Sivun näyttöjä yhteensä

13. toukokuuta 2018

Talvisodan taisteluäidit



Ei missään mennyt sota niin vähällä kuin meillä Pohjanmaalla, paitsi että melkein kaikki pojat kaatuivat.

Meni aika monta kymmentä vuotta ennen kuin käsitin, etteivät vanhat ihmiset halua muistaa oikein menneisyyden tapahtumia. Ei niiden muistojen kanssa olisi voinut elää. Joko ne ovat vajonneet tavattomiin tai muuttuneet joksikin muuksi.

Kävin viemässä äidilleni myrkroonan ja toivottamassa hyvää äitienpäivää. Juttelimme Eurovision eilisistä kilpailuista ja Syyrian pommituksista ja talvisodasta, ja minä kehotin äitiä katsomaan tarkasti jääkiekkoa, koska kisoissa on näkyvissä taas aivan uudenlaista peliä, joka muistuttaa enemmän musiikkia kuin urheilua.

Tuon aina iltapäivälehdet, ja hänelle tulee palvelu taloon Hesari ja Kuvalehti. Hän suunnittelee päivän televisio-ohjelmat aamulla ja minä kysyn, että oliko äitienpäiviä sotien jälkeen. Hän sanoi, ettei ollut koskaan vienyt kukkia omalle äidilleen, joka siis kuoli 1950, kun ei ollut sellaista tapaa, mutta taas meillä kotona äitienpäivää vietettiin ja veljeni kävi kähveltämässä naapurin kukkapenkistä kukan ja lauloi ”Orvokkini tummasilmä”. 

Kerroin että meillä eilen kylässä ollut kolmivuotias touhusi että ”minä näkin sitruunaperhosen”, ja äiti muisti, että noin lapset joskus puhuvat ennen kuin oppivat kieliopin kaikki kummallisuudet. Seppokin kerran sanoi suu väärässä Pekalla, että sä löit mua. Pekka sanoi että en löinyt. Yhdessä arveltiin, että kysymyksessä oli ollut vain koputtaminen, ja asia oli sillä hoidettu.

Etenkin blogeja kannattaa kirjoittaa, ellei ole mitään erikoista asiaa. Televisiossa sanotaan, ettei vuoden 1917 tapahtumista ole ehkä kerrottu koko totuutta. Ei varmasti olekaan. Itse olen lukenut paperilta ja kuunnellut ja keskustellut isoisäni kanssa tapahtumista vuodesta 1916 alkaen ja kuullut paljon sellaista, mitä ei ole kirjoissa.

Vammalan polttamista johti eräs Salminen, joka oli päästetty aatteen nimessä mielisairaalasta ja joka ammuskeli uuden asemansa kunniaksi vastaantulijoita. Valkoiset ampuivat pikkupoikia kuin jäniksiä ja löivät lakin puhki aidan seipääseen. Ja tosiaan, Hämeenlinnan Poltinahon kasarmeilla kuljin isoisän karttapiirroksen kanssa. Kerrostalojen rakentaminen Lahden Hennalaan on hyvä ajatus; isoisä istui siellä ”silakanruodossa” kymmenen tuhannen muun kanssa yritettyään kiertää Lammin Syrjäntaan metsien kautta.

Historia on historiankirjoittajien tarinaa, jossa uskotteleminen näyttelee suurta osaa. Oman saan vuoden historiani oleelliset palaset ovat yllättävän suurin osin naisten kertomuksia. Miten tätini lähetti kaksoisveljelleen rintamalle syntymäpäivälahjaksi kakun, jonka ainekset olivat ruisjauhoa, puolukkaa ja sakariinia, ja sai kiitos kirjeen, jonka mukaan leivonnainen oli törkeän hyvää.

Ja opettajani ja hänen ystävättärensä kertoivat kasakoista, santarmeista ja jääkäreistä, joista alettiin tietää viimeistään 1917. Yksikin Passin poika oli niin pienikokoinen että joutui kiipeämään seinälle koputtaessaan ruutuun ja kuiskiessaan, että äitee, minä täällä, Eemeli, ja varokaa ettei väki herää. Ja äitini kertoma kymmenestä vihkiparista alttarilla samanaikaisesti ja kahdestatoista hautaan siunattavasta kerralla.

Jotkut moittivat sota-aiheitani. He eivät taida ymmärtää, että kasvoin mielikuvien maailmassa, keskellä kumeaa vaikenemista. Ja se on jatkunut sitä erin.


12 kommenttia:

  1. Osaan kuvitella, että ruistaikinasta ja puolukoista sakariinilla makeutettuna osaava leipoja tekee hyvän leipomuksen. Savossa kun on perinteisesti tehty mustikkakukkoa vuokaan ruistaikinakuoren sisään leivotuista marjoista. Tulisi varmaan hyvää puolukoistakin, kun happamuutta leikataan makeuttamalla.

    VastaaPoista
  2. Ei missään muussa sotaa käyvässä Euroopan maassa kansa päässyt niin vähällä kuin Suomessa toisen maailmansodan aikana. Maatamme eivät miehittäneet saksalaiset eivätkä venäläiset eivätkä sotajoukot vyöryneet maan yli.

