Salvat 1701

Hyvin monille kelpaa gregoriaaninen kirkkolaulu. Jotkut munkkikuorot tulevat välillä muotiin. Sanotaan myös, että tuo entisen ajan laulutapa tervehdytti myös kuulijan sielun lisäksi ruumista.

Aivan hyvän tavan vastaista on osoittaa kiintymystä suomalaisiin virsiin. Niistä tosin Lahden kaupunginorkesteri on tehnyt isoja levytyksiä ja parhaat suomalaiset laulajat kokoelmia. Mutta sellaiset on tarkoitettu vain uskovaisille – eikö niin?

Jaakko Mäntyjärvi tuntuu olevan tämän ajan säveltäjistä ja sovittajista huimimpia. Hän on tehnyt kauan yhteistyötä Tapiolan kamarikuoron kanssa, ja tuo kuoro puolestaan vetää täysin vertoja maailman kiitetyimmille, sellaisille kuin The Hilliard Ensemble ja King’s Singers.

Solistit ja soittimien taitajat ovat saanet kohtuullisesti huomiota. Tiedetään yleisesti, että kun maamme koululaitosta kehutaan ja oppilaiden osaamista lasketaan huippuhyväksi, todellinen ihme on suomalainen musiikin opetus.

Saattoi olla Hynninen tai kukaties sitten Saraste, joka sanoi, kun asiasta keskusteltiin, että kehityksen avain on musiikkiopistojen toiminta.

Meillä on maailmanluokan korkeakoulu Sibelius-akatemia, jota ei ole tapana mainita esiteltäessä yliopistojen rankingeja. Sibelius-akatemian taso on kuitenkin samaa kappaletta musiikkiopistojen tason kanssa.

Ja nyt meillä näyttää olevan, sikäli kuin olen saanut selville, kapellimestareiden, laulajien ja soittajien lisäksi paljon hienonhienoja kuoroja.

Tapiolan kamarikuoro on levytystiedoista päätellen keskittynyt erikoisesti vanhan ja uuden, tutun ja tuntemattoman suomalaisen musiikin esittämiseen.

Otsikon Salvat 1701 on musiikkia, jota ulkomaalaiset eivät ymmärrä. Ei sillä ole väliäkään. Tässä on musiikissa se Suomi, joka ei näy kansanrunoissa ja johon kansallisromantiikka on liian nuorta.

Isoviha.

Sota alkoi, kun Venäjä, Tanska ja Puola yhteisestä sopimuksesta kävivät Ruotsin kimppuun. Sotaa kesti 1700-1721 ja karmeudessa sillä on tuskin vertaa. Takana olivat näet 1695-1697 suuret kuolonvuodet. Suomessa väestöstä kuoli ainakin kolmannes. Pikku jääkauden kylmyys oli tavaton. Ehkä Topelius hiukan liioittelee kertoessaan, että juhannuskirkkoon ajettiin reellä järven jäätä. Luultavasti hevoset oli siinä vaiheessa jo syöty ja suitset perässä.

Isonvihan aikana tuli rutto, ja kaupungintapaisissa kuoli taas väestöstä kolmannes. Ja sen jälkeen käytiin sotaa sukupolven ajan. Venäläisten terrori oli raaimmillaan kauden lopulla. Esivallalta ei herunut apua eikä myötätuntoa.

Suomalaisten henkinen tila välittyy lähteestä, joka on luultavasti maan historian luetuin, ehkä toiseksi luetuin – Vanha virsikirja 1701.

”Ah, mi ompi elom’ tääll? Tuska, vaiva tuskan pääll’.” Sanat oudostuttavat, mutta sävelmät ovat tuttuja, samoja. Mäntyjärvi on rakentanut teoksensa oratorioksi. Mukana on puherooleja, mutta pääpaino on mielikuvituksellisen hienosti sovitetuilla virsillä. Koraalit on kohdin hajotettu pelottomasti nelisointujen sarjoiksi ja tuloksena on – isoviha.

Teos päättyy lohtuun. Nykyisin Matteus-passion virtenä tunnettu ”Maailma, sinut jätän” (Oi rakkain Jeesukseni tai Pää verin helmitetty) johtaa nykyiseen tekstiin ja kieleen, vallankumousvirteen ”Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on”. Ja kuorossa on ensimmäinen kuulemani suomalainen, luterilainen basso profondo, joka vetelee ainakin kvinttiä alempaa kuin on mahdollista.

Suomalaisuuden ääni: rukous. Surua. Iloa. Ei vihaa.