Sivun näyttöjä yhteensä

20. tammikuuta 2022

Palleroinen


 

Eilisen kirjoitukseni kuva ei ollut optinen harha, vaan löytämäni epätoivoinen yritys kuvata neutronitähteä ja välillisesti painovoimalinssiä. Ylimääräistä on ”halo” eli heijastuma pallon ympärillä. Neutronitähti on muutenkin erikoinen otus eikä sovi sohvapöydälle. Lusikallinen tuota tähtää painaa miljardeja tonneja.

 

Ei kai pitäisi peukaloida fysiikkaa, kun ei siitä mitään ymmärrä. Toisaalta – miten saisin selvän siitä, mitä tiedän, ellen kirjoittaisi siitä. Mielipiteitäni voisi selvittää mielisairaalassani mielentilantutkimuksella.

 

Suhtautuminen tähän blogiin vaihtelee kovin, siis oma suhtautumiseni. Nyt on meneillään kaikkien kirjoitusten ja kommenttien siirtäminen ulkoiselle kovalevylle. Tulos menee Kansalliskirjastoon Kemppisen kokoelmaan. Kun nyt myös luen näitä osittain unohtuneita tekstejä, hätkähtelen taidetta koskevin osuvuudesta ja poliittis-taloudellisten osumattomuudesta. Jo vuosi siten kirjoitettu tuntuu aivan harhaiselta.

 

Jos mieleenne tulee hokema tulevaisuuden ennustamisesta, vastaan että menneisyyden ennustaminen se vasta vaikeaa onkin. Onko esimerkiksi Putin samanlainen kusipää kuin oli Hitler tai Japanin sodanjohto 1044-1945 – ”menköön omat ja varastetut”. Biden ei ole. Hyvin fiksu henkilö, siis erilainen kuin hän, sekaantuisi menneisyyden syihin ja seurauksiin. Esimerkiksi Mao, Hitler ja Stalin eivät olleet toisen maailmansodan shyitä eli sytyttäjiä, vaan seurauksia. Olen tässä samaa mieltä kuin Richard Overy, ”Blood and Ruins. The Great Imperial War 1931-1945”.

 

Palautin tämän takia mieleeni Castellsin ja Himasen teesit ”informaatioyhteiskunnasta”. Olen maininnut useita kertoja, miten kiinnostava tuo kysymys on. Eli: miten selittää, että Kalifornian yliopistomaailma (Berkeley, USC), Kalifornian rahamaailma (Piilaakso) ja koko Eurooppa katsoivat saavuttaneensa suuren onnensa näiden kahden, mieskohtaisesti hyvin tuntemani herran ansiosta.

 

Tällä hetkellä monikaan ei viitsi ja moni ei kehtaa kertoa tunteneensa heidät. Etenkään ei Jyrki Katainen.

 

Siksipä väitän, että myös merkittävää parannusta sisältänyt viidennesvuosisata 2002 – 2022 oli olennaisesti myös tämän informaatiosekoilun ansiota. ”Sekoilu” on loukkaava sana ja tarkoittaa tässä, että sekä lähtökohdiksi valitut faktat että niistä tehdyt johtopäätökset osoittautuivat nopeasti virheellisiksi ja upposivat unohduksen suohon.

 

Tulee mieleen vertauskohtana ranskalainen poststrukturalistinen marxilaisuus (Althusser) tai yhteiskuntatieteen kyberneettinen metodologia tai Pekka Kuusen viimeinen suureteos, joiden kunkin vihjailtiin avaavan olemassaolon arvoitukset. 

 

Kuusen suurteos sai myyntiä ja unohdettiin. Hänen selityksensä oli merkillinen, evoluution ohjaaminen. Puhe oli kulttuurievoluutiosta, muta jos tuollaista sanaa käyttää, ”ohjailu” ei liene käsitteellisesti mahdollista. Myös biologiassa turvaudutaan ”kelpoisuuteen”, esimerkiksi ”lisääntymiskelpoisuus”. Vastakohta on jalostus, kuten rodunjalostus eli siis tietoinen ohjailu.

 

Niin. Tänään uutisissa puhutaan ensi kertaa 20 vuoteen ydinaseiden käyttämisen vaarasta ja ”suursodasta”. Viimeksi mainittu tarkoittaa maailmansotaa ja äkillistä ratkaisua pandemialle ja muille huolille.

25 kommenttia:

  1. Jäi Kuusen kirja kesken v. 1982. Löytynee vaatehuoneen hyllystä. Pitääpä vilkaista.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. mitä jos kirjoittaisit tiivistetymmin ja vaikka vastaisit joskus tai ehkä sinä olet se isä itsevaltias

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kemppisen blogi on täydellinen tällaisenaan. Some on täynnä kaipaamiasi blogeja. Sitä paitsi Kemppinen vastaa joskus.

