Vähän samalla tavalla kuin kosteuden vaurioittaman omakotitaloon sekoittunut lakimies mietin kirjojen kohtaloa. Taloilla, lakimiehillä ja kirjoilla on sama kohtalo: tuleen ja tuhkaksi.
Pintapuolisin fysiikan tiedoin ajatus on haikea. Molekyylit ovat ikuisia, ihmiset eivät, ja heidän ajatuksensa ja tunteensa ovat vetelää velliä.
Siitä voimme keskustella erikseen, että molekyylit uskovat Jumalaan. Pitäisi ehkä sanoa atomit tai sitten kvarkit, ja samaan lauseeseen pitäisi saada mahtumaan energian ja aineen samuus. Niitä voi sanoa ikuisiksi ja muuttumattomiksi, koska miljardien vuosien mittakaavassa näin enimmäkseen on.
Mutta vaikka runoilijat yrittävät juuri sitä, ei kaikkea voi sanoa yhdessä lauseessa. Ei edes paljon voi sanoa hengittämättä välillä. Mutta minulle tulee jumalinen olo, kun ajattelen, että poistettu hampaani sisälsi paljonkin ainetta, joka oli ollut olemassa miljardi vuotta.
Kysymykseni on, miksi ihmiset eivät lue. Yksi lähteeni on pintamedia, esimerkiksi Helsingin Sanomat, joka julkaisee vähän väliä korahtelevia kirjoituksia muun muassa taulujen, kirjojen ja konserttien puolesta.
Silti: jotain on tapahtunut. Runsaat sata vuotta vahvasti toiminut media on lakannut kiinnostamasta. Perinteisestä puhumattakaan myös musiikki ja striimattu kuva tuntuisivat menettävän koko ajan kiinnostusta eli siis yleisöä eli siis rahaa.
Haluaisin antaa mediaväelle, johon tietenkin kuuluu myös Yle, varovaisen vastausehdotuksen: pandemia ja Ukrainan sota. Vastaus tuntuu kaukaa haetulta, koska ilmiö alkoi jo ainakin 30 vuotta sitten.
Mutta ensimmäinen ja toinen maailmansota ja nyt tämä kolmas, joka on meneillään, muuttivat lähes kaikkien ihmisten elämää pysyvästi. Esimerkiksi Saksan ja Neuvostoliiton kirjallisuudesta ja kuka ties myös Yhdysvaltojen ja Englannin, katosi runous.
Romaaneissas ja novelleissa kirjoittajat käsittelevät vielä omia, sopusuhtaisia ongelmiaan, mutta lukijat käyvät vähiin. Juuri kirjallisuudessa perinteinen houkutus on ollut ryhtyä “näkijäksi”. Kirjailija löytää jotain todella tärkeää nykyhetkestä ja tulevaisuudesta.
Tein pientä listaa kaikkein kuuluisimmista - Kafka, Proust, Hemingway, Thomas Mann, Romain Rolland, Stefan Zweig ja kymmenen muuta. Lisäsin luetteloon kaikkein viisaimpia filosofeja eli sellaisia kuin Bertrand Russel, Wittgenstein, Adorno, Sartre ja kymmenen vielä.
Kaikki yhdistää täydellinen erehtyminen. Ajankuvat ja tulevaisuudenkuvat ovat vääriä. Sellaista on olla ihminen. Minua järkytti lehden valokuva mielenosoituskulkueesta Helsingissä 1982. Kolmekymmentä tuhatta ihmistä ja banderolleissa luki “USA ja Nato, rauhan perikato”. Kulkueen, jossa jotkut lukijoista olivat mukana, oli vaivihkaa rahoittanut Neuvostoliitto. Jo kymmenen vuotta aikaisemmin Vietnamin sota oli luonut erittäin voimissaan olevan valehtelemisen ja väkivallan kulttuurin.
Jos joku välittää ihmetellä, miksi juuri minä, vanhentuneen korkeakulttuurin ihailija ja tuote, kirjoitan tänään tällaista, vastaan. Tässä on ollut paljon kanssakäymistä sukulaisten eli siis jälkeläisten kanssa. Olemme vaihtaneet vihjeitä Bachin h-molli-messun taltioinneista, joista Gardinerin viimeisin (2015) todella sykkii, Suomen ruotsinkielisestä runoudesta, ja tietenkin paleogenetiikasta. Pikkutytöt pitävät toisilleen koulua ja “kirjoitukseen” osallistutaan, vaikka ei vielä osattaisi kirjoittaa Yksi oppiaine on vikisevän hamsterin esittäminen, eli siis näytelmätaide. Minä pysyttelen poissa jaloista ja raapaisen itselleni tulta Sampo-tulitikulla, joka on aito ruotsalainen valmiste.
