Suku

Vähän samalla tavalla kuin kosteuden vaurioittaman omakotitaloon sekoittunut lakimies mietin kirjojen kohtaloa. Taloilla, lakimiehillä ja kirjoilla on sama kohtalo: tuleen ja tuhkaksi.

Pintapuolisin fysiikan tiedoin ajatus on haikea. Molekyylit ovat ikuisia, ihmiset eivät, ja heidän ajatuksensa ja tunteensa ovat vetelää velliä.

Siitä voimme keskustella erikseen, että molekyylit uskovat Jumalaan. Pitäisi ehkä sanoa atomit tai sitten kvarkit, ja samaan lauseeseen pitäisi saada mahtumaan energian ja aineen samuus. Niitä voi sanoa ikuisiksi ja muuttumattomiksi, koska miljardien vuosien mittakaavassa näin enimmäkseen on.

Mutta vaikka runoilijat yrittävät juuri sitä, ei kaikkea voi sanoa yhdessä lauseessa. Ei edes paljon voi sanoa hengittämättä välillä. Mutta minulle tulee jumalinen olo, kun ajattelen, että poistettu hampaani sisälsi paljonkin ainetta, joka oli ollut olemassa miljardi vuotta. 

Kysymykseni on, miksi ihmiset eivät lue. Yksi lähteeni on pintamedia, esimerkiksi Helsingin Sanomat, joka julkaisee vähän väliä korahtelevia kirjoituksia muun muassa taulujen, kirjojen ja konserttien puolesta.

Silti: jotain on tapahtunut. Runsaat sata vuotta vahvasti toiminut media on lakannut kiinnostamasta. Perinteisestä puhumattakaan myös musiikki ja striimattu kuva tuntuisivat menettävän koko ajan kiinnostusta eli siis yleisöä eli siis rahaa.

Haluaisin antaa mediaväelle, johon tietenkin kuuluu myös Yle, varovaisen vastausehdotuksen: pandemia ja Ukrainan sota. Vastaus tuntuu kaukaa haetulta, koska ilmiö alkoi jo ainakin 30 vuotta sitten.

Mutta ensimmäinen ja toinen maailmansota ja nyt tämä kolmas, joka on meneillään, muuttivat lähes kaikkien ihmisten elämää pysyvästi. Esimerkiksi Saksan ja Neuvostoliiton kirjallisuudesta ja kuka ties myös Yhdysvaltojen ja Englannin, katosi runous.

Romaaneissas ja novelleissa kirjoittajat käsittelevät vielä omia, sopusuhtaisia ongelmiaan, mutta lukijat käyvät vähiin. Juuri kirjallisuudessa perinteinen houkutus on ollut ryhtyä “näkijäksi”. Kirjailija löytää jotain todella tärkeää nykyhetkestä ja tulevaisuudesta.

Tein pientä listaa kaikkein kuuluisimmista - Kafka, Proust, Hemingway, Thomas Mann, Romain Rolland, Stefan Zweig ja kymmenen muuta. Lisäsin luetteloon kaikkein viisaimpia filosofeja eli sellaisia kuin Bertrand Russel, Wittgenstein, Adorno, Sartre ja kymmenen vielä.

Kaikki yhdistää täydellinen erehtyminen. Ajankuvat ja tulevaisuudenkuvat ovat vääriä. Sellaista on olla ihminen. Minua järkytti lehden valokuva mielenosoituskulkueesta Helsingissä 1982. Kolmekymmentä tuhatta ihmistä ja banderolleissa luki “USA ja Nato, rauhan perikato”. Kulkueen, jossa jotkut lukijoista olivat mukana, oli vaivihkaa rahoittanut Neuvostoliitto. Jo kymmenen vuotta aikaisemmin Vietnamin sota oli luonut erittäin voimissaan olevan valehtelemisen ja väkivallan kulttuurin.

Jos joku välittää ihmetellä, miksi juuri minä, vanhentuneen korkeakulttuurin ihailija ja tuote, kirjoitan tänään tällaista, vastaan. Tässä on ollut paljon kanssakäymistä sukulaisten eli siis jälkeläisten kanssa. Olemme vaihtaneet vihjeitä Bachin h-molli-messun taltioinneista, joista Gardinerin viimeisin (2015) todella sykkii, Suomen ruotsinkielisestä runoudesta, ja tietenkin paleogenetiikasta. Pikkutytöt pitävät toisilleen koulua ja “kirjoitukseen” osallistutaan, vaikka ei vielä osattaisi kirjoittaa Yksi oppiaine on vikisevän hamsterin esittäminen, eli siis näytelmätaide. Minä pysyttelen poissa jaloista ja raapaisen itselleni tulta Sampo-tulitikulla, joka on aito ruotsalainen valmiste.