Sivun näyttöjä yhteensä

14. elokuuta 2022

Äänessä



 


 

Yhden lisäyksen tekisin luettuani Antti Vihisen mainion kirjan. Tämän kirjoituksen kannalta on sivuseikka, että tuo kirja on musiikkitiedettä ja kertoo kahdesta säveltäjästä, Sibeliuksesta ja Mahlerista. Se ei ole uutuus, että valtiot ja puolueet käyttävät välillä hyvin taitavasti omien päämääriensä hyväksi taidetta ja taiteilijoita. Tunnetuin esimerkki on USA:sta. Liikemiehet varastivat köyhien ja värillisten ihmisten musiikin ja loivat jättiläisbisneksen, jonka ensimmäisiä suuria nimiä oli valkoihoinen Elvis värillisten miesten kappaleilla.

 

Vaikka kyllä jo Gershwin ja Cole Porter olivat nousseet valtavaan maineeseen keinoin, joissa oli oman lahjakkuuden lisäksi jokseenkin paljon ”rytmimusiikista” omaksuttua. Ja tuo rytmimusiikki lienee alkanut etenkin etelävaltioiden värillisten käsityksenä soittokuntien ja joidenkin valkoisten viihdemusiikista.

 

Eli että amerikkalaiset eivät itse vieläkään tiedä, että Saksan sijasta musiikin suurvalta oli 1900-luvulla Yhdysvallat. Vuosisadan lopulla Englanti oli noussut melkein rinnalle.

 

Tästä olisi hyvä riidellä lukijoiden kanssa. Mielestäni myös elokuva oli amerikkalainen keksintö. Olen yksityiskohtaisesti selvillä Lumièren veljesten oivalluksista ja varhaisimmista eurooppalaisista elokuvista, mutta ilmiö ”elokuva” on mitattava tajunnansisältönä ja ajankäyttönä, ja siten ”Suuri junaryöstö” ja ”Kansakunnan synty” olivat paalupaikkoja ja Hollywoodin mykkäfarssi täyttymys. Tiedän, ettei USA ole ollut vuosikymmeniin läheskään suurin elokuvamaa. Esimerkiksi Intiassa ja Egyptissä tuotanto on suurempaa ja kulttuurinen merkitys painavampi kuin nyky-Amerikassa.

 

Mahleria siis syrjittiin Wienin juutalaisena ja Sibeliusta juhlittiin tosi pohjoisen eli puhtaan ja jalon taiteilijan perikuvana, joka oli myös arjalainen, muttei kuitenkaan kohonnut saksalaisen sinfoniamaailman pyhien joukkoon, eikä ole siellä edelleenkään.

 

Vihinen kirjoittaa etevästi ja asiantuntevasti, mutta selvitellessään kauan sitten kuiviin lypsettyä kysymystä ohjelmamusiikista ja absoluuttisesta musiikista hän sivuuttaa yhden seikan, joka olisi ollut oleellinen.

 

Matematiikka ja musiikki ovat lähellä toisiaan siksi, että ne ovat molemmat runsaasti sääntöjä ja sovittuja käytäntöjä sisältäviä alueita, jotka eivät tarkoita mitään ja joista ei näytä olevan kenellekään mitään helposti havaittavaa hyötyä. Matematiikalla en tarkoita tässä sovellettua matematiikkaa, joka on muidenkin kuin insinöörien työkalu. Niin sanottu korkeampi matematiikka puolestaan on aidosti vaikeaa.

 

Minustakaan Mahlerin viimeinen suuri teos, yhdeksännen sinfonian toinen osa, ja Sibeliuksen seitsemäs sinfonia ja ”Tapiola” eivät ”tarkoita” mitään. Sangen yleisesti ne silti sisällytetään parhaiden listoihin, joita ei pidä sivuuttaa kevyesti. Niihin ei tuputeta mitään tarinoita tai selostuksia, sankareita eikä sisältöjä. Mielihyvä jota ne tuottavat sitä vastoin on pysyvää ja syvää.

