Lapsilla näkee taas niitä kahdella kepillä ja langalla pyöritettäviä hyrriä. Hyrrä eri muodoissaan lienee fiksuista leluista vanhimpia. Lähdeteosten mukaan on epäselvää, keksivätkö kardaanin (gimbal) eli itse asiassa gyroskoopin kiinalaiset 100-luvulla vain kreikkalaiset hiukan sitä ennen.
Myös Wikipedia myöntää todeksi sen, että vanhin löydetty jojo on 400-luvulta e.Kr., ja artikkelissa on kuvattu jojolla leikkijä maljakkomaalauksessa 440 e.Kr. Jojon toiminta liittyy hitausmomenttiin. Lujuusopissa hitausmomentilla on hieno nimi, jäyhyys.
Nämä kirjoitukset painottuvat varmaan liikaa asioihin, joista tiedän jotain, ja ne pakkaavat puolestaan liittymään oppeihin ja aatteisiin, sanoihin ja sanojen vääntelyyn eli kirjallisuuteen.
Tänä vuonna löysin verkosta videoleikkeitä todella kiinnostavasta asiasta, joka voi olla vastapaino. Ensimmäinen oma hyrräni oli isoisän työpöydältään lykkäämä kellon ratas, joka ajoi senkin asian. Kellon nimi oli Junghans ja se oli peruuttamattomasti rikki.
Jossain vaiheessa lelunamme oli gyroskooppihyrrä. Väitimme kaikille, että se oli lentokoneen osa. Olimme kuulleet puhuttavan hyrräkompassista.
Se mieolenkiintoinen verkkosivusto löytyy nimellä World Skills 2011. Satuin näkemään pätkiä tuosta kilpailusta televisiossa muutama vuosi sitten. Esiintymässä oli suurenmoisen hyvä laatoittaja, joka taisi olla suomalainen ja voittaa kilpailun.
Nyt televisio näyttää hurjia metallitöitä, hitsausta, niittausta ja siihen liittyen suunnittelua. Piti valmistaa alle vuorokaudessa metallista pienoismalli Tower Bridgen päästä ja toistaa kaikki rakenteet oikein. Voittaja oli hikinen mutta onnellinen.
Tanskalaispoika näytti voittaneen vajan tai autotallin rakentamiskilpailun. Kakkosnelosta meni, eikä tulosta katsoessa silmä sairastanut.
Sääli että se enoistani, Aku, joka osasi vuolla kahdesta kepistä koristeristin kymmenessä minuutissa, on vanha ja vuoteen omana. Puhe on siis sellaisesta rististä, jossa lastut jäävät toisesta päästään kiinni. Ajatus on sama kuin eräretkeilyvuosieni kiehisissä, joihin tuli tarttui hanakasti. Sama tehtävä suoritetaan kai nykyisin kemiallisesti myrkytetyillä sytytyspalasilla.
Taitokilpailussa näytti olevan aivan kaikkea elektroniikka-asentamisesta sokerileipurin töihin ja lisäksi kaikkea mitä voi kuvitella. Vahinko että klipit ovat lyhyitä ja osittain mitäänsanomattomia.
Epäilen että minut ajoi henkisiin töihin lahjattomuus tosi miesten askareissa. Arvostukset ovat jääneet maalaisiksi. Kunnioitan ammattimiestä, oli hän hovioikeudenneuvos tai levyseppä, ja aivan erikoisia taitomiehiä ovat silmissäni kivenhakkaajat. Pitäjässä, jossa kasvoin, oli hautakiviveistämö. Ehkä niitä oli kaikissa pitäjissä. Aidan yli kurkistellessa näytti taikuudelta, että ryhmyisestä kivestä noiduttiin kiiltävä pinta ja siihen kirjoitus, joka lopuksi kullattiin. Taisin ajatella, että tuon edestä voisi kuolla. Niin tulee tapahtumaankin.
Alussa mainitsemani hyrrä ja jojo ovat esimerkkejä taidon todellisesta koetinkivestä, joka on yksinkertaistaminen. Juuri sama koskee kirjallisia, taiteellisia ja tieteellisiä teoksia. Runsaus ei toimi ellei pohjalla ole jotain järkyttävän yksinkertaista.
