Sivun näyttöjä yhteensä

2. kesäkuuta 2012

Mitta ja mitaton


Ehkä Juice Leskinen oli aikamme merkittävin suomalainen runoilija. Ehkä vapaa mitta on hiukan liian vaikea sekä kirjoittajalle että lukijalle.

Ainakin kävi niin, että meiltä melkein jäi osa maailmankirjallisuutta väliin, kun Otto Mannisen ja Yrjö Jylhän mukana mitallisen kääntämisen taito meni maan rakoon.

Manninen käänsi Goethen Faustin toisen osan lopun hienon huipennuksen näin:  ”Vain varjo häilyvä  / on kaikki mainen; / tääll’ elo säilyvä, / täys vajavainen; / nää näit ei lihanne, / ei mahda maa; / nais-iki-ihanne / meit’  opastaa.” Goethe on tietenkin rennompi: ”Alles Vergängliche / ist nur ein Gleichnis; / das Unzulängliche / hier ist’s Ereignis; / das Unbeschreibliche / hier ist’s getan; / das Ewig-Weibliche / zieht uns hinan.“

Juice julkaisi kerran „Sonetteja laumalle“. Ne kai sivuutettiin kummallisuutena.  Niissä saattaa kyllä olla loppusointujen Suomen ennätys.

”Ei mikään taasen millään lailla luista. / On kynä kädessäin, ja järki jäässä. / Ja taitaa, piru, kusta olla päässä. / Tää vaiva on jo melko vakituista. // Ei edes ranteessani ole ruista, / ja nokkakin kun päivittäin on räässä, / niin herää ajatus, mä että häässä / oon kasvanut – mut sitäkään en muista. // Mä runoilemaan pysty en ees kuista, / tai tuulesta tai jaloist’ lehtipuista. / Kai paleltunut lienen talven säässä. // Vain paskapuheet kaikuu minun suista. / Ei nupissani ennen älykkäässä / lie enää mitään. Toveri, tää nää sä.”

Kyllä se on laskettu. Käänteissanakirjoja on ja riimisanakirjoja myös. Suomi lienee köyhä loppusoinnuista jo verrattuna ruotsiin, saati englantiin. Runomitat aiheuttavat vaikeuksia. Opetan kerralla lopullisesti nousevan eli jambisen mitan: Maamme-laulu. Ja niin rivit alkavat luonteensa vuoksi vähäpainoisilla täytesanoilla – oi, soi, ei, kuin, maa, sun, ja. Kielemme on ”laskeva”, pääpaino on ensimmäisellä tavulla. Ranskasta suomentaessa viimeiset tavut tuottavat suurta vaivaa – ”Kuolleissa lehdissä” on tyypillinen meno. Sekä kieli että melodia korostavat samaa viimeistä tavua.

Riimit ja mitat kuluvat. Moni arveli noin vuonna 1950, että nyt ne ovat kulunet loppuun. Kaarlo Sarkia oli yltänyt melkein mahdottomiin sodan aikana ja P. Mustapää ja Aaro Hellaakoski olivat viljelleet vahvaa ja heikommin erottuvaa sidottua mittaa. Mustapää:” Nyt laulan ikävästä / ja laulan riemusta, / ja ikävä lie punainen, / ja riemu lie musta.//

Lukijoilta ja monilta arvostelijoilta meni aikaa käsittää, ettei ”vapaa mitta” tarkoita, että sanoja voisi sijoitella miten sattuu.

Esimerkiksi Dylanin ”Blowin’ in the Wind” ja Beatlesien parhaat (”Michelle”, ”Yesterday”, ”Lucy in the Sky with Diamonds”) ovat uskomattoman huonoja tekstejä. Niitä parempia runoja / lauluja ei taida olla monta, siis viime vuosisadalta.

Olisiko tässä vastausta – runous / runo on aivan liian suuri sana. Jos vertailemme, emme käytä sanoja ’kirjallisuus’ tai ’musiikki’. Kuka viitsisi vakavissaan vertailla ’Säkkijärven polkkaa’ Brucknerin 8. Sinfoniaan, A-duuri? En minä ainakaan, eikä tarvitse puhua taiteesta. Luin lapsena reportaasin nyrkkeilijän ja painijan ottelusta. Painija voitti heti. Se kertoo ehkä jotain tekniikoista, mutta kuka haluaisi verrata sylivyöheittoa ja vasenta suoraa toisiinsa?