 

Kuvan Diracin yhtälö on korkeaa matematiikkaa, joka hiukan yllättäen ratkaisi yhden arvoituksista. Monet tuntevat sitä katsoessaan suurta mielihyvää ihmismielen kauneudesta. Ja on se ihme, että jollain tasolla tunne, tieto ja tahto voivat yhtyä yhtälön löytyessä.

57 kommenttia:

  1. Mielestäni ainoa elokuvamaa on Ranska, siellä tehdään edelleen elokuvia ajatteleville ihmisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just. GODard lohkaisi sellaisenkin mietelauseen, että valokuva on totta, ja elokuva on totta 20 kertaa sekunnissa. Asiasta voi olla muutakin mieltä.

      Poista
    2. Minusta italialaiset elokuvat ovat parempia. Niissä on todellista realismia ilman ranskalaisten piilevää kökköhuumoria. Toki sieltäkin löytyy sellaisia mutta Taviani-veljesten filmit ovat ykkösluokkaa ja monia muita sen lisäksi arvostan suuresti.

      Poista
    3. Ranska on imperialistinen valtio joka sortaa omia kielivähemmistöjään ja vie lapset kouluihin joissa opetus on pakkoranskaksi.

      Poista
    4. Ja yhdysvallat sitten ei?

      Poista
    5. ” Art. L. 312-11-2.-Sans préjudice de l'article L. 312-11-1, dans le cadre de conventions entre l'Etat et les régions, la collectivité de Corse, la Collectivité européenne d'Alsace ou les collectivités territoriales régies par l'article 73 de la Constitution, la langue régionale est une matière enseignée dans le cadre de l'horaire normal des écoles maternelles et élémentaires, des collèges et des lycées sur tout ou partie des territoires concernés, dans le but de proposer l'enseignement de la langue régionale à tous les élèves. »

      Poista
    6. Venäjä se vasta on huippuna imperialistisissa valtioissa. Vähemmistöt joutuvat kaikin tavoin koville. Nytkin heitä viskotaan Ukrainan sotaan etulinjaan kuolemaan. Suhteellisesti paljon vähemmän on sotilaita otettu Moskovan ja Pietarin alueilta. Suurin osa on peräisin kaukaisilta perukoilta joissa köyhät vähemmistökansat kituuttavat.

      Poista
    7. Muu opetus on ranskaksi. Viranomaisten kanssa on asioitava ranskaksi.

      Poista
    8. Ihme Ranska vihaa havaittavissa.

      Poista
    9. Venäjä on imperialistinen valtio joka sortaa omia kielivähemmistöjään ja vie lapset kouluihin joissa opetus on pakkovenäjäksi.

      Poista
    10. Ei minulla muuten mitään Ranskaa ja ranskankieltä vastaan ole. Kaikki "kansallisvaltiot" vain sattuvat olemaan melko keinotekoisia konstruktioita joissa jokin niskan päälle päätynyt ryhmittymä on ryhtynyt pakkoyhdenmukaistamaan muita. Suomikin on aika lailla ylhäältäpäin pastöroitu ja homogenisoitu.

      Poista
    11. Miksi sitten nostat nimenomaan Ranskan tikunnokkaan?

      Poista
    12. Stalinin kaukaaviisas periaate olikin, että rajoilla asuvat kieli- ja kansalliset vähemmistöt pakkosiirrettiin muualle tai/ja ammuttiin kansanvihollisina. Sehän oli ainoa syy sillekin, että suomalaisia teloitettiin siellä ennen hyökkäystä 25 000.

      Siitä on oltu meillä aika hissuksiin, verrattuna vaikkapa niihin kahdeksaan, jotka vähän myöhemmin laivattiin Suomen kautta muualle saksalaisten hallitsemaan Eurooppaan.

      Vieraat ensin, omasta väestä ei ole väliä.

      Poista
    13. Eipä niistä kyllä erityisen hissukseen ole oltu. Mutta olennsinen ero on siinä, että ne kahdeksan luovutettiin täällä, kun taas Stalinin terroriin Suomella ei ollut osaa eikä arpaa eikä pienintäkään vaikutusmahdollisuutta.

      Poista
    14. Vieraat ensin näissäkin asioissa.

      Poista
    15. Ketkä vieraat ennen keitä?

