Eilinen Finlandian voittaja puhui televisiossa todella
hyvin. Kuuntelin vesissä silmin. Kielellinen huippulahjakkuus ei ole kadonnut
mitään.
Kaikesta minkä hän esitti olin eri mieltä. Kirjaa en
pitänyt, mutta paha hallituksemme ja sen uusliberaali politiikka olivat minusta
teemoja, joista kävi ilmi, ettei esiintyjä lainkaan tiennyt, mistä puhui.
Juuri tuo on yksi kaunokirjallisuuden tehtävä, vastalause.
Kirjallisuus on jokseenkin pelkkää toisinajattelua, eli itse koetun ja itse
tunnetun muuttamista yhteiseksi kieleksi.
Kirjallisuushistoriastakaan ei muuten tule mieleeni monta
mestariteosta, jossa ajankohdan analyysi olisi osunut lähellekään oikeaa.
Orwell oli vuosisadan terävin oivaltaja ja loistava sanoja.
Huxley oli osittain sukutaustansa vuoksi paremmin selvillä aikakauden
uskottavasta tieteestä kuin kukaan. Spenglerin syvällisyys oivaltajana oli
järkyttävä. Friedell oli koonnut itseensä kaiken sen parhaan, mitä nimitys
”lehtimies” sisältää ja luonut teoksen, jonka laajuus ja sisäinen johdonmukaisuus
ylitti kaiken aikaisemmin nähdyn, ja myöhemmin.
Olen toistellut jo riittävästi, että historia on
kaunokirjallisuutta, ja sanonut aina, että osa historioitsijoista on jyrkästi
eri mieltä tästä yleistävästä väitteestä.
Orwellin ”Eläinten vallankumous” toisti hupaisesti jo tutun
Neuvostoliiton vastaisen version mutta sen sisältö ei istu kehuttavasti
natsi-Saksaan. ”1984” oli hyvin selvästi väärä arvaus mutta erittäin
opettavainen satu. Juuri samaa on sanottava ”Uljaasta uudesta maailmasta”.
Spenglerin perustelut vaikuttavat nyt ja itse asiassa
vaikuttivat jo kirjan ilmestyessä syvästi häiriintyneen ihmisen
itsemurhakirjeeltä, ja teoksesta paljastuu hyvin ikävästi kirjoittajan tietojen
aukkoisuus. Friedellin kirja on oikeastaan yksipuolisten tai täysin
katteettomien ylistyslaulujen ja pilkkaviisujen katkeamaton sarja siitä
huolimatta, että lukemattomat oivallukset ja tähdennykset ovat tänäkin päivänä
häkellyttävän hienoja.
Huonoja tendenssiromaaneja ovat ne, joissa asiat esitetään
oikein. Sellainen ei ole kirjallisuuden tehtävä eikä tuo tavoite ole
kirjailijan saavutettavissa. Kirjallisuus esittää totuuden, samoin kuin
uskonto.
On monta kirjoittamien lajia, kuten välttämätön, akateeminen
tiede, ja myös rajatieteet niin kuin historia ja juridiikka, joissa tietojen on
pidettävä paikkansa. Kaunokirjallisuus ei kuulu niihin. Kirjallisuuden mittari
on lukijan tunne, eikä tunteita voi mitata, oikeastaan ei edes aikakautemme
etevimmillä elektronisilla laitteilla, jotka toki kuvantavat tunnekuohun.
Kirjallisuuden totuus on moraalin, oikeastaan
moraalifilosofian piiriin kuuluva käsite. Se puhuttelee ja vaatii myös
ymmärrystä eli järkeä, mutta tuo on hiukan toissijaista.
Ajatelkaa huviksenne Bachin fuugaa. Useimpia niistä pidetään
mestariteoksina ja samalla huikeina taidonnäytteinä. Olen itse tuota mieltä ja
osaan jopa selvittää fuugien kontrapunktin rakennetta, vaikka en yritä sitä
tässä blogissa.
