Vaikka olin ostamassa tyhjiä CD-levyjä joulutervehdyksiä
varten, viivyin tietysti katselemassa puukkoja ja veitsiä. Oma puukonkäyttöni
on enimmäkseen kirjapakettien avaamista. Katkoterällä varustettu mattoveitsi on
siihen omiaan. Hovioikeudessa eivät ennen tienneet, mitä tarkoittaa
mattoveitsi. Syytetty oli viillellyt sellaisella naista kasvoihin.
Vaihtoehtonimi ”Stanley-veitsi” ei sekään soittanut kelloa. Vasta mauttomana
pidetyn kuvailun jälkeen kollegat uskoivat, että törkeä pahoinpitely.
Viimeksi kirurgilla katsoin tarkoin ja kysyinkin.
Mattoveitsiä ne käyttävät nykyisin myös silmän leikkaamiseen. Minullakin on
jossain mennen ajan skalpelli. Ei sellaisia kukaan rupea teroittamaan. Mauton
esimerkki tämäkin, mutta appivainaja selitti, miten monissa tilanteissa jo
ensimmäisessä ihon viillossa potilaan henki on vaarassa, jos veitsi puoltaa.
Pitäisi esimerkiksi leikata kudosta, mutta vetäisee saman tien sydänpussin
halki.
Puukkohyllyllä näpersin Mora-puukon uudenlaista tuppea aika
kauan mutta en keksinyt, mikä kikka siinä on. Kahvan päällä oleva hattu joko
oli poistettava oston jälkeen tai sitten ei. Sen verran ymmärsin, että puhe
Moran metallista on syytä lopettaa. Niitä oli erikseen ruostumattomasta
teräksestä tehtyjä, hiiliteräksisiä ja laminoituja.
Kotona katsoin verkosta. Oli siellä opetusvideo, miten
Mora-puukko vedetään tupesta. Tässä vaiheessa päättelen, että myyntipakkaus on
muutettu kaupan henkilökunnalle vaarattomaksi. Ehkä tuo menee samaan sarjaan
kuin eräät lääkepurkit, jotka on pienten lasten takia rakennettu sellaisiksi,
että minulta menee puoli tuntia kokeilla ja järkeillä, että pyörittämisen
sijasta pitääkin nyt puristaa ja nostamisen sijasta painaa.
Isoisäni höyläsi makuuhuoneessaan soutuveneen lautoja ja
veisti piikiksi kuluneella vuolupuukolla veneen kaaria keinutuolissa istuen
plyysimaton päällä. Kun vaimo tuli kotiin, se huvi loppui siihen paikkaan. Tie
kellariin höyläpenkin ääreen oli joka tapauksessa tuttu. Sitä pidin kuitenkin
loppuun asti kummana, että valmis vene saatiin sieltä kellarista neljän oven
läpi ulos. En olisi uskonut, että niin tarkkoja mittoja voi ottaakaan.
Ainakin mieshenkilölle alemman viettielämän suurimpia
kiihokkeita on puukon tai hyvän höylän irrottama lastu. Se ääni ja sitten näky,
joka on tietysti biologisen leikkeen tekemistä mutta kiihottaa silti
makuhermoja.
Syy on luultavasti eilen käsitelty työttömyys. Käden taitoja
opastavia ohjekirjoja on nytkin joulun alla markettien teinoilla kympillä
kappale ainakin sata erilaista. ”Puutyökirjan” kävin läpi. Se on hyvä tai
ainakin kunnollinen. Jonkin verran sisällöstä näkee, että kysymyksessä on
kansainvälisille markkinoille osoitettu opas.
Tapasin ihmisen, joka ei tiennyt, mikä on salasinkkaus.
Selitin kovasti ja näytin sormilla. Neuvoin katsomaan jotain paremman lipaston
laatikkoa. Ei se tainnut selvitä. Pitää kysyä pojalta tai hänen pojiltaan. Jos
käytettävissä on erittäin nykyaikaiset välineet, loveus on kukaties tehtävissä
koneen tarkkuudella. Sahalla ja taltalla se on joka tapauksessa taidonnäyte.
