Aie

En vetänyt erikseen esiin, että Tapiolan kuoron konsertti Olarin kirkossa kaksi viikkoa ja päivä sitten teki minuun järkyttävän vaikutuksen. Kävimme vielä uurnalehdossa vanhempieni haudalla. Hautakiveen kiinnnittämämme Lapin kivi, litteä ison kirjan kokoinen levy, jonka isämme oli kantanut repussaan Sokostilta, oli vähän kärsinyt. Jopa pinnan jäkälä oli mennyt himmeäksi ympäristön raivoisista rakennustöistä eli siis päästöistä.

Onneksi minulla on ikkunalaudalla pieni, kouraan menevä kivi samasta paikasta. Se kestää. Karttajäkälä ei ole kärsinyt edes tupakastani.

Tapiolan kuorossa on nyt kaksi jälkeläistäni. Pasi Hyökki ei ollut pahoillaan, kun ohjellman päätyttyä kiitin häntä esitysten notkeudesta. En maininnut että äänenpuhtaus oli edelleen parantunut viime levytyksistä ja että vieraana olleen japailaisen lapsikuoron äänenmuodostus oli vähän toinen. Erinomaisia hekin olivat, mutta puolifalsetti - eräänlainen portamento - ei ollut aina juuri oikea ratkaisu, eikä heillä ollut käytettävissään erenhtymättöyyteen yltäviä poikasopraanoja.

Niin; tämä sukunimikaimani soitti myös selloa. Ja penkissä istui tätinsä eli siis sisareni, joka aloitti tässä samassa joukkiossa Erkki Pohjolan aikana 1972. Mieleeni palasi, että Tapiolassa, jossa perheeni asui, surkuteltiin tätä onnetonta, joka oli vain musiikin opettaja. Mitähän siitäkin tulee? Toista olivat Ensti, Paavo ja Liisa.

Minä melkein säikähdin, miten hieno oli vuosi sitten sävelletty tai kantaesitetty “Stabat mater”. Lyhyesti sanoen: perustelluin syin erittäin vaikea.

Meillä kulkee suvussa hullu geeni. Minun ylitseni se on hypännyt. Yksi veljistäni, sama joka tarjotui syömään onkilieron, jos sai markan, lauloi luonnostaan puhtaasti. Yksi sedistäni oppi juomaan viinaa juuri rippikoulun käyneenä armeijan soitto-oppilaana; soitin oli corno eli käyrätorvi. Soitinhan, koira vieköön, itsekin kaikki neljä Aaronin pianovihkoa läpi, ja vielä viidennen, amerikkalaisen. Mutta kaikki hyväntahtoiset, musiikkia ymmärtävät ovat aina sanoneet minulle, että jos panisit kuule sen pianon kannen kiinni, kolauttamatta sitä. Se on hyvä piano.

Niitä Tapiolan kuoron levyjä on muuten Spotifyssä aika hyvin. Painakaa mieleen nimi Einojuhani Rautavaara. Olen kovin mieltynyt eräisiin hänen lauluihinsa. Muistaakseni hän asui Westendintiellä siinä niemen kärjessä, mutta sitten kai tuli avioerokin, jota isäni hoiti työllä ja vaivalla.

Näissä tunnelmissa arvelin, että pitäisi ehkä yrittää kirjoittaa kirja eli kun kirjoja ei enää harrasteta, blogiin ainakin jaksoja.

Onhan se synti ja häpeä, ettei meillä ole teoreettista fysiikkaa eikä edes arkeologiaa runomuodossa. Lucretius teki sen 2 000 vuotta sitten  ja ehdotti käsitystä atomeista ja yleisenä ideana evoluutiota eli kehitysoppia. Kirja, joka oli 1500 vuotta kateissa, tunnetaan nimellä “De rerum natura”, asioiden luonteesta.

Nec me animi fallit Graiorum obscura reperta

difficile inlustrare Latinis versibus esse,

multa novis verbis praesertim cum sit agendum

propter egestatem linguae et rerum novitatem;

Ei pidä antaa mielensä mennä, jos on

vaikea tulkita kielellemme kaikkea, mikä

kreikkalaisillekin oli tuskaa, kun ajatukset

olivat uusia ja oma kieli niissä ennenkulumatonta…