Tikusta asian ollen olen raapinut otsani hiessä tämän joulun aikaan myös Sampo tulitikkuja mutta kuvaa isompaa laatikkomallia. Hermot siinä on mennyt kun niitäkään ei osata tehdä enää kunnollisia. Raapepinta on niin ohut, että se hiipuu olemattomaksi jo muutaman tikun jälkeen eikä tikun palaminenkaan ole aina toivotun kaltaista.
VastaaPoistaNautin lukemisesta tänään ja katson työpöydälläni 2022 luettujen kirjojen luetteloa (98).
VastaaPoistaHuomaan Stefan Zweigin, joka on aina ollut minulle primus inter pares ja erityisesti yksi lause, jota olen viidelle perilliselleni ja heidän lapsilleen toistanut: "Alakuloisuudesta ei kasva mitään tekoa".
Vieläkään en ole ihan loppuun asti tuota lausetta oivaltanut.
Ehkäpä oivalluksen puute johtuu syistä jotka liittyvät työhöni itsemurhatutkijana 1972-2021.
Eivät olleet aivan väärässä 1982 kuvatut joulumielen osoittajat, joihin lie kuulunut näitäkin nykyisiä setämiesoletettuja. Kun ei ole enää mummoja, myydään sitten paniikissa vaikka unkarilaiset ja Turkin naapurit.
VastaaPoistaKun näin sotaisia aikoja eletään, niin mahtuisiko palstalle seuraava välipalaksi:
VastaaPoistaSuomen kansalaissodasta 1918 tulee vielä uuttakin olennaista tutkimusta. Kaarinassa asuvan ent. rikoskomisario Juha O. Luukka on julkaissut tutkimuksen "Koivisto 1917 - 1918. Viipurin ja Pietarin puristuksessa" (2022). Luukan työn mentorina on toiminut kansalaissodasta Kuusankoskella Tieto-Finlandialla palkitun teoksen kirjoittanut dosentti Seppo Aalto.
Viipurin läänissä valkoinen terrori tappoi Luukan laskelmien mukaan 1600 punavankia ja pelkästään Koivistolla mahdollisesti jopa yli 140 punaista. "Se oli täysin kohtuutonta", Luukka arvioi. Kun Mannerheim 11. toukokuuta kielsi punaisten teloitukset, "koska tietooni on tullut, että sotavankeja on ammuttu" (!), valkoisten puhdistusorganisaatio oli työnsä Koivistollakin jo pääpiirteissään tehnyt.
Olisi siis aikoinaan meilläkin riittänyt aihetta ihmisoikeusrikosten tutkijoille.
(Jätän puheenvuoron tavanomaiselle "huonon asian advokatyyrille", kuten Paasikivi toisissa yhteyksissä sanoi.)
Puolestani pidän kotimaisista kirjailijoista Jörn Donneria arvossa siksi että hän näki edeltä paljon asioita jotka osoittautuivat pian todeksi. Hänen raporttinsa 1960-luvult alkaen olivat osumia. Jörnillä oli tapana matkustaa jollekin paikkakunnalle ja vähän aikaa haistella ja katsella. Pian hän oli lukenut pikkupaikkakunnan (Pariisi, Berliini ym.) heikot signaalit ja kirjoitti niistä kattavan kuvauksen ja kytkennät todellisuuteen ja tulevaisuuteen. Kovin harva on siihen kyennyt
VastaaPoistaJörn Donnerin Berliini-raportti 1958 ilmestyi pikkuisen täydennettynä painoksena 2008. Sen luin tuoreeltaan. Alkuperäistä editiota en ole lukenut milloinkaan. Hämmästyin, miten hyvin aikaa kesti se mitä Donner kirjoitti Berliinistä, Saksasta ja maailmanpolitiikasta jo 50-luvulla.
PoistaEsko Rantanen
Juristit eivät voi muuttaa puheitaan, vaikka tietävät olevansa väärässä.