      Poista
  2. Nykyään myös natseilla ja muilla persuilla on oma versionsa värillisten musiikista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskakaista huumoria on montaa sorttia mutta jos se jää kieli/kulttuurimuurin taakse niin....

      Poista
    2. Onko natseja vielä muuallakin kuin Ukrainassa?

      Poista
    3. Suomessa nyt ainakin ja jopa sitä alkuperäistä kantaa eikä pelkkiä uus sellaisia.

      Poista
    4. "Onko natseja vielä muuallakin kuin Ukrainassa? "

      No, ainakin Kirsi Pihan ikkunan alla niitä marssii kaiken aikaa. Ja Turussakin niitä on kuulemma vallan vilisemällä.

      Eipä tässä siis auta muu kuin kutsua Putinin porukat denatsifioimaan myös Suomi, kunhan muilta kiireiltään ehtivät.

      Uskon kyllä, että tulevat aivan mielellään, kun vanhat ystävät kauniisti pyytävät.

      Asiahan on yhteinen, niinkuin se oli neuvostoaikaankin.

      Poista
    5. Yksi näemmä ilmoittautui ihan vapaaehtoisesti paikalle.

      Poista
  3. Ymmärtääkseni elokuva suurteollisuutena syntyi USA:ssa maailmansodan seurauksena. Nitraattifilmi on myös hyvää räjähdysainetta, kuten suurennuslasia keväällä käyttäneet tietävät (ei toimi "safety filmiin"). Ammusten valmistus johti itärannikolla nitraattipulaan, ja kun samaan aikaan esittäjäkunta yhdistyi tuottajia vastaan, muuttivat tuottajat länsirannikolle josta löytyivät kilpailemattomat markkinat sekä lähes jokaiselle päivälle lisävaloa tarvitsemattomat olosuhteet. Ja koko lailla paljon yksittäisiä elokuvateattereita, joille myydä Sennettiä ja Fatty Arbucklea.

    Lisäämme: mikä on elokuvatähti? Se on sellainen tyttö, jolla oli mahdollisuus vaatia lähikuviin (sitten kun ne oli keksitty) softari, joka pehmensi detaljit joita ei voinut meikata pois, ja verkkosuodin tai rasvalinssi, joka muodosti huippuvalokohtiin kuten silmänvalkuaisiin monisakaraisen, säädeltävän kokoisen tähtikuvion. Toisen luokan esiintyjät eivät tuota käsittelyä saaneet, sillä se otti hieman aikaa. Myöhemmin tämä merkitys unohtui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun ymmärtääkseni pääsyy siirtyä Fort Leestä Hollywoodin oli villimmän länsirannikon heikompi patenttisuoja. Piti päästä etäämmäksi Edisonista. Parempi valo oli hyvä bonus.

      Elokuvan varhaishistoriassa on muuten ollut huomattavan paljon mahdollisuuksia viime aikojen myytinmurtajille. Kirjoissa moni asia on usein edelleen selvästi väärin ja elokuvakerhosukupolven nuoruudessaan saama kuva on ollut vääristynyt. Esimerkiksi naisten suuri vaikutus on tahallaan unohdettu ja Griffithin merkistystä liioiteltu. Nykyään taas tuntuu olevan muotia vähätellä Griffithiä liikaakin hänen typeryytensä vuoksi. Pidän Kansakunnan syntyä edelleen tärkeänä virstanpylväänä, sen ilmeisistä ongelmista huolimatta.

      (Elokuvataidetta voisi taas pitää myös ruotsinsuomalaisena keksintönä. Laulu tulipunaisesta kukasta on mielestäni koko 1910-luvun helmi.)

      Poista
    2. Vielä: Suosittelen muuten katsomaan Youtubesta Kevin Brownlow'n, David Gillin ja Carl Davisin 40 vuotta sitten koostaman dokumenttisarjan nimeltä Hollywood. Se kertoo Hollywoodin tarinan synnystä äänen tuloon saakka. Ikänsä vuoksi sekin toistaa osin myyttejä, mutta se oli myös viimeinen tilaisuus antaa estradi Hollywoodin pioneereille. Heidän puheitaan ei silti kannata uskoa kritiikittä, ainakaan Lillian Gishiä.

