Wikipedia on kätevä kertomaan, kuka ei ole enää hengissä. En tiedä, mikä joukko on toimessa, mutta ainakin julkaistut kuolintiedot siirtyvät nopeasti. En tiedä, miten teidän toisten laita on, mutta minulta on kysytty useinkin, mitä kuolleelle omaiselle nykyisin kuuluu. Itse kysyin kerran samaa tuttavalta ja sain kehotuksen mennä tutkimaan asiaa Honkanummen hautausmaalta.
Oma vikani, mutta tuttavuuksien ulkokehällä taitaa itse kullakin olla kymmeniä ihmisiä. Ihmisiä ei nykyisin enää harrasteta. Kävisin mielelläni läpi sukulaiset, entiset työtoverit, koulukaverit ja jopa samaan aikaan intissä olleet.
Väittäisin että tapa muuttui jo kauan ennen koronaa. Tällä hetkellä tilanne on tietenkin selvä. Juuri kukaan ei tapaa juuri ketään sattumalta.
Ennen oli niinkin, että jos joku etäinen tuttava vuosikymmenien takaa otti yhteyttä, hän todennäköisesti yritti myydä jotain. Jokin määrä oli myös uskoon tulleita, joiden tarkoitus oli selvittää taivasnäkymiäni.
Nostaisin esiin kohtaanto-ongelman. Luullakseni sekä omahyväisyys että pahansuopuus ovat hävettäviä ongelmia. Toisaalta juuri juoruilu oli elämän suola ja lisäksi kirjallisuuden ja lehdistön kulmakivi. Sitten valitettavasti tulivat hyvät tavat ja ennen pitkää henkilötietojen suoja ja yhä yleisempi vihapuheen kielto.
Kerran olin oikein tohkeissani, kun suunnilleen ikäiseni mies pysäytti minut marketissa ja juttelimme viisi minuuttia. Harmittelin myöhemmin ettei viittätoista. Paikkakunnalla suhteellisen tavallisen sukunimen perusteella haarukoin taustan ja kotiin palatessani ihastelin, että olipa mielenkiintoista. Sävyisä ja pätevän oloinen henkilö, joka mainitsi jääneensä eläkkeelle pääkaupunkiseudun lukion rehtorin tehtävistä, oli hyvin muistamani juopon poika. Sen luulin muistavani oikein, että elämä oli ollut niin sanoakseni kirjavaa. ”Juopon” tarkoitti tuossa henkilöä, joka oli vastaan tullessa useammin hönössä kuin selvänä ja jonka elämisen keinoista ei ollut oikein selvyyttä. Muistaakseni asianomaisen serkku tai serkun poika oli taksimies eli siis kunnioitettava henkilö.
Ihmisillä on kohtaanto-ongelma.
Tunnetuista saduista – Tuhat ja yksi yötä – voi päätellä, että yllättävät, kauheat, houkuttelevat ja kiihdyttävät tarinat kiinnostavat. Elämän luotettava rakennusaine eli tavallisuus ei kiinnosta. Itse huomaan vanhuuteni siitäkin, että ihmettelen mielessäni kymmeniä ihmisiä. Mitä heille tapahtui? Miksi heistä tuli sellaisia, jollaisina heidät muistan?
Mutta asiaan. Luonnontieteistä saa englanniksi nähdäkseni erittäin hyviä lukion ja alemman korkeakoulutason oppikirjoja verkossa lukeakseen tai itselleen ladatakseen. Mutta suomeksi ei tahdo olla, tai esimerkiksi lukion kirjat ovat kalliita.
Isäni ja hänen äitinsä, varastoapulainen, olivat uteliaita ihmisiä. Itäisessä Suomessa ja etenkin Karjalassa sellaista suvaitaan. Lännessä juhlallinen jöröttäminen on suosittua. Vielä muistin temppuillessa erittäin korkeassa iässä tämä kouluja käymätön mummu oli rengastanut lehdestä tai pannut talteen leikkeen ja halusi tietää, millainen eläin se sellainen vompatti on. Vastauksen saatuaan hän oli tyytyväinen ja muisti sen. Menisin niin pitkälle, että nimeäisin kyltymättömän uteliaisuuden ihmisen merkiksi ja väittäisin sitä hauskemmaksi piirteeksi kuin saman vanhan jauhamista.
Tarpeeton tieto: vompatin paska on kulmikasta.
VastaaPoistaMiksi pidät tätä tietoa tarpeettomana?!
PoistaEkologia on äärimmäisen tarpeellinen tiedonala: ihmisen omaksikin parhaaksi ei olisi yhtään pahitteeksi tietää, miten muut olennot tällä maapallolla elävät. Se, että on tuhansia vuosia keskitytty vain omaan lajiin (omasta navasta puhumattakaan), on johtamassa aika totaaliseen katastrofiin. Enkä nyt tarkoita ilmastonmuutosta, vaan luonnon monimuotoisuuden katoamista, mikä on vielä paljon vakavampi - ja ilmeisesti myös vaikeammin hahmotettava - ongelma.
