeliumi ja puhuja on Jeesus. Opetuslapsi on pakenemassa vainoja, mutta Jeesus panee kovan kovaa vastaan.
Rohkenen arvata, että jo D.W. Griffithin elokuvaan tuoma historiallinen spektaakkeli tuli siis suuren, lukutaidottoman tai väärän kielisen yleisön suosioon tämän teoksen kautta. Tosin Wallacen “Ben-Hur” oli ilmestynyt runsaat 20 vuotta aikaisemmin.
Sielun kähmimisen suuri nimi oli tietysti Cecil B. de Mille. Näitä tällaisia mahtiteoksia kävi Kauhavalla elokuvateatterissa katsomassa jopa Lapuan piispa.
Ellei joku ole nähnyt näitä megaelokuvia, niissä uskonto jäi operettimaisen näennäisloiston varjoon. Mieleen tulee myös satunäytelmä. Uskonnollisesta elokuvasta tulee tietysti ensimmäisenä Bressonin “Kuolemaantuomittu on karannut, mutta vertaansa vailla on Pasolinin “Matteuksen evankeliumi”. Ohjaaja oli tiettävästi ateisti ja tuki tätä uskontoaan kommunismilla. Samaan hengenetoon mainitse Tavianien “Tähtikirkas yö”, joka saisi paavinkin miettimään nieleskellen uskonasioita.
Perunakellarissa käsitin, että vain jumalankieltäjät pääsevät taivaaseen. Olin armeijassa keittiömiehenä ja kun tuo palvelus kello 4:stä vähän yli puolenpäivän oli ohi, sain lukea kirjojani loukossani. Silloin oli muotia olin Wilsonin “Sivullisen ongelma”, joka oli innostava ja osoittautui kyllä pötypuheeksi, kun otin sen vuosia myöhemmin käsille.
Camusin esseistä ilmenee, ettei hän uskonut Jumalaan, mutta Jumala uskoi häneen. “Sivullinen” on väärin käännetty. “Outsider” on vähän parempi, mutta “L’étranger” vihjaa asiaan, koska tuon sanan yksi erkitys on “kummajainen”. Tuberkuloosisairaalassa asioitaan miettinyt Cams oli karannut taivaasta ja saanut porttikiellon helvettiin. Voilà!
Nyt yritän ottaa metsässä (metrin päässä) taiteellisen valokuvan. Koska olen lehtikuvaaja tyypiltäni, kuvassa on oleva pelkästään lehtiä ja ehkä muutama kaita runko. Etevä kamerani (Nikon D750) pakkaa vaikka kymmeniä valotuksia, joista Photoshop rakentaa yhden kuvan (HD; stack). Tavoittelen kuvaa, jonka syvyystarkkuusalue alkaisi noin metrin päästä ja sammuisi kuin sumuun noin kolmen metrin päässä. Neulasilla hengittävät puut, kuten esimerkiksi kuusi, raapivat ilmaa ja uskovat jumalaan.
Zeissin vanha objektiivi Tessar, nimenomaan sen versio f 3,5, teki jotain tuollaista omia aikojaan.
Elias Canetti käsitti, ettei ihminen ole yleisterävä. Hänen muistelmansa “Pelastunut kieli”, “Soihtu korvassa” ja “Silmäpeli” ovat kirjahyllyni aarteita. Uskomatonta, että kommentoija oli huomannu Canettin, joka aavisti niin paljon ja jolla oli iisi äidinkieltä, englanti, bulgaria, ranska, saksa ja ladino (sefardim-juutalaistn kieli).
Pitäisi kai viedä nämä kirjat ongelmajätteisiin, Sebaldin viereen. Canettin mukaan kirjailijan tehtävä on kielen epäily.
Taviani-veljesten ohjaukset ovat jokainen merkittävä teos. Ne ovat koskettavia ja syvällisiä.
VastaaPoista"Tähtikirkas yö" tulee aina silloin tällöin televisiostakin. Sen voi katsoa useampaan kertaan.
PoistaPitäisi varmaan olla apokryfinen eikä apokalyptinen.
VastaaPoista"Washingtonista?"
VastaaPoistaVai peräti pikkumaa Suomesta?
Luinkohan Ben-Hurin ja Quo Vadisin liian nuorena, kun muistelen niitä hyvinä ja mielenkiintoisina kirjoina? Eikä saksanlukijalle nimi Sienkiewicz juuri kulmia kohottanut, hankalampiakin on elon tiellä vastaan tullut.
VastaaPoistaMutta Keisari Neron ja Presidentti Trumpin rinnastus on aika mainio, paitsi ettei jälkimmäinen mikään sadisti ole, ainoastaan… niin, mikä? Miten on mahdollista, että noinkin osaava ja älykäs mies on tuollainen tolvana?