Fuugalla ei ole sellaista kaavaa kuin jokin kassakaapin
avaava numerosarja. Sitä vastoin on melkoinen määrä sääntöjä eli reseptejä,
joita on noudatettava, koska niistä poikkeaminen kuulostaa pahalta. Myös niiden
orjallinen noudattaminen tuntuu ikävältä.
Eli minusta olisi suorastaan osoitettavissa, että
tämänhetkinen huolestuttava taloudellinen tilanne ei ole nykyisen hallituksen
syytä. Opetuksen ja kulttuurin rahoituksen alasajo tuntuu hyvin ikävältä, mutta
jos keksin keinon lieventää sitä, juoksen heti kertomaan.
Taloudellisen tilanteen epätoivoisuus on pahentunut noin
kymmenen vuotta, eikä kunnon parannusta ole luvassa kymmeneen vuoteen. Syyt
ovat ne, joita estämään luotiin nykyinen Euroopan Unioni ja joihin mekin
Suomessa pyrimme.
Niin tehdessämme kiipesimme väärään puuhun, joka voi muuten
katketakin. Moittiessaan hallitusta – ja jättämällä työmarkkinajärjestöt
maininnatta – kirjailija haukkuu väärää puuta.
Mutta minkä teet, kun tällä tasangolla ei ole toisia puita.
Tämä kansalaismielipiteeni tarkoittaa, että olisi meillä
ketä tahansa nykyisessä hallituksessa ja vaikka pari edellistä hallituta
olisivat tehneet keskeiset ratkaisunsa juuri toisin, tilanne ei olisi nyt
parempi.
Luin taas kerran ”intellektuelleista”, joista on julkaistu
nimilistojen lisäksi jopa laajoja kirjoja. Kuulemma jokin vapaus ja rohkeus
mielipiteiden ilmaisussa olisi tuolle joukolle ominaista.
Enpä tiedä. Suomen vuosisadan johtava intellektuelli oli
Kekkonen (Urho, ei Jukka), ja hän oli vapaa ja rohkea vain silloin kun se sopi
hänen tarkoitusperiinsä. Erinäisissä asioissa – ja jo ennen sotia – hän oli
kuin kusi sukassa. Se onkin mielestäni muuan intellektuellin tyypillinen
piirre. Suuri älyllinen kapasiteetti on tarpeen, kun valitsee esitykseensä
tosiasioita. Hienoihin päätelmiin pääsee, jos sormeilee sopivasti toiseen
suuntaan viittaavia faktoja. Esimerkiksi se on mielenkiintoinen ja jännittävä
ajatus, ettei Stalin aikonut valloittaa Suomea 1939, vaan vain palauttaa ”vanhan
Suomen” valtakunnan yhteyteen, kuten Nikolai II, ja turvata Pietari. Noin
ajatellen on hyvä unohtaa Terijoen hallitus ja jättää kysymättä, mitä erittäin
vahvat hyökkäysjoukot tekivät sitten Suomussalmella ja – Kemijärvellä.
Joutsijärven taisteluista ollaan edelleen hissukseen.
Kun isänmaalliset kirjoittajat kertovat, että Ruotsi jätti
tuon sodan aikana Suomen yksin, sivuutetaan ”sotatalous” – valtava
taloudellinen tuki, jonka saimme.
”Malli Cajander” on peruskertomus Talvisodan
koettelemuksista. Juuri nyt (”Historian kosto. Suomen talvisota kehyksissään”.
Siltala, 2015) on osoitettu laajemmallekin lukijakunnalle, että Suomen armeija
oli aika hyvin varustautunut ja että kampettakin löytyi nopeasti. Mutta
tuostakin tiedosta murhenäytelmän ylentävä vaikutus kärsii.
"Kaikesta minkä hän esitti olin eri mieltä."
VastaaPoistaKaikesta minkä hän (Lindstedt) esitti oli täysin samaa mieltä (ja vielä mielessäni hurrasinkin).
Niin sinkoilee täällä ihmisten aatos. Kullakin lajinsa mukaan.
No, minä taas olen blogistin kanssa samaa mieltä tässä.
