Sekä kotimaisten
elokuvien että dokumenttien suosion jatkuva nousu on ollut iloinen asia. Nyt
kävi niin, että päädyin itsekin Elokuva-arkiston kutsuvierasnäytäntöön katsomaan
Liisa Helmisen tunnin mittaista elokuvaa ”Matka jatkuu”.
Liisalta olin kuullut,
että hän oli tehnyt vuonna 1994 dokumentin kuudesta oikeaan kouluun siirtyvästä
lapsesta juttelemalla ja näyttämällä.
Uudessa elokuvassa esiintyjinä
ovat nämä samat lapset. Aikaa on kulunut paljon yli 20 vuotta.
Ajatus on nerokas – ja samalla
kertomus Suomesta. Karkkilalainen esikoulu oli jo aikoinaan sekä hyvä että
tyypillinen. Samat nuoret ovat tallella. Ohjaajalla on ollut malttia ja taitoa
tehdä dokumentti ihmisistä ja elämästä.
Tämä on oikeastaan
vallankumouksellista tehotarjonnan aikana, nyt kun esimerkiksi kaikkein
valheellisimpien ohjelmaformaattien nimitys on ”tosi-TV”. Siitä voi saada
käsityksen, että ohjelmilla olisi jotain tekemistä todellisuuden kanssa. Mitkä
näistä ”tositarinoista” ovat käsikirjoitettuja, sitä ei ole tapana korostaa.
Toinen hyvin erikoinen
piirre sekä elokuvan että television keskittyessä tiheään rytmitettyihin
paukkuefektein (poikkeuksena tietenkin monet mainiot historialliset sarjat) on
tämän elokuvan rauhallisuus ja koreilemattomuus.
Kun taustalla on huolellisesti
tehty ja kunnolla leikattu yli 20 vuoden takainen tarina pienistä lapsista, ja
sen päälle on nyt rakennettu toinen tarina näistä samoista lapsista nyt, efekti
on silti vahva.
Nyt näiden nuorten
aikuisten maailma ikään kuin koostuu sirpaleista – paitsi he itse. Vaikeasti löytyvän
koulutuksen ja pätkivien työsuhteiden maailmassa nämä henkilöt, jotka eivät
oikeastaan näyttele, vaan puhuvat omalla suullaan, näyttävät aidot kasvonsa ja
katsovat silmiin, he hakevat ja löytävät elämää, joka maistuisi mielekkäältä.
Vaikka tunteilua on
johdonmukaisesti vältetty, ainakin minun silmissäni eräänlainen arjen sankari
on nuori neljän lapsen äiti, joka elokuvassa lähtee jatkamaan opintojaan
lähihoitajasta terveydenhoitajaksi.
Joukon erikoisuus on
Suomeen vauvana adoptoitu etiopialainen (korjattu), jonka adoptioäiti on suomalainen ja isä
japanilainen. Täysi aihe puhua kulttuurien kohtaamisesta, kun japanin kielikin
sujuu – mutta rasismia ja syrjintää ei mainita, vaikka on vaikea kuvitella,
ettei siitä olisi kertynyt kokemuksia.
Kutsunäytännössä oli jopa
tilaisuus käydä portailla tupakalla muutamien näyttelijöiden ja heidän kavereittensa
kanssa. Aivan mainiota väkeä. Suorastaan teemana nousi puheeksi esikoulu ja
peruskoulu. Kysyin ymmärtävätkö he tekevänsä tärkeämpää työtä kuin esimerkiksi
minä (jonka puuhailut he joutuivat arvaamaan, luultavasti oikein). Peruskoulutus
on peruste; poikkeuksellisten kykyjen luotsaaminen onnistuu kyllä.
Yksi esikoulun opettaja
sanoi, etteivät kaikki alalla sitä käsitä. Itse jätin mainitsematta näinä
päivinä julkisuudessakin esitellyt listan, josta voi todeta, että mitä
raskaampi ja tärkeämpi työ (tyyppiä palomies), sitä huonompi palkka.
Helmisen elokuvassa yksi
teema oli juuri tämä oman työn etsiminen ja useissa tapauksissa löytäminen.
Työn sirpaloitumisen ovat
jo useimmat ymmärtäneet ongelmaksi. Automatiikka ja robotiikka jyräävät päälle.
Se merkitsee, että ongelmasta tulee koko ajan vaikeampi.