Perustelen. Rukouksista ”Isä meidän” on itse asiassa äärettömän syvällinen. Sitä voi miettiä koko elämänsä. Olen miettinytkin. En ajattele sitä kirjallisuutena enkä runoutena. Haen siitä merkityksiä, ja niitä riittää.  Sitä vastoin ”Ave Maria”  on kuin maakuntalaulu. Se virittää mielialaan ja tunnelmaan. Sisältöä ja sanottavaa siinä on niukasti.

Laulujen teksteissä, kuten tässä viitatuissa Dylanin ja Beatlesien, tavoitteenakin on tietty ohuus tai harvuus. Ihmisen kognitiivinen raja tulee äkkiä vastaan eli astia täytyy, jos sekä musiikki että teksti ovat samanaikaisesti hyviä. Mielestäni monikin nykyooppera on kaatunut siihen, että teksti on turhan hyvä. Kuulija pysähtyy miettimään ja sillä välin musiikki luistaa alta kuin matto.

Eino Leino osasi molemmat, kevyen ja painavan. […]

43 kommenttia:

  1. Hmm, olen omaksunut vasemman suoran aika hyvin, mutta minulla ei ole aikaa pitää sitä teknisesti kunnossa, iskussa, so to say. Mutta kaikki avaimet ovat hallussa.

    Syvälliseen omaksumiseen auttaa se, että ymmärtää muita kamppailutekniikoita myös. Kokonaiskuva auttaa näkemään yhtenevyydet heitoissa, lyönneissä, potkuissa, iskuissa. Raajat ovat pintaa, kehomekaniikka on käytössä koneisto ja vastaisku jakaantuu selkeisiin vaiheiseen, polkuun, itse käytetystä tekniikasta riippumatta.

    Ja vastaiskun ajatus ja idea, heitto tai nyrkinisku tahi joku muu, on se väline, joka valitaan viime hetkellä ja riippuen todella monesta muuttujasta.

    Summa summarum, mestarin pitää osata verrata syväsyliheittoa ja vasenta suoraa saumattomasti. Toistan: raajat ovat pintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mestarit, todelliset Mestarit, ovat sellaisia, että heistä ei tiedetä. Mitään.

      Poista
  2. On, on Van der Graaf Generator: Peter Hammill´n kynäilemä progen mestariteos Pawn Hearts (1971) kokonaisuudessaan, mutta sitten oli myös vähemmän tunettuja rocklyyrikkoja brittejä kuten Alan Hull, Lindisfarne ja Dave Cousins, Strawbs. mutta jotkut jäivät syyttä aliaravostetuiksi Mark Knopfler, ja eritoten John Lees' Barclay James Harvest.

    VastaaPoista
  3. Makuja on monenlaisia; Bob Dylan on aivan huippu, entäs Pentti Saarikoski? Ja Pushkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kumarretaan toisia jumalia nyt.

      Poista
  4. Oman kapasiteettini rajallisuuden osoittaa lähes rajaton musiikin kuuntelu.
    Jos melodiat on hyviä, ei tekstiä kuule. Laulaja on vain yksi instrumentti muiden joukossa.
    Jos teksti kiinnostaa, ei väliä millaisen jollotuksen joukossa se tulee. Leevi and The Leavings ei melodioilla juhli, mutta Göstan tekstit puree tällaiseen keski-ikäiseen kalapuikkoviiksimieheen, joka katselee tyttöjen tissejä häpeilemättä jos ne on esille asetettu.
    nimim: 'vielä elossa'

    VastaaPoista
  5. Beatleseilla on hyviä yksittäisiä runokuvia.

    She's the kind of girl who puts you down when friends are there

    tai

    Meeting a man from the motor trade

    tai

    In the middle of the celebrations I break down

    Kuvitelkaa kristallikruunujen loisteeseen ja samppanjalasien kilkkeeseen Paul McCartney, joka äkkiä vaipuu lattialle ja ympärille muodostuu kauhistunut puoliympyrä.

