Merkilliset merkit

Kauppatieteissä opettaneena (Lappeenrannan informaatio- ja teknologiaoikeus) käsitin, että opetuksesta puuttuu runous ja pyhyyden tunto.

Brändin rakentamista opetetaan. Opettamatta jää, että se on onnenkauppaa. Voi olla etten aina osannut suhtautua tuon alan ”asiantuntijoihin” tarpeeksi vakavasti.

Erikoisen vastanmielisyyteni kohteena ovat sellaiset toiminimet kuin e.on. Erikoisen myötämielisyyteni kohteena ovat sellaiset kuin Espoon Sähkö.

Oma suosikkini oli Heikkilän Makkaraliike, Toisella linjalla. Tässä on toteutumassa eräskin hanke eli rojekti. Pienimuotoinen firmani on isäni perua Kemppiset Oy. Haluni muuttaa sen nimeksi Kemppisen musiikki- ja makkaraliike on hylätty, vaikka selitin, että se olisi hieno, kun liiketoiminta ei mitenkään liity musiikkiin eikä makkaraan.

Runollisuus tulee vastaan vanhoista luetteloista. Käytöstä jääneet nimet tuntuvat henkivän jotain salaperäisen haikeaa. Selvää harmia tunsin, kun Klubi 7 -valomainos katosi terveyslainsäädännön karkottamana Hakaniemestä, eikä neonputkia muutenkaan juuri näe. Paitsi Lasipalatsin katolla saattaa olla se kenkä, varmaan Tuhkimon mainoksena. Lasipalatsi on itsekin liikuttava nimi; tuskin moni on samaa mieltä kuin minä, jonka silmään tuo rakennus on Helsingin keskustan kauneimpia, melkein yhtä upea kuin Sokoksen liiketalo.

Suomen tunnetuimpiin kuuluvat liikenimet ovat vaikeita. Stockmannia moni ei osaa kirjoittaa oikein. Pauligissa on ulkomaan kee ja Fazerissa tuo tseta. Saksantaitoisille kysymys z vai tz on ikuinen ongelma. Huuperissa oli pee. Varhainen muka-latinan nimi oli Manskulla katolla, Mercantile, joka saattaa olla osittain ruotsia. Pohjalla on kyllä latinan ryöstösaalista tarkoittava sana.

Eilen mainittiin arkeologi Unto Salo, ja muutamat kommentoijat esittivät oudon ajatuksen, että tiedemiehen pitäisi olla oikeassa. Se on hyvin epätieteellinen ajatus. Tiedemiehen tulee määritellä ja täsmentää ja tulkita tavalla, jonka voi osoittaa vääräksi.

Kileitieteilijät ovat hauskaa joukkoa. He esimerkiksi ajoittavat kielen muuttumista silloinkin, kun kiinnekohtia ei ole – kun ei ollut kirjoitettua kieltä. Esimerkiksi se kysymys, millaisia väyliä indoeurooppalaiset kielet levisivät ja mitä ne tunkivat tieltään Euroopassa, on aivan avoin. Sitäkään ei tiedetä, tapahtuiko nykyisen Suomen alueella kielen vaihtoja.

Lukijani tietävät, että minua vaivaa tietty häjyläisyys.

Niissä merkeissä olen miettinyt Pohjanmaan paikannimiä, joista jotkut on osoitettu uskottavasti taustaltaan germaanisiksi. Kuten Härmä (Herman). Lisäksi monet o-loppuiset paikannimet (Nurmo jne.) tuovat kovasti mieleen ruotsin ja siis jokien nimeämisen.

Mutta kun joku tutkija yhdistää Ilmajoen syvällä nykyisellä Venäjällä olevaan Ilmajärveen, olen miettinyt ja arvuutellut, keneltä asiaa kysyisi.

Lappi-nimet, kuten Lappajärvi ja kai Lapua, herättävät hämminkiä. Ruotsin kanssa ne voivat olla tekemisissä. Kauhava ja Kauhajoki eivät tiettävästi äännelakien mukaan johdu nykyisestä ”kaukana” tai ”kauko-”sanoista. Tuo koon ja hoon pari on vaikea. Nykyisemmässä suomessa Häme ja Sääminki voivat olla sama sana.

Eli naiivi kysymys: entä jos Pohjanmaan paikannimissä ja ehkä murteissakin on venäjää?

Eikö olisi hauska ajatus, jos Lapualta Kosolan talon kivijalan tilkkeenä olisi tuohta, jossa olisi protoslaavin kirjainmerkkejä? Novgorodista on löydetty tuohia joissa näyttää olevan kirjoitettuna suomea.

”Karjalaiset” pitivät hallussaan suuria osia nykyistä Suomea rautakaudella. Esimerkiksi Laihialta suosta löydetyille ruumiille on haettu esi-isiä lännestä, esimerkiksi Friisinmaalta, mutta ei ole oikein löydetty.

Entä jos niitä löytyisi nykyiseltä Venäjältä? Jo Novgorodista sanotaan, että siellä asui ennen varjageja suomensukuisia ja slaavisukuisia ihmisiä ja khasaareja. Turkikset tulivat muotiin vähän myöhemmin, mutta joet mahtoivat olla kalaisia?

Tiedän, että kun olen lähdössä Pohjanmaalle viikonvaihteeksi, ajatus ”venäläisistä” pohjalaisten kantaisinä voi aiheuttaa minulle merkittäviä sosiaalisia vaikeuksia seudulla. Mutta ehkä selitän, että kun itse olen siellä syntynyt mutta aivan vailla pohjalaista verta eli perimää, ja minua on maailmalla ulkonäön perustelle usein luultu venäläiseksi – mitäpä jos vastaisi, että kukapa tietää, kukapa tietää.

Näissä liikemerkeissä ja tavaramerkeissä on outo runollis-psykologisia piirteitä. Olen lähdössä hoitamaan asian Perämiehenkadulle. Viidenkymenen vuoden aikana en ole oppinut erottamaan toisistaan varmasti Perämiehenkatua, Merimiehenkatua ja Pursimiehenkatua. Kaiken kukkuraksi joudun pistäytymään Itä-Pasilassa, jonka kadunnimet ovat vielä mahdottomampia. Täytyisi katsoa lapsusta – oliko se Rajavartijankatu? Luulisi että se on Kirkkonummella Masalassa.

Nimi voi olla erittäin vaikea oppia ulkoa ja siten omiaan herättämään inhoa ja kauhua kaikissa vakavasti ajattelevissa kansalaispiireissä. Mutta tämä on mysteeri. Puheena olevasta kirjasta käy ilmi, että Elovena, jonka Suomassa tuntevat kaikki, on sata vuotta vanha ja elo on Viipurin seudun osuuskauppaliikkeen nimestä ja ”vena” liittyy viljaan, ehkä vehnään. Ja minä kun olin luullut että kantasana on ”venenum”, myrkky.

En tiedä, mihin se oikeasta liittyy. ”Vena” tarkoitta suonia, etenkin verisuonia.

Mutta tärkeintähän ei ole merkitys, vaan tytön kuva ja että kuva on kaunis. Kansallispuku on kuulemma yhdistelmä eri puvuista. Ehkä Helmi Vuorelman liike olisi nostanut kanteen? Kansallispuvut nimittäin eivät ole erikoisen kansallisia, vaan ainakin useat niistä kansanaiheisiin perustuvia sommitelmia, ja nuorempana olisin halunnut päästä laskuttamaan riidasta, joka koskisi yksinoikeutta sellaisiin.