Sain vesissä suin ja mehumielin odottamani historiat, Aleksi
Mainion Erkon kylmä sota; Helsingin Sanomat sodan varjossa, ja Niklas
Jensen-Eriksenin ja Elina Kuorelahden Suuri affääri; Helsingin Sanomien
yrityshistoria 1889-2016.
Molemmissa kirjoissa on omistus ja toisessa säätiön
yliasiamiehen käyntikortti. Tämä on sitä isoa tutkimusta, jota Markku Kuisma
veti, kunnes taudinkohtaus tahdisti. Jensen-Eriksen on Helsingin yliopiston
Casimir Ehrnrooth professori. Hän oli jo ennen nimitystään keskittynyt
liiketoiminnan historiaan ja merkittäviin liikemiehiin. Juuri tuo on ollut
taloushistorian suuri puute, etenkin kun kuvassa ovat mukana kartellit, joista
hän tietää hyvin paljon.
Niklas on professori ja suoraan sanoen sellaiselta taustalta,
joka miellyttää minua aivan erikoisen paljon. Ja Suomen vaurastumista on vaikea
ymmärtää käsittämättä, miten varhaisessa vaiheessa metsäteollisuuden
ostokartellit alkoivat toimia. Herrat päättivät, mitä puusta enintään maksetaan.
Ja rinnalla oli erittäin hyvin toimiva, erittäin suomalainen järjestelmä,
nimeltään ”hankinta”. Puut maksettiin kaadettuina ja usein uittorantaan ajettuina.
Se ei tietenkään estänyt laajaa savottakurjuutta, koska puutavarayhtiöt omistivat
loputtomasti metsiä.
Aro Teronen ja Jouko Vuolle ovat pyörittäneet kauan radiossa
sarjaa ”Kiveen hakatut”, josta on julkaistu useita kirjoja. Puhe on näistä
metsässä ja pelloilla raataneista, joista tuli eräistä huippu-urheilijoita.
Muistelen, että olympiatason juoksijoistamme vain Gunnar Höckert oli ylioppilas,
tosin sukua huutokauppa-alaa hallinneelle Mikko H:lle..
Vielä Veikko Hakulinen, Evon metsäkoulun käynyt Waldenin
suosikki, käytti halonhakkuuta voimaharjoitteluun ja oli siinäkin niin
itsepintainen ja yksivakainen, että jos häntä pyysi tekemään klapeja, hän
palasi kahdeksan tuntia myöhemmin halottuaan ja pätkittyään kaiken, mitä
liiteristä löytyi, varmaan ovenkin.
Näitä urheilukirjoja voi vain ihastella, sillä
urheilutoimittajien perinteistä helskyttelyä on huomattavasti karsittu ja mukaan
on tuotu mielenkiintoista asiatietoa. Nyt vasta sain tietää, miksi Pekka
Tiilikaisen nenä oli sellainen, kuin ylisuuri puutarhamansikka. Taudin nimikin
mainitaan. Mutta sairaus se oli eikä johtunut viinasta, vaikka ei Tiilikainen
sitäkään hylkinyt.
Sitä vastoin nämä kirjoittajat sivuuttavat ehkä muissa
kirjoissa jo selvitetyt yhteensattumat. Pekka Tiilikainen ja myöhempi ministeri
Väinö Leskinen olivat samaan aikaan kilpauimareita ja ottivat kovasti yhteen
pitkillä matkoilla. Jokin matka uitiin SM-tasolla Mustikkamaan ympäri
avovedessä. Uimahalleja oli Suomessa ennen sotia yhteensä yksi.
Sekin jää sukulaisten kertoman varaan, että Joensuussa olisi
kerran palkittu 100 metrin juoksussa Kukkonen, Kekkonen ja Kokkonen.
Keskimmäinen oli Urho, ensimmäinen myöhempi Kiteen kihlakunnantuomari.
Kirjat tekee nautittavaksi ”sopimaton” juoruilu. Kaikki
maalta olevat ikätoverini tietävät, että esimerkiksi pesäpallo oli sopiva
veruke livahtaa kotoa ja että juoksuharjoittelussa muutkin kuin Haanpää
juoksivat terävästi tikaten halkopinon taakse nauttimaan virvoketta.
