Rahvaan ilot

Viimekertainen “kaiho” oli eräästä pikkarunosta. Ilot rahvahan, impi ja illankoi, lempi ja kaiho. Kaiho Niemisestä olen jutellut monesti. Tunnen erään joka kävi samaa koulua tämän jo nuorena kunnioitusta ja kummastusta herättäneen henkilön kanssa.

Tyrmistyin kun näin kuolleitten lähisukulaisteni etunimet Eino ja Aino vuoden suosituimpien vauvojen nimien listalla. Luulen, että kummitätini nimi Vieno ei palaa. Sitä muuten käytettiin sekä naisilla että miehillä. Samoin kuin nimeä Tuovi. Pääministerinäkin oli V.J. eli Vieno Johannes Sukselainen.

Sanalle rupean selvittääkseni erään kommentin esiin ottamaa kysymystä. Nimittäin sekä venäläisillä että ranskalaisilla romaanikirjailijoilla näyttää olleen taipumusta yrittää kirjoittaa kattava kuvaus, toisin sanoen kirja kaikesta.

Dostojevski on hankala tapaus. Jo aikalaiset 150 vuotta sitten valittivat valtavia henkilöhahmojen määriä ja näiden keskinäisten suhteiden mutkikkuutta. Lisäksi Dostojevski kaatoi kirjoihinsa, ehkä selkeimmin “Riivaajiin”, aatemaailmansa joka on jokseenkin sama kuin Putinin tällä hetkellä julistama. Vain Venäjä on turmeltumaton. Vain Venäjässä on pelastus. Pahimpia ja iljettävimpiä ihmisistä ovat juutalaiset, mutta melkein yhtä pahoja ovat ulkomaalaiset yleensäkin, nuo jotka sanovat itseään eurooppalaisiksi.

Tietääkseni Dosstojevskilta jäi kiroamatta Nato.

Minulle tuottaa yhäkin vaikeuksia, että samalla kirjahyllyllä viihtyvät ihmisiä ja elämään syvästi vihannut Dostojevski ja Tšehov, jonka vertaistaan hakeva inhimillisyys ja lämpö ovat jääneet huomaamatta vain tutkijoilta.

Simenon voi olla ainoa, joka todella onnistui rakentamaan täydelliseltä tuntuvan kuvan maasta eli siis Ranskasta. Hän tavallaan jäljitteli Balzacia, kuten kaikki muutkin ranskalaiset kirjailijat, ja samoin englantilaiset. Jo Stendhal ja Maupassant huokasivat, miten Balzac oli suurin kaikista - ja kunpa hän olisi osannut lisäksi kirjoittaa! 

Baudelaire - sama mies joka löysi toiminta– ja salapoliisiromaanin ja käänsi E.A. Poen juttuja piirrellessään omasta päästään paperille Pariisin ikävästä ja Pahan kukista - totesi että Balzacin romaneissa jopa kadunlakaisijat ovat nerokkaita - neroja. Ja Engels ja hänen kavererinsa K. Marx, löysivät Balzacin Inhimillisestä komediasta (yli 80 romaania) kaiken sen, mitä he itse, ja kuten he aavistivat, tulevat tutkijat etsivät turhaan.

Se kirjailijan nerokkuus on olla tuomitsematta. Simenon ei harrasta perimmäisiä syitä eli yritä kurkistella tapahtumahorisontin taakse. Sen sijaan hänen komisarionsa tapaa satoja ihmisiä ja huomaa itsestään selvästi itsetärkeyden ja samoin yrityksen hyötyä kohtuuttomasti toisista ihisistä.

Komisario on pikkukaupungista ja joutui jättämään ylemmät opinnot kesken. Hän eteni urallaan. Kirjailija on hiukan isommasta pikkukaupungista mutta Belgiasta. Hän ei opiskellut isommin ja ryhtyi kirjoittamaan ja julkaisemaan selvästi ennen kuin oikein osasikaan, ja menestyi. Tšehov oli sekä kirjailija että lääkäri ja väitti muistikirjoissaan ja keskustelussa olevansa tyytymätön molempiin ammatteihin.

Ihmisissä ollaan näkevinään sisäänpäin kääntyneitä ja ulospäin. Kovin kömpelöitä sanoja nämä ovat. Tosin tunnen ihmisiä, jotka eivät tarvitse taskulamppua, koska näkevät kaiken omassa valossaan, eivätkä mittanauhaa, koska he ovat itse kaiken mitta. Ja tunnen ihmisiä, joiden onteloissa maailma tohisee kuin tuuli ullakolla.

Sama koskee kirjoja. Englannissa joku Trollope näki maailman hyökyvän, ja suuren Dickensin menetelmä näkyy “Pickwick-kerhosta”, joka alkaa vitsikokoelmana ja alkaa yllätäen kiinteytyä kuin vanukas, kun odotusten mukaisen herra Pickwickin palvelijaksi astuu Sam Weller, jonka käsi ja kieli kilpailevat liukkaudessa.

En tunnusta tietokirjan ja sepitteen eroa. Molemmat pyrkivät yksityisestä yleiseen eli joku ilmaisee jollekin.

Siksi näitten valtakunnan kokoisten kertomussarjojen esimerkki on puu. Tollo ei sellaisen nähdessään käsitä, että aistien välittämän tavoittamattomissa on ikään kuin tehdas eli valtava laitteisto putkia ja pumppuja, joita käyttävät valo, nesteet, mineraalit, kaasut. 

Kirja, myös hyllyn ja seinän väliin kadonnut, on osa mielen ekosysteemiä eli välttämätöntä ympäristöä.