Osaava ja älykäs, tämän täytyy olla ironiaa.
PoistaLuin Ben Hurin noin vuonna 1962 ja se teki minuun suuren vaikutuksen avaten polun maailman kirjallisuuteen. Jokaisen pienen pojan pitäisi se lukea.
PoistaEn olisi varma älykkyydestäkään.
PoistaIhmisten, myös maailman vallantäyteisimpien, arvomaailmat saattavat olla kovinkin erilaisia. Ei pidä käyttää itseään mittapuuna.
PoistaNerokas ja aina niin yllättävä vertaus, kun jostain pahishallitsijasta aletaan kirjoittaa.
PoistaEi Trump ihan tyhmäkään voi olla, kun on, tosin röyhkeydellä, saanut itsensä ängetyksi tuollaiseen määräilevään asemaan, mutta viisashan hän ei ole tippaakaan - keksitpä hyvän sanan sitä ja kaikkea epävakautta ja huonoa käytöstä kuvaamaan. On kuin iso lapsi, jota kukaan ei ole kasvattanut.
PoistaÄO näyttäisi olevan hyvinkin korkea, 145, lähes Kennedyn, 150, ja Obaman, 155, luokkaa. Carterilla olisi ollut sama 145 ja Clintonillakin 148,8, mutta ei hänkään ihan viisaasti käyttäytynyt. Jos nyt noihin ÄO-tietoihin on luottamista, mutta USA:ssahan niitä on mittailtu pitempään.
Kieltä ei pidä vain epäillä vaan myös syyttää ja saattaa edesvastuuseen.
VastaaPoistaErityisesti tämä koskee pakkoenglantia.
PoistaPunnittua puhetta. Kaanoneita olisi hyvä purkaa ja luopua suuresta osasta niitä. Ikävä huomata, mitkä teokset ovat saaneet suuren yleisösuosion ja erityisesti, miksi. Quo vadis on kaltaistensa tavoin ns. kristillistä viihdehöttöä monen Waltarin kirjan tapaan. Sama koskee useita kirjallisuushistoriassa merkittävälle sijalle nostettuja klassikkoja, kansainvälisiä ja kotimaisia. Kotimaisessa modernismissa jotkut kirjailijat ovat saaneet ällistyttävän suuren huomion, mikä johtuu heidän satunnaisista kavereistaan ja heidän naiiveista katsomuksistaan. Kemppisen tuotanto yltää kenen tahansa suomalaisen modernistin veroiseksi. En kuitenkaan luokittele häntä nimenomaan modernistiksi. Tarkoitan sanoa, että Kemppisen lyriikka ja proosa ansaitsevat kiinnostavina, syvältä ihmistä ja kulttuuria tarkastelevina tuoretta huomiota ja uusia analyyseja.
VastaaPoistaQuo vadiksen on ajan hammas rouskuttanut tyhjiin. On kinnostavampaa kirjallisuutta. Kemppisen teosten kieli, niiden erityinen kieliteoria ja kriittisyys tuttua ilmaisua kohtaan ja erilaiset tekniikat ilmaisun uudistamiseksi ovat erityislaatuisia varsinkin Suomessa. Tämä näkyy kaikissa ilmaisun tasoissa ja keinoissa. Ainutlaatuinen runotekniikka on yksi kiinnostava ilmiö hänellä. Merkillisesti perinteisiä runomuotoja lähestyvä rakenne on aivan omansa.
VastaaPoistaKirjoitukset etenkin kevättalvesta lähtien ovat auttaneet ymmärtämään monia asioita uudelta kannalta. Vieläkin tarvittaisiin taustatietoja esim. kristillisyyden osuudesta JKn tuotannossa, miksi sitä on niin paljon. Vaikka onhan sitä toisillakin, esim. TS Eliotilla. Mitähän kirjailija itse ajattelee: kannattaako vain lukea hänen teoksiaan ja yrittää saada niistä selvää, vai olisiko tutustuttava erilaiseen lähdeaineistoon. Jälkimmäinen tapa on yleensä hyvä, mutta tässä tapauksessa tarvitsisi kai perehtyä kirjailijan lukemistoon ja hänen kirjoituksiinsa Askel-lehdessä ym. Tärkeitä kirjailijan ajattelussa ja teksteissä ovat eräät kirjailijat, kuten juutalaislähtöiset ja monet muut. On antoisaa katsella heidän tuotantoaan tässä yhteydessä. On kuitenkin vaikea sanoa, mikä olisi järkevää ajankäyttöä näissä merkeissä. Eikö toisia kiinnosta tämä?
VastaaPoistaMiten minusta tuntuu siltä että eräs Anonyymi "kirjallisuudentutkija" käyttää tekoälyä kommenteissaan? Vaii liekö sitten tutkinut liikaa monotonista kirjallisuutta?
VastaaPoista