PoistaMelko helppoja ja halpoja heittoja palkitulta alueelta, josta hän ei mitä ilmeisimmin mitään tiedä. Puhdasta populisimia. Mutta sillä nousee profiili...
Kirjailija pissi puheessaan sponsorinsa (Kone Oy) muroihin..
PoistaKirja jää multa ostamatta ja lukemattakin..
Hoenoe kuulepa, Koneen saatio on apurahoittanut mm. Wolf Kankareen taidetta.
PoistaIntellektuellin kannattaa olla "kusi sukassa" asioista, joista tietää... Tuosta ajatuksesta pidän.
VastaaPoistaTosin, jos haluaa esiintyä (eli kekkeroida) intellektuellina, kannattaa olla "kusi sukassa" myös asioista, joista ei mitään tiedä. (nimim. "kantapään kautta koettua, on")
Friedellistä tai Spengleristä en rupee väittelee. Orwell matki Swiftiä, ei se synti ole. Ansio on.
Huxley'n pojille isä Huxley sanoi - ei siis Aldous'ille vaan Andrew'ille, että "sinä kun teistä veljeksistä oot kaikkein heikkolahjaisin, niin ala lukee vaikka biologiaa". - Isän mielestä se sopi vähemmänintellektuellille, biologia. - No, Andreiwista tuli sitten nobel-palkittu biologi. (Käytti geeninsä siihen?)
Em mä tiedä.
Vaistot sulla on kuiteski ni ei sun tarvi.
PoistaAina uudelleen täytyy hämmästyä sitä, että herra K ja osa hänen sukupolveaan aina päätyy noihin sotimismuisteluihin, oli sitten aiheena mikä tahansa asia.
VastaaPoistaEiköhän pahinta tuossa puheenvuorossa kuitenkin ollut sisällötön käsite 'uusliberalismi', joka mystisellä tavalla on syyllinen kaikkeen pahaan maailmassa, vaikka se kannattajaksi ei ilmoittaudu juuri kukaan. Jokelan kouluampumisista Ukrainan sotaan, kaikki johtuu uusliberalismista, jota kaikki Paavo Arhinmäestä Vladimir Putiniin raivokkaasti vastustavat.
VastaaPoistaAina kun ajatukset alkavat sivuta tai lähentyä Kemppisen sivalluksia, etsin tuoreimmat Karlssonin, Jaarlan ja Rannan piirrokset, en Suomalaisen (Kari), koska ne eivät ole tuoreita..
VastaaPoistaSitten lehteilen uusinta Aku Ankkaa ja alan muistella Majanderin maasta taivaaseen ylistämää kirjaa "Hertta", jossa on kuvattu asioita, joista isäni tapasi minulle kertoa runsaasti varsin värittyneitä aikalaishavaintoja.
Samasta syystä olen omassa blogistaniassani lyhentänyt päivitykset aiemman puolentoista liuskan koosta pariin-kolmeenkymmeneen riviin.
Niistäkin vasittu osa kuvaa aamun säätä napapiirillä.
Siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta vaikka Kemppinen on blogi, jota Kemppinen kirjoittaa, ja sen aihepiiri on laaja ja hyppelehtivä asiasta toiseen, ikään kuin siinä haluttaisiin asettaa kaikki asiat paikoilleen ja sillä siisti, lukija joutuu punnitsemaan omia mielipiteitään ja huomaa ne haparoiviksi, ei ollenkaan määrätietoisiksi. Ja niin tulee tunne, että kannattaako seurata koko blogia ollenkaan tai ainakaan kommentoida sitä. Häpäistäkö itsensä ja tietämättömyytensä, vai ollako rohkeasti mukana. Kas siinä pulma.
VastaaPoistaNauratti, kun erään toisen bloggeriystävän kanssa jaettiin tunne, että täällä on kuin lapsi aikuisten jaloissa. Kaikki, kommentit mukaan luettuina, ovat etupäässä miehisiä, varmoja ja voimakkaasti oikeassa olevia. Täällä heikommat joutuvat katsomaan ylöspäin ja odottamaan, että joitain varman tiedon valmiiksi pureskeltuja murusia tipahtelisi epävarmoihin, ylöspäin suunnattuihin aivoihin, ja pääsisi siten edes hiukan tietämään asioita.