      Poista
    3. Vielä kun päästäisiin turhasta Hollywoodin palvonnasta.

      Poista
    4. Bollywoodin tuotanto on ollut kautta vuosikymmenien paljon suurempaa kuin Hollywoodin. Tasosta voi olla kahta mieltä mutta ainakin katsojat ovat tykänneet.

      Poista
    5. Eurooppa tuppaa unohtumaan suomalaisilta tätä nykyä kokonaan.

      Poista
    6. Juu, Eurooppa unohtuu, kun luullaan englannin kielen pätevän kaikkialla...

      Poista
    7. Euroopassa on paljon enemmän englantia kuin ranskaa taitavia. Ja jos ihminen osaa vain retoromaania ei siinä ranska paljon auta. Totta kai on hauskaa ja hyödyllistä osata useita kieliä.

      Poista
  4. Iranissa ei kai ole suurta elokuvatuotantoa mutta kuitenkin muutamia merkittäviä elokuvaohjaajia, jotka joutuvat työskentelemään vaikeissa oloissa kovan sensuurin alaisina, ja moni on joutunut vankilaankin. Asghar Farhadin filmejä on palkittu Euroopan elokuvajuhlilla ja on hän saanut pari Oskariakin. Hän kuvaa nyky-Irania, sen luokkayhteiskuntaa ja ihmisten sosiaalisia suhteita, hyvin peitellysti uskontoakin kritisoiden. "Nader ja Simin" ja "Salesman" ovat jääneet mieleen. Jos TV-ohjelmistossa näen nimen Farhadi, niin varmasti katson.

    Aluksi Suomessa puhuttiin "elävistä kuvista" ruotsin "levande bilder" -käännöksenä, ja siitä on jäänyt puhekieleen "leffa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Aluksi Suomessa puhuttiin "elävistä kuvista" ruotsin "levande bilder" -käännöksenä, ja siitä on jäänyt puhekieleen "leffa"."

      Anteeksi että amatööritasolta puutun ilmeisesti ruotsin kielen ammattilaisen tekstiin. Mutta eikö kuitenkin 1900-luvun alun ruotsinkielinen kirjoitusasu ollut "lefvande bilder". ("Piffaa friidu leffaan, niin friidu järkkää sulle [...]", riimittelivät kielevät sakilaiset "Pitkänsillan pohjoispuolella".)

      Tuo ruotsin kielen vanha ortografia tuntuu ääntämisen horjuvuutena yh- vieläkin esimerkiksi joillakin Ylen uutistoimittajilla. Pahin risuaita tuntuu olevan sukunimi Schjerfbeck. Tuon f-konsonanttia ei kaiketi pitäisi ääntää [šärvbek] kuten ei tietenkään esim. Lagerlöf-nimessäkään. Monet sen "ähvän" kuitenkin puheessaan sinne väliin työntävät. Onkohan kyse siis tietämättömyydestä, vai voiko asiaan vaikuttaa suvun oma, perinteinen ääntämiskäytäntö? (Esimerkiksi Rytihän ei "suvainnut" nimensä taivutuksessa astevaihtelua.)

      Poista
    2. Hyvä kun korjasit, mistäs se äffä muuten leffaan olisi tullut. Nimissä fv- kirjoitusasu on säilynyt vaikkei äännykään: Hufvudstadsbladet. Minunkin sukunimessäni se f esiintyy, ja pitää aina sanoa, äffällä, ei veellä.

      Toimittajien pienet ääntämisvirheet harmittavat, esimerkiksi saksan fau-äännettä ei noteerata, kun ei ole luettu koulussa saksaa. Se tuntuu oudolta. Lastenlapsille olen sanonut, että edes sen verran pitää saksaa opetella, että osaa ääntää suurin piirtein oikein. München voi olla vaikea urheilutoimittajille ja ch ääntyy h:na.