      Poista
    2. Voipi olla että jos vielä tuosta tiivistyypi niin muuttuu matemaattisiksi kaavoiksi joihin joutuu itse laskemaan tuloksen, lisäksi arvelen että blogisti kaavailisi niin ettei juuri kahta samaa tulosta tulisi.

      Poista
  4. Olenkohan ainoa täällä, joka on lukenut kannesta kanteen Himasen kohutun raportin, juuri sen josta Kataisen akan poika pani meidät maksamaan 700 000 euroa?

    Ei se huono ole, ainoastaan naurettavan lapsellista konsulttikieltä. Mutta hinnaksi olisi riittänyt 5000 euroa, ja siinäkin on jo tutun miehen lisää.

    PS. Neutronitähden outous ei ole sen materiassa, sillä vaikka se siis painaakin tajuttomasti, niin tavallista materiaa se on. Outous piilee painovoimassa: miksi massa saa aika-avaruuden kaareutumaan – ja mitä se sitten taas on? Miten "tyhjyys" kaareutuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi tyhjä pankkitili tuntuu?

      Poista
    2. En tiedä. Ei ole kokemusta.

      Poista
    3. Niin, olet kokenut ay- liikkeen mies.

      Poista
  5. Gravitaatiolinssi pystyy heijastamaan valoa vaikka kulman takaa ja se myös pystyy aika tavalla sekoittamaan avaruustutkimuksen optisia havaintoja, etenkin kaukaisten kohteiden osalta. Vaarana on virhetulkinta havainnosta jonka linssi on vääristänyt pahasti. Musta aukko on myös voimakas avaruuden kaareuttaja paikallisesti muodostaen linssin. Moninaisia optisia ilmiöitä voi tapahtua näissä linsseissä tuottaen pitkän matkan päähän hyvin erikoisia ja vaikeatulkintaisia kuvia linssin takana olevasta universumista.

    Metamateriaaleilla on tästä vielä huimempi kyky muuttaa kappale näkymättömäksi. Kappale voidaan ympäröidä aineella jonka taitekerroin on negatiivinen. Silloin kohti tuleva valo ei osu siihen vaan kaartaa pitkin ainetta sen ohi vaikka ympäröivä aine olisi melko ohut. Tämä on teoriassa ennustettu jo 1960-luvulla mutta vasta viimeisen 20 vuoden aikana on päästy eteenpäin kokeellisessa verifioinnissa.

    Ensin saatiin tämä aikaan pitkillä aalloilla eli mikroaaltoalueilla ja nyttemmin jo näkyvän valon kapeilla kaistoilla. Ei kestäne kovin kauaa kun laajakaistainen aine on esitelty. Negatiivinen taitekerroin voidaan saavuttaa erilaisilla teknisillä järjestelyillä. Esimerkiksi mikroaalloilla se tehdään antennimatriiseilla koostuen hyvin pienistä elementeistä. Optisissa metamateriaaleissa muodostetaan aineeseen uusi jaksollinen rakenne rakennesoluilla. Ne ottavat säteilyn vuorovaikutuksessa atomien roolin. Metamateriaaleja voidaan konstruoida muillekin aaltoliikkeille ääniaalloista kvanttitasolle. Tällä hetkellä tutkimus etenee vauhdikkaasti ja laajenee uusille alueille. Lähivuosina tulemme näkemään hämmästyttäviä sovelluksia. Nimenomaan sotilastekniikka on tästä alasta jostain syystä erityisen kiinnostunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenkä nyt niin tulemme näkemään, tuota, eikö ne siis tee näkymättömäksi?

      Sotilas saisi olla olematon, kokonaan.

      Poista
  6. Sisäoppilaitokset ovat sivistyksen ainoa pelastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleisesti ottaen Brittein saarilla sisäoppilaitokset olivat ratkaisu, jolla saatiin koulutettua imperiumille sopivan luonnehäiriöisiä virkamiehiä ja upseereja.

      Meillä Suomessa ainoa yleissivistävä sisäoppilaitos taitaa olla Päivölä, jossa on matematiikan opetukseen erikoistunut linja. Lukiolaisena tuli siellä käytyä olympiavalmennuksessa. Hieno paikka se on, ja opiskelijoilla aivan omanlaisensa, hyvin toimivaa armeijaosastoa muistuttava yhteishenki. Silti se ei ole muodostunut sillä tavoin yhteiskuntaa leimaavaksi, kuten koulun luojilla oli tarkoitus. Ajatuksenahan oli luoda venäläisiä urheiluoppilaitoksia muistuttava matematiikkakoulu, jonne kerättäisiin koko maasta lupaavimmat nuoret muuttumaan matemaatikoiksi.