VastaaPoistaHelsingin apulaispormestarin puoliso kehottaa Suomea ottamaan Viipurin ja Petsamon takaisin. Ord och inga visor! toisin kuin 1980-luvun järkyttävät kuvat rauhanmarssijoista.
VastaaPoistaYläneellä kuuluu jo olleen kovapanosammunnat. Hei elämää! huudahti jo Tauno Suurikin (Nurmela).
Häpeäksi puolueelle ja ammattikunnille, jotka tällaisessa epätodellisessa suossa vellovat ja itseään kehuvat tykö tuovat. Maailma on ihan toisenlainen, ihan toisaalla.
VastaaPoistaIhminen on erehtyväinen, mutta mitäpä se haittaa. Kirjailijat kirjoittavat itse värittämiään ajankuvia, toiset unikuvia, muistikuvia tai keksimiään tulevaisuuskuvia. Fyysikot siitä tulevaisuudesta pystyvät jotain sanomaan, joltain kantilta, mutta sattuma tuo omiaan mukaan tähän jokapäiväiseen elämään.
VastaaPoistaKaikista uhkakuvista huolimatta tavallinen ihminen seuraa luottavaisesti pienten ihmisvesojen, yleensä jälkeläistensä kasvua ja kehittymistä. Minullekin lähetetään aina pikku videoita, joissa kaksivuotias opettelee kirjaimia tai pikkusisko antaa ensimmäisen laulunäytteensä energisesti ja rytmikkäästi hoilaamalla mukana yhteislaulussa "Kello löi jo viisi", ilman sanoja vielä. Kaikki on opeteltava kahdella jalalla kävelystä - riemastuttava ensi askel! - ensimmäiseen sanaan. Se on pitkä koulu, päättymätön.
Tuon 1982 mielenosoituksen aikaan Suomen tarävämpään älymystöön lukeutuivat Tutkijaliitto ,Kultturityöntekijöiden liitto ,Demla m.m mutta ymmärsikö kadunmies viisaammin`?
VastaaPoistaHelsingin Sanomat ei ole nykyisin sen kummempi kuin mikään muukaan media. Myöntävät itsekin sen: julkaisemme konsernin muissa julkaisuissa olleita artikkeleita (Me Naiset, Aku Ankka jne.) Menneitä aikoja ovat ne, jolloin julkaistiin asiansa osaavien toimittajien havaintoja ja näkemyksiä ympärillä olevasta maailmasta, ihmisistä ja tapahtumista. Nyt ollaan niin oman navan ympärillä - olenhan Hesarin toimittaja. Pahastutaan kaikesta.
VastaaPoistaEn muista, milloin sanomalehden juttu olisi enää saanut aamukahvin väärään kurkkuun. Eivät uskalla ärsyttää. Vahinko. Iso vahinko. Pitäisi ymmärtää, että vastakarvaan silittäminen avaa silmiä. Jeestoimittajia ei enää lisää.
Kirjallisuus ainakin Suomessa on mennyt omien traumojen märetimiseksi. Runoudesta ei nyt voi puhuakaan. Alakerrassa asuu itseään runoilijaksi tituleeraava: kaksi kirjaa julkaistu ja sisältö muodostuu typografisesti sivuille sijoitetuista irrallisista sanoista ja lauseista. Ehkäpä olen vain vanhanaikainen, mutta en tätä ymmärrä. Vielä kehutaankin.
Pentti Manninen
Minä havahduin huomaamaan asioita luettuani tänään blogikirjoituksesi.
VastaaPoistaEn ole laajalti sivistynyt. Elämä on mennyt ns. perusasioiden kanssa kamppaillessa. Enkä nyt tarkoita opiskelua, työtä tai toimeentuloa.
Runot ja muukin taide ovat kuuluneet elämääni aina jollain tavalla. Vaikka tieto niistä ei ole hallinnassa kovin hyvin. Elämä on lähes sietämätöntä ilman taidetta.
En ole yrittänyt pysyä totuuden perässä. En ole saanut siitä kiinni. Luen runoja, koska merkitys on pakko löytää. Välillä tuntuu, että juuri millekään ei voi nauraa - pitäisikö silloin itkeä.
Minä en tiedä mitään, mutta katseen pitäisi pysyä eteenpäin. Kuin lapsella.