Miten voi olla näin? Kumpi on parempi, varmuus vai epävarmuus? Hassua, mutta yhtäkkiä huomaa ajattelevansa, että ehkä epävarmuus saattaa sittenkin olla parempi. Sillä miten voi olla varma, kun kaikki asiat, joista puhutaan ovat epävarmoja. Historia todistaa, sanotaan. Ei se mitään todista. Samoja virheitä tehdään jatkuvasti. Aina.
Loppujen lopuksi. Kukaan ei tiedä mitään. Tieto on vain oletusta. Kaikki tärkeimmät asiat ovat epävarmoja. Tämän hetken todellisuus osoittaa sen. Ilmassa on vain pelkkiä kysymyksiä, jos rehellisiä ollaan. Kukin ajattelee niin kuin oman itsen kannalta on edullisinta.
Mutta pakko sanoa, että tämän kertainen Kemppisen puhe on harvinaisen selvää ja hyvin jaoteltua. Erikoisen iloiseksi teki se huomio, että se on eri mieltä. Kaikki mitä itseensä uskova ns. sivistyneistö puhuu esim. taiteista (vrt. Finlandia-voittajan kiitospuhe, joka on pelkästään hallituksen haukkumista), voi olla väärää, tai ainakin väärässä paikassa esitettyä mielipidettä. Taiteilla on oma tehtävänsä, oma määränpäänsä, joka sekin voi olla erilainen, ja pitääkin olla erilaista, uutta luovaa. Se ei voi olla poliitikkojen sanelemaa. Politiikka ja taide yhdistyvät harvoin. Ja silloin kun ne yhdistyvät, sillä on omat seurauksensa, jotka yleensä ilmenevät pakon alle alistettuna taiteena. Taide ja politiikka ovat kaksi eri asiaa. Ei niitä kannata sotkea toisiinsa. Ne elävät kumpikin omaa elämäänsä.
Joskus tuntuu siltä , että jotkut kirjailijat, ovat joutuneet keskittymään liikaa tekemäänsä kirjalliseen työhön. Siinä sitten unohtuu ajan kulu ja jää hieman sivuun eloyhteisön toimien tajuamisessa.
PoistaKekkonen oli minusta etunimensä arvoinen. Nimittäin urhea. Nykyään käytetään paljon sanaa "pelko". Että typerät ja tiukkapipot pelkäävät ja siksi ne on väärässä ja muuta sellaista. "Pelko" viime ajan konteksteissa on yhtä "ytimekäs" kuin esimerkiksi "multikultuurinen". Politiikkojen ja median pitää osata käyttää tyhjiä sanoja täysien päämäärien saavuttamiseksi. Mutta pitää olla myös urho. Eli siis pitää olla kyllikseen rohkea sanoa ulos toduutta, eikä kaunokirjallisuutta (mikä muuten minusta ei ole totuus vaan pikemmin uni, sellainen 'totuus' mikä riippuu siitä montako lasia viinaa kirjailija illalla on juonut). Viroksi 'rohkeus' on 'julgus' ja 'julgeda' on 'uskaltaa'. 'Julkea' kuten itse paremmin tiedätte on suomeksi 'röyhkeä', 'häikäilemätön', 'häpeämätön', 'hävytön', 'säädytön'. Päätäjät tarvitsevat julkeutta. Minä kunnioitan kovasti juutalaisia. Miksi? Koska ne eivät liiku unissa, vaan rakentavat maataansa 'julkeasti'. He käyttävät tyhjiä sanoja, kuten muutkin, mutta se on niille väline eikä päämäärä, kuten monissa länsimaissa. Usein olen havaitsenut, että juutalaissyntyinen kuuluisa tieteilijä on ollut yliarvostettu koska hän puhuu hyvin. Virossa on esimerkiksi vähintään 3 eri tiedeiden edustajaa, jotka ovat pienet rockstaarit vain siksi, että he puhuvat hyvin. En voi heitä moittia, koska viisaina ihmisinä (ja hyvät puhujat ovat aina viisaita) he tietävät, että he puhuvat tyhjänpuoleista tarinaa. Mutta he ovat päämääriensä saavuttamisessa 'julged' ja julkeita. Tämä on muuten tullut esiin pari kertaa, kun kukaan muulla ei ollut rohkeutta osoittaa norsulle huoneessa, he, siis ne yliarvostetut juutalaissyntyiset höpöttäjät ovat sanoneet kantavirolaisille toduuden.
