Ensin kuoli tunturiopas. Hän oli sanonut, että tässä ei ole
minkäänlaista hätää. Tosin pakkanen oli ollut erittäin kova jo laaksossa
Trondheimista lähdettyä eivätkä hevoset olleet syöneet kahteen kuukauteen.
Armfelt jatkoi kohti Handöliä, kohti Ruotsia. Hän ei
tiennyt, että kuningas on jo kuollut. Hän ei tiennyt sitäkään, mitä he kaikki
oikein tekivät Norjassa, eikä varsinaisesti sitä, mihin he olivat nyt menossa.
Huoltopäällikköjen muistelmat ovat aina kiinnostavimpia.
Tässä vuoden 1718 tunturiretkeä koskevassa asiassa on käytettävissä kirja,
Karolinen som aldrig gav upp, ja sen takana päähenkilön Johan Henrik
Frisenheimin tavattoman laaja kirjeenvaihto. Frisenheim (? – 1737), joka oli
syntynyt ja varttunut nykyisen Pietarin paikalla olleessa ruotsalaisessa Nevanlinnan
(Nyen) linnoituksessa ja toimi vielä vanhana maaherrana aina vaarallisimmassa
Venäjän vastaisessa läänissä, oli käytännössä jo kauan vastannut koko
kenttäarmeijan huollosta eli muun muassa muonituksesta ja hevosten rehusta.
Toisin sanoen juuri kukaan muu ei tuntenut Ison vihan aikaa niin
perinpohjaisesti kuin hän eikä tainnut jättää niin perusteellisia
dokumenttejakaan.
Hän oli kelpo mies. Hänellä oli ongelmansa, etenkin kuningas
ja oma lähin esimiehensä, Hugo Hamilton. Ylhäisaateliin nousseet Hamiltonit
olivat tuolloin vielä siinä määrin skotteja, että Frisenheim käytti
kirjeenvaihdossa hänelle kotikutoista englannin, saksan ja ruotsin sekoitusta.
Mutta käsiala oli kaunis. Minkä tahansa ajan virkamieheksi hän olisi ollut
harvinaisen pätevä ja lannistumaton.
Karoliinien kuolemanvaelluksesta on kirjoitettu 400 kirjaa
ja tehty lukuisia dokumenttielokuvia. Sellainen hiihtotapahtumakin on, jossa
tuo noin 60 kilometrin matka hiihdetään tapahtuman muistoksi. Reitti kulkee
melkein yksinomaan puuttomassa ylätunturissa.
On vaikea keksiä äkkiä ketään Kaarle XII:n karoliineja
karaistuneempia. Nuo miehet olivat tottuneet kävelemään
maailmanhistoriallisessa pakkasessa Turkkiin ja takaisin. Mutta Norjan
tunturissa marssille lähteneistä 6 000:sta kuoli matkalle 3 000 ja
ainakin tuhat perille ryömittyään. Kaukopartio-osasto saapui perille nopeasti
ja vaivatta. Muille ei ollutkaan suksia, eikä kenkiä.
Lumimyrskyn lähempi luonne on selvitetty usein. Sellainen myrsky
tulee mereltä lämpimänä ilmana, joka meren rannassa jäähtyy ja pakkautuessaan
ylös rantavuorille saa suunnattoman nopeuden. Etelämantereella on samaa
ilmiötä. Commonwealth Bay tunnetaan tuulennopeuksistaan, yli 150 km/h,
ajoittain jopa yli 200 km/h.
Karoliinit tappanut oikku on Norjassa kuitenkin harvinainen.
Tarkemmat tiedot löytää helposti, mutta tässä yhteydessä lukija voi kuvitella
mielessään 25 – 30 astetta pakkasta ja myrskyn nopeudeksi esimerkiksi 30 metriä
sekunnissa tai 100 kilometriä tunnissa. Esimerkki ei ole tunturikuruissa mahdoton.
Vaikka pedoilla ja raadonsyöjillä oli talvisella reitillä
sitten keväällä runsaat ruuat, tunturiin jäi myös merkkejä kovista miehistä.
Nuotiolla oli poltettu – koetettu polttaa – muun muassa kiväärinperiä ja reen
osia. Puuta siellä ei kasva.
Retkeilijät olivat menettäneet vuoden taisteluissa pahasti
vaatteitaan. Kaikilla ei ollut kenkiä. Monilla ei ollut käsineitä. Päähineenä
saattoi olla karoliinin kolmikolkka, ohutta huopaa. Päällystakkeja ei liene
ollut lainkaan.
Niinpä Ruotsin puolella tynnyrit täyttyivät hengissä sinne
päässeiltä amputoiduista raajoista. Eri lähteissä mainitaan, miten monta
tynnyrillistä niitä oli.
Frisenheim yritti pelastaa ihmisiä ja myös hevosia. Tosin
koko maakunnassa ei ollut enää heiniä eikä tietenkään ruokaa. Tuon aikakauden
ihmiseksi hänellä oli ihmeesti silmää toisten kärsimykselle. Tilanne oli
kuitenkin niin mielikuvituksellinen, että hän toistelee vain, ettei kykene
kuvailemaan sitä. Miehillä ja myös hevosilla on joskus voimia tulla hulluksi
juuri ennen kuolemaansa.
Siitä asiasta olisi kokeneita kertojia, mutta tunturi on
myös hirvittävä paikka. Se tappaa juuri noin, hivuttamalla. Vuorelta putoajat
kokevat toisenlaisen kohtalon.
Tapahtumien tarina löytyy verkosta osoitteesta
Karttakuvaassa Trondheim on vasemmalla. Handöl on aika
lähellä nykyistä Åren hiihtokeskusta. Kuolleista karoliineista hyvin suuri osa
oli suomalaisia. Niinpä hautamuistomerkki on sangen vaatimaton.
Tapahtumaa edeltäneeltä ajalta on säilynyt dokumentoitu puhelinkeskustelu.
VastaaPoistaNapapiiri on täällä Frascatissa, puolen tunnin junamatkan päässä Roomasta kaakkoon.
VastaaPoistaMiksi suomalaiset eivät myy Suomea pakkasen eston tuntijoina, vaan italialainen firma markkinoi talvivaatteita "Napapijri"- nimellä hiihtokeskusten jetset-väelle luksusmerkkinä?
Erkki Tuomioja oli tietokatkon johdosta kyvytön estämään menneellä viikolla hallitusta siirtämästä kehitysyhteistyövaroja lähetystöjen virkamiesten käyttöön!