Erreyspojat

Errauspoika on tiettävästi ylivuotinen hirvenvasa, kukaties myös peura tai poro, joka ei oikein osaa vielä tulla toimeen ihan itse.

Otsikko on siis sukupuolirooleja ajatellen hiukan kiperä. En ollut tullut ajatelleeksi, että eräissä yhteyksissä “poika” tarkoittaa poikasta, joka voi olla siis uros tai naaras tai jotain muuta.

Ajatus on peräisin tiedonhausta. Lakimiesliitto näyttää muuttuneen nimeltään Juristiliitoksi. Ja juuri olimme päässeet pilailemasta, ettei moni ymmärtäisi, että junan lähtö piti ennen “katsoa Turistista”. Julkaisu “Suomen kulkuneuvot” sisälsi aikataulut ja tunnettiin tuolla nimellä.

En ole syyllistynyt viime aikoina asiattomaan oleskeluun asemalla. En siis tiedä, joko ne asemahallin isot taulut on uudenaikaistettu. Muistan nimittäin, miten syvästi ihastelin isoja tauluja, joissa numeroilla varustetut peltiliuskat pyörivät vähän väliä. Varhainen kokemus digitaalisesta todellisuudesta on kirkosta. Suntio nosteli pellistä leikatut numerot taululle näyttääkseen kansalle veisattavien virsien numerot. Toimeen tarvittiin kevyt puoshaka.

Luin jouluna Henrik Meinanderin seikkaperäisen mutta hiukan hattaramaisen kirjan Kalevi Sorsasta. 

Luulen että meillä alkaa olla jo historian maistereita, jotka ihmettelevät, kuka olikaan Kalevi Sorsa. Ahti Karjalainen varmaan muistetaan, ei poliittisista ansioista, vaan juoppoudesta. Esko Aho näyttäisi käyvän taistelua historian taivaanrannan alle vaipumista vastaan, ja Paavo Lipponen on samoilla teillä. Paavo Väyrysestä tuli poliittisen pyrkimisen känsämaratoonari. Jotkut parin vuosikymmenen takaisista suomalaisista suurmiehistä ovat tyystin unohtuneet.

Itse olin kiinnostunut kirjasta, koska en ihan tiennyt, miksi Sorsasta ei tullut tasavallan presidenttiä, vaikka piti. Kirjan luettuani en tiedä sitä vieläkään. 

Demarit saivat kaksi presidenttiä ihmeellisen sähläyksen jälkeen. Ahtisaari, juuri Sorsan alkujaan ulkoministeriöön sangen heikolla koulutustaustalla tunkema demari valittiin. Ei sillä, viimeksi ohi normaalin pätevöitymistien ulkoministeriöön oli tahdottu Max Jakobson. Paasikivi oli aivan oikein pitänyt hänen kirjaansa “Diplomaattien talvisota” erinomaisena.

Muistan että valinta herätti melkein raivoa oikein ajattelevissa porvaripiireissä, ja Ahtisaaen tiedettiin munaavan maamme kansainvälisen maineen, ellei muuten, kompuroimalla humalaisena. 

Suurlähettiläiden vuotuista kokousta sanotaan tuttavallisesti käärmenäyttelyksi. Monista muisteluteoksista ilmenee, että työpaikka ei ole helppo. Tasavallan presidentin homma taitaa olla oikeasti ikävä. Kun osaisi tehdä jotain, ei saa. Kun saisi tehdä jotain, ei osaa.

Ennen virkoihin kannusti halpa viina ja mahdollisuus ostaa ihan Mercedes. Molempien viehätys on saattanut mennä. 

Halosen valintaa Meinander sanoo tapaturmaiseksi. Miten lienee ollut, mutta Tarjan nostattama innostus kyllä suli, ja siinä oli työ, että hän pääsi toiselle kaudelle. Sauli Niinistön taakse oli koottu vahvat voimat, ja äänestyksestä tuli tiukka.

Sorsa oli hihakortti. Hänestä tuli ensin puoluesihteeri yllätykseksi melkein kaikille. Hän oli taustaltaan, kuten Halonenkin, “oikea demari”.  Sorsa sai nuorena tilaisuuden viettää pari vuotta Pariisissa ja käytti ajan hyvin. Vielä vanhempana valtiomiehenä häntä ajateltiin merkittävään YK:n virkaan, johon hyvä kielitaito olisi ollut avain. Takaressuun meni, kuten pajatson pelaajat tapasivat sanoa, samoin kuin meni Max Jakobsonilta YK:n pääsihteerin tehtävä.

Sorsasta ei mitään pahaa. Poliittinen toiminta Neuvostoliiton puristuksessa ja Itä-Saksan salaisen poliisin tiedonjanossa oli oma lukunsa. 

Toin tähän maininnan Jakobsonista eräästä syystä. Yleinen käsitys suurvaltasuhteista ja Suomesta niiden pienenä pelinappulana ei ole välttämättä oikea. Jakobson piti luontevasti ja laillisesti yhteyttä USA:n päättäviin tahoihin ja tietysti CIA:hen. Kekkosella oli vuosikymmeniä käytettävissään toimivia yhteyksiä länteen- Itse en usko, että Lännen politiikka olisi voinut olla erityisen pitkäjänteistä. 

Se kysymys, jonka ympäriltä Putin aloitti Ukrainan sodan, eli valtaryhmittymien etupiirijako, oli ollut esillä jo 1943 huipputapaamisissa. Esimerkiksi Kreikka rajattiin länteen mutta Puola itään. Mikä ratkaisi Suomen aseman, se ei ole välttämättä tiedossa.