VastaaPoistaYmmärtävästi kirjoitettu, vieläpä kirjailijaa halventamatta. Pari lyöntivirhettä (jos semmoisia haluat korjata - toki nekin kuuluvat elämään). Siteeraan tähän kohdat:
VastaaPoista"kadonnut mitään"
"olisivat tehneet keskeiset ratkaisunsa juuri toinen"
Tuo "hyvin varustautunut" on vähän tulkinnanvaraista. Sodan alussa perustetuilla joukoilla varustus oli aika hyvä, tosin puutteita oli esim. majoituskalustossa. Kuitenkin esim. Täydennys-divisioonat ja Kenttätäydennysprikaatin pataljoonat olivat selkeästi huonommin varustettuja. Kaikkein heikoiten varustettiin täydennysmiehet, jotka joutuivat rintamalle/koulutukseen sodan aikana.
VastaaPoistaYleisellä tasolla puutteita oli ennen kaikkea pst.- ja it-kalustossa sekä tietenkin hävittäjien määrässä ja laadussa. Tykistön kranaatteja oli ja niitä saatiin hankittua, mutta sytyttimet muodostivat pullonkaulan, eli ammuttavaa ei tosiaankaan ollut tarpeeksi. Joka tuon yrittää kumota, on kyllä aika fakiiri. Ne Siilasvuon keskitykset Kuhmossa mahdollisti Suomussalmen sotasaaliskalusto ja olivat selvästi poikkeus Suomen tykistönkäytössä talvisodan aikaan.
Vertailtaessa muihin tuon ajan valtioihin, Suomi oli suhteellisesti ottaen hyvällä tasolla puolustusbudjetissa, mutta ehkä se valtiontalous oli vähän eri luokkaa kuin Saksalla, Ranskalla tai Iso-Britannialla. Neuvostoliitto tietenkin on tärkein vertailukohtamme ja siinä jäädään auttamatta jälkeen. Tuossa vähän vertailua http://eh.net/encyclopedia/military-spending-patterns-in-history/
Kun tuohon rahamääräisesti pienehköön budjettiin otetaan huomioon pari jälkikäteen tulkittuna hasardi-hankintaa, kuten Blenheimit ja panssarilaivat, niin ei ihmekään että puutteitakin oli. Kun tähän vielä lisätään se, että teollisuuden kyky tuottaa sotatarvikkeita osoittautui odotettua heikommaksi ja hitaammaksi, oli soppa valmis.
Se on aivan totta. Tulipa äkillinen yhteisöllishätätilanne! Sillä totisesti, nytpä meillä vasta huonosti tuota pretalvisota -varustetta onkin. 37 millisiä, montako? Missä? Suksitervaa? Hevosloimia? Helevata...
PoistaVain muutaman uutispätkän nähneenä Finlandia -kirjallisuuspalkinnon voittajan puheesta jätti hämmentyneen olon. Siitä voi olla samaa mieltä, että meillä on (taas) huono hallitus, mutta voittajan perustelut olivat kyllä suoraan /C:stä.
VastaaPoistaHallituksen poukkoilu sinne ja tänne antaa kuvan neuvottomasta ja epätietoisesta hallituksesta, joka puheistaan päätellen haluaa jatkaa Suomessa perinteistä myötäsyklistä finanssipolitiikkaa, jolla lama-aikoja pahennetaan ja syvennetään, kun taas nousukausia ylikuumennetaan.