    VastaaPoista
  6. Innostuin kouluaikanani Goethesta, ehkä siksi että kirjasto josta luettavaa hain, oli niukka. En ollut saksan opinnoissani kovinkaan pitkällä, kun hämmästyksekseni havaitsin alkukielisen tekstin avautuvan Mannisen hienoja sanamaalailuja helpommin.
    Vanhojen käännösten kukkaiskieli on monesti hämmästyttävän teennäistä ja itserakasta, kun kääntäjä on niin mestaria, että paistattelee tekstin ja tekijän kaulavaltimolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otetaan Arthur Rimbaudin Le Bateau ivre, 1871, onko se Humaltunut venhe, suom. Kaarlo Sarkia, ja vielä: Humaltunut laiva, puhummattakaan "Juopunut pursi", Tuomas Anhavan alaa, Ei. Eivät ole katu-uskottavia ja sisältöä ilmentäviä, koska tässä metaforan idea toimii konnotaationa, ja nimi antaa oikeansuuntaisen vihjeen teoksen sisällöstä.
      Se on Känninen paatti, kuten Einari Aaltonen oivalsi, ja noinhan se ui lähinnä myös opuksen toimivaa engl. nimeä The Drunken Boat.
      En tiedä, onnistuiko Aaltonen sitten kaikilta osin ajamukaistuksissaan.

      Myös Beatles nojasi parhaissaan katujen kieleen; se elää, kuten edellä noissa Tommi Uschanovin nostamissa riimin pätkissä. Tarvitaan taitoa käyttää sitä lisämaustetta oikein, maualla.

      Poista
    2. Ole onellinen kun sait elää kouluaikaasi silloin kun vielä innostuttiin.

      Poista
  7. Eino Leino vaikutti ja vaikuttaa. Aina.

    VastaaPoista
  8. Mitenkään aliarvioimatta tai -arvostamatta Leskisen sonettia ja hänen kekseliäitä riimejään, totean vain, että opettivat joskus, että sonetin rakenne on ABBA, ABBA, CDC, DCD.

    Juicella menee ABBA, ABBA, ABB, AAB. Mutta ei se mitään, naatitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun joku aloittaa mitenkään aliarvioimatta, hän aliarvioi.

      Poista
  9. Pidän Juicea parhaimpana runoilijana.Hector on myös loistava.En ole kyllä runoja kovin paljon lukenut.En tiedä ymmäränkö niitä vain huonosti,ehkäpä.Tartuinpa joskus Haavikon koottuihin,en ymmärtänyt niistä Riitun sanassa pyhhää pölläystä.Ymmärsikö Paavo niitä itsekään? Lauri Viita on ehkä säväyttänyt Leinon ohella eniten näistä varsinaisista runoilijoista.Ja Vänrikki Stoolin tarinat,yksinkertaisuudessaan(?)kaunista.Dylanin kappaleita taas osaavat muut tulkita paremmin kuin hän itse,laulajana ja esiintyjänä hän on heikko.Beatles taas rockyhtyeistä suurin,yhtye jossa oli kolme neroa ja Ringo.Shakespeare tietysti on aivan giganttinen suomennettunakin,kuinkahan hyvä hän onkaan vanhalla englannilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nene kirkkoon. Papilla on sinulle asiaa.

      Poista
  10. Kuka ne käänsi ne Shakespearet? Minä olen kasvanut lukemalla niitä mitallisia suomennoksia ja katsomalla niitä näyttämöllä. Semmoisena 10-vuotiaana ja siitä vähän ylikin, ei tuottanut mitään ongelmia ymmärtää mitä sanottiin. Sitten jouduin ihmettelemään, jos luokka vietiin katsomaan Hamletia Tampereen Työväen Teatteriin, että miksi ne väittivät ettei kieltä voinut ymmärtää?

    Kalevalakin luettiin, ja vaikka sanottiin, että ei Hämeessä kukaan tajua karjalaista rytmiä eikä sanoja, niin minä ymmärsin. Nyttemmin olen ihmetellyt että johtuikohan se ymmärrys nimenomaisesti mitallisten tekstien - myös runouden - lukemisesta. Tykkäsin ehkä eniten Läkkiseppa Lindbladista. Se oli niin elävä ihminen, kielikuvat olivat ja mitta.

    Minä en muista mitä ne eri eri riiminimet olivat, mutta Kalevalan kielikin on joku.

    Olen lukenut runoutta latinaksi, en niinkään saksaksi. Mutta saksan runoudesta ihastuin Herman Hessen mitalliseen runouteen. Isä lausui Goethea jatkuvasti ihan minua huvittaakseen, joten en enää lukenut niitä. Runot pitäisi mahdollisuuksien mukaan lukea alkukielellä aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paavo Cajander on suomentanut nämä minun Shakespearen koottuni. Wsoy 1950 4.p

      Poista
    2. Portsarit käänsi sakespearin. Monta kertaa.

