Mietin sopivaa valetta. Tässähän on ollut puhetta etenkin
julkisen puolen valehtelijoista. Maininnatta on jäänyt, ettei tuo
valehteleminenkaan ole yksiselitteinen asia.
Onko oikein sanoa lapselle, joka opettelee ajamaan
polkupyörällä, että yrityksesi ovat surkeita? Sanoisin että olisi paikallaan
vaikka taivuttaa totuutta sanomalla, että kun nyt jaksat harjoitella, kyllä se
alkaa siitä onnistua.
Toisaalta olen kyllä tuntenut ihmisiä, jotka eivät koskaan
oppineet ajamaan polkupyörällä, ja yllättäen myös muutaman täysin
uimataidottoman järven rannassa varttuneen.
Pitäisi keksiä jokin vain hiukan valheellinen selitys, miksi
olen suorastaan vältellyt yhteyttä erääseenkin henkilöön, joka on fiksu ja
mukava kuin mikä.
Se todellinen syy, jota en siis aio kertoa, on
yksinkertainen. Havaintojeni ja lisäksi näkemäni ja kuulemani mukaan
asianomainen kuuluu siihen hyvin tunnettuun mutta harvoin mainittuun joukkoon,
joka on haaskannut elämänsä, kaikki runsaat vuosikymmenensä, itsesäälissä
rypemiseen.
En tarkoita puhetapaa, josta tuskin monikaan on vapaa.
Säveltäisin kakkia aikaisemmin kuultuja mahtavamman sinfonian, olisin juossut
maailmanennätyksen sadalla metrillä ja siinä sivussa rikastunut silmittömästi,
ellei minua pistäisi rintaan ja elleivät pahat ihmiset olisi pelkän ilkeytensä
vuoksi kasanneet kapuloita rattaisiini.
Kun olen koulutukseni vuoksi joutunut eri vaiheissa
penkomaan kuolleiden ihmisten tavaroita ja usein myös luetteloimaan niitä, olen
selvillä asiasta, josta yhteiskuntakriitikot vain väittelevät. Esimerkiksi
vuorineuvoksista joka toisen pöytälaatikossa on melkein valmiina käsikirjoituksena
kuolematon romaani tai runokokoelma, joka melkein saisi arvostelijat haukkomaan
henkeään ja kateelliset etsimään maanrakoa, johon voisi vajota.
Olen pistellyt sellaisia paperinkeräykseen kysyttyäni
perillisiltä, eikö kenellekään kelpaisi, ja saatuani yksimielisen kielteisen
vastauksen.
Eli painetun sanan kunnioitus on Suomessa suuri.
Hankalampia ovat sitten tilanteet, joissa esimerkiksi
puoliso pitää asianaan muistuttaa harva se päivä, miten toisenlaista ja
auvoisempaa hänen elämänsä olisikaan ollut, ellei hän olisi erehtynyt puolison
valinnassa niin pahasti.
Ruotsissa mainitsivat nimeltä erään rouvashenkilön, joka
pyyteli anteeksi aviomiehensä surkuteltavaa elämää ja alituista turhanaikaista höperehtimistä
valiokunnalta, joka oli tulossa ilmoittamaan tälle miehelle hänelle nyt
myönnetystä Nobelin palkinnosta fysiikan vai oliko se biologian alalta.
Itse asiassa Mika Waltari on käyttänyt tätä juonenkäännettä
näytelmässään (Kuriton sukupolvi).
Kävin kerran hyvin antoisan keskustelun kohtuuden ja säälin
käsitteistä siviilioikeudessa. Myöhemmin käsitin, että keskustelukumppanini oli
koko katolisen kirkon ykkösjuristeja yksityisoikeuden puolella. Hän sanoi, että
oikeus on kahle, jonka kohtuus voi kirvoittaa. Sääli on hänen mukaansa niin
henkilökohtainen kysymys, ettei sitä pidä soveltaa itseensä.