Viimeistellyn yksinkertaista on sellainen, mitä ei tarvitse selittää. Voin kuvitella, että monikin hyrrän tekijä on päässyt näyttämään aikaansaannostaan ja vastaamatta kysymykseen ”mikä tuo on”, pyöräyttänyt hyrrän liikkeelle. Lelu toteuttaa myös taiteen ja tieteen perustehtävän. Ensin sanotaan, että hauska juttu, mutta mitäänhän tuolla ei tee. Sitten joskus, ehkä tuhannen vuoden kuluttua, tulevat toiset, jotka käyttävät kardaanikehiä ensin lampun ja sitten kompassin pitämiseen suorassa ympäristön heiluessa, ja sen jälkeen kolmannet käyttävät juuri samaa laitetta pelottavien rakettien tasapainottamiseen ja ohjaamiseen. Niin se menee.
Lastuinen koristeristi aka Tuomaanristi.
VastaaPoistaEnsiksikin. Mun viestinnän alan työhommien paras tutorini, Hinkan Jorma, viisasi että kaiken perusta on yksinkertaistaminen ja sitten detaljien hiominen. Kyseessä oli graafinen suunnittelu mutta seikka pätenee mihin tahansa.
VastaaPoistaToiseksikin. Mun ensimmäisiä työhommiani Helsingforsissa oli eräs tiedenäyttely, jossa venäläinen esitteli "laseria". Katselin tuota kirkasta pistettä ja sen himertävää sädettä ja mietin että kaunista mutta mihin tuosta ikuna käytännössä on.
Nimeltään on Tuomaanristi.
VastaaPoistaEi minulla muuta.
Hula-Hula vanne on myös erittäin mielenkiintoinen keksintö. Kerran Parikkalassa eräs tyttö pyöritteli ko. vannetta Ford Anglian (semmoisen jossa takaikkuna kallistuu sisään päin) edessä. Arvaa, lätkähdinkö häneen? Aivan varmaan! Siinä syntyi "jäyhyyttä"... Sitä paitsi hänellä oli tiukat pantterikuvioiset housut jalassa. (Ja hän oli 13 v. ja minä 12 v., vasta.)
VastaaPoistaTeevisiossa kerran, ehkä vahingossa, näin ohjelman jossa haastateltiin "mallipuuseppää"; hän veisti puusta malleja erilaisille valumuoteille. Ne olivat - tämä on siis aikaa ennen tietokonepiirtämistä - erittäin monimutkaisia. Häneltä kysyttiin, vanhalta mieheltä, että "miten hän mittaa nämä mittasuhteet... kun ne on niin kuperia ja koveria. Tämä ukko ei hymyillyt kun hän sanoi että "silmällähän sen näkee". Ja kun tämä haastattelija ei sitä käsittänyt vaan kysyi uudestaan, niin tämä ukko sanoi, että "silmä on tarkin mitta".
Totta kai on jos näkee!
Luin juuri Prosessori-lehdestä kommentteja tulevaisuudesta. Toiset sanovat, että elämä on sotkeutumassa vähitellen virtuaaliseen. Väline ei ole tärkeä, eli se puhelin sovelluksineen ei ole tärkeä - itse asiassa sovelluksistakin (aplikaatioista) päästään irti, kun on vain pilvi.
VastaaPoistaMeillä on sitten yllä kuitenkin jokin vyövekotin, joka kytkee meidät pysyvästi/aina johonkin virtuaali/todelliseen. Sanovat että siinä todellisuudessa/tulevaisuudessa on uusi identiteetti, tai kaksi, eikä niitä voi erottaa toisistaan. Lyotard ja Derridakin tästä puhuivat jo viikkoja sitten. Ei mitään uutta siis, periaatteessa.
Miksi on kuitenkin niin, että vaikka uskonkin tämän kaupallisen mahdollisuuden todellisuuteen, paikalliskapakan kautta siihen on tosi vaikea uskoa. Identiteetti sinällään on jees, mutta identiteettipolitiikka on sanonko mistä - se on itse asiassa vaarallista. (Tämä on myös historian ongelma, oikeasti.)