Ruotsissa oli kerran kuningas (Aadolf Fredrik), jonka
mielestä puun sorvaaminen oli paljon hauskempaa kuin hallitseminen. Niinpä hän
sorvasi ja Hatut ja Myssyt hallitsivat. Ei siitä pitkän päälle oikein mitään
tullut. Kuinka mahtaa olla nykyisen kuninkaan laita? Onkohan hänellä kerrassaan
Black and Decker? Tosin hänellä on toinen perimä; hallitsijasuku pääsi
vaihtumaan, kun edellisen edustaja oli pahan kerran böbi.
Tunsin hyvin miehen, jolle sattui hyvin vakava
sairauskohtaus; alkuun meni puhekykykin ja lukutaito. En lakkaa ihailemasta.
Vaikka hänellä ei varmaankaan ollut ensi vaiheessa kykyä käsitteelliseen
ajatteluun eikä siten mahdollisuutta suunnitella tekemisiään saati
tulevaisuutta, kädet alkoivat häntä parantaa. Kun hän oli jo vanha, kaikki
vähänkin tutut olivat saaneet erilaisia puusta nikkaroituja esineitä ja
kuulemma niitä myös jäi kellari puolilleen. Lahjaesineenä siististi sinkattu
risti on ongelmallinen. Kun ei täällä ole tässä maassa sellaista tapaa, että
pidettäisiin krusifiksia tai edes ristiä vuoteen tienoilla, ristien kanssa on
ihmeessä. Lisäksi useimmille ensimmäinen mielleyhtymä on kuolema tai
hautausmaa. Tavallaan outoa, että kaularisti ”sallitaan”.
Puutyöt ovat hyvin helppoja. Kolmekymmentä vuotta jatkuvaa harjoittelua
ja pohjalla epätavallinen lahjakkuus, niin kyllä se sitten alkaa sujua. Jos
pääsee katsomaan tuollaista taitajaa, työskentelyssä on oudon paljon samaa kuin
leipomisessa tai ruuanlaitossa joskus. Vielä yksi vertaus – oli tilaisuus
seurata hammaslääkärin työskentelyä, kun olin saattajana paikalla. Sama
vaikutelma. Ammattilaisen toimiessa mikään aisti ei hallitse.
En tiedä, olenko edes kuullut näkönsä menettäneistä puusepistä,
mutta ei ajatus ole mielestäni mitenkään mahdoton. Mutta siinä olen Dawkinsin
kanssa samaa mieltä, että ”Sokea kellonrakentaja” on hyvä kielikuva
evoluutiosta. ”Sokea puuseppä” on oma kielikuvani kielestä, kulttuurista ja
kirjallisuudesta.
Hyvin leikkaavat myös nuo nykyiset keraamiset veitset. Kyocera on mainio ja niin on sen hintakin. Anttilan joulukatalogissa näkyi olevan kahden veitsen pakkaus sangen edullisesti jotain muuta merkkiä.
VastaaPoistaSveisiläiset tekivät joskus timanttiteräisiä veitsiä silmäkirurgien käyttöön, ne leikkasivat pienellä pintapaineella.
Ammattilaisen otteita seuratessa näkee, että työskentelystä ovat kaikki turhat liikkeet karsiutuneet pois. Ei ole tarvis esittää mitään; katsokaa huippumuusikkoa tai jääkiekkomaalivahtia!
Joulutähden alla Kunnaksen Ilkka
Kun joku mainitsee Dawkinsin niin poistan varmistimen. Olisiko Jumala siis sokea ? Ainakin hän kykenisi luomaan maailman vaikka silmät ummessa.
VastaaPoistaErik Wahlströmin romaanissa Tanssiva pappi, joka kertoo Uuno Cygnaeuksen elämästä, annetaan ymmärtää, että ollessaan Alaskassa Sitkassa pappina Suomen kansakoulun perustajaksi sittemmin sanottu Cygnaeus ihastui alkuasukkaiden taidokkaisiin käsitöihin ja kykyyn luoda itse tarvekalunsa, kuten vaatteensa, korunsa, kanoottinsa. Hän pohti, että jos aivot ohjasivat käsiä niin voisivatko kädet ohjata aivoja tuntiessaan materiaalien ominaisuudet yms. Hän tuli verranneeksi sitä omaan kouluopetukseensa, josta kaikenlainen oma-aloitteinen tekeminen oli karsittu.
