Keskinkertaisuuden häpeä

Se eilenkin käsitelty Matti Kurjensaari sai kerrankin kimppuunsa Helsingin Sanomien toimittajan. Äänessä saattoi olla Maija-Liisa Heini, ensimmäisen sukupolven maineikkaita Erkon naisia eli ministeri Eljas Erkon aikaan urallaan edenneitä alansa ensimmäisiä.

Toimittaja oli paikalla, kun esiteltiin jälleen uutta Kurjensaaren kirjaa, ja ilmoitti, että kirja on keskinkertainen.

Kurjensaari vastasi:" Keskinkertaisuuttani minä häpeän, toisin kuin luonnehdinnan esittänyt Helsingin Sanomien toimittaja."

Heini oli pakinoitsijana (Ksantippa) palstantäyttäjä, joka osoitti varhaista journalistista vaistoa ryydittämällä juttujaan ilkeyksillä, jotka tuntuivat tarpeettomilta silloin ja nyt.

En pidä mahdottomana, että toimittajan asenteeseen vaikutti entinen kollega, Helsingin Sanomien toimittaja Sirkka-Liisa Virtamo, jonka siis tunsin henkilökohtaisesti. Hän oli mennyt jostain syystä naimisiin Olavi Paavolaisen kanssa ja suhtautui täysin kielteisesti Kurjensaaren yritykseen ratsastaa Paavolaisen maineella.

Olen päinvastaista mieltä kuin Panu Rajala, joka on esitellyt Paavolaisen vapaan rakkauden ja aviollisen uskottomuuden apostolina.

Eroottiset asenteet ja puheet jos mitkä ovat muoti-ilmiöitä. Jos niin käy, että joku kirjoittaa vakavissani meistä eli suurista ikäluokista, kirjoittajan tulisi muistaa, että esiteltyjä aatteita ja oppeja ja jopa jossain määrin yhteiskunnallista asemaa isompi vaikuttaja oli ehkäisyvälineiden vallankumous ja historiallisesti odottamaton ja lähes ainutlaatuinen tauditon välivaihe. Sangen moni hämmästyi, että viattomaksi väitetty viihteellinen paneskelu johtikin avioeroon ja aiheutti etenkin lapsille suurta murhetta.

Sotasukupolven keskuudessa henkeäsalpaava tietämättömyys puolestaan oli hallitseva piirre. Sitä edellinen polvi, tyyppiä Juhani Aho ja Eino Leino, kuvitteli tosissaan, että totuus löytyy bordellista, jotka olivat lähes poikkeuksetta kammottavia laitoksia.

Herrasväen nopeat avioerot sodan jälkeen tulkitsen seksuaaliseksi eli siis tunne-elämän heikkoudeksi. Koska homoseksualismia ei ollut vielä keksitty eli sen alan miehiä pidettiin lähinnä huvittavina luonnonoikkuina, jotkut nuoret rouvat joutuivat vain toteamaan oman lihansa todistuksen, eli aviomies osoittautuikin kovin haluttomaksi toteuttamaan ”aviollisia velvollisuuksiaan”. 

Hyvät tavat eivät liioin sallineet miehille hellyyden tai edes huomaavaisuuden osoituksia omalle rouvalle.

Olavi Paavolaisen viimeisiä lohtuja olivat kansanedustaja Hertta Kuusinen ja alkoholi, mielellään gini (Beefeaters).

Mielestäni näin ympärilläni paljonkin sovinnaisavioliittoja. Toisaalta koko kansan keskuudessa tohvelisankarin tai puupään farssihahmo tarkoitti Aleksis Kivestä (Nummisuutarit, Kihlaus) alkaen miehenä aikaansaamatonta henkilöä, jollainen Kivi itsekin ilmeisesti oli. Enempää en kerro enkä tule kertomaan, mutta naisilta olen kuullut kaikenlaista masentavan uskottavaa monista yhteiskuntamme huipulle myös naissankareina kavunneista miehistä. Ja olen itse nähnyt neulan, jollaisella jotkut naiset kiinnittivät miehen kokoelmaansa maininnoin siitä, miten pitkälle asian omaisen kanssa oli menty.