Sen pitäisi nyt poliittisen eliittimme lopultakin myöntää, että Suomen pitää palata kelluvaan omaan markkaan, koska muuten emme selviä takaisin talouskasvun uralle ehkä jopa pariinkymmeneen vuoteen.
Omalla kelluvalla markalla Suomella olisi sekä rahapolitiikka että finanssipolitiikka omissa käsissämme. Omalla rahalla Suomi ei koskaan joutuisi Kreikan tilanteeseen, jossa rahat loppuvat kesken kaiken. Kelluva markka pehementäisi joustavasti Suomeen kohdistuvat epäsymmetriset shokit, jotka nyt vaivaat meitä ankarasti.
Tilanteemme olisi aivan toinen, jos valtionvelkamme olisi 100 miljardia markkaa suoraan Suomen Pankin setelipainosta eikä 100 miljardia euroa mutkan kautta suoraan EKP:n setelipainosta.
Ad Omnia: olipa tosiaan paljon painovirheitä. Vastoin periaatteitani korjasin muutaman. Piti aamulla niin kovasi ehtiä. Ja taas.
VastaaPoistaFinlandia-palkinnon voittaja puhui aivan oikein siitä, miten hallitus syventää luokkajakoa. Kemppinen ja hänen kaltaisensa keski-/yläluokkaiset eivät koskaan ole luokkajakoa varmaan huomannneet tai ainakaan myöntäneet. Meillähän on muka kaikilla ihan samanlaiset mahdollisuudet jne. muuta hölynpölyä.
VastaaPoistaSamaa mieltä eriävän mielipiteen esittäjän kanssa, sen sijaan eri mieltä Antti Majanderin kanssa Hertan suuresta erinomaisuudesta. Minua se ei sytyttänyt kuin paikoin, esimerkiksi selviäminen kylmässä saunassa talvipakkasilla, kun piti piileskellä ja lämmittää saattoi vain yöllä. Toinen asia oli se, että Hertta sai tietää poikansa kuolemasta vasta kahden vuoden kuluttua ja että hänellä yleisesti ottaen oli onneton elämä. Jotenkin on jäänyt se kuva, että hän oli hyvin vahva ihminen.
VastaaPoistaSiitä puheesta, no, nuorten kuuluukin protestoida. EG
"Omalla kelluvalla markalla Suomella olisi sekä rahapolitiikka että finanssipolitiikka omissa käsissämme."
VastaaPoistaRahan tärkein ominaisuus on uskottavuus. Suomi luopui markasta koska se ei ollut enää uskottava. Nuo politiikat eivät koskaan ole olleet yksin "omissa käsissämme".
Väkisin ylläpidetty vakaa ja lopulta vahva markka ei ollut uskottava. Kelluvalle markalle markkinavoimat määrittelivät uskottavan arvon jokainen pankkipäivä.
PoistaHarvoin olen näin samaa mieltä lähes kaikesta, mitä professori kirjoitti. Ehkä se oli sentään liian kohtalonuskoinen väite, ettei sillä olisi mitään merkitystä mikäli edelliset hallitukset olisivat tehneet erilaisia ratkaisuja.
VastaaPoistaNykyretoriikkaa kuunnellessa tulee väkisin tunne, että pääministeri yrittää epätoivoisesti selittää kansalle meidän olevan uppoamassa kuin Titanic, mutta kansa vaan vaatii sellaista palvelua kuin matkaesitteessä luvattiin.
Erno Paasilinnan "kiitospuhe" Finlandia palkinnon jälkeen oli paljon iskevämpi ja osuvampi. Samaa linjaa mies jatkoi vielä linnan juhlissakin. Harmi ettei näistä ole enää elävää kuvaa. Vai onko?
VastaaPoistaMiksi siitä Joutsijärvestä ollaan hissukseen? Kysyy Annikki Joutsin entinen ihailija.
VastaaPoistaYleisesti ottaen olen sitä mieltä, että kyllä ne tunnekuohut meitä juoksuttaa.