Mitä taas vompattien ulosteisiin tulee, kuutiomaisilla kökkäreillä on kätevä merkitä reviirin rajat. Ne kun eivät lähde viereksimään yhtä helposti kuin pyöreät papanat.
Ja jos pelkkä tieto ei tunnu riittävän, voi seuraavaksi alkaa pohtia, millainen ruoansulatus ja suolisto eläimellä oikein on, että ylijäämä poistuukin kuutioina eikä esim. pötköinä tai läjinä! Olisiko tätä peristaltiikkaa (suoliston supistusliikkeitä) mahdollista soveltaa jossain ihmiselle tärkeässä (sic!) menetelmässä, jossa lopputuotteen on oltava kuution muotoinen?
Tekniikassa on tietotekniikka mukaan lukien (internet) tunnetusti mallinnettu ja hyödynnetty luonnon prosesseja. Mikään tieto ei ole tarpeetonta.
Tuossa joku vuosi sitten, kun vaimoni täti täytti vuosia (päälle yhdeksän kymmenen), hän kysyi minulta numeroista.
VastaaPoistaHän oli ihmetellyt sellaisia numeroita joissa on jokin numero kertaa kymmenen ja pieni numero (plus tai miinu) siellä kymmenen ylänurkassa.
Selitin, että se pieni numero kertoo, kuinka paljon pilkkua pitää siirtää ja mihin suuntaan, jos haluaa kirjoittaa numeron sellaisenaan. Positiivisena se pieni numero kertoo siis perään laitettavien nollien lukumäärän.
Käsittääkseni hän ymmärsi asian.
Tabletinkin hommasi hieman alle ysikymppisenä tietokoneen sijaan.
Toinen tarpeeton tieto: Kokemattomat koirat säntäävät vompatin perässä vompatin luolaan, ja tuonnempana tämä kasvissyöjä viskelee koiran luut pihalle. Harmillisen yleistä Australiassa.
VastaaPoistaMaailmanpolitiikassa erittäin tarpeellinen analogia.
PoistaKoirakin ja ihmislapsi ovat uteliaita ihan tuhoutumisensa uhallakin.
VastaaPoistaIhminen on utelias koska on ikuinen lapsi? (Homo infantilis tms?)
Hämmästyin kun melko äskettäin sain kuulla kuinka isoisäni oli vielä viiskymppisenä leikkinyt toisen ikäisensä kanssa tuhkahippaa, viskelleet uunintuhkaa toisensa päälle.
(Homo ludens).
Ihminen saa aikaan koska hänellä, toisinkuin villieläimillä yleensä, on usein varaa olla huoleton lapsi aikuisenakin. Voi leikkiä ja tehdä löytöjä ja nuuskia sattumia.
Useimmat keksinnöt ja ideathan on sattumaa. Mitä jos akatemiat völjäisi lottokoneen itsellensä ja alkaisivat arpoa apurahat. Erään tiedejulkaisun mukaan sattumalla jakamalla syntyisi yhtä hyviä tuloksia. Monet nobelistit on inhimillisesti tahvoja, hulluja tai pimeälle tiededenialimin puolelle siirtyneitä, ei sellaisia yleisneroja ja järkeviä kuin oletetaan. (Enqvist: monet tiedemiehet on täysin hulluja).
No, metakkaa ainakin syntyisi. Entäs jos syntyy yhtä hyviä tuloksia?
MMM...
Tuskin niin tarpeetonta tietoa onkaan, että se olisi haitaksi. Jos on tietävä ja sen vuoksi osaava, ei ole kohtaanto-ongelmaakaan. Jollekin on hyväksi tietää vaikkapa mikä on ulosteen jättänyt. Maastossa katselen mm hirven jätöksiä. Naaraalla se on erilainen kuin uroksella. Muisti on myös hyväksi. Itselläni se on rajoittunut. Luultavasti kärsin varhaisdementiasta. Tapasin parikymppisenä 60-luvulla Oulun asemalaiturilla tutun miehen. Hän huusi että terve, mitenkäs sinä täällä. En tiennyt kuka oli kyseessä, mutta kylläkin sen että asianomainen on niin tuttu, etten voi hänelle paljastaa tietämättömyyttäni. Kierrellen ja kaarrellen jutellen lopulta asia minulle valkeni. Onneksi maastomuistini sentään on hyvä. Selvisin Saariselältä jälleen kerran maantien varteen kohtuullisissa voimissa. Oli vähän turhan vaihtelevat säät.
VastaaPoista