VastaaPoistaKansakoulua miettiessään hän pohti: "Käsityötä ei saa seminaarissa eikä kansakoulussa harjoittaa käsityömäisesti, eikä se saa koostua ainoastaan mekaanisista tai tahdottomista kädenliikkeistä, jotka eivät ota huomioon henkisiä voimia eivätkä siksi suo henkistä tyydytystä, eivätkä myöskään edesauta taipumusta ja halua työhön ..."
Kun sitten kansakouluasetus hyväksyttiin, juhlapuheessa hehkutettiin: "Se on täysin itsenäinen suhteessa kirkkoon. Mutta se kasvattaa - en lisää "juuri siksi" - aitoon henkilökohtaisesti velvoittavaan siveellisyyteen, syvälle juurtuneeseen uskonnollisuuteen, joka on kaukana pinnallisesta formalismista. Se asettaa naisten opetuksen täysin samalle tasolle miesten opetuksen kanssa. Se kouluttaa koko ihmistä, hänen ruumistaan yhtä hyvin kuin hänen sieluaan, sillä pastori Cygnaeus on alun alkaen tajunnut ruumiin olevan sielun temppeli. Ruumista kouluttavat aineet ovat voimistelu, käsityö, veisto, musiikki ja piirtäminen, sekä tekninen että vapaan taiteellinen. Ne ovat täysin tasa-arvoisia teoreettisemmin painottuneiden aineiden kuten lukemisen, raamattutiedon ja laskennon kanssa. Jos on haettava tummia pilviä tuskin syntyneen kansakoulun taivaalta, voi ennakoida yrityksiä vähentää näiden aineiden arvoa siten, että niille annetaan alempi status kuin teoreettsille aineille..."
Tämä siis v. 1866.
Olipas raikasta lukea blogistin puutyötarinaa, saattoi siinä olla osansa, että olen ikäni nikkaroinut. yleisimmin se alkaa puukolla ja ensin veistetään puuta tukevan käden peukaloon. Katsokaa vain, miten monta arpea siinä on. Suomessa puutyön taito on ollut kansanmestarien aikaan maailman huippua. Nykyään italialaiset johtavat tällä listalla kärjessä, me olemme vieläkin lastulevyn kirouksessa. Se vei sinkkaustaidon, lastulevyssä käytetään tapitusta. Se taas ei kestäisi edes puussa, siis porakoneella reikä ja tappi perään liiman kanssa. Sähkötyökalut ovat taitajan käsissä loistavat apurit, todellinen taitaja tekee kaiken käsityökaluilla, kirveellä, höylillä, siklillä, no myös puukolla. Ne ovatkin kehittyneet meillä maailman parhaiksi.
VastaaPoistaNo joo ehkä noi metsäkoneet on huipputasoa mutta käsityökaluista en kyllä voi olla samaa mieltä. Japanilaisia pidän alan huipputaitajina.
PoistaLuen juuri Thomas Nagelin kirjaa Mieli ja Kosmos, jossa on aika vakuuttavia argumentteja sen puolesta että se kellonrakentaja voi hyvinkin olla kaikkea muuta kuin sokea...
VastaaPoistaJos vertaa evoluutiota kelloseppään (sokeaan tai näkevään, yksi lysti), ei ymmärrä mitään joko kelloista tai evoluutiosta.
PoistaYmmärtääkseni Nagel, joka lienee ateisti, kritisoi fysikalisteja yksisilmäisyydestä. Syytä onkin, jos samat tahot, jotka silmät loistaen kertovat kvanttiteorian paljastavan maailman arkijärjellä selittämättömän outouden, sitten samaan hengenvetoon tyrmäävät henkisen elementin vetoamalla järkisyihin.
Sekä kreatonistien että fysikalistien maalitauluna on yleensä itse kyhätty olkinukke.
"Ruotsissa oli kerran kuningas (Aadolf Fredrik), jonka mielestä puun sorvaaminen oli paljon hauskempaa kuin hallitseminen."
VastaaPoistaKyllä tässä hyve oli pakon lapsi: ns. vapauden aika oli syntynyt jo aikaisemmin, kun kuningasperhe - ilmeisesti miestään kunnianhimoisemman kuningattaren, Preussin Fredrik II:n sisaren yllytyksestä yritti salaliitolla vahvistaa kuninkaan asemaan, se johti mestauksiin. (Poika onnistui paremmin.) Joten parempi oli vaan sorvailla...