      Poista
  11. Jokaisen tuttavapiirissä on joku Juicen tapainen näsäilijä ja väkisinnaurattaja, jolta haluaisi vartin jälkeen tirvaista kuonon umpeen ihan suoralla kuin suoralla.

    Lapsihan oppii kieltä riimittelemällä ja mutjauttelemalla, mutta siitä on tarkoitus kasvaa pois. Ja oman kaikkivoipaisuuden illuusiokin karisee useimmilta tarhaiässä.

    Ei siinä mitään, pitäähän jurpoilla olla hoilattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juicehan oli ylimielinen ja hyvin tietoinen omasta lahjakkuudestaan.Kannattaa kuunnella hänen tuotantoaan enemmänkin niin huomaa siellä olevan muutakin kun näsäilyä ja naurattamista.Ja on hyvä muistaa sekin että humoristit ovat yleensä pohjimmiltaan surullisia ihmisiä.

      Poista
    2. Sinun tuttavapiirissäsi sinä olet appelsiinimehu.

      Poista
  12. Voi Sanna, mix muistissas on aukkoja,
    Et kait vaa sä taas ottanu tötsyjä,
    Mix sun lompsas on niin räpsynä,
    Vi**u ostitsä taas saamarin tabuja,
    En haluu että muistutat Älly makpiilii,
    kun sä taas hoitelet suurta diilii,
    Oon väsyny seuraan flasbäkkejäs,
    Et sä vois lopettaa huumehörhöilyjäs?

    -99

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viiden kymmenen vuoden kuluttua sinäkin olet lähtökuopissasi.

      Poista
  13. La Rossa

    (Hammill)

    Lacking sleep and food and vision
    here I am again, encamped upon your floor,
    craving sanctuary and nourishment,
    encouragement and sanctity and more
    The streets seemed very crowded,
    I put on my bravest guise-
    I know you know that I am acting,
    I can see it in your eyes
    In the harsh light of freedom I know
    that I cannot deny that I have wasted time,
    have frittered it away in idle boasts
    of my freedom and fidelity,
    when simpler words would have profited me
    most
    it isn't enough in the end, when I'm looking
    for hope
    Though the organ-monkey screams
    as the pipes begin to spit
    still he'll go through the dance routines
    just as long as he thinks they'll fit,
    just as long as he knows that it's dance, smile-
    or quit

    Like the monkey I dance to a strange tune
    when all of these years I've longed to lie with you,
    I've bogged myself down in the web of talk,
    quack philosophy and sophistry-
    at physiciality I've always baulked,
    like the man in the chair who believes it's
    beyond him to walk
    I've been hiding behind words,
    fearing a deeper flame exists,
    faintly aware of the passage
    of opportunities I have missed
    But the nearness and the smell of you,
    La Rossa from head to toe
    I don't know what I'm telling you,
    but I think you ought to know
    soon the dam wall will break, soon the water
    will flow
    Though the organ-monkey groans
    as the organ-grinder plays
    he's hoping, at the most,
    for an end to his dancing days;
    still he hops up and down on his perch
    in the usual jerky way
    Though it might mean an end to all friendship
    there's something I'm working up to say

    Think of me what you will;
    I know that you think you feel my pain-
    no matter if that's just the surface
    If we made love now would that change all
    that ahs gone before?
    Of course it would, there's no way it could ever
    be the same
    one more line crossed,
    one more mystery explained
    Now I need more than just words, though
    the options are plain that lead from all
    momentary action
    If we make love now it will change all
    that is yet to be
    never could we agree in the same way again
    One more world lost,
    one more heaven gained

    La Rossa, you know me, you read me as though
    I am glass;
    though I know it there's no no way in which I can
    pass-
    though it means that you'll finish my story
    at last I'd trade all the clever talk,
    the joking, the smoking and the quips,
    all the midnight conversations, all the friendship,
    all the words and all the trips
    for the warmth of your body,
    the more vivid touch of your lips
    All bridges burning behind me,
    all safety beyond reach,
    the monkey feels his chains out blindly,
    only to find himself released

    Take me, take me now and hold me deep
    inside your ocean body,
    wash me as some flotsam to the shore,
    there leave me lying evermore!
    Drown me, drown me now and hold me down
    before your naked hunger,
    burn me at the altar of the night-
    give me life!

    VastaaPoista
  14. Kiitos, onpa tässä ja kommenteissakin pohdittavaa!