Hectorhan on tehnyt tästä aiheesta myös laulun:
VastaaPoistaJos mä nousisin nyt tästä tuolista,
irti pääsisin näistäkin huolista -
eläisin elämää monipuolista,
kun mä nousisin vaan tästä tuolista..
Näin on, näin on, näin on."
Ja näinhän se on; kyllähän minussa olisi ollut ainesta vaikka mihin. Olen lukuja vaille lääkäri, valtiotieteilijä totta kai myös ja oikeustieteellisen ovet olisivat olleet apposen auki, kunhan vain ei olisi ollut noita vaikeuksia elämässä, jotka estivät nousuni, opintoni ja oikeastaan koko elämäni.
Nyt istun tässä tuolissa ja mietin Waltarin tapaan ja näinhän se on:
"Olin kivi, joka murretaan, olin savu, joka hajoaa tuuleen. Mutta kulkija, kerran vapise tomuni ääressä kaiken sen tähden mitä olisin voinut olla."
Kohtuus ja sääli. Nykypoliitikoille tuntemattomia käsitteitä. Tällä hetkellä on meneillään jonkin sortin pottumaisuuskilpailu, jota Halla-Aho johtaa selvästi, mutta kakkossijalle on hirveä tungos, jopa Kulmuni yrittää. Länsimais-kristillisten arvojen kantajalle jää kohta ainoastaan kommunistit kannatettaviksi.
VastaaPoistaHerr, bin ich’s?
VastaaPoista1980-luvun alkupuolella istuin Helsingissä Hotelli Presidentin yökerhon baaritiskillä yksin, ajatuksiini vaipuneena. Viereiselle baarijakkaralle istahti yllättäen lapsuudentoveri, jota en ollut nähnyt sitten 1960-luvun alun. "Mitä kuuluu?" -kysymykseen minä, kohtalon kolhima, vastasin melkoisella jeremiadilla. "Mies on kuin kintuille lyöty. Ei tuollaista viitsi kukaan kuunnella", sanoi hän, kulautti tilaamansa paukun ja häipyi hakemaan tanssiseuraa. En ole häntä sen koommin nähnyt. Tuijottelin lopun yötä vastapäisen. kirkkaasti valaistun pullohyllyn otsalautaa, jossa luki: "In God We Trust. All Others Pay Cash." Kun portsari tuli valomerkin jälkeen hätistelemään, poistuin aurinkoiselle kadulle. Tuota kohtaamista en unohda koskaan.
VastaaPoista1980-luvun alkupuolella istuin Tampereen Assan ravintolassa yksin, myös ajatuksiini vaipuneena, kun pöytääni istahti minulle vanha tuttu. Ilahduin, olimme aikoinaan tehneet paljon asioita yhdessä, sekä kyseenalaisia että asiallisia "kepposia", mutta en ollut nähnyt häntä vuosikausiin. Niinpä heti kysyin "Mitä sinulle kuuluu"? Hän katsoi minua hieman viistosti ja hymyili kuin jussi jurkka, sanoi sitten "Tässä olen". Eikä mitään selittänyt muuta. - Mielestäni se on fiksu vastaus, ja kertoo kaiken olellisimman kuulumisista.
PoistaMissä on pihvi...
Poistamikis söi sen.
PoistaMiteppä niiden laita on tässä nytten niiden 10 000 toiston?
VastaaPoistaRatsuväki on raakaa ja sääli on sairautta.
VastaaPoistaMeetwurstix.
PoistaRatsuväki on sairautta.
PoistaSääliksi käyvät ne lapset märissä teltoissa mutakentällä talven tehdessä tuloaan, ja sääliksi käyvät myös ne naiset, jotka ovat, kuka mistäkin syystä, tehneet vääriä valintoja ja joutuneet suden suuhun, tilanteeseen, jossa eivät pysty auttamaan itse itseään ja joita eivät muutkaan voi, halua tai uskalla auttaa. Sekin 20-vuotias, jolla on jo kolme lasta, rakastui ehkä tyhmyyksissään ja nuoruuden innossaan ja joutui aivopestynä hirveisiin oloihin. Täytyy ihmetellä, että ne äidit ovat yksin pystyneet pitämään pienet lapsensa hengissä sodan keskellä ja nyt vankeudessa. Ei heitä voi olla ajattelematta.