Jättekiva oli aloittaa hiihtokausi. Niinkuin vanha kaverini sanoo ; kyllä hiiholenkki huonon panon hakkaa.
kuulitõukaja on viime aikojen suosikkikommentoijani. Hän tuo hyvin esille Suomen poliittisen ja kulttuurisen mustan aukon nimeltä Eesti. On niin paljon mitä me emme ole nähneet tai kokeneet mutta he ovat. Syistä, jotka hyvin tiedämme, mutta jotka kuitenkin ovat nykyisin tekosyitä. Emme vain halunneet nähdä asioiden oikeaa laitaa vaikka hyvin tiesimme.
VastaaPoistaKoiviston sinänsä monin puolin hyvät presidenttikaudet saivat historian silmissä tumman paskanruskean sävyn kun hän kieltäytyi tunnustamasta Baltian maiden itsenäisyyspyrkimyksiä. Väyrysen irvikissan irvistys näkyy kaiken taustalla. Tiedämme nykyisin, että Koivistoa ohjattiin tiukalla kädellä KGB:n Porkkalan huvilan lentopallokentällä. Väyrystä taas....
Kekkonen saunoi ja kalasti samoilla vesillä mutta tuloksista päätellen oli kovempi kala-, löyly- ja ryyppymies kuin Koivisto. Väyrynen taas ei ollut.
Kekkosen sotaa edeltävän ajan suurhanke oli patamustan ja fasistisen äärioikeiston patoaminen. Saattaa olla, että jotakin on siitäkin opittavana. Kekkosen konstit (sic) lähtivät siitä periaatteellisesta lähtökohdasta, että sananvapaus ei ole voimassa silloin kun sanaa käytetään laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan. Silloin vastassa olivat kommunistit. Nykyään uusnatsit ja ääriuskovaiset.
Ethän unohda suvaitsevaisuuskriittisiä?
PoistaUpea kommentti! Tai siis siksi, että olen sanasta sanaan samaa mieltä.
PoistaFinlandia voittajan kommenteista huolimatta tämä kestää enää reilut kolme vuotta ja sitten meillä on uusi hallitus joka voi purkaa kaikki lait mitä tämä hallitus on tehnyt. Kolme vuotta voi tuntua pitkältä ajalta mutta nopeasti se menee. Odotan innolla uutta vasemmisto hallitusta ja sitä rahavirtaa joka tulee meille kaikille kun hyvä osaiset on viety saunan taa ja ... Ja markan haaveilijat - voi sitä ihanuutta mitä siitä tuleekaan kun voi devalvoida ja korottaa palkkoja ja devalvoida ja korottaa palkkoja ja devalvoida ja korottaa palkkoja ja devalvoida ja korottaa palkkoja ja devalvoida ja korottaa palkkoja ja devalvoida ja korottaa palkkoja ja devalvoida ja korottaa palkkoja ja devalvoida ja korottaa palkkoja ja devalvoida ja korottaa palkkoja ja devalvoida ja korottaa palkkoja ja devalvoida ja korottaa palkkoja ja devalvoida ja korottaa palkkoja ja...
VastaaPoistaKelluvan markan olosuhteissa devalvaatiot ovat taakse jäänyttä elämää.
PoistaDevalvaatioprosentin arvailu ja arpominen on ohi, kun markkinat määrittelevät kelluvalle markalle markkinahinnan jokainen pankkipäivä.
No, jokuhan jo sanoikin että Lindstedt on "entinen", siis post-stalinisti.
VastaaPoistaTästä Susanna Kuparinen ei tykännyt. Mutta täytyy sanoa etten minäkään tykkää tästä Kuparisesta - hän on yksi niistä moderneista vaikuttajista, jotka osaavat kerätä yhteen puheeseen 100 % faktoja ja saada aikaiseksi 100 % tarkoituksenmukaista vääristelyä, tai ollakseni kohtelias: tulkintaa.