Myös Suomi joutui pahan
kerran yllätetyksi. Ensin emme ymmärtäneet kansainvälisissä muodeissa mitään
vaaraa, kunnes ne iskivät pankkikriisinä kuin taifuuni. Myrsky vei mennessään
rahan lisäksi suuren määrän työpaikkoja.
Sitten puhuttiin pitkään
ja hartaasti globalisaatiosta. Viime vuosina tuo puhe on vaimentunut, kun on
käsitetty, ettei se ehkä olekaan ongelmistamme päällimmäinen. Päällimmäinen
ongelma on, mistä hankkia kansakuntana niin paljon tuloja, että niillä eläisi.
Rahan jakaminen on
ajankohtaista sitten kun on, mitä jakaa.
Onko korostettu
riittävästi, että vakavasti otettava populismi ajaa paluuta asioihin –
työpaikkoihin, tehtävänjakoon, rooleihin – joihin ei ole enää paluuta? Samaan
aikaan menestyvät ja kasvavat perinteiset miesten ammatit, etenkin rikollisuus,
huumekauppa, ihmiskauppa ja salakuljetus.
Miellyin Helmisen
elokuvaan myös ”poliittisista syistä”. Nykyinen silmänkääntötempuilla
pelaaminen on kuitenkin suoraa jatkoa puoluepoliittiselle ympäristölle, jota nyt
eläkeikäinen väki harjoitti omana aikanaan turmioon saakka. Melkein kaikki
luulivat, että asioita voitaisiin edistää tai vastustaa pelkillä puheilla. Sitten
kävi ilmi, ettei siihen pystynyt edes Neuvostoliitto.
Nyt dokumenttielokuva
osoittaa paljon muun ohella, ettei väittely esimerkiksi subjektiivisesta
päivähoito-oikeudesta ole asian ydin. Asian ydin on päivähoito. Kysymys on
lapsista ja muista ihmisistä. Lapsissa on se erikoinen puoli, että heistä tulee
jossain vaiheessa aikuisia, ja sitten he saavat itse lapsia.
Vaikka eläkeläisillä on
vielä rahaa, kestävyysvaje on käsillä. Elämisen keinot eivät enää periydy.
Elokuvan ohjaaja ei ryhdy
ennustamaan, mitä nämä avoimet, inhimilliset, suoraan sanoen hyvät nuoret
ihmiset voivat tehdä elääkseen ja menestyäkseen.
Itselläni minulla ei
tietysti ole asiasta aavistustakaan. Mutta elokuva oli niin hyvä, että
mielihyvän lisäksi siitä sai muutakin, nimittäin opetuksen. On kuunneltava
nuoria ja lapsia. Me vanhat voimme vapaasti pettää itseämme valehtelemalla,
että viisaus on meissä. Ratkaisu on joka tapauksessa nuorten käsissä.
Kaikkialla muualla
kuulemma jälkeläiset auttavat yli 70-vuotiaita vanhempiaan. Suomessa suunta on
päinvastainen. Nimenomaan vanhat naiset tukevat hyvin tehokkaasti nuoria teoin,
toimin ja rahallakin. Ja se on uutta.
Mainittuihin ongelmiin auttaa että rajat kiinni.
VastaaPoistaLisäksi Suomen markka omasta pankista, että rahat riittää.
Ulkomaankaupassa devalvaatio myytäessä, revalvaatio ostettaessa.
Haluat siis tuhota säästöni?
PoistaAika kaavamaisesti sanottu, mutta lyhyestä virsi kaunis.
PoistaOi jos mä kurja matkaliputta matkustava maamies vaan?
PoistaNiin, Hieno ja mielenkiintoinen aihe. HS kuukausiliitteestä luin aina mielnkiinnolla osin "missä hän on nyt" julkisuudesta kadonneita julkkiksia.
VastaaPoistaSamoin jossain haasteltiin nykytilannetta ja 60-luvulla ensimmäisen kerran kuvattuja lapsia jotka olivat liikennevalistuskampanjassa. Lääkärihoitaja tietenkin, lakaisen lakaisukoneella ym ammattitoiveita silloin. -Murphy_
Ja on niitä ollut hyviä kotimaisia elokuviakin, ainakin "Hymyilevä mies" ja "Tyttö nimeltä Varpu". Sai se 13-vuotias Varpua esittänyt tyttönen sitten naispääosa-Jussinkin.
VastaaPoistaKyllä tuon Helmisen dokumentin näkisi mielellään. Täytyykin kysyä, voisiko meidän elokuvateatterimme ottaa sen, tai ainakin sen luulisi tulevan myöhemmin televisioon.