      Poista
    3. Eipähän tuollaisia yksittäisen henkilön kielenvastaisia toiveita tarvitse noudattaa. Eikä niitä toiveita tavallisen ihmisen kohdalla kukaan ulkopuolinen voi tietääkään.
      Ei noudattanut Paasikivikään, joka päiväkirjoissaan johdonmukaisesti taivuttaa "Rydin". Syy on tietysti se, että ryti-sanalla on yleiskielinen merkitys, kaisla tai ruoko, jolloin erisnimikin taipuu samalla tavoin.

      Poista
    4. München on mahdoton sana useimmille ruotsinkielisille. Siinä keskellä kun tosiaan ei ole keskellä minkäänlaista ässää tai muuta suhuäännettä, vaan h, pikkuisen j:n sekainen, jos ihan tarkkoja ollaan. Ilmeisesti tämä on vaikeaa ruotsinkielisille, vaikka saksa ja ruotsi sukua ovatkin. Ruotsinkielisiltä väärä esikuva on sitten tarttunut moniin suomenkielisiinkin mediahenkilöihin, kun mynsseniä kuulee telkasta ja radiosta jatkuvasti.

      Poista
    5. Pakkoenglanti on antanu suomeen myös sanan biisi, joka on epäkieltä eikä tarkoita oikeastaan mitään. Piece of music ollee alkuperä, mutta oikeasti suomessa pitäisi sanoa piisi.

      Poista
    6. Biisi ei ole suomea vaan slangia. Piisi taas liittyy muuraustaiteeseen ja tulee pakkoruotsista tai pakkokantagermaanista.

      Poista
    7. Kovalla peellä muusikosta tulee muurari.

      Poista
    8. Piisi on lämmitysväline.

      Poista
    9. Rytin vai Rydin, Tannerin vai Tantereen, Kiven vai Kivin... mukavahan näitä on pohtia. Muistelen kuulleeni sellaisen säännön, että nimen kantaja päättäköön taivutuksesta.

      Suomalaisissa nimissä on kuitenkin havaittavissa jonkinlainen johdonmukaisuus, mutta virolaiset nimet ovat vapaata riistaa. Muistelen nähneeni jopa Ilvesin.

      Eli ikään kuin ei nähtäisi nimen merkitystä sanana, joka virossa on melkein aina tasan sama kuin suomessakin.

      Poista
    10. "Muistelen kuulleeni sellaisen säännön, että nimen kantaja päättäköön taivutuksesta." Voihan sitä olla kuulevinaan kaikenlaista, mutta sellaista sääntöä nyt vaan ei ole. Käytännössä se olisikin aivan mahdoton noudattaa. Kotuksen oikeaa sääntöä joku tuolla edellä on kuvannutkin

      Poista
    11. Täällä taas oman elämänsä asiantuntiat neuvvovat toisia. Biisi on slangia, joka taas on suomen kielen sosiolektiä. Piisi on lainasana ruotsin kielen spis-sanasta. Silti se ei muuta asiaa, että biisi on sanan piece äpärä. Samalla tavalla kuin bisse on sanan pils. Tahi Nisse nimestä Nils.

      Poista
    12. Miten niin München on mahdoton sana useimmille ruotsinkielisille? Eilenkin Mynhenissä juostiin, kertoi urheilutoimittaja suomeksi, ja samapa tuo, mutta jos tarkkoja ollaan, niin se ch ääntyy saksassa "soinnittomana palataalisena frikatiivina" etuvokaalin edellä, t.s. asennossa, jossa kielen keskiosa työnnetään kitalakea vasten ja ilmavirta pakotetaan kovaa sen raon läpi niin, että kuuluu hankausääni, samassa asennosa kuin j mutta energisemmin! Vähän niin kuin kissa sähähtäisi, ei siis mikään veltto h.
      Sitä kutsutaan ich-ääneksi ja takavokaalin (a, o, u) jäljessä ach-ääneksi, ja siinä rako tulee kielen takaosaan. Suomen lahti-sanan h lähenee jälkimmäistä.

      Kirjailija Monika Fagerholm harmittelee päivän lehdessä, että riikinruotsalaiset näyttelijät lukevat suomalaiset nimet väärin äänikirjoissa, ei siis vain suomalaisia vaan myös suomenruotsalaisia nimiä, ja kuulostaa pahalta, kun esimerkiksi Borgå äännetään Borjå (siis kahtena sanana, samaan tapaan kuin Borgbacken)) tai kun Träskändasta tulee jokin Träschända ja Esbosta Eesboo. Ruotsissa muuten ääntävät Kiinansa sellaisella ich-äänteellä, siellä on sellainen käytäntö.
      Kukaan ei halua ainakaan omaa nimeään vääristeltävän.