    VastaaPoista
  15. Kiinnostavaa pohdiskelua. Mahtaako moni nykyrunoilija edes taitaa kaikki erilaiset mitat. Tuskin, kuten nykytaidemaalari ei osaa maalata realistisesti. Saati ns. muusikot musiikin perusjuttuja. Olen vanhanaikainen ja sitä mieltä, että vanhat, aikanaan syystä määritellyt säännöt olisi hyvä olla hallussa ennen kuin niitä alkaa rikkoa. Tosin, helppo minun on sanoa, koska proosakirjailijana ei ole ihan samankaltaista säädöspalettia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kommentin takia on kannattanut elää tähän päivään asti.

      Poista
  16. Koska kirjoitustani - jota muistaakseni en ole tänne lähettänyt - ei ole julkaistu. Niin loukkaannun. (Ja kun loukkaannun, tarkoitan myös sitä.) Tästä lähin en edes ajattele lähettäväni tälle palstalle kirjoituksia joita ei julkaistaisi. Koska minulla on parempaakin tekemistä. - m:kis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole aikoihin jätetty mitään julkaisematta. Täälläkin päässä softa reistaa joskus.

      Poista
    2. Mikis mikshi shinä sihiset kuin vesi hiissi hississä , harjaishit edess hambaitaisshi

      Poista
  17. Jukka Hyvä, sitä minä Sinussa eniten kunnioitankin. (Että julkaiset kaikki kummalliset höpötyskommentit.) Kirjoitukseni piti olla parodiaa/satiiria jota se olikin. Mutta huonoa sellaista. (Tarkoitin juuri päinvastaista mitä sanoin.) Ps. Olisi minulla ollut parempi nimimerkkikin... esim. "Tätä samaa mieltä on myös naapurini. Vaikka onkin muuten paskiainen."
    tms

    M:kis

    Ps. Ja eniten minua kiinnostaa sotahistoriallinen filosofia. Siitä aiheesta kirjoitettuja kirjoja luen kuin hullu joka syö puuroa.

    VastaaPoista
  18. Mitaton on neljän pisteen lisäyksellä mitätön.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  19. Suomennokset ovat mitä ovat. Mutta mieleeni tulee vain Rilken Duinon elegiat, joissa on alkuteksti ja Aila Meriluodon suomennos rinnakkaisilla sivuilla. Miksei tämä voisi olla maan tapa, voisi vertailla ja pohtia. Vai eikö suomentajien kantti kestä?

    VastaaPoista
  20. Ad Omnia: - Shakespearen kaikkien näytelmien suomentaminen oli Paavo Cajanderin uskomaton suoritus. Vastoin monien väitteitä ne toimivat luettuina mainiosti. Näyttömällä voi olla huonompaa.

    Yrjö Jylhä suomensi osan. Tulos ei ole, tekijä huomioon ottaen, niin hyvä kuin voisi luulla. Mies oli vanha ja sairas. Eeva-Liisa Manner on kääntänyt jotain, Veijo Meri samoin.

    Juuri on valmistumassa uusi kokonaissarja. Matti Rossin suomennokset ovat kertakaikkiaasn hienoja, ja muut perässä. Täytyy lisätä, että mielestäni Rossin henkilö ei vaikuta arvioon häne työnsä jäljeestä. - Hänellä on muuten jopa akateemiset taustat tähän vaikeaa tehtävään.

    VastaaPoista
  21. Mitalla tai ilman.

    Eikö pikemminkin mitä. Ja miksi.


    Jos taide on pakko naamioida
    muotoon jonka voi tavoittaa vain kourallinen
    määrä henkilöitä, miksi nähdä se vaiva.

    Tukholman Modernin Taiteen Museon eräässä
    huoneessa oli pakko todeta:
    Tämän rouvan ongelmiin voimme syventyä
    sitten kun meillä on siihen aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä oleellinen!
      Ei janoinen katso kupin muotoa, kaunista turhuutta väheksymättä.

      Poista
  22. Brucknerin kasi on c-mollissa. Kutonen A-duurissa. En halua nipottaa, mutta bruckneriaani ei saa rauhaa ennen kuin saa tietää, kumpaan Säkkijärven polkkaa pitäisi tai ei pitäisi verrata. Kielikuva tai ei, mutta nämä ovat tärkeitä asioita!

    VastaaPoista
  23. Ohhoh. Täne on eksynyt joku näsäviisasteleva anonyymi.
    Viisi- vaiko viisikymmenvuotias, sen kun tietäisi.

    VastaaPoista