    Miehiä kaatui silti aika paljon. Vihollisen miehiä kaatui huikeasti enemmän, arveluni mukaan enemmän kuin kaksi miljoonaa. Tämä on ikioma epätieteellinen päätelmäni perustuen taisteluiden merkilliseen epäsuhtaan. Vihollisella oli usein merkittävä ylivoima mutta taistelun päätyttyä laskettiin ruumiit. Kaatuneita oli yleensä monikymmenkertainen määrä omiin verraten, joskus jopa satakertainen. Kärsimysten ja tuhon määrä oli suunnaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäläisten tappioista Aunuksessa ja Kannaksella lienee asiantuntija-arvioitakin. Stenlundin (aiemminkin) esittämät arviot tuntuvat aivan mahdottomilta.

      Poista
    2. Mikäs, tämä oli oma arvioni joka perustui lukemiini sotahistorian teoksiin lukemattomista jatkosodan taisteluista. Ilmeisesti tarkkoja lukuja ei ole koskaan ilmoitettu vaikka varmasti ovat siellä tiedossa. Olen nähnyt muitakin arvioita pienemmillä numeroilla. Tämä on siis vain arvailua tarkan tiedon puutteessa.

      Manner-Euroopassa sotajoukot vyöryivät joka kolkassa jotka sodassa olivat. Iso-Britannia lienee ainut joka pääsi vähemmällä mutta sai niskaansa Hitlerin rajut pommitukset ja ohjushyökkäykset.

      Poista
  3. Jääkiekko on nyt sähäkkää jäätanssia, peli pyörii omaa koreografiaansa, selostaja rytmissä mukana. EG

    VastaaPoista
  4. Tietenkään vuoden 1917 tapahtumista ei ole kerrottu koko totuutta, eikä sen puoleen vuoden 1918 tapahtumistakaan. Eikä koskaan kerrotakaan. Historia kun ei ole sillä lailla eksaktia, että koko totuutta edes voitaisiin kertoa. Se siinä ehkä niin kiehtovaa onkin.

    Tuskinpa kokonaiskuva vuosista 1917 ja 1918 enää ratkaisevasti muuttuu, vaikka täsmentävää tietoa edelleen saadaankin.

    VastaaPoista
  5. Sisällissodan historiankirjoittajina ja siitä bloggaajina on tohtorismiehiä, jotka kyllä viljelevät käsitteitä roskaväki, huligaanit, punaryssät, punikit jne., mutta lahtari - sana on heille yhtä vaikea kuin d-kirjain kodesjärveläiselle.
    Lasten kielenmuodostuksesta: Äiti kysyi pojalta ruokapöydässä:"Otatko vielä?" Poika:"En vielä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tohtori Teemu Keskisarja on nykyisellään erityisen mieltynyt punikki-nimityksen viljelyyn teksteissään. Muuan Turun yliopiston opettajana toimiva henkilökin kovasti ihmetteli Keskisarjan "värikästä" ilmaisua kirja-arviossaan. Myös prof. emer. Vihavaiselle vuoden 1918 hävinnyt osapuoli näkyy kaikessa olennaisessa olleen milloin tyylikkään klassisesti "hoi polloi", milloin taas hivenen suorasukaisemmin "roskaväkeä" ja vastaavaa.

      Niin että näin "kiihkottomasti" ammattimiehet meillä tätä nykyä historialla-askaroivat, kuten Friedell sanoi.

      Poista
    2. Tampereelle on ruvennut ilmaantumaan kaikenlaista porukkaa muualta sen jälkeen kun tuli oikein Korkeakoulu vuonna 1960. Onneksi ne tulevat nykyään ilman tuliaseita. Monesti niille pitää selittää yksinkertaista suomea: lahtari = suojeluskuntien riveissä Suomen sisällissotaan osallistunut henkilö: esimerkiksi Mannerheim, Kekkonen tai Rummin Jussi.

      vuorela, tampere

      Poista
    3. Jos ollaan ihan tarkkoja, Kekkonen ei sotinut suojeluskuntalaisena. Hän oli Kajaanin Sissipataljoonan miehiä. Kyseinen yksikkö taisi teknisesti ottaen olla vapaaehtoinen armeijaosasto, ei suojeluskunta. Ja uskoisinpa, että pappani isä, joka asevelvollisena soti asevelvollisen jääkäripataljoonan riveissä Tampereella, oli myöskin vihollistensa mielestä lahtari eli omiensa mielestä vapaussoturi. Ainakin hän sai reissulta muistoksi tuberkuloosin.

      Poista
    4. Niin, olihan Suomessa asevelvollisuuslaki jo ennen vuotta 1919. Se oli vuodelta 1878, ja samapa kai tuo, minkä valtakunnan keisaria sillä puolustettiin.

      vuorela

      Poista
  6. Aleksis Kiven kielenmuodostuksesta:
    Karri: Olemmeko kaikki ravitut?
    1. häämies: Tottahan jo mahdamme olla.
    2. häämies: Koskas sitten, jos ei jo.

    VastaaPoista