Hilkka
Runosta kiinni ja menoksi. Elämä ja taide kulkevat käsikädessä. Pelkällä totuudella taas ei tee mitään ilman tunnetta. Välillä on hyvä olla väärässäkin. Ei pääse ihminen turhanaikaisesti ylpistymään.
PoistaMitä kummaa ne ihmiset nykyään tekevät? Eivät lue, eivät striimaa musiikkia eivätkä kuvaa, eivät kuulemma harrasta seksiäkään entiseen malliin. Outoja ovat.
VastaaPoistaMutta tuo kuva itsestäsi, Kemppinen, vanhentuneen korkeakulttuurin ihailijasta ja tuotteesta, on kaikessa tietoisessa provokaatiossaan viehättävä. Ole nyt vielä vähän aikaa liekeissä, pliis, ennen kuin muutut tuhkaksi. Jos minä olisin ollut kylässä sukulaistesi kanssa samaan aikaan, olisin luultavasti menestynyt vain vikisevän hamsterin esittämisessä. Silti en lakkaa palvomasta ihmisiä, joille taide on elinehto, asento maailmassa.
Vaan sitä en jaksa ymmärtää, mikä hinku eräillä romaanikirjailijoilla on sanoa jotakin yleispätevää ja viisasta omasta ajastaan ja tulevasta. Mitä varten ei voi tyytyä sellaiseen yksilön elämän kuvaukseen, että kävelinpä torille, ostin kaalin ja ratkoin sanaristikoita? Suuret kertomukset kuolivat jo ajat sitten, ihmiset hajosivat tahoilleen, ja kuka mitään totuutta enää jaksaa muutenkaan.
Kun minun nuorempi lapseni oli siinä iässä, että kynäote oli vielä kovin vakiintumaton, hän kirjoitti minua syvästi puhutelleen kuvitetun suurteoksen Viimeinen pihvi. Sivuja oli ehkä viisi. Saattaisi olla ajankohtainen edelleen.
Kukapa olisi profeetta omassa maassaan, saati vieraassa valtiossa? Aikanaan innoittaneet Hermann Hesse ja Aksel Sandemose ovat hiljaa hyllyssä. Niitä ei enää uskalla lukea, koska jotain voi mennä rikki. Arosusi koristaa itsensä sarvilla. Janten laki on korvautunut yltäkylläisyyden traumatisoimaan sarkasmiin. Ihminen rimpuilee kannustinloukossa, joka on mukavuusalueen ydin. Sieltä ei pääse ulos. Puhe epämukavuusalueelle siirtymisestä on uutta lasihelmipeliä, muodikasta hölötystä.
VastaaPoistaEU ja NATO, Lännen perikato. Lännellä viiraa ja se kuvittelee voivansa hallita sääntöpohjaisella maailmanjärjestyksellä koko maailmaa. Se ei pidä kiinni mistään sopimuksista ja on oikeustoimikelvoton. Nyt tämä poikkeuksellinen, muita parempi, arvoyhteisö lähti viemään demokratiaa ja läntisiä arvoja Moskovaan. Moninapaisen maailmanjärjestyksen kannattajat seuraavat silmä kovana, että kuinka vartijat laittavat tätä riehuvaa yksinapaisen kukkulan kuningasta pakkopaitaan Ukrainassa. Pintamedia kyllä näkee, että vartijat riehuvat.
VastaaPoistaMaantieteesi ei oikein näytä olevan kohdallaan. Puttoliinin porukka on matkalla länteen päin eikä tuumaakaan pyhää Venäjänmaata ole Naton saappaan alla. KGB:n vallanhalulla ei ole mitään rajaa niin kuin ei ollut esikuvallaankaan.
PoistaEnnen jokainen uusi sukupolvi löysi klassikot - kirjat, musiikin, kuvataiteen jne. - aina vuorollaan. Nyt taitaa olla tulollaan jo toinen sukupolvi, jota ei moiset vanhat pölyttyneet instituutiot pahemmin hetkauta. Mikäs se olikaan se tiktok-videon maksimipituus? Ruhtinaalliset 3 minuuttia.
VastaaPoistaSiinä ajassa ei vielä ihan hirveän syvämietteiseksi ehdi heittäytyä.
Onko se sartre muka niin hyvä. Kuulin huhua että käytännönmailmassa aiheuttaisi Pol potin luoman todellisuuden gambozassa. En ole jaksanut mein kampfiinkaan aikaani käyttää niin miksi tähän.?
VastaaPoista