      Päivölässä olevat opiskelijat eivät ole niin ylivoimaisen lahjakkaita, että he ilmeisistä taipumuksistaan huolimatta kykenisivät hallitsemaan mitään tiettyä tekniikanalaa omana sisäpiirinään. "Päivölän mafiasta" ei siis ole muodostunut edes sellaista uraa edistävää sosiaalista tekijää kuin vaikka Cantores Minores -taustasta on tullut.

      Poista
    2. Niinisalon internaatilla taisi olla jonkinlainen "mafiavaikutus" aikanaan.

      Poista
    3. Aaro Hongan kirjassa Iloinen internaatti on sisäoppilaitos, johon on valittu alojensa valioita. Ajattelin nuorena, ettei meillä Suomessa tällaisia ole ja vähän vanhempana, että olisiko esikuvana Hessen Demian?

      Mutta voisiko koulun esikuvana olla Päivölä?

      Poista
  7. Tuomiopäivän kelloa rukkasivat. Viheliäinen vekotin. Ällistyttävää että 1991 näytti 17 minuuttia vaille tuomion hetkeä, muistan tunteen. Ei se silloin ollut uutisten uutinen mutta outona hahmona tulin panneeksi merkille. Viheliäinen vekotin. Näkisin mieluusti että se korjattaisiin, eihän tuollainen ole mikään järkevä kello, se on kellon irvikuva, vähän kuten on suurvaltapolitiikka järkevän politiikan irvikuva.

    VastaaPoista
  8. "Myös biologiassa turvaudutaan 'kelpoisuuteen', esimerkiksi 'lisääntymiskelpoisuus'. Vastakohta on jalostus, kuten rodunjalostus eli siis tietoinen ohjailu."

    - Nyt jäi kyllä hämärän peittoon, mitä arvoisa blogisti mahtoi ylläolevalla lausumallaan tarkoittaa?!

    2020-luvun ihmiselle - etenkään, jos hän ei ole ns. boomeri - termi "fitness" tuo arvatenkin mieleen tositeeveessä ja erilaisilla some-alustoilla mellastavat äärimmilleen treenatut ja yleensä lisäksi kirurgisesti parannellut, tavallisesti naispuoliset julkisuuden henkilöt. Jotkut saattavat pitää "fitnessiä" ihan oikeana urheilunakin.

    Ekologiaa harrastaneet taas tietävät, että "fitness", suomeksi siis "kelpoisuus", on evoluutioteorian keskeisimpiä käsitteitä. Jos halutaan, se voidaan toki nähdä spencerimäisittäin pelkästään yksilöiden ominaisuutena, mutta koska periaatteessa kyse on aina populaatiotason geenipoolista: populaatioiden kyvystä sopeutua ympäristöönsä parhaalla mahdollisella tavalla, säilyä hengissä ja tuottaa jälkeläisiä.

    Koska elämän ainoa tarkoitus on jatkaa elämää, biologinen käsite "kelpoisuus" merkitsee jo itsessään kykyä lisääntyä; mitään erityistä "lisääntymiskelpoisuutta" ei tarvita. - Siinä mielessä ihmisen harjoittama lajien/populaatioiden peukalointi, so. jalostus, voi tosiaan olla luonnonvalinnan vastakohta, että aika monet ihmisen mielestä mainiot tulokset ovat lisääntymisbiologialtaan ongelmallisia tai fysiologisesti suorastaan epämuodostuneita. Kukapa ei olisi kuullut koiraroduista, joiden suuripäiset ja -silmäiset pennut syntyvät vain keisarinleikkauksella tai lypsylehmistä, joiden utareet ovat vaarassa revetä ilman niitä kannattelevia liivejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inha nyanssi mutta kauneusvirheeksi kenkku, liivit lypsykantturoilla estävät vetimen päälle astumisia, utare on uskomattoman venyisää ja palautuvaa lähes eksoottista ainetta. Insinöörin päässä kuuluu luja kalahdus kun otetaan esiin termi kimmomoduuli.

      Poista
  9. Niin, eipä tainnut olla mikään aarohonkamainen seikkailukirja tämä itsekin kesken jättämäni "kimmo ja lujuusoppi"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä todellakaan, siinähän aiheena on mm. "jäykkä kappale" ja "suoran sauvan veto ja puristus" - ja nurjahduksen lisäksi tuollainen kielenkäyttö aiheuttaisi nykyään äänekkään pöyristyksen.

      PS. Vain me ylisiä arvoja kannattavat tiedämme mistä puhumme.

      Poista
  10. "Viimeksi mainittu tarkoittaa maailmansotaa ja äkillistä ratkaisua pandemialle ja muille huolille."
    Ryssä lähtee kun se saa Krimin. Siihen asti se painaa päälle ja nostaa panoksia kuin mörkö mm-kisoissa.

    VastaaPoista