      Poista
    13. Kieliasioissa vapaus on hyväksi. Pakot ja säännöt ovat vankeja varten.

      Poista
    14. Poikkeuksena tietysti englannin kieli.

      Poista
    15. Tänäänkin aamulla aamutv:n suomenkielinen juontaja puhui koko ajan Mynssenistä.

      Poista
    16. Pitkän saksan lukeneena minun piti oikein itsekseni kokeilla, miten lausun Münchenin - ja totesin Eija G:n selityksen erinomaiseksi. Saksaa luetaan niin vähän nykyään, että nimien lausumisessakin puskee läpi englanti. Muistan miten minua korpesi, kun eräässä työasiassa MAN-kuorma-auton nimi väännettiin koko ajan ""mäniksi". Pitivät varmaan minua junttina, kun minulle se oli koko ajan "man".

      Tuo ruotsalaisten kompurointi jopa suomenruotsalaisissa nimissä oli minulle yllätys! En ole sitä huomannut, vaikka tapaan säännöllisesti riikinruotsalaisia. Ehkä se on sukupolvikysymys?

      PS. Kiitos Eija G mielenkiintoisesta kielitieteellisestä pienoisesseestä, tällaisia on kiva lukea.

      Poista
    17. Kiva, että tykkäsit, Anonyymi, tällaisesta jo kauan eläkkeellä olleesta opettajasta on aina hauska, jos pääsee opettamaan jotain vähäistä osaamaansa. Kerran eräs oppilas oli tunnin jälkeen tullut sanomaan historian opettajalleen, varovasti, että se säveltäjän nimi (Bach) äännetään kyllä bak. No kysypäs saksan opettajaltasi, mitä hän sanoo, oli vastaus, yhtä varovasti, ettei toinen loukkautuisi.

      Suomen ääntäminen on vaikuttanut suomenruotsiin niin, että monet sanat äännetään tavallaan väärin, vastoin kielen perussääntöjä, mutta se on käytäntö Suomessa. Georg esimerkiksi sanotaan täällä jorj, Ruotsissa jee-orgj. Esbossa on täällä lyhyet vokaalit, kun molemmat pitäisi lausua pitkinä ees-boo, sillä vokaali ääntyy pitkänä, jos tavu päättyy lyhyeen konsonanttiin, siis yhteen kuten esim. hav, mutta lyhyt a: till havs, jolloin myös v ääntyy f:nä, kun sen perässä tulee soinniton s. Riikinruotsalainen näyttelijä siis luki tavallaan oikein ainakin Esbon kohdalla.

      Poista
    18. Suomenruotsin murteet ovat oma selkeä ryhmänsä, joten kaikki ei ole suomenkielen vaikutusta.

      Poista
    19. Ymmärrän hyvin niitä riikinruotsalaisia, jotka ääntävät Borgån itselleen luontaisella tavalla. Kyllä meillekin tuottaa vaikeuksia ääntää vaikkapa Kristianstad heikäläisittäin. Sehän (meidän tavallisilla kirjainmerkeillämme likimain ilmaistuna) on 'krihansta', paino keskimmäisellä tavulla.

      Poista
    20. Kri´schan-sta. Miksiköhän niin, kun Kristian äännetään kuitenkin kolmena tavuna? Joku on selittänyt sen niin, että nopeasti puhuttaessa sanotaan kristjan jolloin tj ääntyisi tje-äänteenä kuten tjärn, mutta kun edessä on vielä s, niin tulee yhdistelmä stj jolloin se äännetään kuten stjärna, sje-äänteellä. Suhuäänne taas on riikinruotsissa paljon paksumpi kuin suomenruotsissa, jolloin se kuulostaa melkein paksulta h:lta, joka saadaan, kun huulet pyöreinä puhalletaan kurkusta lämmintä ilmaa kylmille käsille! Noin kotitekoisella ohjeella.