Tällä viikolla täällä oli kaksi päivänäytöstä. "The Salesman" oli erinomainen, iranilainen ohjaaja Asghar Farhadi on yksi parhaista tällä hetkellä. TV:ssä on tullut parikin kertaa se "Ero". Niin ja sitten oli katsottava sekin "Kaunotar ja hirviö", kun en lapsena saanut nähdä satuelokuvia. Teknistä toteutusta seurasin, mutta lopussa jo vähän pitkästytti.
EG
Nuoria on kuunneltava, tottakai. Mutta kuka kuuntelisi ja auttaisi myös meitä noin viisikymppisiä työmarkkinoilta syrjäytettyjä, joilla on vielä pitkä rupeama eläkkeeseen ja joilla pätkätöiden/työttömyysjaksojen takia eläkekertymä jo nyt olemattoman pieni? Kuitenkin ammattitaitoa ja koulutusta olisi moneenkin asiaan. Puhelin ei vain soi...
VastaaPoistaKatellaa mitä saahaa järestymmää.
PoistaMiehiä o nähty kaapunnilla.
Ei tämä oo mikkää varsnaine hätä.
Se pittää uskoa ku sanottaa.
Tokikin on ymmärrettävää että kommentti ei ole tähän foorumiin, areenaan kuuluvaa asianpitävää laatua, sellaista jolla tavoitellaan yhteisen edun laaduntarkkailua, siis piilevän pennalismin kitkentää ja laajemmassa, yleisessä katsannossa palautetta kantti kertaa kantti -ajattelun aikaansaamien järjestelmien joustamattomuuden nyrjähyttämiseksi psykologisen viruksen avulla.
PoistaSe on myös vain epäkohtelias. Tehoon se ei vaikuta, klassisessa fysiikassa kannattelu ei ole työtä koska matka on nolla, siksi en sitä noteeraa.
Yksilön vastuulle on jääpä kuinka suhtautua mikäli kohtaa TE-keskuksessa syrjintää. Mikäli ei ole tietävä mikä on syrjintää niin asia peittyy ja niinpä sen julkituominen on yhteinen etu.
Lyhyesti: rähiskää. Nostakaa meteli. Toistakaa kunnes saatte toivotun tuloksen.
Minulle saa vittuilla, myönnän siihen luvan, se on siis suotavaa ja tervetullutta. Se nostaa pimeästä näkyviin informaatiota joka on tarpeen epäkohtien korjaamiseen.
Asiointiavustajan apu ei ole aivan poissuljettu vaihtoehto mutta.. Kuinka monta heitä on, kuka heidän palkkansa maksaa ja ennenmuuta miksi heitä on tarpeen olla?
Nuoria ei ole tarpeen kuunnella. Edellytys kuuntelemiselle on että suusta kuuluu selvää asiaa. Mikäli ei kuulu on kyse lässynläästä ja sen tunnistaa helposti tulosten puutteesta.
Olen kohdannut lukuisia työmarkkinoiden pudokkaita ja tiedän mistä kirjoitan, tietenkin.
En edes tässä puutu sekundaluokan yhteisöjen harjoittamaan pseudofilosofiaan jonka haju on tuttu ja helppo tunnnistaa, enkä peruskoulun pedagogian sanaleikein ohjeistamisen riittämättömään älyn käytön kasvualustaan, jääköön avarammalle areenalle.
Tutkimustyö on luonteeltaan kestävän ja kasvavan urakan väliltä, se on jatkuvaa eikä pysähdy vaikka tutkijoiden näkemykset olisivat keskenään ristiriidassa. Tämä tulee ymmärtää ettei kaikkea tutkita, juuri näitä etsin vaikken tutkikaan.
Sellainen pieni korjaus kirjoitukseen, että yksi päähenkilöistä ei ole somali, vaan Etiopiasta adoptoitu henkilö.
VastaaPoistaAsian kannalta ei tälläkään ole merkitystä, mutta sellainen pieni kommentti korjaukseen, että Etiopiasta adoptoitu henkilö voi vallan erinomaisesti olla somali.
PoistaSe kirjoitettas sitte EtHiopia. Ettäs senki tiijätte. Sellaane HIenompi tapa.
PoistaTyyppiä pelastushenkilö, palotyyppi siis.
VastaaPoistaIHme siipeilyä
VastaaPoistaMitä se Itte höpäjää?
VastaaPoistaKoosta ise.
Elämisen keinojen periytymistä on täysin mahdotonta edes yrittää estää.
Rakkaus on täysin ylivertainen voimavara.