Nämä uudet laitteet, kytkennät siihen todellisuuteen, jotka samalla irrottavat meidät siitä (varmaankin tod.näk. vain marxilaisten kannattamasta historiallisesta perusteesta), ovat ilmeisesti tulevaisuuden ihmisen identiteetin perusta. Mutta vältymmekö sillä sotaisalta identiteettipolitiikalta?
Hienoja asioita sekä nuo miesten työt että luonnontiede. Liittyvät toisiinsa.
VastaaPoistaMutta pikku täsmennyksenä:
Lujuusopin jäyhyysmomentti on statiikan käste: väännetään, mutta mikään ei liiku. Sen yksikkö on m4 (metriä potenssiin neljä).
Hitausmomentti taas on dynamiikan käsite: se ottaa kantaa siihen, miten liikkeessä olevat massat funksuneeraavat. Sen yksikkö on kgm2 (kilogramma metri toiseen).
Hyrrä ja hyrrävoimat ovat mainio käytännön esimerkki siitä, miten luonto on varannut meille pikku yllätyksiä jo sillä alueella, jota ei tarvitse vielä suhteellisuusteorialla selittää.
Jojon ja hyrrän taiteilu tahi höyhenen tanssittaminen meripihkan lumovoimien
VastaaPoistakentässä, on asiaa. Kun näihin värttinöihin
upotetaan pala rautaa ja seiniin magneettia,
niin twistia kelpaa seurata. Entä jos avaisi akkunan ja laskisi tuulenvireen huoneeseen ? Viimeistään tässä vaiheessa tarvitaan neurologien mittaherkkyyttä , akatemiarahoitusta ja säätiöveljeilyä.
Tuo olisi leikin loppu / hevosenleikin alku ?
Onneksi olen lähdössä Riikaan mikä
ennen saksalaisvainoja oli yksi "staattisen sähkön" napoja. Halpalentoyhtiö vie vaikka
pitäisi jo olla konkurssissa (kuten Suomen
ensi-yritystä alalla nöyryytettiin lumipenkassa
Seutulassa -kuukausitolkulla.Näin aina.)
Näitä höyhenen kiepsahteluja voi observoida ja
tilastomatikoida ikuisiin. Hourututkimuksen kentät ja rahoitus ovat syvät ja avarat. Potilasdataa piisaa kuin myös aikasarjaa
talousseikan värinöistä. Niihin sopii rakentaa
härveleitä ja sopimusliipasimia,rahan arvoisia.
Nyt kiirastulessa finanssipiirien taikanäpit palavat. Välistävetäjien palvelukset osoittautuvat palveluksiksi pankkiireille itselleen.
Kuinka helppoa olikaan tyhjentää Suomi osakkeista, kuinka helppoa onkaan panna
Ilmarinen heikkotuottoisimpien elementtien
rahoittajaksi -v(V)arman päälle. Mikä on iisimpää kuin työkansan "eläkemaksujen" sijoittaminen hyvää tarkoittaen ja sopuisassa saunaseurassa, porukan kivesälyn viittoittamiin
varmuusrakenteisiin.
Morgan Stanley tekee taas momentumia. Se ilmoitti 20 firmaa joihin uskoo. Niiden ympäriltä
fuusioidaan kansalliset ja saadaan globaali,
hinnoiteluvoimainen toimija.
Ihan ilmaiseksi vain sanon, että jos eläkevastuista suoriutuminen (paitsi telliä nostamalla) kiinnostaisi,niin kantsisi kaivaa nimet ylös ja oikeasti syventyä tähän tiun laajuiseen ryppääseen,anteeksi klusteriin. Morgan Stanleyn piirin hedgekaapparit ovat jo positioissa. Vielä ehtii sammonryöstöön Kalevastakin. Jos jää Kämpiin venttaamaan,
niin käy kuten edellisissäkin jaoissa.
Jukka Sjöstedt
Niin.