Mutta nämä toimittajat sanovat ensin, että juttu ei missään
tapauksessa pidä paikkaansa, koska asianomaiset olivat kunnioitettua ja
nuhteetonta väkeä, peltiseppiä, kun näet väitetään, että Puijon mäenlaskussa
tornista tuli ensin kilisten jaloviinapullo ja sitten Matti Pietikäinen
(maailmanmestari Falunista).
Evon metsäkoulun johtaja Paavola tivasi viikon alkaessa nuorilta miehiltä, miksi oli oltu pois edellisen viikon perjantaina ja lauantaina.
VastaaPoistaHakulinen:Olin Salpausselällä ja voitin viiskymppiä.
Viitanen:Olin Salpausselällä ja voitin kahdeksantoista kilometriä.
Paavola:Minä hyväksyn selitykset mutta katsokaa, ettei tämä toistu!
Lammin raitissa kuullut Kunnaksen Ilkka
1960-luvun puolivälissä Salpausselän kisojen sunnuntain mäenlaskussa yksi alkupään hyppääjä ei ilmestynyt hyppytorniin. Syy oli se, että hän oli vielä putkassa Lahden poliisilaitoksella.
VastaaPoistaJoku koiranleuka on joskus väittänyt että Matti Pietikäisen mielestä viina oli tarpeen. Eihän sitä muuten uskaltaisi edes laskea siitä hyppyrimäestä.
VastaaPoistaSurkeata, että "koiranleukojen" puheet muuttuvat kirjoitettuina todeksi. Niin kuin edellinen "tieto" Matti Pietikäisestä.
PoistaPietikäinen oli aikanaan ylivoimaisen ahkera mäkihypyn harjoittelija koko maailmassa.
Ukkini kävi tuolloin Kuopion lyseota linja-autokyydillä.
Ennen Puijon risteystä kuljettaja pyysi koululaisia tähystäjäksi. Tähystäjän piti katsoa, laskeeko M;atti Pietikäinen tuolloin Puijolta valtoimenaan Puijon mäkeä risteävälle autotielle, linja-auton eteen.
Pietikäinen laski Puijolta kotiinsa pitkin Puijon laelle johtanutta mäkeä, joka ikisenä lumipäivänä.
Ylös mäelle hän käveli ja tamppasi. Siksi nuo "koiranleukojen" huhut ovat vastenmielisiä. Matti Pietikäinen oli ensimmäinen suomalainen mäkihypyn maailmanmestari.
Savossa ja tietysti kaikkialla on aina osattu arvostaa hyviä tarinoita, ja juttu pitää kertoa niin kuin se paremmalta kuulostaa...
PoistaKyllähän maailmanmestaria oikeasti on Savossakin arvostettu, ja tiedetty, että kovaa harjoittelua se vaatii.
Ei tuoreemmista mäkimiehistä puhuttaessa Matti Nykäsen saavutuksia mitenkään vähennä se, että tarinoihin liittyy hyvin usein alkoholi.
Jutut juttuina, mitättömyyksistä ei juttuja edes kerrota.
Tuo "tarina": ´Matti Pietikäisestä viina oli tarpeen´ - se on savoksi epähäävi, ranttilalaisittain ´ilmanaikuinen´.
PoistaEteläsavolainen pesäpallojoukkue täytti peliin mennessään Kuopiosssa r-kioskilla veikkauskuponkeja itseään vastaan joskus 1980-luvulla. Hyvä porukka, jolla oli vastassaan heittopussi.
Valtaosan suomalaisista hämmästykseksi r-kioskijoukkue hävisi. Mutta joukkueen miehet nettosivat, kuka kymmenen-, kuka satatuhatta.
Tämä tuli mieleen, kun luin Haanpään upeita ja ajattomia urheilunovelleja.
Hän oli kirjoittanut vuosikymmeniä aiemmin profeetallisen jutun ostolukkarista, "nostattajasta", jonka syötöt alkoivat sopivasti vinoutua sinne tänne, eikä palautusheittokaan enää loppupeleissä nasahtanut räpylän pussiin, vaan nyplähti...
