Sietämätön painavuus

 

 

Kukaan kommentoija ei ole osoittanut sormella, että ajoittain esittämäni käsitykset Ukrainasta, Putinista ja Trumpista tukeutuvat tavanomaisten medioiden lisäksi kahteen kirjoittajaan. 

 

Taustoja ja 20 – 70 viimeksi kuluneen vuoden tapahtumia tutkiessani kotijumalani on Tony Judt. Hän on kuollut, mutta ei se mitään. Niin on moni muukin. Hän on elinaikani vaikuttavimpia ja uskottavimpia kirjoittajia, oikeastaan historiantutkija, joka muutti dramaattisesti historian maisemaa.

 

Suomennettu on ”Huonosti käy maan”. Hyvin sanottu, muuten.

 

Toinen on Timothy Snyder, jonka kirjoja ei ole tiettävästi suomeksi. ”On Tyranny (2017)” on keskeinen. Ansaitun kulttimaineen sai ”The Road to Unfreedom: Russia, Europe, America(2018).” Tie vapaudettomuuteen, Venäjä, Eurooppa, Amerikka.

 

Koska hyviäkin kirjoittajia on paljon, hätkähdin Snyderiin vasta 2010. Kirja oli ”Bloodlands” ja kertoo Hitlerin ja Stalinin Euroopasta.

 

Tarinan siitä, miten merkittävästi Putin vaikutti Trumpin nousuun ja vaikuttaa edelleen USA:n politiikkaan, voi lukea ainakin kolmesta hyvästä nykyhistoriasta. Olen asiasta niin huolissani, että tarjouduin kahdelle suomalaiselle kustannusliikkeelle suomentamaan niteen tai yhteenvedon ilmaiseksi. Tarjoukseni on hylätty. Docendo ilmoitti ettei sitä kiinnosta Markku Kuisman ja minun pieni yhteinen kirja näistä asioista.

 

Asia ei tietenkään ole kiinni kahdesta vanhasta miehestä. Olettehan, lukijat, panneet merkille, miten sotilaat ja joukko eteviä ulkopolitiikan tutkijoita ovat vallanneet julkisuuden. Se on hienoa – mutta historiantutkimukselle ja kirjallisuudelle perinteisesti kuulunutta kokonaishahmoa ei tunnu sommittelevan kukaan. Kysymys on: mitä tapahtuu ja miksi.

 

Tämä kuulostaa valitukselta. Jos se on sitä, en valita omista puolestani. Valitan sitä, että Suomi on suomettuneempi kuin koskaan. Kun maailma muuttuu järkyttävällä tavalla ja hyvin luultavasti pysyvästi, suomalaiset ovat hiljaa tai toistelevat leikkeitä etenkin englanninkielisistä lähteistä.

 

Jos tästä jotenkin selvitään, annan kustantajille eli etenkin Otavalle, Teokselle, Sanomille ja Siltalalle valmiin repliikin. Kun tai jos lapset kysyvät: isä ja äiti, mitä te teitte kolmannen maailmansodan aikana, vastatkaa: emme me ehtineet julkaista tärkeitä kirjoja, koska meillä oli niin kiire Nuppulinnaan tapaamaan tätiämme. (Kenelläkään ei ole tätiä Nuppulinnassa.)

 

Kustantajien, joista jätin WSOY:n mainitsematta, haukkuminen on epäoikeudenmukaista. 

 

Itse asiassa 20 viimeksi kuluneen vuoden aikana kustantajat ovat koululaitoksen ja valtioneuvoston sekä eduskunnan tuella päästäneet suomalaistenkin lukutaidon rappeutumaan. Jos vaikkapa tuo Snyderin vapaudettomuutta koskeva kirja suomennettaisiin – ehkä se on tapahtumassakin – ja kaikille 15 vuotta täyttäneille suomalasille tungettaisiin se väkisin ja ilmaiseksi kainaloon, lukijoita kertyisi 500, parhaassa tapauksessa 1 500. Ihmiset tietävät, ettei Snyder soita kitaraa eikä aja kilpaa. Ja vaikka he keskittyisivät tekstiin, he eivät saisi selvää siitä. Lukutaidon rappio on ajattelun rappiota, ja aikuis-ADHD on niin paha pandemia, että meilläkin käytännössä kaikkia kiinnostaa enemmän naapurin kissa kuin kysymys, mitä ihmettä sana ”vapaus” mahtaa tarkoittaa.

 

Vaikka lukijani ovat poikkeuksellisen lukijoita, selitän jutun kuvan, koska sse liittyy kirjallisuuteen. ”Nuoren, riuskan urosluteen mieli paloi vapauteen…Surullinen tapaus. Sellaista on vapaus.” Tekstissä kerrotaan, että tuli käsi ja tappoi.