      Poista
  5. Minulle ovat jääneet tyystin vieraiksi "reseptioestetiikan" teoriat puhumattakaan jonkun Husserlin fenomenologiasta, johon niiden sanotaan pohjautuvan. Opetushallituksen edesmennyt pääjohtaja, kiivas bibliofiili Jukka Sarjala niistä kerran lyhyesti ja "kansantajuisesti" kirjoitti. Ymmärsin, että jokainen luo lukemaansa kirjaan, kuulemaansa sävelteokseen ym. oman sisältönsä, eikä siihen pitäisi olla sanomista. Niinpä esimerkiksi Sibeliuksen Tapiolan kuullessani mieleeni nousee "hahmodominanttina" kuvia pohjoisesta alkumetsästä (mutta ei sentään "pohjoisesta ajatuksesta"!).

    Myönnetään: musiikkia en "ymmärrä" - rakenteita ja sen semmoisia. Sen sijaan äskeisvuosiin asti seurasin katsomossa kovin mielelläni suuren orkesterin työskentelyä, sitä miten häkellyttävän taidokkaasti partituurin stemmat maestron viittauksesta ja soittajien käsissä kutoutuivat sävelteokseksi. Kausikorttikin ehti olla yli pari vuosikymmentä.

    Nyttemmin pitää tyytyä muihin huveihin, kun korvani erottelukyky ei pysty cd-levyistä (uudempaa "formaattia" en edes harkitse) tai radiokonserteistakaan saamaan irti samanlaista mielihyvää kuin elävässä esitystilanteessa.

    Eilen iltasella siis selasin kirjaa, kuvateosta Dürerin grafiikasta. Erään sinänsä tutun teoksen äärellä mieli assosioi vastikään nähtyihin tv:n uutiskuviin Loirejoesta leveä uoma lähes vedettömänä, pohjan suuret kivet paljaina, olkoonkin että tuo Ranskan mahtavin virta kesäisin tiedetään yleensäkin olevan vähävetinen. Eikä kyse ole vain siitä, että ilmasto tuntuu "menneen sijoiltaan", kuten Suomessa 1860-luvun kovina aikoina kuuluu sanotun. Paljon muutakin, ehkä yksittäisinä äkillisinä tapahtumina vielä oudompaa on viime vuosiin mahtunut. Ikään kuin kaukaa kuuluisi neljän ratsukon kavioiden kumu. (Naurettavaako? Voi olla, mutta pitää ottaa kuvaannollisesti, "ikään kuin". Jos joku julkisuuden henkilö, sanotaan vaikka kansanedustaja, tuollaista menisi profeteeraamaan niin että jollekulle tulisi paha mieli tällaisina konsumerismin ja yleisen hedonismin huippuhetkinä, niin ehkä pianaikaa saisi haasteen leivättömän pöydän ääreen.)

    En siis mystifioi. Ihmettelen vain. Selittäkööt viisaammat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaukaa kuuluu neljän ratsukon kavioiden kumu... meni ihan kylmät väreet, kun on niin osuva nykyajan kuvaus. Mitä muuten kirjoitukseen tulee, niin jostakin syystä tykkään lukea näitä filosofofeerauksia, vaikken aina ihan kärryillä olekaan. Ikään kuin vanha kaveri juttelisi kapakan pöydän ääressä.

      Poista
  6. "Se on ihan hyvää musiikkia", sanoi Sibelius jazzista.
    "Mielenkiintoisia sanoituksia", sanoi rapista innostunut Vexi Salmi.

    VastaaPoista
  7. Elokuvien katselulla voi toki olla masennusta lievittävä vaikutus, ja se on myös terveellisempää kuin käyttää masennuslääkkeitä, joiden tehokkuuden syy on itse asiassa täysi mysteeri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava ja laadukas musiikki tekee samaa. Musiikin vaikutuksia on myös tutkittu ja se vaikuttaa ihmisen aivoihin ja psyykeen syvemmin kuin juuri mikään, se läpivalaisee aivot kertakaikkiaan ja ravistaa kaikkia osia miellyttävällä tavalla.

      Poista