Lindstedtin puheenvuoro oli aikamoisen epä-älyllinen, mutta hyvä kun jotakin tuli sanotuksi, ei pelkkää hymistelyä. Jos minä saisin niin paljon rahaa, minä hymistelisin mennen ja tullen, mutta en saa joten narisen.
Jos kirjailija oli ihan tosissaan (ja on huomennakin) ja heitti (puolue)poliittisen taisteluhaasteen, niin siitä pitäisi kenties ottaa "koppi". Olin joskus päättänyt että tuota sanaa en koskaan käytä, mutta tulipa sekin päätös kumotuksi.
Nykyäänhän kirjoja - romaaneja - ei juuri arvostella yhteiskunnallisesta näkökulmasta, siis poliittismoraalisesta, vaikka kirjat saattavat olla täynnään sellaista ja sitä. Lindstedtin purkauksen jälkeen saattaisi syntyä vastareaktio: ryhdytäänpä taas suhtautumaan kirjoihin niissä sanottujen asioiden kannalta ja unohdetaan muodot ja syntaksit. Kiinnitetään vain huomiota siihen, mitä poliittista mieltä kirjailija on ja "tuomitaan" "tai palkitaan" hänet (siis romaani) siitä, tietysti sen mukaan mitä mieltä poliittisyhteiskunnalisesta aineistoista lukija on. Jokainen paljastakoon karvansa!
Joten... voidaan ehkä palata hyviin entisiin aikoihin, vaikka oikeasti ei kai historiassa voikaan palata entiseen, paitsi siinä katsannossa mitä Marx sanoi mahdolliseksi: Kaikki toistuu historiassa kahteen kertaan, ensin tragediana ja sitten farssina. Täten voisin ajatella että Lindstedtin puheenvuoro on farssina toistunut ote kultaisen 70-luvun aatteellisesta ajatuksesta mutta en kuitenkaan ajattele.
Kyösti Salovaara, on vaikea olla entinen stalinisti jos on syntynyt 1976. Entä post-stalinisti?
VastaaPoistaPost it!
Yep Antti - ehkä oikeampi sana oli ollut entisenkaltainen stalinisti - siis nykyinen post.
PoistaNäköjään Hesarissa Lindstedt ilmoitti olevansa kaukana vasemmalla, mikä lienee tarkoittaa SDP:n tuolla puolen joten ehkä Volasen esittämää post-stalinistia sitten voi käyttää - tai olla käyttämättä.
En nähnyt Lindstedtin puheessa minkäänlaista "farssia" - päinvastoin hän puhui mitä vakavimmista asioista.
VastaaPoistaJa sitten tämä ainakin Hesarin kailottama väite "post-stalinismista". Puhetta kuunnellessani ei tullut mieleenikään yhdistää Lindstedtin sanomaa johonkin entisajan "taistolaisuuteen" .puhumattakaan itse Stalinista. Niihin minulla ei koskaan ole ollut mitään henkistä kosketuspintaa. Mutta jos väitteet otetaan nimellisarvostaan, niin myönnän: minäkin haluan ryhtyä kannattamaan "stalinismia"!
Pakko lukea Lindstedt. Hänen sanotaan kirjoittavan suomenkielellä juutalaisista enemmän kuin Kemppinen. Heitä ei muualla enää pidetä sen pyhempinä kuin muítakaan sen jälkeen kun rehelliset sielut olivat ymmärtäneet monen heistä vaikeuksissaan osoittautuneen myötäjuoksijoiksi siinä missä muutkin henkensä pitimiksi. Ihmisiä me olemme jokainen.
VastaaPoistaTapsa: "pääministeri yrittää epätoivoisesti selittää kansalle meidän olevan uppoamassa kuin Titanic, mutta kansa vaan vaatii sellaista palvelua kuin matkaesitteessä luvattiin. "
VastaaPoistaOlipa hyvin sanottu. Jatkoksi sopisi että ryhdytään lakkoilemaan pelastustoimessa jotta nopeammin päästäisiin sinne seisovaan pöytään joka juuri siksi on pian kelluvaa roinaa.