Maan puolustus

 (Kaavio: Wikipedia)

Tietoa tapahtumista tuntuu olevan välillä vaikea löytää. Ja juuri se on ongelma!

Maanpuolustuskorkeakoulu näyttäisi kuitenkin julkaisevan juuri sellaista, ja omalla kielellämme. 

Tämänvuotisessa artikkelikokoelmassa (“Sodan usvaa”) osoitetaan asiaa, jolle meillä ei ollut hiljan edes nimeä. Me maallikot vasta käsitimme “kybersodan”, joka riehuu tietoverkoissa. Nyt vastaan tulee kognitiivinen sota.

“Kognitio” liittyy tietoon, mutta painon saavat ajattelu, havaitseminen ja tunne.

Epätieteelliesti lisäisin: ilmaisu. Ei sillä hyvä, että on tietoa. Ja: onko ilmaisun takana tietoa? 

Disinformaatio on manipuloitua informaatiota. Se on siis tietoa, joka ei pidä paikkaansa. Kognitiivinen taistelu yrittää muuttaa kohdettaan eli hänen tapaansa kokea asioita.

Tyypillisesti tuo kokemuksen kohde voi olla punanaamainen mies presidenttinä.

Tuota nimitystä voi käyttää, kun on puhe kymmeniin, ehkä satoihin miljooniin ihmisiin kohdistettua mikrovaikuttamista. Etevät “somen käyttäjät” menestyvät vaaleissa. Ehkä he menestyvät myös ilman vaaleja.

Olen ymmärtänyt asia niin, että USA:n ja luultavasti Ison Britannian, Ranskan ja kai Italian heilahteleva politiikka on joissakin tapauksissa tarkoin manipuloitua. Mielipiteiden ohjailu näyttää olevan myös diktatuurissa tärkeämpää kuin tykit ja kiväärit. Mielipiteiden estäminen näyttää olevan kovin kiinalainen tapa hallita.

Tämän blogin kommentissa viitataan kiitettävästi lain raukeamiseen. “Desuetudo” eli säännöksen käytöstä jääminen oli ahkerasti puheena 1960-luvulla, kun erästä kirjailijaa syytettiin jumalanpilkasta. Monien mielestä tuo rikoslain säännös oli hautautunut kauan sitten aikakausien onkaloon samalla tavalla kuin silloin vielä lakikirjassa ollut, kumoamatta unohtunut säännös siitä, miten sikoja saa terhometsään laskea ja miten siltavoutia sakotetaan laiminlyönnistä.

Väärässä olimme. (Olin siis itse tekemisissä tuon oikeudenkäynnin kanssa ja siksi puhun tässä itse kokemastani.)

Propaganda on niin vanha asia, että siitä annettiin ohjeita ja sitä opetettiin taitavasti jo 2 500 vuotta sitten. Kun haluttiin saada esimerkiksi Ateenassa syytön mies tuomituksi ja hengiltä, halukkaita asiantuntijoita oli. Mainioita kuvauksia on säilynyt. Alan nimi on retoriikka. Se voittaa jokseenkin aina logiikan.

Liikutun ajatellessani, miten valtava luottamus Stalinilla ja Hitlerillä oli oikeudenkäynteihin. Väärä tuomio oli saatava, ja se saatiin! Jopa kaukana lännessä 1930-luvun vanhojen bolshevikkien oikeudenkäynnit herättivät laajalti arvelua, että näin kai se sitten oli. Kun natsit tarvitsivat Valtiopäivätalon polttajan, tuomiolle tuotiin vähämielinen mies, joka tuskin tiesi, kummasta päästä tulitikku raapaistaan, mutta tuomio tuli! Eikä Valtiopäivätaloa tarvittu pian lainkaan.

Itse Dostojevski panee romaanissaan suurinkvisiittorin perusteleemaan epämiellyttävästi maailmaan palanneelle Jeesukselle, miten välttämätön Pilatuksen tuomio oli, ja että se on selvä prejudikaatti. 

Pitkinä tuomarin vuosinani muistelin usein Pilatuksen repliikkiä, “totisesti en löydä vikaa tästä miehestä”, jonka jälkeen hän tuomitsi asianomaisen ruoskittavaksi ja kuolemaan ja jätti eriävän mielipiteen yksin tekemäänsä ratkaisuun pesemällä kätensä. Kyllä ne olivatkin likaiset.

“Kognitiivinen sota” sisältää ajatuksen, että viesti välitetään ja tunne istutetaan tarkoin valikoiduille ihmisryhmille. Viestin todenperäisyydellä ei ole väliä. Pääasia on saada vastapuoli horjumaan.