VastaaPoistaMutta EG:n mainitsemat henkilöt ovat vakuuttuneita siitä, että vaikeat ajat ovat vain Jumalan asettamia koettelemuksia ja parempi aika tulee, kalifaatti nousee uudelleen?
PoistaEi kai tuohon ole yksiselitteistä vastausta, mitä kaikkien kanssa pitäisi tehdä.
Juuri näin tämän ilmiön tuleekin toimia, viedä huomio tunnereaktiolla vipuamalla ja aiheuttaa joutavanpäiväistä höpötystä.
PoistaPahoittakaa mielenne, ylevät ja nöyrät medianpalvonnan tukijoukot. Diversio se on. Sen on tarkoitus tärvätä voimavaroja ja viedä aikaa muulta.
Sori vaan että sanon, mutta tämä vastaus on aivan samaa, vaikka tarkoitus on toinen.
Tästä ei ole juuri vaivaksi, se on tässä kärkenä.
Anti(t)errorismi voi olla hauska harrastus.
”Sääli on sairautta ja omatunto luonteen heikkoutta.” Tällä periaatteella toimivat Hitler, Stalin, Pol Pot ym..
VastaaPoistaItsekuri voisi auttaa ettei pääse itseä sääli harmittamaan.
VastaaPoistaHyvä Eija. Onhan se näinkin. Minäkin olen ajatellut heitä päivin ja öin, öin ja päivin. Ja enkä syytä ajopuun tavoin Isisin verisiin riveihin, ja kaulankatkomista katsomaan ajautuneita ja kenties myös itse katkomaan päässeitä naisparkoja; syytän eniten Jumalaa, joka antoi ihmisille vapaan tahdon. Kyllä kait itse Jumalan olisi pitänyt huomata savesta muovaillun tekeleen surkea tahto ja heikko luonne.
VastaaPoistaIHmisen luonne taitaa olla kuten Mannerin Katit:
" Paha ei ole kenkään ihminen
vain toinen on tyhmempi toista.
Paha on vain Katti Mattinen,
joka kakki kenkään Tattisen
- joka on Hyvin Hygieeninen
eikä tuhmempi tonttua toista,
jolla polla ei leikkaa, ei loista."
Tämä runo koskee kaikkia ihmisiä ja eniten myös itseäni; olenhan erittäin ruostunut ja hauras/heikko lenkki sukupolvien ketjussa. Ja onneksi pian vaivun myös unholaan, jonne toivoisin myös Al Holin vaipuvan,
Iso mies ja uskoo vielä paimensatuihin.
PoistaOnhan se niin niinkin niin, ettei ihmist' kenkään -hyvä tai pahaan- laittaa saata, mutta että tattista ja onnee valitsemallanne rähinälinjalla; niistä tai -kin, nimittäin seikoista, olen samaa mieltä, ettei fislaajan kakkia säveltää kannata, vaan pikemminkin keskittyä - niin kuin sanotaan - koulukiusaamaan Paakistaan. Siinähän kaikkien parraiden tyttien salaisuus juuri (ja juuri) on tai sitten ei... uroproosanollathan tuli vastaan aika varhain , kun maikkaope väitti erästä koulutekelettäni Haavikon jo kirjoittamaksi, vaikka en tuossa iässä Haavikkoa ollut vielä tavuakaan lukenut; myöhemmin, ei saattanut onnistua muuta kuin kekkoslaadun sahauttaminen kempsun kepsukaupan kapsaan. Paree lopettaa, ennen kun ehtii pualeen jurriin..
VastaaPoista