R-kioskijoukkueen ja nostattajan loppu oli samansuuntainen.
Joukkue voitti enemmän rahaa, mutta sai aineellisesti suuremmat rapsut. Henkinen vamma lienee ollut samaa luokkaa molemmilla...
" ... Joskus 1920-luvulla suoritettiin Kajaanissa 100 m:n juoksu. Koska kentällä oli vain neljä rataa, voitiin loppukilpailuun ottaa kunkin alkuerän voittaja ja toiseksi tulleista parhaimman ajan saavuttanut. Kuuluttajalla mahtoi olla hauskaa, kun hän saattoi ilmoittaa loppukilpailun osanottajat seuraavin sanoin: ”Sadan metrin loppukilpailuun selviytyivät Kekkonen, Kukkonen, Kokkonen ja paras kakkonen.” Kekkonen oli Urho Kekkonen, Kukkonen sittemmin SVUL:n pitkäaikainen toiminnanjohtaja Retu Kukkonen ja kolmas oli Heino Kokkonen. ..."
VastaaPoistaMainittakoon vielä että tuo Retu Kukkonen on - tai siis oli - Anssi Kukkosen isä.
Ps. Pyydän anteeksi jos joskus aiemmissa kommenteissani olen pahoittanut ihmisten mieliä. En minä tahallani. Satiiria tms. yritän itsekseni väsätä. Ja sitäkin vain omien, varsin rajallisten kykyjeni puitteissa. Ei siis mikään ihme - etenkin jos on erehtynyt kumoamaan kurkkunsa muutaman klasillisen pom, pom, Pommacia - että Runoratsuni alkaa hieman "keulia". Kuin Mopo ikään. (Esim. "leikkisäksi" tarkoitettu kommenttini Vapaamuurareista oli sekä lapsellinen, tyhmä että mauton.)
Heino Kokkonen oli monta vuotta matikan opettajani. Tuttu tarina.
PoistaMetsàt ostetiin maineen ja rantoineen, usein vielà koskiosuudet muun hyvàn lisàksi.
VastaaPoistaYhteiskunnan kaksinaamaisuus paljastui itselleni jo lähes pikkupoikana "vakoillessani" etelä-pohjalaisen paikkakunnan suurta, myös omaa urheilijaidoliani ja näin, miten jalkapallonkentän pukuhuoneessa vedettiin viinaa suoraan pullosta pelien väliajalla.
VastaaPoistaYstäväni Eero Nylund pelasi myös potkupalloa. Energiajuomana hänelläkin oli, myös pelin aikana, Koskenkorva. Pulloja, tai siis niiden jämiä oli hyvissä ajoin ennen peliä piiloteltu pitkin kentän laitoja, mm. kulmalippujen taakse. Eero kun aina, koska oli Primus inter pares, sai hoitaa kulmapotkut. Hän oli Forssan Alun senaikainen MaRADONA. Mutta, näin Eero kertoi, että "kun tuli tilanteita että näin kentällä kaksi jalkapalloa, aloin epäröidä kumpaa niistä potkaisisin..." Näin hänet heitettiin filttiketjuun. Ja siihen loppui hänen lupaavasti alkanut futiksen ammatilaisuransa.
PoistaEi siinä mitään. Kyllähän peli kulkee, jos ei ryypyt ole vain liian pitkiä.
PoistaOli kerran semmoisetkin kisat joiden jälkeen luettiin Kekkonen Kekkonen Kekkonen, Kekkonen Kekkonen Kekkonen...
VastaaPoistaLaajennettu versio Matti Pietikäisen hypystä Puijolla tietää kertoa, että sumuisesta hyppytornista tulee ensin kilisten alas jaloviinapullo. Kohta sen jälkeen kuuluu huuto:"En hallihe" ja sitten tuleekin Pietikäinen.
VastaaPoistaSe Puijon mäkijuttu meni kai niin, että jompikumpi Pietikäisen veljeksistä oli harjoittelemassa, ja kesken hyppyä kuultiin ilmasta ääni "en hallihe, en hallihe!". Sitten kolahti alastulorinteeseen ensin viinapullo ja seuraavaksi mies.
VastaaPoista