VastaaPoista"Siinä ei silmä sairastanut" Hieno sanonta koillismaalta. Itse opin sen Päätalon kirjoista. Kertoo olennaisen, lopputulos on juuri sopivan viimeistelty va virheetön. Viksummin sanottaisiin että visuaalinen ilme ja toteutus on moitteeton.
Uudemman ajan hyrrä http://t.co/0rsKBCQl
VastaaPoistaFrank
Äänekosken paperi(=kartonki)tehtaalla tapasin ihmisen jota edelleenkään en osaa lakata arvostamasta... saanko kertoa? Olin siellä konsulttina kun sinne tuotiin martinointikone (eli "pakotuskalanteri"). Kone asennettiin paikoilleen, ei siinä mitään, mutta kun sitä vähän aikaa käytettiin - kärähti sulake. Ja sitten toinen. Ja kohta kolmas. (Ne varokkeet siinä koneessa oli muuten yhtä isoja kuin tiiliskivet. Ja se varastoukko joka niitä sinne roudasi, sanoi että tämä on sitten toiseksi viimeinen mitä Suomesta löytyy, seuraava pitää tilata Saksasta.) Kaikki - pl. minä - ihmettelivät mitäs nyt? Paikalle päätettiin hälyttää "Mara"... hän tuli, potkupyörällä. (Sellaiset ovat käteviä paperitehtaalla. Ja miksei tankkereillakin.) Mara pyysi minulta - minähän siinä pahin syyllinen olin - koneen kytkentäkaavion. Se löytyi. Hän alkoi plarata sitä. Sivulla 6 hän pysähtyi ensimmäisen kerran... "joo joo, tässä on näitä Siemensin 70-luvun patentteja. toiset niistä oli hyviä... useimmat eivät. kato vaikka tätä..." ja hän näytti minulle kaaviota josta en ymmärtänyt mitään. Hän tajusi sen, lopetti kommunikoinnin, sivuja 11-12 hän selasi pitkän aikaa edes takaisin. Samalla hän hieroi (naurettavan näköistä pujopartaansa) ja katsoi tehdashallin kattoa... repäisi sitten (vieressä seisova sähköinsinööri säpsähti ja pomppasi ½toista metriä taaksepäin) lähimmästä paperirullasta liuskan ja kirjoitti siihen... kaavion. Antoi sen sille insinöörille, siis esimiehelleen (joka oli taas uskaltanut tulla lähemmäksi) ja sanoi että "nää täytyy kytkee toisella tavalla". Sit se lähti pois, sillä oli kiire muualle; koko ajan sen kännykkä soi että "tule tänne". No, tehtiin niin kuin Mara oli ehdottanut, insinöörin valvovan silmän alla, ja ... täytyy sanoa että kone pelasi sen jälkeen kuin Enkeli.
VastaaPoistaPs. Halusin tietää kuka tuo tyyppi oli/on. Kuulin (ja tästä on kai niin monta vuotta aikaa ettei tämä enää kenenkään intimiteettisuojaa riko?) että hän on poikamies joka on noin 14-16 tuntia tehtaalla. Koska hän on korvaamaton. Vapaa-aikanaan hän lukee neljällä eri kielellä sähköalan julkaisua. Eikä muuta.
Ps. Hänen isänsäkin oli "korvaamaton"... ja sanan ihan oikeassa merkityksessä. Kun hän jäi eläkkeelle hänet piti hälyttää parin viikon päästä takaisin töihin... koska hän oli tehnyt paperikoneelle erilaisia "ohituksia" - varmistaakseen koneen toiminnan - mutta unohtanut dokumentoida ne... Niinpä niin. Hänet oli pakko palkata takaisin töihin muutamaksi kuukaudeksi. Jonka aikana hän raapi päätään ja mietti mitä oli tehnyt, ja piirsi niistä kytkentäkaavioita.
"Ei siinä omena kauas puusta ole pudonnut", sanoi minulle ihminen joka minulle tämän kertoi. (Sitten hän hymähti. Ja taivaalla oli valkoisia ja pehmeitä pilviä. Minäkin katsoin niitä.)
Taidetta koteihin mahtavin zoomauksin http://www.googleartproject.com/ .
VastaaPoista