Mennyt maa

 

Hautausmaat… Ei voisi vähemmän kiinnostaa?

 

Haudat ja tunkiot ovat tutkimukselle tärkeämpiä kuin asetellut muistomerkit. Ja tutkimus on tärkeä tulevaisuuttamme määräävä tekijä.

 

Luultavasti en ole sanottavasti kiinnostunut sukututkimuksesta. Etenkään se vanhempi perinne, jossa seuraillaan isän linjaa eli suurissa osissa Suomea sukunimeä, ei oikeastaan kerro mitään. Perimää ajatellen myös äidit olisi tietysti selvitettävä, ja silloin mennään geometrisessä sarjassa. Vain Suomea ajatellen nyt syntyvä on sukua jokseenkin kaikille keskiajalla eläneille.

 

Ja ainakaan minun tietääkseni geeneillä eli perimällä ei voi selittää, miksi Urho Kekkonen oli harvinaisen lahjakas mies, jolla oli myös kyky käyttää lahjojaan.

 

Mutta melkein innostuin, kun huomasin, että jokin taho on valokuvannut taitavasti Kauhavan hautausmaat. Suomen sukututkimusseuran listat löytää hakukoneella haulla ”SSS hautausmaat”.

 

Koska muutin paikkakunnalta yli puoli vuosisataa sitten enkä ole seurannut edes paikallislehteä, tiedän vain sattumanvaraisesti muistamieni ihmisten myöhemmät vaiheet. 

 

Esimerkiksi vasta nyt hautakiven valokuvasta sain tietää, että rakkaassa muistossani olevat sisarukset, joilla oli hyvin päteväksi tiedetty veli, olivat menettäneet isänsä vuonna 1917. Arvaisin tuberkuloosia syyksi. Äiti, jota sanottiin vain isuksi, vaikka muistelinkin hänen olleen Maria, ei ollut sitten uutta miestä ottanut. Sisarukset, jotka eivät liioin koskaan avioituneet, olivat sitten elelleet kahteen naiseen noin 70 vuotta ja sitä ennen äidin komennossa vuoteen 1958. He kuolivat tällä vuosituhannella. Muutama vuosi sitten ajoin vasiten siitä autolla. Ei ollut rakennus kelvannut kenellekään. 

 

Aikani hautausmaan kuvia selattuani aloin miettiä, kenet sukulaisistani höynäyttäisin kokoamaan edes viimeksi kuluneiden sadan vuoden sukupuun. Kuolleet löytyvät kuvista, mutta kun serkkuja ja heidän jälkeläisiään on reippaasti yli 50 hengissä.

 

Katselin koulun opettajat, joitakin muistamiani kauppiaita ja tietenkin pitäjän johtavat juopot. Kovin tasavaltaista on. Jotkut olivat luullakseni onnistuneet hankkeissaan ja saaneet jonkin mielihauteensa valmiiksi asti, ja toiset taas räpiköineet, ehkä tyylittömästikin, päätyäkseen tänne vajaata mäntyä mutta kahta kauheampaa kuusta puskevaan kankaaseen, jolle kelpasivat kaikki.

 

Olisiko edessä lajittelu ja lainopillinen menettely, hirmuisen kirjan esiin ottaminen, sen johon on kirjoitettu aivan kaikki. Ei se tunnu todelta eikä edes ajatus onnistuneelta Molekyylit ovat palanneet kiertoonsa, emäkset ja hapot muuttaneet muotoaankin, ja tunnelma on valoisa.

 

Muistuu hyviä katseita, iloisia ilmehdintöjä ja aivan oikein – hyviä tekoja tai ainakin tarkoituksia. Mikä on aiheuttanut tämän edistyksen niin että maassa asiat ovat selvästi hyvin, se uhmaa selityksiä. Mutta jotain on tehty oikeinkin. Eikä mikään tartu lahkeisiin eikä hihoihin. Tänne tai tämänkaltaiseen paikkaan ollaan tulossa, koska tämä ei ole kierrettävissä. Ja tekniikka herättää kiitoksen. Vaikka näitä olisi voinut jalankin kierrellä, kuten on joskus tullut tehtyäkin, oli tämä helppoa ja – miten san sanoisi – mieltä ylentävää.